Hyppää pääsisältöön

Jenny Lehtinen: "Koira palvoisi minua ehdoitta"

Jenny Lehtinen ja koiranpentu
Jenny Lehtinen ja koiranpentu Jenny+,Vaakakapina,koira

Jenny Lehtinen tietää, että kaikki koiraan liittyvä vaiva tulee lankeamaan hänelle, mutta ei se mitään. Hän on valmis heräilemisiin ja räntäisiin ulkoilutuksiin, koska uusi karvainen perheenjäsen ymmärtäisi fanittaa häntä. Lapset ovat jo kasvaneet sen vaiheen ohi.

Kun ruuhkavuodet lapsiperheessä alkavat edes vähän helpottaa, jostain syntyy kuningasidea: Pitäisikö meidänkin ottaa koira?

Hyviä syitähän löytyy liuta:

  • Lapsille on kiva, kun koulusta kotiin tullessa on joku aina iloisena vastassa
  • Lemmikin hoitaminen opettaa lapsille vastuunkantoa
  • Koira rauhoittaa lapsia ja edesauttaa empatiakyvyn syntymistä
  • Teini-ikäisellekin tarjoutuu tapa osoittaa hellyydentunteitaan edes jollain tavalla

Jotenkin kummassa kaikki syyt kietoutuvat lapsiin, vaikka jokainen tietää, kuka loppupeleissä sen pienen karvaturrin tulee hoitamaan – äiti tietysti. Hänhän se on tähänkin asti hoitanut ja paaponut kaikkia perheenjäseniä. Tämän faktan olen itsekin jo pitkän aikaa sitten tajunnut.

Kaikki syyt kietoutuvat lapsiin, ja seuraukset äitiin.

Vaikka tekisin minkälaiset Lean-konsultin opastamat ulkoilutusvuoro-listaukset ja sitouttaisin lapset 100% mukaan uuden perheenjäsenen hoitoon, on selvää, että sen perimmäisen vastuun kannan aina minä.

Kun koira oksentaa karvalankamatolle, se olen minä, joka siivoan. Kun se puree pleikkaohjaimen säpäleiksi, minä ostan uuden.

Puhumattakaan niistä aamuista, kun sataa räntää vaakasuoraan: minähän pukeudun, vaikka jätesäkkiin, ja lähden ulkoilutusreissulle.

Miksi ryhdyn tähän?

Miksi siis ryhdyn tähän? Minä, joka en ole koskaan kokenut perinteistä hoivaaja-äidin roolia omimmaksi itselleni.

Minä, joka aika paljon vihaan rutiineja ja rakastan vapautta tulla ja mennä oman mieleni mukaan.

Siksi, että on olemassa palkinto, joka on arvokkaampi, kuin pitkät unet viikonloppuaamuina tai koirankarvaton koti. Palkinto, joka minulla jo oli, raskaan raadannan seurauksena, mutta joka nyt lipuu koko ajan kiihtyvällä tahdilla pois käsistäni.

Kun lapset olivat pieniä, he vaativat paljon hoitoa ja huolenpitoa. Mutta he eivät myöskään keksineet elämästään juuri mitään kiinnostavampaa kuin äiti.

Kun lapset olivat pieniä, olin heille ihanin ja kiinnostavin.

Äiti. Äiti! ÄITIIIIIII!!!! Mihin meet, mitä teet, mitä syöt, katso minua, KATSO MINUA, onpa sinulla pehmeä maha, äiti on ihana!!!!!

Ja mikä on tilanne nyt? Ei ole kukaan ovella kurkku suorana perään huutamassa, kun postilaatikolle kipaisen. Ei ole kainaloihin tunkua rapsuteltavaksi, kun virittelen leffailtaa.

Tosiasia on, että MINÄ tarvitsen koiran. Minä tarvitsen jonkun, joka on loputtoman kiinnostunut siitä, mihin minä menen, olenko kotona, tehdäänkö jotain yhdessä.

Tarvitsen ne pienet palvovat silmät, jonkun, joka kiitollisena ottaa vastaan minun hellyydenosoitukseni, minun kuulumiseni, minut juuri sellaisena kuin olen.

Tarvitsen pienet palvovat silmät!

Ehkäpä koira on se väistämättömän tärkeä välittäjä, tässä kohtaa perheemme elämää. Jotta minä pystyn antamaan lasteni lipua kauemmaksi, kohti itsenäisyyttä ja omaa elämää, ilman äidin jatkuvaa varjoa jokaisen asian yllä.

Sanotaan, että lasta ei saisi koskaan tehdä perheeseen estämään avioeroa, tai korvaamaan jotain puuttuvaa. Mutta meidän perheessämme on juuri koiran kokoinen tyhjä kohta, eli koiralla on tilaus.

Tervetuloa siis pelastamaan perheemme, pieni karvainen ystävä!


Jenny+ -ohjelmasarjan 7. jakson aiheena on KOIRAKUUME.

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina