Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Minä pääkuva

Keskusteluja muusikoiden kanssa.

Jussi Niemi – kummitusmies Matti Nykäsen hittien takana

Jussi Niemi
Jussi Niemi Kuva: Joonas Josefsson/Yle Jussi Niemi

Jussi Niemi on mies, jonka nimi ei sano paljoakaan nuoremmalle yleisölle. Suomalainen viihdemusiikkibisnes on kuitenkin vannonut hänen nimeensä jo puolen vuosisadan ajan. Parhaiten Niemi tunnetaan roolistaan Matti Nykäsen biisintekijänä ja kitaristina, mutta hän on soittanut myös progressiivista kauhurockia Kummituksessa ja säestänyt iskelmätähtiä Babitzinin sisaruksista Johnny Liebkindiin ja Irwin Goodmaniin. Vuosiin on mahtunut tuhansia töitä, valvottuja öitä ja lähemmäs kolme miljoonaa ajettua kilometriä.

1970-luvun alussa Jussi Niemi meinattiin erottaa Nokian lukiosta. Syynä oli koulujenvälisen jalkapalloturnauksen loppuottelu Nokian ja Tampereen välillä.

Ottelu oli tiukka, kunnes selvisi, että Nokian joukkueessa oli yksi yli-ikäinen pelaaja. Sen johdosta Tampere voittaisi ottelun, ja nokialaiset voisivat yhtä hyvin antaa tamperelaisten tehdä maalin – tai näin heidän opettajansa kehotti heitä tekemään.

Nokian ykköspelaaja Jussi Niemi ei reagoinut opettajansa pyyntöön. Tampereen lukio voisi kyllä yrittää tehdä maalin, mutta ilmaiseksi Niemi ei sitä antaisi.

Peli jatkui. Nokian lukion opettaja korotti ääntään ja uhkasi kentälle jääviä pelaajia varoituksella ja kouluarvosanojen laskemisella. Kolme pelaajaa poistui kentältä, mutta Niemi ei tehnyt elettäkään luopuakseen pallosta.

Ottelu siirtyi jatkoajalle. Nokian lukio pelasi kolmen miehen alivoimalla, mutta taisteli pää pystyssä. Opettaja karjui kentän laidalta, että Niemi on erotettu koulusta. Niemi huusi takaisin, että siinähän erottaisi, saatana. Tahallaan hän ei suostuisi häviämään.

Lopulta Tampereen lukio teki voittomaalin ja vei mestaruuden. Niemi on maalista edelleen katkera. Opettajalleen hän ei kuitenkaan päässyt katkeroitumaan, sillä tämä perui puheensa koulusta erottamisesta seuraavana päivänä.

Tiesin, että jalkapallourani ei kestäisi pitkään. Musiikki taas kestäisi, ja sitä en voisi ikinä lopettaa.

Jussi Niemi olisi voinut päästä jalkapallossa pitkälle. Hän pelasi kakkosdivisioonaa Nokian Pyryssä ja sai jopa kutsun Valkeakosken Hakaan, joka oli 1960- ja 70-luvuilla suomalaisen jalkapallon ykkösseuroja. Hän haaveili ammattilaisurasta Espanjassa ja sai kehuja joukkuetovereiltaan ja ystäviltään. JYPin parhaisiin maalintekijöihin 1980-luvulla kuulunut Risto Kurkinen on esimerkiksi todennut, että jos JYPissä olisi yksikin Niemen kaltainen pelaaja, joukkue ei häviäisi koskaan.

Jussi Niemestä ei kuitenkaan tullut Real Madridin eikä FC Barcelonan edustuspelaajaa. Hän kärsi nilkkavammoista ja tuli siihen lopputulokseen, että ammattilaisjalkapalloilijaksi pyrkiminen 1970-luvun Suomessa olisi vienyt häneltä enemmän aikaa kuin mitä hänellä oli aktiivipelaajana jäljellä.

Niemi valitsi toisen rakkautensa kohteen, musiikin, ja siirsi pelikentältä oppimansa asenteen musiikkikentälle. Sen asenteen johdosta hän on mies, joka ei koskaan anna periksi.

”Tiesin, että jalkapallourani ei kestäisi pitkään. Musiikki taas kestäisi, ja sitä en voisi ikinä lopettaa. Siksi valitsin musiikkiuran”, Jussi Niemi sanoo.

Jussi Niemi
Jussi Niemi Kuva: Joonas Josefsson/Yle Jussi Niemi

Vain mäkimies voi tietää sen

Vuonna 1992 Jussi Niemi sai puhelun musiikkituottaja Ilkka Vainiolta.

”Tunnetko Nykäsen Matin? Sille pitäisi saada levy”, luurin toisesta päästä sanottiin.

Niemi hämmästyi. Toki hän tiesi Suomen menestyneimmän mäkihyppääjän, mutta ei sitä, että joukko liikemiehiä oli lahjonut hänet musiikkialalle mäkihyppyuran päätyttyä. Nykäsen ura laulajana ei kuitenkaan ollut lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla. Nykänen oli viety pariinkin eri studioon, mutta hän oli lähtenyt niistä ulos ovet paukkuen.

