Parisuhteissa kehokommentointi voi olla rajua – kehoa kommentoidaan ikävästi myös seksin aikana. Vaakakapina kysyi marraskuussa, millaista kehokommentointia parisuhteissa harrastetaan.
Vaakakapinan parisuhdekyselyyn vastasi lähes 2700 henkilöä. Kyselyyn vastanneista noin 70 % kertoi tuntevansa itsensä usein onnelliseksi parisuhteessaan ja peräti 91% kertoi saaneensa puolisoltaan edes kerran positiivisia kommentteja ulkonäöstään.
Onnellisuudesta ja positiivisista kommenteista huolimatta lähes puolet eli 44 % vastanneista on saanut puolisoltaan negatiivisia kommentteja ulkonäöstään. Negatiivisista kommenteista myös kerrottiin kyselyssä enemmän kuin positiivisista.
Yksi yleisimmistä kyselyssä ilmi tulleista kommentoinnista koski kokoa tai painoa.
Näytit paljon paremmalta 30 kiloa sitten. Silloinkin vain vaatteet päällä.
"Mieheni piti minulle intervention painostani kysellen, ettenkö tajua miltä näytän tai kuinka paljon olen lihonut. Hän huusi minulle vihaisena, että enkö tajua kuinka paljon perseeni on levinnyt."
"Puolisoni kuvailee, miltä läskini ja kaksoisleukani näyttävät ja analysoi, kuinka työssäni tulen kohdelluksi huonosti ylipainon takia. Paino on hänen mukaansa selitys sille, miksi jotkut tuttavat eivät ole tekemisissä kanssamme."
"Näytit paljon paremmalta silloin, kun painoit 30 kiloa vähemmän. Mutta silloinkin vain vaatteet päällä.”
Sänky tekee aaltoja, kun käännyt.
Kyselyn vastauksissa kävi ilmi myös se, että toisinaan puoliso laukoo ilkeyksiä ehkä tietämättään, vitseiksi verhoiltuna.
"Puolisoni keksii melkein joka päivä mukamas jotain hauskaa painostani tai ulkonäöstäni. Esimerkiksi: Sulle pitää hankkia kuorma-auton nastat kun tulee liukasta. Mahtaakohan tuo penkki kestää. Pitääkö saunan lauteita vahvistaa. Sänky tekee aaltoja kun käännyt. Miten sattuikin autosi kuskin puoleinen jousi menemään poikki."
"Aika usein hän piikitteli joko vitsin varjolla tai oikeasti huomaamatta kommenttien loukkaavuutta. Hän on suoraan ilmaissut jonkun puolen minussa näyttävän "tyhmältä" sekä sanonut minun nykyisten standardien valossa olevan lihava, sananmukaisesti läski."
"Lihavuudesta, silloinkin kun en edes ollut lihava, saan jatkuvasti kommenttia. Kommentit ovat "muka-leikkiä" koostani ja läskeistäni, mutta selkeästi miestä häiritsee kokoni. Muistan ihan alkuun ennen "virallista" seurustelua miehen todenneen, että 'sussa on jotain seksikästä, vaikka sun tyyppinen vartalo ei ole koskaan vedonnut.'"
Puolisoni on kehunut vartaloani vain krapulapanon aikana.
Kyselyssä kävi ilmi, että kehoja kommentoidaan myös seksin aikana.
"Negatiivista kommenttia on saattanut tulla alapään karvoituksesta. Koen ne raskaina, koska itsekin pidän alapäästäni enemmän ajateltuna mutta välistä on ajanjaksoja jolloin en ehdi miettiä mokomaa, enkä koe että tahallisesti niitä kasvattaisin."
"Löllötissit, löysä maha. Minun kanssani on hankala harrastaa seksiä, kun ei löydä perille."
"Positiiviset kommentit liittyvät seksikkyyteen ja seksiin. Kommentit tuntuvat lähinnä ahdistavalta, ihan kuin olisin panopuu."
"Olen kuullut vierailta miehiltä olevani uhkea nainen ja olen saanut kommentteja tiimalasivartalostani. Oma mieheni on kuitenkin kehunut vartaloani uhkean seksikkääksi vain krapulapanon aikana."
