Emma Taulo
Yle
Kolmiosainen dokumentaarinen draamasarja Seitsemäntoista yhdistää kaksi eri tarinaa Suomen tärkeästä vuodesta 1917. Oikeasti eläneiden poliitikkojen kamppailu maan itsenäistymisestä kietoutuu fiktiivisten tyttöjen tarinaan ystävyyden särkymisestä. Mutta mikä sarjassa siis on faktaa ja mikä fiktiota? Se selviää tästä jutusta.
Oskari Tokoi, renkipoika ja Amerikan mainari – faktaa
Maailman ensimmäinen sosialistipääministeri Oskari Tokoi (Jarkko Pajunen) on Seitsemäntoista-sarjan poliittisen tarinan päähenkilö, ja hänen vaiheensa sarjassa on kuvattu totuudenmukaisesti.
Tokoi asui vuonna 1917 vaatimattomasti Kallion kaupunginosassa Agricolankadulla, eikä omistanut edes puhelinta. Omien sanojensa mukaan hänet valittiin puolueen johtoon, koska “hänellä oli kauppa ja polkupyörä.”
Vaikutusta saattoi olla myös sillä, että Tokoi oli hyvä ja karismaattinen puhuja, jolla on sanottu olevan intuitiivinen kyky ymmärtää, mitä muut haluavat kuulla. Lisäksi hän oli toiminut puolueen keskeisissä rooleissa jo pitkään, ja tunnettin sovinnollisena miehenä, joka tunsi maaseudun asiat.
Vuonna 1913 hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi. Suomen Ammattijärjestön puheenjohtaja hänestä oli tullut vuonna 1912.
Tokoi oli alunperin Pohjanmaalaisen pikkutilan poika. Hän työskenteli nuorena renkinä, kunnes joutui puukkotappeluun ja melkein tappoi vastustajansa. Tokoi muutti kohua pakoon Amerikkaan ja teki vuosien uran kaivostyöläisenä. Näinä vuosina hän myös innostui työväenliikkeestä ja politiikasta.
Tokoi valittiin vuoden 1917 senaatin varapuheenjohtajaksi. Koska sosialistit olivat maan suurin puolue, heidän tehtävänään oli muodostaa senaatti. Sen muodostaminen oli vaikeaa, koska osa sosialisteista kieltäytyi yhteistyöstä porvaripuolueiden kanssa.
Lopulta Tokoin eripuraisena aloittaneen senaatin muodostivat kuusi porvareiden edustajaa sekä kuusi sosiaalidemokraattien edustajaa. Senaatti ilmoitti ohjelmassaan pyrkivänsä taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin uudistuksiin sekä autonomian turvaamiseen.
Kesään mennessä kritiikki senaattia kohtaan yltyi, eikä se pystynyt ratkaisemaan elintarvikepulasta tai kysymystä järjestysvallasta. Syksyllä 1917 Tokoi ja muut sosialistiministerit erosivat, mutta Tokoi halusi vielä jatkaa elintarvikekriisin ratkaisemisen parissa.
Tokoita kuvattiin ulkomaisessa mediassa sanoilla “a solid, capable-appearing little man”. Aikalaisten mielikuvien mukaan hän oli herkästi innostuva, diplomaattinen, tuuliviirimäinen ja toimi helposti hetken mielijohteesta.
Edvard Valpas-Hänninen, pääministerintekijä ja SDP:n paavi – faktaa
Sarjan toinen keskeinen henkilöhahmo on Edvard Valpas-Hänninen (Tommi Eronen), joka kannustaa Oskari Tokoita ryhtymään senaatin varapuheenjohtajaksi eli pääministeriksi pysyen itse kulisseissa.
Mutta kuka oli oikeasti tuo Paaviksi kutsuttu vakaumuksellinen sosiaalidemokraatti ja Työmiehen päätoimittaja, joka vapaa-ajallaan kirjoitti kuumia rakkausnovelleja ja huhun mukaan huvitteli kulkemalla keikariasussa kaupungilla?