”Matti on sellainen, että kun se pelkää tai stressaantuu, se hyökkää”, Niemi sanoo. ”Voin vaan kuvitella, millaista se on ollut, kun Matti on laitettu studioon ja sanottu, että 'alapa poika laulaa'.”

Sisukkaana miehenä Niemi päätti kokeilla onneaan Nykäsen kanssa. Hän meni tapaamaan tätä jyväskyläläiseen Ravintola Pöllöwaariin, jossa Nykänen vietti iltaa kavereidensa kanssa. Tapaamisen aluksi Nykänen katsoi Niemeä suoraan silmiin ja sanoi kohteliasti ”päivää”, aivan kuten hiihtoliitossa oli opetettu. Sen jälkeen kaksikko jutteli tunnin verran ja päätti kokeilla musiikintekemistä yhdessä.

YYA-maljoja ei kauaa kilistelty, kun Ilkka Vainio pudotti seuraavan pommin. Biisien tekeminen ja niiden äänittäminen pitäisi aloittaa välittömästi, sillä levylle – jota ei vielä ollut edes olemassa – oli buukattu kultalevytilaisuus kahden viikon päähän.

Niemi ei ollut uskoa korviaan. Hänellä oli kädet täynnä muita töitä, ja nyt Vainio kehotti häntä tekemään levyn kahdessa viikossa ihmisen kanssa, jolla ei ollut minkäänlaista artistiprofiilia ja joka ei välttämättä osaisi edes laulaa.

Ajattelin, että ei tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä biisejä, joista Matti selviää.

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus, Niemi kuitenkin ajatteli. Hän soitti Nykäselle ja pyysi tätä tulemaan studiolleen Jyväskylän keskustaan. Nykänen kurvasi pihaan taksilla, minkä jälkeen Niemi kysyi, osasiko tämä laulaa. Nykänen vastasi ettei tiennyt, koska ei ollut koskaan yrittänyt.

Niemi päätti turvautua puhelauluun. Hän oli viettänyt 1990-luvun alussa aikaa Washingtonissa vaimonsa, iskelmätähti Päivi Kautto-Niemen opiskelujen vuoksi, ja törmännyt siellä rap-battleihin.

”Ajattelin, että ei tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä biisejä, joista Matti selviää. Tein sellaisia a-osia, että Matti voi vaikka puhua ne, jos laulusta ei tule mitään. Myös kertosäkeistä piti tehdä simppeleitä – sellaisia, että kaikki voivat laulaa niitä mukana. Samanaikaisesti laitoin biiseihin aina jonkun koukun: mielenkiintoisen c-osan tai vaikean kitarajutun”, Niemi sanoo.

Sävellysten valmistuttua Niemi lauloi kappaleet demolle. Nykänen, jota oli koko ikänsä valmennettu, oppi biisien sanat nopeasti. Laulaminen oli kinkkisempi juttu, sillä äänitys tehtiin nauhalle ilman editointimahdollisuutta. Lopulta Niemi keksi laulaa yhdessä Nykäsen kanssa, jotta tämä saisi äänestä kiinni.

Muutamia tunteja ennen valmiin master-nauhan lähettämistä Niemi tajusi, että heiltä puuttui yksi biisi. Levy ei kahdeksasta biisistään huolimatta yltänyt 30 minuutin rajapyykkiin, joka tarvittiin, jotta levyä pystyi myymään täysihintaisena.

Oli keksittävä cover ja äkkiä. Inspiraatio siihen löytyi vilkaisemalla 1990-luvun alun lama-Suomea, johon topless-baarit olivat rantautuneet yhtä varmasti kuin Kummeli ja keskiolutkuppilat. ”Jestas sentään mitkä rinnat”, Niemen päässä välähti, ja hän kaivoi esiin Markku Aron vuonna 1973 esittämän samannimisen pikkutuhman hitin. Sitä tuunaamalla syntyi kappale Topless.

Matti luotti minuun kuin muuriin. Olin kuin taivaan isä, joka pelastaa sen joka paikasta.
Jussi Niemi
Jussi Niemi Kuva: Joonas Josefsson/Yle Jussi Niemi

Mielisairaasta aikataulusta huolimatta levy valmistui ajallaan ja sai nimen Yllätysten yö. Se myi lyhyessä ajassa yli 25 000 kappaletta ja teki Nykäsestä Tapio Rautavaaran ohella ainoan urheilijan, joka on päässyt kultakantaan niin olympialaisissa kuin levymyyntilastoissa.

Varsinainen show oli kuitenkin vasta alkamassa. Yllätysten yön lehdistötilaisuuteen saapui toistasataa toimittajaa ympäri maailman, ja myös Nykänen itse saatiin paikalle sen jälkeen, kun Niemi oli luvannut hänelle Brasilian-matkan. Nykästä ujostutti medialle puhuminen, sillä hän vietti artistiuransa alkutaipaleen miltei selvinpäin. Puhemiehen rooli musiikkiasioissa lankesi näin ollen Niemelle.

Levynjulkaisubileiden jälkeen kaikki halusivat Nykäsen keikalle. Se tarkoitti tietysti sitä, että entisen mäkikotkan ympärille oli kasattava bändi. Niemi kieltäytyi aluksi kunniasta, sillä hän oli lopettanut keikkailun ja oli burnoutin partaalla mainos- ynnä muiden studiotöidensä vuoksi. Asiassa oli kuitenkin yksi mutta: Nykänen ei suostunut lähtemään keikoille ilman Niemeä.