Läski lehmä! Jos lihot vielä, jätän sut.
Erityisen pahalta kehojen kommentointi kyselyyn vastanneiden mukaan tuntuu silloin, kun lapset ovat kuulemassa.
"'Sä oot vaan lihonnu meidän seurustelun aikana, läski lehmä. Jos lihot vielä, jätän sut.' Erityisen pahalta tuntuu, kun kommentointi tapahtuu 5-vuotiaan tyttäremme kuullen. Hän sitten myöhemmin lohduttaa, että 'et sinä äiti ole läski vaan sinä olet ihana ja juuri sopiva'."
"Mieheni mielestä minulla pitäisi olla pitkät hiukset. Viimeksi kampaajalta tullessani mies sanoi 8-vuotiaalle tyttärellemme: 'Katso, äitistä on tullut kalju!' Minulla on polkkatukka. Tämä oli kuulemma vitsi (jota en selvästikään ymmärtänyt). Muita ikäviä kommentteja hän ei onneksi juuri lauo. Joskus joku asuni ei miellytä häntä ja sen hän naamioi myös "huumoriksi". Aina yhtä kamalaa kuultavaa."
Puolisoni sanoi lapsemme syntymän jälkeen, että iljetän häntä.
Naisen keho muuttuu raskauden aikana. Kehon muutos on jo valmiiksi hämmentävää, eikä tunnetta helpota puolison negatiivinen kehokommentointi.
"Nyt raskaana ollessa kommentit ovat koskeneet kehon muutoksia esim. rintojen kasvuun on kommentoitu hyi, suonikohjuihin hyi, lapsen liikkeisiin vatsassa hyi."
"Puoliso on mielentilansa ääripäässä sanonut minulle kaksi viikkoa toisen lapsemme syntymän jälkeen, että tajuanko minä kuinka paljon iljetän häntä (katsoessaan samalla minua päästä varpaisiin)."
"'Kuka tollasta löysäpersettä nyt panisi', sanoi entinen puolisoni veljelleni ja hänen vaimolleen juhannusaattona pienessä pöhnässä. Minua katsoen he nauroivat hyvälle jutulle. Olin synnyttänyt toisen lapseni paria kuukautta ennen."
"Lapsen saannin jälkeen mieheni sanoi minulle sängyssä: 'Lähteekö tuo löllö pois mahasta? Kannattais ehkä syödä vähemmän.' "
Toista alistava ihminen ei koskaan voi hyvin
Väestöliiton parisuhdetutkija Heli Vaaranen kertoo, että parisuhteessa viljellyt negatiiviset kommentit kertovat pahoinvoinnista.
"Ihminen, joka alistaa toista, ei koskaan voi hyvin. Jos parisuhteen toinen osapuoli ottaa yliotteen niin, että hänellä on mahdollisuus sanoa tai tehdä mitä vain, ei kumpikaan parisuhteen osapuoli voi hyvin."
Jos negatiivisuus alkaa nostaa päätä parisuhteessa, kannattaa kiinnittää huomiota pariskunnan väliseen kommunikaatioon.
"Jokaisessa viestissä on viestin lähettäjä ja vastaanottaja. Kun parisuhteessa vallitsee ilmapiiri, jossa kaikenlaiset kommentit ovat sallittuja, pitäisi sekä viestin lähettäjän että vastaanottajan miettiä, mitä keskinäiselle kommunikaatiolle on tapahtunut."
Vaarasen mielestä pariskuntien kannattaisikin kiinnittää huomiota kommunikointiin ajoissa ja käydä pariterapiassa.
"Parisuhteita voi hoitaa myös ennaltaehkäisevästi. Kannustan pariskuntia menemään pariterapiaan, jotta ongelmakohtiin saadaan ulkopuolista näkökulmaa. Mitä myöhemmin asioita korjataan, sen vaikeampaa se on. Tätä voi verrata esimerkiksi hammaslääkärikäyntiin: käymme tarkastuttamassa hampaitamme jo ennen kuin on kaikkein vaativimman juurihoidon tarve."