Kielitaitoinen ja lukenut Valpas-Hänninen oli Suomen ensimmäisiä kansainvälisesti valveutuneita sosialisteja. Hän oli paitsi toimittaja ja Työmies-lehden päätoimittaja, myös sosiaalidemokraattien kansanedustaja ja SDP:n puheenjohtaja.
Valpas oli pitkään SDP:n ideologinen selkäranka ja johtohahmo, joka vastusti väkivaltaa viimeiseen saakka ja uskoi aatteeseen. Taustaltaan hän oli työläisperheen poika, joka pääsi kouluun ja osoittautui lahjakkaaksi oppilaaksi erityisesti kielissä. Keskeytettyään koulun Valpas muutti työn perässä Helsinkiin, mutta kirjallisena lahjakkuutena päätyi pian Työmiehen toimittajaksi ja lopulta päätoimittajaksi. Lehti oli jatkuvasti vaikeuksissa sensuurin ja poliittisten vastustajien painostuksen vuoksi.
Sarjassa on kuvattu myös Työmiehen ja muun lehdistön valtaa sekä luomaa vastakkainasettelua. Osa jutuista ei edes perustunut totuuteen - fake news on siis vanhempi ilmiö kuin nykykeskustelusta voisi päätellä.
Kautskylainen Edvard Valpas uskoi ennen kaikkea puhtaaseen sosialismiin ja pyrki varjelemaan aatteen puhtautta. Hän koulutti suurimman osan puolueen keskeisistä nimistä vuoden 1905 yhteydessä - vain todistaakseen 1917, kuinka hänen omat oppilapsensa kaappasivat puolueessa vallan.
Kansanedustajana Valpas työskenteli mm. teollisuustyöväen ja maalaisköyhälistön olosuhteiden, valtion raha-asioiden, viranomaisten mielivallan sekä raittius- ja kansansivistystyön parissa.
Valpas oli hyvin yksityinen ihminen, eikä hänen yksityiselämästään tiedetä paljoa muutamia anekdootteja lukuun ottamatta. Hänellä ei ollut perhettä, mutta kuuleman mukaan suuri kirjasto - joskin harva edes tiesi, missä hän asui. Joskus hän haastoi ihmisiä lukemaan ja kommentoimaan Työmiehen juttuja kertomatta, että hän oli itse niiden takana.
Valpas kirjoitti intohimoisesti myös proosaa ja rakkauskertomuksia.
Valpas halveksi sivistyneistöön kuuluvia sosialisteja ja kutsui näitä herroiksi ja rouviksi, koska nämä eivät hyväksyneet hänen kirjoitustyyliään, "Suomen työmiehen omaa tyyliä". Silti kerrotaan, että Valppaalla oli “garderobi”, joka mahdollisti herroiksi pukeutumisen, ja hänellä oli tapana pukeutua kuin herrasmies ja flaneerata Helsingin kaduilla.
Mustan pörssin voikauppa – faktaa
Sarjan tyttöjen Olivian isä ja Iitan isäntä Aleksander Nikolajeff (Max Bremer) on fiktiivinen hahmo, mutta mustan pörssin kauppa, keinottelu ja salakuljetus todella kukoistivat Helsingissä vuonna 1917.
Suomen ruokahuolto oli kaaoksessa Venäjän sisäisten levottomuuksien vuoksi. Suunnitelluista elintarvikkeiden tuontimääristä toteutui vain pieni osa, ja kevään aikana elintarviketuonti Venäjältä oli lähes täysin pysähdyksissä. Ensin alettiin säännöstellä leipää, ja pian myös muita elintarvikkeita.
