Hyppää pääsisältöön

Matti Airaksinen eläköityy toistamiseen – radiolegendan viimeinen lähetys kuullaan YleX:llä joulukuussa

YleX:n perjantai-illoista tuttu ohjelma Disko2000 loppuu sellaisenaan, kun rakastettu DJ Matti Airaksinen lähtee kanavalta.

Matti Airaksinen // Kuva: Nelli Kenttä/YleX

Matti Airaksisen juontoa kuullaan viimeistä kertaa livenä YleX:llä Disko2000-ohjelmassa 22. joulukuuta. Lisäksi 29. joulukuuta herkutellaan vielä vuoden parhailla läpillä koostelähetyksen merkeissä.

- Seuraavat 10 vuotta olen perjantai-illat kotona, Matti Airaksinen kommentoi.

Rakastettu radiolegenda Matti Airaksinen on juontanut YleX:llä yli kymmenen vuoden ajan. Hänen juontaman Parasta ennen -ohjelman viimeinen lähetys kuultiin joulukuussa 2016.

- YleX:llä olen luonut itseni radioammattilaisena. Sain uskomattoman mahdollisuuden tehdä täysin vapain käsin radiota Yleisradiossa kymmenen vuoden ajan. Olen siitä ikuisesti kiitollinen. Ikä on toki vain numero, mutta nyt on tullut kuitenkin aika antaa nuorempien jatkaa ja minun olla perjantai-iltaisin kotona! Tulevaisuus radion osalta on täysin auki, mutta en koskaan kuvitellut tekeväni YleX:llä näin pitkää uraa, joten en osaa kuvitella mitä tulevaisuus pitää sisällään, Airaksinen sanoo.

YleX:n ohjelmapäällikkö Hanne Kautto korostaa juontajan suurta fanikuntaa.

- On ollut mahtavaa päästä vierestä seuraamaan, miten energisesti Matti hoitaa lähetyksensä. Hänestä on syystäkin vuosien aikana tullut erittäin rakastettu juontaja, jolla on vankka fanikunta. Olemme ylpeitä siitä perjantai-iltojen energiasta, jonka Matti on luonut yhdessä DJ Orionin kanssa. Siitä haluamme pitää kiinni, Kautto kommentoi.

Ensi vuonna YleX:n perjantai-ilta uudistuu. Kerromme siitä pian tarkemmin. Sen voi kuitenkin paljastaa jo nyt, että Matti Airaksisen juontopari DJ Orion jatkaa kanavalla myös ensi vuonna.

Matti Airaksinen // Kuva: Nelli Kenttä/YleX

Lue myös:

Viimeinen Parasta ennen! -lähetys oli silkkaa ysärihulluutta: Pandoran yllätyspuhelu, Matti Airaksisen kyyneleet ja Waldo kakkulähettinä 

Ysäri on ohi – taas: Matti Airaksisen Parasta ennen -ohjelma eläköityy joulukuussa

Parasta ennen! -DJ Matti Airaksinen on ysärikuningas, joka fanittaa fanejaan