Hyppää pääsisältöön

Ruotsinkielisen Kokkolan aarteita Albalta

Kokkolan alueen yksi suurista ja yksi Suomen säveltäjäkentän vaietuista suurista eli Erik Fordell syntyi samana vuonna kuin Suomen valtio. Aarre Merikannon ja Bengt Carlsonin sävellysoppilaan tuotannossa painottuvat suurimuotoiset orkesterisävellykset, mutta Alba-yhtiön syksyn alussa julkaisema Fordell-potretti on saatu mallikkaaseen kuntoon lähes pelkillä miniatyyreillä.

Erik Fordellin musiikkia sisältävän levyn kansikuva.
Erik Fordellin musiikkia sisältävän levyn kansikuva. jokilaaksot

Fordellin tuotanto on aivan valtava, ja olisi hulluutta sysätä yhden levyn harteille varsinainen profiilin kirkastaminen. Aivan kuten kirjavalle teosnipulle annettu levyn nimi maalailee, tarjolla on epäselvyyden riskistä huolimatta mukavasti ‘heijastumia’ jokilaakson syvästä virrasta.

Pikkusävellykset vuorottelevat, milloin yksinlauluina tai pianominiatyytinä, milloin taas kahtena reilun kymmenen minuutin mittaisena instrumentaalisarjana. Esiintyjiä riittää, ja yksinlaulujakin jakaa vieläpä keskenään kolmikko, jossa ovat sopraanot Anu Komsi ja Meeri Pulakka sekä mezzosopraano Monica Groop.

Albumissa ilahduttaa heti alkuun sen vahvan keskipohjalainen esittäjistö, vaikka muusikoita on iso nippu ja vieläpä ajallisesti leveähköltä levytysperiodilta. Jokaisella esiintyjällä onkin vähintään pienen mutkan kautta suhde maakuntaan. Fordell-projektin moottori on luonnollisesti Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kunniakapellimestari Juha Kangas, joka sattuu olemaan säveltäjän vaimon Anna-Liisa Fordellin entinen viuluoppilas.

Kamariorkesteri soittaa sopivan jännitteisesti ja kannattelevasti. Vuoden 1974 Kolmessa jokilaaksokuvassa on kurkistusikkuna siihen, miten kirkkaanlaisesti Fordell on kuitenkin modernisti. Oman maakuntansa tärkeä musiikin sekätyömies piti itse 1970-luvun tuotantoa parhaimpanaan. Vaikka kuuden eri vuosikymmenen uralla ehti olla paljon käänteitä ja varianssia, yhteinen nimittäjä vuonna 1981 kuolleen säveltäjän tuotannossa on etenkin luonnosta inspiroituminen.

“Reflections of a River Valley.” Erik Fordellin musiikkia kuudelta vuosikymmeneltä. - Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri/Juha Kangas, Anu Komsi ja Meeri Pulakka, sopraano, Monica Groop, mezzosopraano, Reijo Tunkkari, viulu, Kirill Kozlovsky ja Tero Tavaila, piano, Aglepta-kuoro/Malin Storbjörk, ja Pulakka-kvartetti. (Alba, ABCD 404)

Kuuntele suomalaisen musiikin päivän Uudet levyt 8.12.2017, toimittajana Tatu Tamminen

Kommentit
  • Nyt on Emilie Mayerin vuoro!

    Nyt on Emilie Mayerin vuoro!

    Säveltäjä Emilie Mayer (1812-̶1883) oli Fanny Mendelssohnin ja Clara Schumannin aikalainen, mutta on vielä saanut astella heidän varjoissaan musiikinhistorian sameiden kerrostumien vähitellen kirkastuessa.

  • Marianna Henrikssonin luonteikasta varhaisbarokkia

    Marianna Henrikssonin luonteikasta varhaisbarokkia

    Cembalisti Marianna Henriksson toimii laaja-alaisesti muusikkona vanhan musiikin alueella, mutta myös monitaiteellisten projektien parissa siltoja vanhan ja uuden musiikin välillä rakentaen.

  • Magnus Lindbergin hehkuvia orkesterisoivuuksia

    Magnus Lindbergin hehkuvia orkesterisoivuuksia

    Magnus Lindbergin (s. 1958) tuotanto on vuosituhannen vaihteesta lähtien ollut jatkuvassa pienessä muutosliikkeessä. Vähitellen tuo liike tuntuu saavuttaneen pysyvyyden asteen. Edelleen omaääniseen sävelistöön sekoittuu nyt vahvoja romanttis-impressionistisia vaikutteita, jonka johdosta ilmaisussa on lisää hengittävyyttä, hehkua ja näyttävyyttä.

  • Alissa Firsovan ilmaisu hakee vielä suuntaansa

    Alissa Firsovan ilmaisu hakee vielä suuntaansa

    1990-luvun alussa perheensä mukana Venäjältä Englantiin emigroitunut Alissa Firsova (s.1986) on jo ehtinyt moneen. Pianistina, kapellimestarina sekä säveltäjänä toimivan moniosaajan kamarimusiikkiteoksia on nyt koottu yhteen tekijän ensimmäiselle profiili-äänitteelle. Äänite sisältää kahdeksan kestoltaan verraten suppeaa kamarimusiikkiteosta.