Hyppää pääsisältöön

Toivottavasti kuulemme anteeksipyynnön

Jonni Roosin muotokuva
Jonni Roosin muotokuva Kuva: Heidi Gabrielsson/YLE KulttuuriCocktail,jonni roos

Kulttuuriministeri Sampo Terho toivoi anteeksipyyntöä Finlandia-voittaja Juha Hurmeen palkintopuheen juntti-sutkaukseen liittyen. Kohteliaana miehenä Hurme tuon anteeksipyynnön pian jo lausuikin, hieman lempeän piikikkäästi tosin.

Tapaus on kiinnostavaa jatkoa loukkaantumisten sarjalle, jota on seurattu somessa vähintään siitä lähtien, kun Sanna Ukkola veti suorassa lähetyksessä päähänsä intiaanipäähineen. Somessa loukkaantuminen - omasta tai jonkun toisen puolesta - on selvästikin jatkuva ilmiö.

No, oliko Terholla oikeus loukkaantua? Ja millä tavalla tämä asia edes koskee häntä?

Erityisesti tänä syksynä on somessa on alettu ihmettelemään toisten loukkaantumista milloin mistäkin asiasta. Oliko alkuperäiskansoilla oikeus loukkaantua Ukkolalle? Onko kadulla vastaantulevalla naisella oikeus loukkaantua tavasta, jolla katson häntä?

Keitä kaikkia Pirkko Arstilan kolumni kassajonossa olleen tytön vaatetuksesta loukkasi? Saako työtön loukkaantua TE-toimiston työllistämistoimista, tai saako työssä käyvä loukkaantua niistä, jotka välttelevät työllistämistoimia?

No, oliko Terholla oikeus loukkaantua? Ja millä tavalla tämä asia edes koskee häntä?

Minun mielestäni - ja tämä on siis vain mielipide - kaikkien pitää saada rauhassa loukkaantua ihan mistä tahansa heitä henkilökohtaisesti koskevasta asiasta.

Terholla oli oikeus loukkaantua, jos asia koski häntä henkilökohtaisesti, eikä meidän muiden ole syytä epäillä hänen oikeuttaan siihen.

Kuka on se "me", jolle anteeksipyyntö tulisi osoittaa?

Terhon käyttämä sanamuoto oli kuitenkin monikollinen: "Toivottavasti kuulemme anteeksipyynnön."

Se on vihjaus siitä, että myös muut ovat loukkaantuneet.

Kuka on se "me", jolle anteeksipyyntö tulisi osoittaa? Hurme itsekin pohti tätä anteeksipyyntönsä yhteydessä, ja päätyi osoittamaan anteeksipyynnön vain Terholle.

Silti kannattaisi pohtia, kuka tuo "me" voisi olla.

Onko se ministerin hallinonala virkamiehineen? Tuskinpa. Heiltä ruotsin osaamista edellytetään.

Onko se koko kulttuuriala, jota hän myös edustaa? Tuskinpa. Arvelen, että kulttuurialan ihmisillä on keskimäärin aika vähän mitään yhteistä Terhon kanssa.

Onko se Suomalaisuuden liitto, jota hän johtaa? Mahdollisesti.

Onko se hänen puolueensa? Mahdollisesti.

Vai onko se "kansa"? Mahdollisesti. Tietyin varauksin.

Terhon olisi ehkä syytä täsmentää, keitä ne "me" ovat, sillä toisen puolesta loukkaantuminen ei ole sama asia kuin henkilökohtainen loukkaantuminen.

On tietysti mukava puhua tavalla, joka antaa vaikutelman laajoista tukijoukoista, mutta kuinka uskottavaa se tässä tapauksessa on, on epäselvää.

Terhon olisi ehkä syytä itse täsmentää, keitä ne "me" ovat, sillä toisen puolesta loukkaantuminen ei ole sama asia kuin henkilökohtainen loukkaantuminen.

Poliitikot toki edustavat toisia ihmisiä, ja vaikka nykyisessä poliittisessa tilanteessa onkin vähän epäselvää, ketkä esimerkiksi Terhon puoluetta kannattavat, voisi tietysti myös ajatella, että hänellä on oikeus ilmaista loukkaantumista myös edustamiensa ihmisten puolesta.

Se ei silti ole sama asia kuin henkilökohtainen loukkaantuminen, ellei omakohtaista syytä löydy.

Joka tapauksessa meidän on syytä olettaa, että tuollaisen puheenvuoron jälkeen henkilökohtainen syy on. Ja se siitä.