”Matti luotti minuun kuin muuriin. Olin kuin taivaan isä, joka pelastaa sen joka paikasta. Sitten ei auttanut muu kuin lähteä keikoille”, Niemi naurahtaa.

Aluksi keikat vedettiin läpi taustanauhoilla. Niemi soitteli niiden päälle kitaraa, Nykänen lauloi minkä lauloi ja kaksi tanssityttöä tanssi taustalla. Vastaanotto oli pöyristyttävä: Keikkapaikat täyttyivät ääriään myöten ja jopa niiden yli. Liikenne oli jumissa ja vaati poliisivoimia ohjaamaan autoja. Mediaväki oli niin kiimassa, että Nykänen ja Niemi joutuivat pitämään lehdistötilaisuuden ennen jokaista keikkaa. Eurosport kuvasi jokaisen esiintymisen, ja Nykänen hermostui, kun ei ehtinyt juuri muuta kuin vastailemaan toimittajien kysymyksiin.

”Se mylläkkä oli ihan järjetön koko ajan. Väitän, että meillä on vielä tänäkin päivänä yleisöennätykset suurin piirtein kaikissa Suomen paikoissa. Minun pitäisi varmaan olla Nightwishissa tai vastaavassa, että kokisin saman. Ei meillä tietenkään mitään maailmankiertueita ollut, mutta käytiin kyllä ulkomailla”, Niemi sanoo ja viittaa Ruotsissa, Norjassa, Japanissa, Saksassa, Espanjassa ja Venäjällä heitettyihin keikkoihin. Suomen media ei niistä paljoa kirjoitellut, koska sillä oli kiire kirjoittaa Nykäsen juomisesta.

Niin, Nykänen oli alkanut lääkitä stressiään ryyppäämällä.

”Matti on sellainen ihminen, että mitä tärkeämpi juttu, sitä enemmän se stressaa. Se jännittää niin helvetisti. Tämä on suomalaisten ongelma Reijo Taipaleesta lähtien, että yleisön eteen nouseminen on vaikeaa. Matti on kuitenkin lavalla todella hyvä silloin, kun kaikki on hyvin. Ihmiset tykkävät sen tarinoista, ja se on vilpitön ja suora. Vähän liiankin vilpitön, sillä se kertoo kaiken.”

Niemi sanoo Nykäsen olevan siinä mielessä otollinen artisti, että ihmiset innostuvat hänen näkemisestään iästä riippumatta. Silloin kun yleisössä on vanhempaa väkeä, keikoilla kuullaan paljon jutustelua, jossa käydään läpi Nykäsen mäkihyppyuraa ja naisseikkailuita. Nuorempi väki taas osaa biisit ulkoa ja haluaa bailata. Usein keikat ovatkin yhdistelmä musiikkia ja stand up -komiikkaa.

Onko Matti Nykänen sitten huumoriartisti? On ja ei. Hän on rahan vuoksi alalle tuupattu, välttävällä laulutaidolla varustettu tabloidijulkkis, jonka elämässä sattuu ja tapahtuu. Toisaalta hän on kansan syviin riveihin vetoava, iskeviä kertosäkeitä esittävä viihdetaiteilija, jonka laulut ovat vahvasti omaelämäkerrallisia ja kertovat rankoistakin aiheista.

Silloinkin kun Nykäsen musiikissa on huumoria – mitä siinä tietysti usein on – se on ankkuroitu tosielämään. Biiseissä kuultavat sloganit eivät ole keksittyjä, vaan Niemi on poiminut ne Nykäsen suusta: So not. Fifty-sixty. Ehkä otin, ehkä en. Elämä on ihmisen parasta aikaa. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Elämä on laiffii.

Matti Nykänen on tähän mennessä julkaissut kolme studiolevyä. Jokainen levynjulkaisu on aina mediatapaus, mutta radiossa Nykäsen musiikki ei juurikaan soi. Syy on selvä: ”huumoriartistin” maineella ei Suomen musiikkimaailmassa pitkälle pötkitä – ellei sitten ole Cheek.

”Aina kun meiltä tulee levy, joka toimittaja ja kanava haluaa haastattelun, koska ne saavat kuulijoita Nykäsen kautta. Jokainen käyttää Mattia hyväkseen, mutta heittää sen jälkeen roskakoriin, koska Matin musiikki ei sovi niiden imagoon. Meidän ongelma on se, että vaikka Paul McCartney tekisi meille biisin, se ei soisi missään, koska se on Matti Nykäsen biisi. Jos taas Popeda tai Yö esittäisivät meidän biisejä, ne varmaan olisivat listaykkösinä”, Niemi sanoo.

25 vuoden jälkeen Matti Nykänen on yhä musiikkialalla ja tekee keikkoja. Se on Jussi Niemen ansiota. Ilman häntä ei olisi Nykäsen biisejä, Nykäsen keikkoja eikä Nykästä sellaisena viihdeartistina, jollaisena me hänet tunnemme.

