Suomen itsenäistyessä puolet väestöstä oli alle 25-vuotiaita. Nuoret naiset ja miehet hakivat ystävyyttä sanomalehtien kirjeenvaihtoilmoituksilla, tapailivat toisiaan tanssikursseilla tai huvitilaisuuksissa ja jonottivat katsomaan elokuvaa Rasputinista. Vuoden 1917 alun orastavaa vapauden huumaa hillitsivät muun muassa ratkaisematon torpparikysymys, kieltolaki ja ruokapula.
Teksti: Seppo Puttonen ja Joni Pyysalo
Historiallinen ovi itsenäisyyteen raottui Suomelle keväällä 1917. Keisarivalta oli lopussa Venäjällä, jota johti väliaikainen hallitus. V. I. Lenin palasi huhtikuussa Euroopasta Tornion kautta Suomeen ja jatkoi matkaa Venäjälle. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus antoi julistuksen, joka palautti Suomelle sortovuosia edeltäneen ajan oikeudet. Maaliskuussa koottua uutta senaattia johti sosiaalidemokraatti Oskari Tokoi. Ainoastaan sotilasasiat ja ulkopolitiikka jäivät senaatin, joia myöhemmin alettiin kutsua hallituksiksi, päätäntävaltaan.
Vuoden 1917 alun orastavaa vapauden huumaa hillitsivät muun muassa ratkaisematon torpparikysymys, kieltolaki ja ruokapula. Pyrkimys itsenäisyyteen kiihdytti lainsäädäntätyötä, ja eduskunta hyväksyi valtalain, joka siirtäisi Venäjän keisarille kuuluneen korkeimman vallan Suomen eduskunnalle. Valtalaki ei astunut voimaan, koska sitä vastustanut Venäjän väliaikainen hallitus hajotti Suomen eduskunnan. Se kiristi poliittista ilmapiiriä pahenevan ruokapulan ja kasvavan työttömyyden lisäksi, ja kansa alkoi jakautua kahteen leiriin. Sosiaalidemokraatit jättivät senaatin ja jäljelle jäi nuorsuomalaisen E.N. Setälän johtama tynkäsenaatti, Suomen suuriruhtinaskunta-ajan viimeinen senaatti. Asekauppa kävi vilkkaana, kun oikeistolaiset suojeluskunnat ja työväen järjestyskaartit varustautuivat Venäjän järjestysvallan Suomessa romahdettua.
Uudet eduskuntavaalit järjestettiin lokakuussa, lisäjännitettä niihin loi Venäjän väliaikaisen hallituksen heikentynyt asema. Eduskuntaan tuli porvarienemmistö 108-92, joka koostui maalaisliitosta ja vaaliliiton tehneistä Suomalaisen puolueen, Nuorsuomalaisen puolueen ja Kansanpuolueen edustajista. Vaalitappio vauhditti työväen ammattijärjestöjä perustamamaan työväen järjestyskaarteja, jotka alkoivat varustautua yli 300 oikeistolaisen suojeluskunnan tavoin.
Suomen itsenäisyysjulistus kirjoitettiin yöllä
Bolševikkien gregoriaanisessa kalenterissa 6.-8. marraskuuta tekemä Lokakuun vallankumous avasi mahdollisuuden Suomen itsenäistymiselle. Elintarvikepula, yhä kasvava työttömyys ja poliittisen ilmapiirin kiristyminen johtivat 14. marraskuuta viiden vuorokauden yleislakkoon, jonka aiheuttamissa levottomuuksissa ja väkivaltaisuuksissa kuoli parikymmentä ihmistä. Eduskunta julistautui marraskuun 15. päivä korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Setälän senaatti erosi, ja sen tilalle nimitettiin itsenäisyyssenaatiksi kutsuttu Svinhufvudin senaatti. Eduskunta hyväksyi lain 8 tunnin työajasta ja kunnallislait. Ensimmäisen maailmansodan vuoksi Suomessa oli 80 000 venäläissotilasta. E.N. Setälä sai 3.12. yön aikaa kirjoittaa Suomelle itsenäisyysjulistus, jonka seuraavana päivänä senaatin puhemies P.E. Svinhufvud luki valtion lyhytaikaisten lainojen käsittelyn välissä tiedonantona eduskunnalle. Eduskunta hyväksyi julistuksen äänin 100-88, ja vuoden viimeisenä päivänä Leninin johtama Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden. Alkuvuodesta 1918 Suomen itsenäisyyden tunnustivat myös Ruotsi, Ranska ja Saksa. Tammikuussa alkaneen kansalaissodan päätyttyä toukokuussa Suomi sai valtiotunnuksekseen siniristilipun.