Mikäli tahdomme suhtautua toisen ihmisen loukkaantuneisuuteen rakentavasti, voimme esimerkiksi antaa hänelle puheenvuoron, jossa hän voi kertoa, miksi asia häntä loukkaa.

Olisikin hyvä kuulla, mikä Terhon mielestä tässä oli häntä henkilökohtaisesti loukkaavaa.

Rakentavassa hengessä voisimme peräti ajatella, että loukkaantunut henkilö on nyt asianomistaja kyseisessä asiassa. Ja paras tie keskustelussa eteenpäin, on suhtautua kunnioittavasti tähän oikeuteen. Juuri näin Hurme tekikin, vaikkei malttanut olla piruilematta pipon tiukkuudella.

Se, että minä itse en loukkaantuisi juuri tästä asiasta ei ole millään lailla verrattavissa, koska tilanteemme ovat erilaisia.

Pahinta on, jos vähättelen toisten loukkaantumista valtapositiosta.

Se, etten itse tunnista omaa valtapositiotani on surkuhupaisaa, ja varsin yleistä.

Valtakulttuuria edustavana valkoisena miehenä minun ei ole erityisen sopivaa arvioida esimerkiksi alkuperäiskansojen, seksuaalisten vähemmistöjen tai toisia sukupuolia edustavien oikeutta loukkaantua.

Ai miksi? Siksi, että edustan kulttuurista valtapositiota. Vaikka olisin valtakulttuurin sisällä kuinka päähänpotkittu tahansa, edustan silti valtakulttuuria. Vain öykkäri käyttää tätä positiota väärin.

Se, etten itse tunnista omaa valtapositiotani on surkuhupaisaa, ja varsin yleistä.

Entäpä, jos loukkaantuja on itse valtapositiossa?

Syntyy vaikutelma, että ministeri ei ymmärrä taiteen ja taiteilijoiden yhteiskunnallista roolia epämukavienkin aiheiden esiin tuojina.

On hänelläkin oikeus loukkaantua. Sen esiin tuominen ei voi kuitenkaan olla heijastumatta hänen valtasuhteisiinsa.

Kulttuuriministeri, joka julkisesti loukkaantuu palkintopuhetta pitävälle kirjailijalle on vaarassa maalata itsensä nurkkaan.

Syntyy vaikutelma, että ministeri ei ymmärrä taiteen ja taiteilijoiden yhteiskunnallista roolia epämukavienkin aiheiden esiin tuojina. On kysyttävä, edistääkö Terhon ulostulo hänen taustaryhmiensä intressejä vai kulttuurin ja taiteen edistämisen intressejä? Mikä vielä pahempaa, Terho ei vaikuta suurelta ilmaisunvapauden ystävältä.

Harvalla kulttuuriministerillä on ollut sellaiseen varaa.

Mutta antaa Terhon itsensä nyt kertoa.

Korjattu kirjoitusvirheitä 30.11.2017.

  • Star Wars: The Last Jedi - Hyvä, paha, hyvä, paha...

    Uusi Star Wars vetoaa vauhdilla ja söpöydellä

    Star Warsin uusi trilogia ilmestyy joka toinen vuosi, ja välivuosina tulee spinoff-elokuvia. Sarjan ensi-iltatahti alkaa olla äärirajoilla, joten on hyvä kysymys, miten uusi elokuva The Last Jedi kestää toiston ja arkipäiväistymisen. Uudessa sarjassa on otettu konservatiivinen linja sarjan uudistamiseen.

  • Antti Heikkinen: Jag är en juntti!

    Puikulaperuna nenään ja loukkaantumaan.

    Lukeudun niihin juntteihin, jotka kouluaikoina näyttivät ruotsinkielelle keskisormea ja tuumivat, että ei jumalauta sisämaassa asuvan savolaisen tarvitse länsinaapurin kanssa kommunikoida.

  • Black metal kylvi pelkoa ja sekasortoa, kunnes keski-ikäistyi

    Kolme black metal -muusikkoa matkaa myyttiseen Norjaan.

    90-luvun alussa uutisissa, keskusteluohjelmissa ja iltapäivälehtien lööpeissä kauhisteltiin norjalaisen black metal -yhteisön toimia. Kirkkojen polttamiset, murhat ja satanismin kanssa flirttailu herättivät pelkoa ja inhoa tavallisen kansan keskuudessa. Teini-ikäisiä hevifaneja black metalin saama huomio kiehtoi ja Norja kasvoi heidän silmissään myyttiseksi paikaksi. Tuore norjalaisdokumentti seuraa Iranista, Kreikasta ja Kolumbiasta Norjaan saapuvia black metal -muusikoita. Kohtaavatko odotukset ja todellisuus?