”Olen sanonut Matille, että anna niiden nauraa ja puhua paskaa. Olen varma, että 50 vuoden päästä moni palaa näihin biiseihin ja miettii niiden tarinoita, hätähuutoja, sanomia ja sitä, millainen Matti oli ilmiönä ja ihmisenä. Tiedän, että moni muusikko katsoo minua pitkään, että miksi ihmeessä Jussi tekee jotain tuollaista muiden töidensä ohessa. Mutta siinähän katsovat. Minua ne biisit eivät hävetä pätkääkään.”

Jussi Niemi
Jussi Niemi Kuva: Joonas Josefsson/Yle Jussi Niemi

Kaiken takana on The Beatles

Jussi Niemen matka suomalaisen musiikkibisneksen ytimeen alkoi jo kauan ennen Matti Nykästä, tarkemmin sanottuna vuonna 1965. Niemi pelasi kaverinsa kanssa sulkapalloa, kun radiosta alkoi soida The Beatlesin Ticket to Ride. Niemi huumantui biisistä niin paljon, että paiskasi mailansa maahan, juoksi nurmikon ylitse ja vaati, että naapurin täti laittaisi radiota kovemmalle. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut mitään vastaavaa.

Beatlemania ei ollut Suomessa uusi ilmiö. Se oli alkanut sekoittaa suomalaisnuorten päitä loppuvuodesta 1963, ja tunkeutui nyt myös Jussi Niemen tajuntaan. Hän juoksi siltä istumalta kotiin, otti kitaran käteensä ja alkoi harjoitella Ticket to Ridea kuulomuistista. Se oli hetki, jolloin Niemi toden teolla kiinnostui musiikista.

Musiikki itsessään ei ollut Niemelle uusi aluevaltaus. Lapsena hän soitti haitaria ja kattilankansia, lauloi paljon ja haaveili rumpaliksi ryhtymisestä. 8-vuotiaana hän löysi siskonsa kitaran ja alkoi opetella sointujen muodostamista. Vuosi myöhemmin Niemi teki ensimmäiset tönkköenglannilla varustetut sävellyksensä ja suuttui, jos ne eivät hänen siskonsa mielestä olleet yhtä hyviä kuin Kaleidoskooppi-musiikkiradio-ohjelman soittamat popkappaleet.

12-vuotiaana Niemi perusti kavereidensa kanssa The Lobsters -nimisen trion, jossa hän lauloi ja soitti kitaraa. Pojat treenasivat kuin hullut ja esiintyivät esimerkiksi koulun konvissa nimekkäiden esiintyjien seassa. Lisämotivaatiota treenamiseen toivat poptoimittajat Jyrki Hämäläinen ja Markku Veijalainen, jotka käväisivät kerran Nokian yhteiskoulussa kuvaamassa televisio-ohjelmaa ja kehaisivat The Lobstersin olevan paras koulubändi, johon he olivat törmänneet.

The Lobstersin ensimmäinen iso keikka oli Tampereen Pyynikillä vuonna 1965. Illan pääbändi oli englantilainen The Renegades, joka rakasti Suomea niin paljon, että palasi tänne myöhemmin pari kertaa uudestaankin – tarkemmin sanottuna noin 500 kertaa.

Ennen keikkaa The Lobstersin 12-13-vuotiaat musikantit maalasivat valkoiset paitansa punaisiksi. Kun Jussi Niemi lähti kantamaan 20 wattista Hagströmin kitara/bassovahvistintaan lavalle, The Renegadesin tyypit huomauttivat, että The Lobsters voisi soittaa heidän kamoillaan.

Ystävällisellä eleellä oli kääntöpuolensa. Renegadesilla oli lavalla korkeat tuplakaapit, ja kun Niemi yritti kytkeä kitaranjohtoaan nuppiin, hän ei ylettänyt sinne asti. Seuraava ongelma tuli, kun Niemi otti kitarastaan ensimmäisen äänen. Se tuli niin lujaa, että hän tarvitsi jälleen apua – tällä kertaa äänenvoimakkuuden pienentämiseen.

Itse keikka alkoi dramaattisesti selin yleisöön. Niemi lauloi mikrofoniin Tutti Fruttin avaussäkeet ”wop-bop-a-loo-mop alop-bom-bom”, minkä jälkeen bändi hyppäsi etuperin ja soitti loput 35 minuuttia paikoillaan. Setti koostui Little Richardin lisäksi muun muassa The Shadowsin ja The Whon covereista.

Keikan jälkeen The Lobsters ajoi ison maailman tyyliin taksilla kotiin keikkajärjestäjän piikkiin.

Jussi Niemen tulikaste popmaailmaan oli suoritettu.

Jussi Niemi
Jussi Niemi on ajanut arvionsa mukaan lähemmäs kolme miljoonaa keikkakilometriä. Jussi Niemi Kuva: Joonas Josefsson/Yle Jussi Niemi

"Viikkoja tiellä, saan asfalttia niellä"

Iskelmäpoppari Sammy Babitzinilla meni vuonna 1972 lujaa. Hän oli voittanut Syksyn Sävelen kappaleella Daa-da daa-da, ja halusi juhlistaa voittoaan hakemalla Ruotsista Alfa Romeon. Uutta autoa tarvittiin hurvittelun lisäksi lisääntyneisiin keikkamatkoihin, sillä Babitzin nousi Syksyn Sävelen myötä yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista.