Ensimmäinen työläisromaani sekä teoksia kansalaissodasta
Ensimmäisen maailmansodan kauheudet ja jyrkentynyt poliittinen vastakkainasettelu Suomessa sai kirjailija Konrad Lehtimäen kirjoittamaan kirjallisuutemme ensimmäisen työväenromaanin Ylös helvetistä (1917). Romaanissa Lehtimäki kuvittelee edessä olevan ensimmäistä maailmansotaakin tuhoisamman sodan. Asekeksijänäkin toiminut Lehtimäki otti vaikutteita amerikkalaisen tieteiskirjailija H.G. Wellsiltä ja kirjoitti atomipommin kaltaisesta, pienen pallon kokoisesta pommista, joka olisi niin tuhovoimainen, että sen pelote lopettaisi sodat. Lehtimäki kirjoitti myös korkealla, näkymättömissä lentävistä koneista. Pasifistisen romaanin idealistinen toive oli mahdollisuus rauhaan pakottamisesta. Sodan kauhujen ja kurjuuden kuvausten rinnalla se sisältää vision yhtenäisemmästä ihmiskunnasta. Romaanin lopussa agitaattori haaveilee Eurooppaan Yhdysvaltain kaltaista liittoa, joka takaisi rauhan. Kirjasta otettiin kuusi painosta, ja se käännettiin useille kielille.
Runoilija Eino Leino oli muiden joukossa varoittanut jo marraskuussa 1917, että Suomi oli kansalaissodan partaalla. Tammikuusta toukokuuhun kestäneen sisällissodan Leino eli punaisten hallitsemassa Helsingissä. Kevään aikana hän kirjoitti runokokoelman Vapauden kirja (1918), johon valikoi runoja vuodelta 1896 alkaen sekä kirjoitti kolme uutta runoa. Vapauden kirja sisältää valikoiman yhteiskunnallisia ja poliittisia runoja sekä kuvaa taiteilijaa järkyttäneen sisällissodan herättämiä, raastavia tunteita. Kokoelman esipuhe ottaa tiukasti kantaa sisällissodan julmuuksiin.
Sillanpää etsi vihan sijasta ymmärrystä
Sisällissota synnytti paljon vihamielisiä ja tuskaisia kirjoja kahtiajaon molemmin puolin. Vuonna 1918 julkaistiin Ilmari Kiannon Hakkaa päälle! Sotarunoja valkoiselle armeijalle ja Lauri Letonmäen Valkoinen sosialidemokratia – punainen kommunismi. Kössi Kaatran Punaiset ja valkoiset ilmestyi vuonna 1919. Vuoden 1939 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut F.E. Sillanpää ei mennyt kummallekaan puolelle, vaan pyrki ymmärtämään kansalaissotaan johtaneita syitä romaanissaan Hurskas kurjuus (1919). Realistinen romaani on koskettava kuvaus sisällissodasta, johon viattomatkin tahtomattaan joutuvat. Teos kuvaa köyhän torpparin elämää 1860-luvulta vuoteen 1918, punaisten joukkohautaan asti. Jotta lukija keskittyisi romaanin painavaan teemaan eikä juoneen, Sillanpää aloittaa romaanin loppuratkaisulla. Sillanpään pyrkimystä objektiivisuuteen kritisoivat sisällissodan molemmat osapuolet.
Heimosodat ja kiista Itä-Karjalasta Neuvosto-Venäjän kanssa
Sisällissodan vihamielisyydet kytivät edelleen alkavalla, uudella vuosikymmenellä. Tuskaisesti syntyneestä, vasta itsenäistyneestä Suomesta lähti vuosina 1918-20 ja 1921-22 yhteensä noin 10 000 vapaaehtoista Neuvosto-Venäjän puolelle heimosotiin, muun muassa Itä-Karjalaan, Vienaan, Petsamoon ja Viroon. Vapaaehtoisia ajoi Suur-Suomi- ja heimoaate sekä antibolševismi. Itä-Karjalan kysymys heikensi suhdetta Neuvosto-Venäjään, joka Tarton rauhassa 1920 tunnusti Viron itsenäisyyden. Neuvosto-Venäjältä, josta vuonna 1922 tuli Neuvostoliitto, pakeni heimosotien seurauksena Suomeen kaikkiaan noin 30000 inkeriläistä ja itäkarjalaista siirtolaista. Tämä osaltaan innoitti Akateemisen Karjala-Seuran perustamiseen ja Suur-Suomi -aatteen vahvistumiseen. Jalmari Kara julkaisi nimimerkillä Kapteeni Teräs teokset Suur-Isänmaa (1918) ja Petsamon rata: isänmaallinen unelma (1921). Niissä haikaillaan nuoren valtion laajentumista itään.
Kirjojen Suomen suositukset itsenäistymisen vuosilta:
Linkistä pääset kirjan esittelyartikkeliin.
- 1919 Frans Emil Sillanpään Hurskas kurjuus
- 1918 Eino Leinon Vapauden kirja
- 1917 Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä
Artikkelia muokattu 11.1.2018: Maininta e-kirjoista poistettu lukuoikeuden umpeuduttua.