Lisäksi heinäkuussa halla tuhosi viljaa ympäri maata. Kuiva alkukesä oli jo ehtinyt hidastuttaa kasvua, joten karjalle ei ollut tarpeeksi rehua. Maidon ja voin tuotanto romahti. Samaan aikaan monilla paikkakunnilla oli pakko muonittaa yhä suurempia määriä venäläisiä sotilaita.
Syksyä kohti elintarvikepula kärjistyi, kun senaatin säännöstelypolitiikka epäonnistui. Vaikka ruokajonoissa sai seistä koko päivän, ei ruokaa välttämättä riittänyt. Samaan aikaan mustasta pörssistä sai rahalla melkein mitä tahansa.
Ruoan epätasainen jakautuminen ja hintojen nousu lisäsivät salaliittoteorioita ja loivat pohjaa lakoille ja levottomuuksille.
Keskiviikkoklubi – fiktiota
Sarjassa Suomen keskeiset poliitikot kokoontuvat Nikolajeffeille keskiviikkoklubille, jota ei - ainakaan virallisesti - ole ollut olemassa. Poliittiset piirit Helsingissä olivat kuitenkin jo tuolloin pienet, ja kaikki tunsivat toisensa.
Klubilla kokoontuvat porvaripoliitikot K.J.Ståhlberg (Vesa Wallgren), E.N. Setälä (Antti Luusuaniemi) sekä Kyösti Kallio (Timo Tuominen). Kun venäläiset maaliskuun vallankumouksen jälkeen lupasivat palauttaa suomalaisille näiden valtaoikeudet, heräsi toive valtionhallinnon palauttamisesta suomalaisiin käsiin. Tähän tarttuu myös Nikolajeff.
Perustuslaillinen Ståhlberg kannatti suhteessa venäläistämistoimenpiteisiin Suomen lakien puolustamista passiivisen vastarinnan keinoin, tilannekohtaisiin arvioihin perustuen. Hän toimi puheenjohtajana perustuslakikomiteassa, jonka tehtävänä oli selvittää Suomen laillinen asema uusissa olosuhteissa ja tehdä perustuslakiesityksiä maan valtiosäännön kehittämiseksi.
Kallio valittiin Tokoin senaattiin ainoana maalaisliiton edustajana maanviljelystoimikunnan päälliköksi. Kallio halusi paneutua maanviljelyksen ja maanviljelijöiden aseman parantamiseen, mutta hänen aikaansa veivät maataloustyöväen lakkojen sovitteleminen ja yhä pahemmaksi muuttuva elintarviketilanne.
Nuorsuomalaisten Setälä oli suomen kirjallisuuden professori ja Tokoin senaatin senaattori sekä kirkollisasiaintoimituskunnan päällikkö 1917.
Syksyllä Setälä toimi niin sanotussa tynkäsenaatissa talousosaston virkaa toimittavana varapuheenjohtajana eli pääministerinä muutamia kuukausia. Kun Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti aloitti, Setälä jatkoi kirkollisasiaintoimituskunnan päällikkönä.
Itsenäisyysjulistuksen sanamuodon sanotaan olevan paljolti hänen käsialaansa, ja tämä on kerrottu myös sarjassa.
Venäläiset kenraalikuvernöörit – faktaa
Vuonna 1917 Suomella oli kolme kenraalikuvernööriä: maaliskuussa vallankumouksessa syrjäytetty ja vangittu F.A.Seyn, Mihail Stahovitsh sekä Nikolai Nekrasov.
Stahovitsh (Stan Saanila) on keskeisessä roolissa myös sarjassa. Suomen kenraalikuvernöörin tehtävä oli vaikea, sillä sotaväki oli kuritonta. Hän oli sitä mieltä, ettei venäläisen sotaväen olisi pitänyt puuttua Suomen asioihin.
Stahovitsh kuitenkin teki parhaansa pitääkseen Suomen Venäjän vallan alaisena.
Todettuaan tehtävänsä mahdottomaksi Stahovitsh lähti Suomesta syyskuussa 1917.
