Kovan vuoden toinen haaste suoritettiin Pohjois-Karjalassa Karhunpolulla. Noin 140 kilometriä pitkä vaellusreitti oli minulle entuudestaan tuttu, sillä olin pyöräillyt sen vuosia sitten. Nyt juoksin reitin kolmessa päivässä. Haaste tuntui etukäteen kovalta, ja sitä se totta vie olikin.
Ensimmäinen päivä, 34km
Lähdin Kuhmon Teljosta perjantaiaamuhämärässä. Jo heti ensivitosen aikana näin komeat ahman jäljet vanhalla metsäautotiellä. Elukka oli matkannut useita satoja metrejä tietä pitkin.
Päivä alkoi sarastaa ja metsän kauneus paljastua pian alun jälkeen. Tätä maisemaa oli edessä – sanotaanko nyt, että riittävästi.
Polkujuoksu on jaloille armeliasta. Siksi pitkätkin matkat ovat mukavia edettäviä ilman kovia lihaskipuja. Perjantain noin 34km taival sujui odotetun helposti, eikä matkalle osunut kova tuuli ja lumisade haitannut menoa. Majapaikkaan Änäkäisellä sijaitsevalle laavulle saavun valoisan aikaan hyvävoimaisena.
Toinen päivä, 44km
Lauantaiaamuna tunnelma oli mainio. Ensimmäisen päivän ei tuntunut jaloissa paljoakaan. En ollut edennyt kuin kaksi kilometriä, kun huomasin juoksevani jonkun toisen jalanjälkiä. Valtava karhu oli kulkenut samaa polkua ehkä edellisenä yönä.
Vaikka tiedän varsin hyvin, ettei Suomen metsissä tarvitse petoja pelätä, tuoreella karhunjäljellä juoksentelu avaa aisteja. Loppumatkan mielessä pyöriikin kiehtova ajatus, olisikohan minun mahdollista nähdä edes vilaus suurpedosta?
No ei ollut.
Tuoreella karhunjäljellä juoksentelu avaa aisteja.
Lauantaipäivä sujui hyvin, ja juoksu kulki liukkaudesta huolimatta kohtuullisen rivakasti vailla suurempia murheita. Useiden kuvaustaukojen vuoksi saavuin määränpäähän Ruunaalle pilkkopimeässä.
Tarjolla oli sauna ja tietysti kylmähoitoa. Paikallinen asiantuntijamme Heikki oli sitä mieltä, että 10 min raikkaassa jokivedessä munia myöten olisi hyvä jaloille. No, minä yritin suurin elkein, mutta tuloksena 40 sekuntia ja kiireellä saunaan.
Viimeinen päivä, 65km
Sunnuntaiaamuna lähdin elämäni pisimmälle päivämatkalle. Tiesin, että päivä tulisin olemaan todennäköisesti todella kivulias ja varmasti myös henkisesti raskas. Edellisten päivien juoksut eivät tuntuneet suoranaisesti, mutta tiesin, että näin pitkällä matkalla mitä tahansa voisi tapahtua.
Ensimmäinen todellinen huolenaihe ilmeni, kun olin edennyt noin 15km. Oikeaa kantapäätäni alkoi jomottaa juostessa. Aluksi ajattelin sen olevan orastava rakko, mutta nopeasti huomasin sen olevan jotain muuta.
Jokainen askel vihloi voimakkaasti. Kantapää tuntui niin kipeältä että, oli pakko pysähtyä pohtimaan tilannetta. Tällaisilla kivuilla en pääsisi perille, sen tiesin. Matkaa maaliin oli vielä liki 50 km.
Jokainen askel vihloi voimakkaasti. Tällaisilla kivuilla en pääsisi perille, sen tiesin.
Pääsin vuodattamaan tuntojani paikalliselle lääkärille puhelimessa. Käänteentekevä vinkki oli laittaa pieni korotus pohjallisen alle, jolla saatiin jalan kulmaa hivenen erilaiseksi ja kenkää painamaan eri kohdasta.
Laitoimme pienen palan ilmastointiteippiä pohjalle, ja kuin salama kirkkaalta taivaalta kipu oli poissa! Mieli kirkastui, sillä ajatukset ehtivät olla jo aika syvällä.
Matkaa oli jäljellä noin 25 km. Oli jo pimeää, ja päätin juosta mahdollisimman kovaa, jotta matka loppuisi nopeammin. En varsinaisesti pelkää pimeää, mutta väsyneenä erämaassa sai mielikuvituksen laukkaamaan. Seuraavat 15 km menivätkin melko nopeasti.
Kantapään oireilu alkoi palata vasta aivan viimeisillä kilometreillä, jolloin oikeastaan millään ei ollut väliä – niin helpottavalta tuntui ajatus siitä, että kohta makaan nakuna saunan lauteilla tehtävä suoritettuna.
Viimeiset kilometrit tuntuivat ikuisuudelta. Kun vihdoin pääsin perille, olin todella helpottunut. Tämä reissu oli eittämättä yksi raskaimmista suorituksista, mitä ikinä olen tehnyt. En voi olla kuin ymmälläni, miten tähän kykenin.
En voi olla kuin ymmälläni, miten tähän kykenin.
Koko reitti kartalla:
Näytä kartta (ulkoinen palvelu)
Katso Peltsin kovan vuoden toinen haaste TV1 to 20.12. klo 20 tai Areenasta! Kovan vuoden seuraavat jaksot aina torstaisin TV1 klo 20.