Keikkamuusikoita miettiessään Sammy Babitzin soitti Jussi Niemelle. Kaksikko tunsi toisensa entuudestaan, sillä Niemi oli säestänyt Babitzinia jo 1960-luvun lopulla. Niemellä oli hyvä maine muusikkopiireissä, sillä hän ja komppiryhmänsä olivat kuuluisan tamperelaisen ohjelmatoimiston luottobändi. He säestivät monia suuria tähtiä Eino Grönistä Irwin Goodmaniin ja Arto Sotavaltaan.

Niemi tykkäsi tehdä keikkoja Sammy Babitzinin kanssa, sillä heillä oli iso, kolmella puhaltajalla vahvistettu bändi, joka soitti kunnianhimoisia biisejä. Se ei ollut itsestäänselvyys 1960-luvun lopun iskelmäpopmaailmassa, jossa biisien piti olla kolmeminuuttisia ja c-osattomia. Setissä kuultiin päivänpolttavien hittien lisäksi mustaa soulia ja Average White Bandia. Osa keikkajärjestäjistä suhtautui souliin paskana jazzina, mutta myhäili silti salaa, sillä yleisön silmissä Sammy oli tähti.

Alfa Romeon saatuaan Babitzin kehuskeli Niemelle nopeutuneen keikkailun autuutta. Noin 165 kilometrin matka Etelä-Pohjanmaan Kurikasta Tampereelle oli kuulemma taittunut alle tunnissa. Hengenvaarallinen kaahailu oli arkipäivää 1970-luvun alun Suomessa, sillä liikenteessä ei ollut nopeusrajoituksia eikä turvavyöpakkoa, tiet olivat huonoja ja autojen tekniikka kehnoa. Tilastoissa Suomi oli jopa yksi maailman vaarallisimmista tieliikennemaista. Turvavyöpakko henkilöauton etuistuimilla otettiin käyttöön vasta 1975 ja pysyvä nopeusrajoitusjärjestelmä 1978.

Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Huhtikuussa 1973 Sammy Babitzinin keikkamatkalla ollut Alfa Romeo suistui tieltä Suojoen sillalla Äänekoskella. Onnettomuuden syynä olivat liukas tie, noin 150 kilometrin tuntinopeus ja ilman turvavöitä ajaminen. Kaikki autossa olijat yhtä naismatkustajaa lukuun ottamatta kuolivat. Babitzin oli kuollessaan 24-vuotias.

Jussi Niemi olisi voinut olla mukana tuolla keikkareissulla. Hän oli kuitenkin hiljattain palannut säestämään Johnny Liebkindia, jonka kanssa teki yhteistyötä jo 1960-luvulla. Johnny oli Dannyn ohella 1960-luvun suurimpia iskelmäpoptähtiä Suomessa. Kumpikin laulaja pyöritti omaa show'taan, johon sisältyi musiikin lisäksi tanssityttöjä, koreografioita, puvustuksia ja tarkat käsikirjoitukset.

Sammy Babitzinin kuolinyönä Niemi oli keikalla Johnnyn kanssa. Keikan jälkeen Niemi bändeineen heitti Johnnyn bussilla Kuopion lentoasemalle, jonne myös Kirka Babitzin saapui omalta keikaltaan. Johnny ja Kirka olivat jatkamassa matkaa Helsinkiin, mutta joutuivat myöhäisen ajankohdan vuoksi odottelemaan lennon lähtöä keikkabussissa.

”Kirka ei ilmeisesti tiennyt Sammyn kuolemasta, koska se oli oma iloinen itsensä, tai sitten se ei vaan halunnut puhua asiasta”, Niemi muistelee. ”Siitä jäi vähän ihme olo. Miten juttelet ihmiselle, jonka veli on juuri kuollut, mutta joka on kuin mitään ei olisi tapahtunut? En vielä tänä päivänäkään tiedä, tiesikö Kirka mitä oli tapahtunut, vai peittikö hän vaan sen hyvin.”

Vuosien varrella Niemi muodosti läheisen suhteen miltei kaikkiin Babitzinin sisaruksiin. Sammyn lisäksi hän säesti Muskaa vuonna 1971 ja Kirkaa sekä Annaa vuosina 1977-1978. Suhde Kirkan kanssa muodostui niinkin läheiseksi, että Kirka jäi usein pohjoisen keikkareissuilta palatessaan Niemen sohvalle yöksi. Niemi asui tuohon aikaan Jyväskylässä, jonne oli muuttanut vuonna 1978.

”Se oli sitä aikaa, kun levy-yhtiö halusi Kirkalta iskelmällisempää kamaa, mutta Kirka on aina ollut rock. Aika rockpitoinen se meidän setti olikin”, Niemi sanoo.

Soittaminen on mennyt tekniseksi nopeuskilpailuksi.

Niemi itse ei aluksi ymmärtänyt rockin syvintä olemusta, koska halusi soittaa hyvin ja vaikeasti. Esimerkiksi The Rollings Stones kuulosti hänen korvaansa liian helpolta ja lähes epävireiseltä. Queen ja erityisesti sen kitaristi Brian May puolestaan tekivät Niemeen lähtemättömän vaikutuksen suurilla teemoillaan ja moniosaisilla sävellyksillään.

”Tänä päivänä on paljon kovia kitaristeja, mutta jos kuuntelee vaikka Steve Vaita, tulee jo 10 minuutin jälkeen sellainen olo, että soita edes yksi pitkä ääni ja ota vibra perään! Soittaminen on mennyt tekniseksi nopeuskilpailuksi. Koen Brian Mayn hengeheimolaisekseni siinä mielessä, että hänen biiseissään on selkeä linja. Jammaillakin saa, mutta suurin osa materiaalista on läpimietittyä.”

Queenin innoittamana Niemi alkoi itsekin haaveilla isosta konseptuaalisesta yhtyeestä. Suomen olosuhteissa se ei tietenkään ollut mahdollista, mutta 1970-luvun puolivälissä haave poiki joka tapauksessa yhtyeen, joka hämmensi niin yleisönsä, keikkajärjestäjänsä kuin lopulta itsensäkin.

Jussi Niemi
Jussi Niemi Kuva: Joonas Josefsson/Yle Jussi Niemi

Kuka pelkää Kummitusta?

Jussi Niemi oli armeijasta päästyään pattitilanteessa. Hän oli palannut Johnny Liebkindin bändiin, mutta kaipasi jotain muuta: omien biisien tekemistä ja esittämistä, hullunrohkeita ideoita ja yleisön haastamista. Ratkaisu putosi hänen syliinsä 1970-luvun alussa, kun ähtäriläinen mutta sittemmin tamperelaistunut Alwari Tuohitorvi -yhtye pyysi Niemeä kitaristikseen.

Niemi ei ollut bändissä pitkään. Sekavien vaiheiden jälkeen Alwari Tuohitorvi jakautui kahtia, ja yhtäkkiä Niemi huomasi soittavansa bändissä nimeltä The Matthews. Siitä muodostui Kummitus sen jälkeen, kun laulaja-kitaristi Niemi ja rumpali Seppo Tammilehto alkoivat säveltää vinksahtaneita biisejä, joihin basisti Olli Juhani Kivistö kirjoitti vieläkin vinksahtaneemmat sanat.

Kummitus soitti progressiivista kauhurockia ja halusi tehdä kaiken eri tavalla. Keikoilla sali piti aina pimentää, mikä aiheutti närää tanssipaikkojen taantumuksellisissa tapahtumajärjestäjissä. Kun valot oli himmennytty, lavalle asteli lauma pimeässä hohtavia peruukkipäisiä kummituksia, jotka olivat maalanneet itsensä neonväreillä luurangoiksi. Lavan takaosan he olivat täyttäneet kuvaputkitelevisioilla, jotka näyttivät kauhufilmejä ja musiikkivideoita. Televisiot tulivat tarpeeseen etenkin keikan jälkeen, kun tapahtumajärjestäjät tulivat inttämään Kummitukselta hyvitystä siitä, että nämä eivät olleet soittaneet koko iltaa tai hankkineet haitariorkesteria illan toiseksi bändiksi.

Kummituksen keikat alkoivat yleensä puheella: "Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman”. Sen aikana joku bändin jäsenistä heitti kauhalla hiekkaa lavalle. Bändi hyödynsi b-luokan kauhukuvastoa myös lyriikoissaan. Kalman koura -biisi esimerkiksi alkaa sanoilla: ”Päättyy yö / Mutta mikä yö / Taaskin näkyy joukossamme tuonen sirpin työ”.

Suurimman keikkansa Kummitus soitti Dr. Feelgoodin lämmittelijänä Oulun Kuusrockissa heinäkuussa 1975. Yhtye valmistautui keikkaan helvetin isoilla PA-kamoilla ja John Bonhamin veroisella rumpusetillä – täytyihän heidän pitää huoli siitä, ettei kukaan tunnistaisi bändin henkilöllisyttä kamojen perusteella. Mikrofoneja oli sijoiteltu pitkin lavaa ja jokaisen soittajan koregrafia oli tarkkaan suunniteltu. Ainoastaan yksi asia yllätti bändin jäsenet yhtä varmasti kuin talvi yllättää suomalaiset autoilijat: suomalainen kesä.

”Tajuttiin vasta kun mentiin lavalle, että eihän se perkeleen aurinko laske kirveelläkään”, Jussi Niemi sanoo. ”Sitten mentiin lavalle päivänvalossa naamiot päällä, mikä näytti varmaan aika koomiselta. Kosketinsoittajamme jännitti tilannetta niin paljon, että veti sellaiset kännit, ettei varmaan tänäkään päivänä muista missä oli.”

Hetken aikaa vaikutti siltä, että Kummitus saattaisi koomisuudestaan huolimatta lähteä lentoon. Bändistä kohistiin ja sen jäsenten henkilöllisyyksiä arvailtiin. Kouluissa jaettiin Kummitus-aiheisia lukujärjestyksiä ja tarroja, ja bändi pääsi jopa koulukirjojen ja Suosikin kanteen. Kaikki tämä tapahtui ennen Lordia, Kengurumeininkiä ja Hevisaurusta – mahdollisesti jopa ennen KISSiä.

Kuule Jussi. Pepe Willberg on Suomen paras mieslaulaja, ja hän ei käytä kaikua.

