Hyppää pääsisältöön

Linnan juhlissa loistanut Alma Ruisrockiin – ensimmäisten kiinnitysten joukossa myös The Chainsmokers ja Tyler the Creator

6.–8. heinäkuuta järjestettävien festarien ekoihin kiinnityksiin kuuluvat lisäksi Marshmello, Princess Nokia ja Sunrise Avenue.

Alma Ruisrockissa vuonna 2017. // Kuva: Annika Miettinen

Alma, yksi itsenäisyyspäivän Linnan juhlien suosituimmista vieraista, nähdään ensi kesänä Ruisrockissa Turun Ruissalossa. 21-vuotias suomalaistähti palkittiin hiljattain Euroopan tärkeimmällä EBBA-tulokaspalkinnolla, jonka ovat aiemmin voittaneet esimerkiksi Dua Lipa ja Adele. Kovassa kansainvälisessä nosteessa oleva artisti noteerattiin hiljattain myös erittäin merkittävällä uusia tähtiä ennakoivalla BBC:n Sound of -listalla, joka on ennustanut aiemmin muun muassa Adelen, Sam Smithin ja Ellie Gouldingin tähteyden.

Alma nähtiin Ruississa myös viime kesänä, jolloin hän järjesti superyllätyksen ja kutsui lavalle ystävänsä Charli XCX:n.

Ruisrockissa nähdään myös viime kesänä Weekend Festivaleilla hurmannut The Chainsmokers, joka esiintyi Ruississa viimeksi vuonna 2016. Yhtye voitti Don't Let Me Down -biisillä parhaan tanssikappaleen Grammy-palkinnon alkuvuodesta 2017.

Ensimmäistä kertaa Ruisrockiin saapuva Tyler the Creator on Grammy-ehdokkuudella noteerattu Yhdysvaltojen länsirannikon räppäri, joka vaikuttaa soolotuotantonsa lisäksi Odd Future -ryhmässä, johon kuuluu Tylerin lisäksi esimerkiksi Frank Ocean. 26-vuotias räppäri tunnetana sekopäisistä keikoistaan, joten meininki tulee olemaan taattu. Tyler the Creatorin tuotannossa on myös hauska Suomi-yhteys: hän räppää 911 / Mr. Lonely -biisillä lainin verran suomalaisesta ammattiskeittari Arto Saaresta.

Muita Ruisrockin ensimmäisiä kiinnityksiä ovat viime kesänä Weekend Festivalilla nähty Marshmello, räppäri Princess Nokia sekä Samu Haberin tähdittämä Sunrise Avenue.

Ruisrock järjestetään ensi vuonna 6.–8. heinäkuuta.