Hyppää pääsisältöön

Huoltoaseman levyhyllyssä nököttäisi tällainen “klassinen”

Nappaa menestynyt melodia ja laita se lentoon pienellä potkulla takamukseen. Tätä vuosisataista menestyskaavaa yrittää tavallaan noudattaa myös viulisti Liisa Makkonen, jonka konserttiprojekti suomalaisten suosikkimelodioiden parissa on nyt ikuistunut levyksi. Vaikkei kolmivarttinen ole ajatuksena mikään maraton, se on tässä tapauksessa puuduttava sellainen.

Liisa Makkosen levyn kansikuva.
Liisa Makkosen levyn kansikuva. viulu

Albumi on arvatenkin alle sen tason, miten hyvin Makkonen ilahduttaa konserttiyleisöään näillä samoilla improvisaatiosovituksillaan Sibeliuksen, Kuulan, Merikannon ja Kasken lauluista. Haluan uskoa hyvään, ja siksipä sanonkin, että nykyään Vaasan kaupunginorkesterissa työskentelevä viulisti antaa varmasti elämyksiä sooloviulutulkinnoillaan.

Melodiasoittimen rujosta yksinäisyydestä ja Makkosen käyttämästä affektien laajuudesta sikiää nytkin intiimi kokemus, joka kuitenkin samalla johdattelee ajatuksia materiaalin syntyhistoriaan eli kansallisromantiikan ajan Suomeen. Soitin laulaa, kansa muistaa, kiitos perinteikkyydestä seisoo.

Levy mainostaa itseään kansallisen heräämisen ajan Suomen pakettina, mutta itse asiassa termin olisi voinut säästää sen totuudellisempaan käyttöön, koska nyt ei liikuta erityisemmin 1800-luvulla. Ajassa elämisessä onkin albumin heikkous: siinä on improvisaatiolähtökohdasta huolimatta yltiövarovainen suhde lähdemateriaaliin. Melodiat saavat paloa, mutta artistin oman monon painojälkeä uupuu.

Kun en muilla tavoin varsinaisesti keksi tälle levylle sen olemassaolon syytä, hahmottelenpa skenaarion Makkosen ja hänen suunnittelupartnerinsa, tuottaja Matti Makkosen ratkaisujen taakse. Huomaan, että albumin graafisessa suunnittelussa ei ole sen koommin yritetty aikamatkustaa patinoituneesta kauas kuin että oltaisiin laatustandardien suhteen 2010-luvullakaan. On ehkä tahallaan haluttu päästä huoltoaseman pahviseen levyhyllyyn, pehmeäksi klassiseksi, joka ei loukkaa ketään. Kansallisromanttisuus olisi jo siinä kohtaa jotakin todella kaunista ja samalla aivan täyttä kitcshiä.

Korostan vielä, että tällainen tekele on taatusti artistille sydämen asia, ja vastaava konsertti taas monelle ilo.

“Sydämeni laulut.” Improvisaatiolähtöisiä sovituksia Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan, Oskar Merikannon ja Heino Kasken lauluista. - Liisa Makkonen, viulu. (Nova Records, NRECD-18)

Kuuntele suomalaisen musiikin päivän Uudet levyt 8.12.2017, toimittajana Tatu Tamminen

Kommentit
  • Tanssii orkesterin kanssa

    Tanssii orkesterin kanssa

    Viiden yhdysvaltalaisen säveltäjän musiikkia esittelevä julkaisu on monipuolinen kokonaisuus. Orkesterin käsittely on kaikilla mukana olevilla nykysäveltäjillä sujuvaa ja hallittua. Jokainen tekijä myös ottaa lähtökohdakseen orkesterin soivuudet ja rakentavat ilmaisuaan sen päälle.

  • Moniäänisiä yksinpuheluja

    Moniäänisiä yksinpuheluja

    On aina kiinnostavaa kuulostella, miten laajempien esityskokoonpanojen kanssa aateloituneet säveltäjät kiteyttävät ja muovaavat ilmaisuaan soolosoittimille kirjoitetuissa teoksissaan.

  • Grace Williamsin aiemmin kuulematonta sävelistöä

    Grace Williamsin aiemmin kuulematonta sävelistöä

    ”En halua olla Lontoossa. Haluan vain tulla kotiin ja elää mukavasti meren läheisyydessä”, kirjoitti säveltäjä Grace Williams (1906–1977) 1940-luvun puolivälissä.

  • Kamarimusiikkia kuudesta maanosasta

    Kamarimusiikkia kuudesta maanosasta

    Italialainen Ensemble Chaminade esittelee kuudesta eri maanosasta tulevien nykysäveltäjien teoksista rakentuvan kokonaisuuden.