Keväällä 1975 Love Records innostui Kummituksesta ja pyysi heitä levyttämään seiskatuumaisen singlen Kalman koura / Kuoleman liekki. Äänityssessio oli vähintäänkin kuumottava, sillä Kummitus oli ensimmäistä kertaa studiossa, mutta joutui heti Albert Järvisen ja Pave Maijasen tarkkailemaksi. Kuumotusta lisäsi, että Kummituksella ja Love-pomo Otto Donnerilla oli hyvin erilainen käsitys siitä, miltä kauhurockin tulisi kuulostaa. Kun Jussi Niemi pyysi Donneria laittamaan levylle kaikua, jotta laulu kuulostaisi siltä kuin kummitus puhuisi taivaasta, Donner totesi Niemelle: ”Kuule Jussi. Pepe Willberg on Suomen paras mieslaulaja, ja hän ei käytä kaikua.”.

Asia oli sillä selvä. Kummituksen ja Loven tiet erkanivat, ja pian myös keikkojen saanti alkoi hankaloitua. Riskejä pelkäävien keikkajärjestäjien lisäksi ongelmia aiheuttivat tanssipaikkojen fasiliteetit. Niissä ei ollut vessoja, juoksevaa vettä eikä pukuhuoneita, joissa Kummituksen jäsenet olisivat voineet pestä pois neonhohtavat luurankomaalinsa. Ratkaisuksi jäivät yöhuoltoasemat, joiden vessoihin Kummituksen jäsenet joutuivat luikkimaan keikkojen jälkeen. Vasta myöhemmin bändi keksi ottaa käyttöön maalattavat ihonmyötäiset trikoohousut.

Vuonna 1976 Kummitus teki vielä yhden pitkäsoiton saksalaiselle BASF-levymerkille. Kahdet kasvot -levy äänitettiin studiossa, jossa oli kaksi kaksiraitanauhuria. Se oli kaukana siitä suurudenhullusta visiosta, jonka varaan Kummitus aikanaan perustettiin. Jussi Niemi sanookin miettineensä, että voisi joku päivä remasteroida levyn nykypäivän studiotekniikalla ja lisätä sille ylijääneitä kappaleita. Kiinnostusta ainakin löytyisi, sillä Kummitus on nykyisin kulttibändi, jota on tultu kehumaan Niemelle jopa Matti Nykäsen keikalla.

Vuoden 1976 elokuussa Kummitus kaatui omaan mahdottomuutensa. Bändi oli oman aikansa Suomessa liian outo ja radikaali, eikä pystynyt toteuttamaan haluamaansa showta iskelmäorkestereille suunnatuissa puitteissa. Ongelmia aiheutti myös bändin jäsenten anonymiteetti, mikä sai vääräleuat esiintymään Kummituksen jäseninä.

”Eri jätkät alkoivat soitella keikkajärkkäreille, että 'tässä on Mäkisen Teppo Kummituksesta moi, otatko keikalle?'. Ja ravintolan vessassa joku tuli keikan jälkeen esittäytymään minulle, että 'hei, olen Kummituksen kitaristi'. Mopo karkasi käsistä, ja se oli sitten siinä.”

Jussi Niemi
Jussi Niemi Kuva: Joonas Josefsson/Yle Jussi Niemi

Mielikuvista todellisuuteen

Jussi Niemellä on takanaan 50 vuotta musiikkibisneksessä. Niistä viimeiset 20-30 vuotta hän on viettänyt omassa studiossaan äänittäen, miksaten ja tuottaen isojen levy-yhtiöiden iskelmä- ja rock-artisteja, sinfoniabändejä ja huippukuoroja. Hän on tehnyt myös tilaussävellyksiä, mainosmusiikkia ja kannatuslauluja urheiluseuroille. Niemen kynästä ovat lähtöisin esimerkiksi JYPin kannatuslaulu JYP on rautaa sekä jääkiekon vuoden 1991 MM-kisabiisi Ice Hockey, jolla fiittaa Teemu Selänne.

Niemi kokee, että on saanut tehdä musiikkia omilla ehdoillaan ja on saavuttanut sen, mitä Suomen kokoisessa maassa voi saavuttaa. Samanaikaisesti hän on myös vähän katkera. Jos hän olisi syntynyt Ruotsiin tai osunut jollain bändillään oikeaan saumaan, hänen uransa olisi voinut mennä eri suuntaan.

”Ruotsissa on ihan eri musiikkikulttuuri. Täällä levy-yhtiöiden pomot ovat aina antaneet periksi. Ne ovat käyneet jonkun kauppakorkeakoulun ja osaavat laskea sataan tai jopa tuhanteen, mutta musiikista ne eivät ymmärrä paljoakaan. Sillä tavalla ne kohtelevat myös artisteja.”

Niemi on ollut toisinaan vähän katkera myös siitä, että on ollut liian kiltti. Hän ei ole osannut sanoa ei studiotöille, tilaustöille ja taustamuusikon hommille, mikä on estänyt häntä luomasta omaa uraa.

”Olen henkeen ja vereen muusikko. Solistin taustabändinä toimiminen on hienoa, mutta siinä ei pääse toteuttamaan itseään. Toisaalta minua ei kiinnosta lähteä pyörimään sooloartistina tanssilavoille laulamaan jätkänhumppaa. Koen tämän musiikkihomman 'kummitusmaisena', eli pitää olla spektaakkelia ja isoa. Kun minulla ei ole ollut mahdollisuutta tehdä niin isoa kuin haluan, olen elänyt sen elämän mielikuvissani.”

Tekisin musiikkia aina, vaikka en saisi siitä penniäkään, koska en voi olla tekemättäkään.

Nyt Niemi on alkanut miettiä, että voisi siirtää mielikuvansa todellisuuteen. Hän on pyöritellyt ajatusta soololevystä kohta kolmekymmentä vuotta ja saanut valmiiksi 100-150 julkaisukelpoista kappaletta.

”Kehittelen isompaa kokonaisuutta, ja olisi kiva löytää vaikka joku teatterialan ihminen, joka haluaisi saada sen näyttämölle. En ole raaskinut antaa näitä biisejäni muille, koska koen, että olen laittanut niihin vähän enemmän kuin mitä laitan tilaustöihini.”

Musiikin tekemistä Niemi ei aio lopettaa, vaikka onkin viime aikoina vähentänyt studiotöitä ja keikkailua. Syy on yksinkertainen: hän ei pysty.

”Musiikki kuten urheilukin vaatii intohimoa ja äärimmäistä tekemistä. Sitä ei tehdä sen takia, että siitä tulee rahaa. Tekisin musiikkia aina, vaikka en saisi siitä penniäkään, koska en voi olla tekemättäkään. Eikä minua lopulta kiinnosta, meneekö se mihinkään. So not, kuten Matti sanoisi.”

Kuuntele Jussi Niemen haastattelu kokonaisuudessaan:

Tekijöiden jälkisanat:

Jussi Niemi saapui meitä Jyväskylän Matkakeskukseen vastaan. Jatkoimme sieltä Jussin kyydissä kohti Jussin studiotiloja, jotka sijaitsevat vanhassa puutalossa. Toisessa tilassa eräs harmonikkakokoonpano treenasi samalla kuin teimme haastattelua. Aika kului nopeasti kuunnellessa tarinoita Jussin värikkäästä elämästä. Kuvat syntyivät studiotilassa ja sen läheisyydessä. Paikassa, jossa hän on viettänyt tuhansia tunteja. Jussista löytyy rocktähden charmia, ja innostus suorastaan paistoi hänen silmistään, kun hän sai tähden elkein poseerata vapaasti kameralle.

Mervi Vuorela & Joonas Josefsson

  • Elias Kaskisen aito erontuska liikutti Levylautakuntaa

    Jonsu ja Antti Paavilainen Levylautakunnassa

    Oliko todella hyvää musiikkia vai harvinaisen kiltti raati? Ainakin pistepussin nyörit oli löyhällä, kun viikon levyuutuuksia kuuntelivat Indicasta tuttu, nyt soolouraa tekevä Jonsu, Jean S:n. perustaja, bändinsä rinnalla sooloilua aloittava Antti Paavilainen sekä Ylen musiikkitoimittaja Susanna Vainiola Pisteet ja kommentteja 1.

  • Metsä huokaa ja hiljenee. Avaruusromua 17.12.2017

    Äänien ihmeellisessä maailmassa, metsissä ja maisemissa.

    Yhtäkkiä metsä hiljenee ympärillä. Linnunlaulu lakkaa ja metsä vaikenee. Valo tulee oudosta suunnasta. Kaikki on ylösalaisin. Kaikki on väärinpäin. Tuttu metsä on muuttunut vieraaksi paikaksi. Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Metsänpeitto on suomalaisessa kansanuskomusperinteessä tila tai paikka, johon metsässä kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua. Metsänpeitossa kulkija joutuu metsänhaltijoiden ja maahisten maailmaan. Avaruusromussa seikkaillaan äänien ihmeellisessä maailmassa, metsissä ja maisemissa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Iskelmämiehet iskelmän puolella Levylautakunnassa

    Suomalaista Levylautakunnassa

    Suomalaisuuden lippua heiluteltiin Levylautakunnassa, jossa kuunneltiin poikkeuksellisesti vain kotimaisten tekijöiden uutuuksia. Arvioitaan antamassa iskelmäsanoittajat Ilkka Vainio ja Lasse Wikman sekä musiikkitoimittaja Tero Liete. Pisteet ja kommentteja 1. J.

  • Äärirajoille asti! Avaruusromua 10.12.2017

    Avaruusromussa matkataan retrohengessä.

    Osa kaikkein parhaasta taiteesta on tehty rajoitusten puitteissa. Usein kaikkein rohkein ja vaikuttavin elektroninen musiikki on syntynyt artistien käyttäessä saatavilla ollutta tekniikkaa sen äärirajoille asti. Tällaisia ajatuksia esittävät japanilaista videopelimusiikkia esittelevän kokoelman toimittajat. Tuntuu siltä, että he ovat oikeassa. Samat ajatukset pätevät musiikkiin laajemminkin. Avaruusromussa matkataan retrohengessä. Yllätyksiä Japanista, Suomesta, Yhdysvalloista, Ranskasta ja Saksasta. Toimittajana Jukka Mikkola.