Hyppää pääsisältöön

Porttiteatterin vankien joulutarinoissa maassa ei ole rauha, eikä ihmisillä hyvä tahto

Vapautuvien vankien Porttiteatteri teki esityksen nimeltä Joulutarinoita. Kuvassa muusikko Sanna Salmenkallio sekä porttiteatterilaisia musisoivat tonttulakki päässään.
Vapautuvien vankien Porttiteatteri teki esityksen nimeltä Joulutarinoita. Kuvassa muusikko Sanna Salmenkallio sekä porttiteatterilaisia musisoivat tonttulakki päässään. Kuva: Porttiteatteri teatteri,Joulutarinoita

Porttiteatterin Joulutarinoita ei tunnu esitykseltä, vaan elämältä. Ja elämää se onkin, oikeita tarinoita oikeista jouluista.

Näyttämöllä on joukko ihmisiä, joiden näkökulmaa maailmaan ei usein näyttämölle tuoda. He ovat koevapaudessa olevia tai vapautuneita vankeja, käsiohjelman mukaan ”rikostaustaisia ihmisiä”. Eri-ikäisiä miehiä ja naisia, isiä, äitejä, poikia ja tyttäriä.

Porttiteatterilaiset kertovat tarinoita elämänsä jouluista. Tylyjä, tuskallisia tarinoita. Läkähdyttävän hilpeitä, roiseja, rosoisia juttuja. Muistoja joulusta Kanariansaarilla, jossa porsaanpaisti on kuivaa ja kehno, vesitetty viini virtaa. Muistoja sellin yksinäisyydestä, kun oma poika ei lähetäkään isälle joulukorttia. Lämpimiä muistoja joulusta lasten kanssa, kun koko porukka pötköttää olkkarin lattialla ja katsoo elokuvia yömyöhään. Muistoja, joissa äiti saa turpaansa kesken joulupuuron keittämisen.

Jotkut tarinoista ovat niin surullisia, etten edes pysty niitä ajattelemaan, saati tähän purkamaan.

Joulun ikionnellista kuvastoa vasten kipu iskee entistä kovemmin.

Joulu on vahva aihe. Jokaisella meistä on suhde jouluun. Se on vuoden kenties latautuneinta aikaa, tulvillaan toiveita, lämpöä, yhdessäoloa – tai yhtä lailla täynnä pettymyksiä, ahdistusta ja yksinäisyyttä.

Joulun ikionnellista kuvastoa vasten kipu iskee entistä kovemmin.

Tässä esityksessä joululaulussa lauletaan: joulu on perseestä! Kirouksia satelee niin cocacolapukille, poroille kuin pirteinä tirkisteleville tontuillekin.

Vapautuvien vankien Porttiteatteri teki esityksen nimeltä Joulutarinoita. Kuvassa kaksi esiintyjistä istuu vuoteella tonttulakki päässään.
Vapautuvien vankien Porttiteatteri teki esityksen nimeltä Joulutarinoita. Kuvassa kaksi esiintyjistä istuu vuoteella tonttulakki päässään. Kuva: Porttiteatteri teatteri,Joulutarinoita

Tekijät ovat tehneet valinnan: meille katsojille ei kerrota porttiteatterilaisten rikoksista. Tai no, yksi poliisin puukotus on mukana. Tämä on viisas ratkaisu. Kun saan tietää näiden ihmisten jouluista, lapsuudesta, työstä, perheestä, mutta en heidän rikoksistaan, minun on mahdotonta olla samastumatta, en pysty lyömään etäännyttäviä leimoja.

Tunnelma Kokoteatterin salissa on hyvin emotionaalinen. Silmät eivät pysy kuivina katsomossa, ja välillä kyyneleet valuvat näyttämölläkin.

Esitys tuntuu oikealta kohtaamiselta

Porttiteatteri on toiminut vuodesta 2015 asti. Joulutarinoita on teatterin neljäs esitys. Teatterin arvokkaana tarkoituksena on ”saada joukko perinteisesti kulttuuripalvelujen ulottumattomiin jääviä henkilöitä taidetoiminnan pariin”. Tavoitteena on myös luoda siltoja vankien ja meidän muiden välille, ja toisaalta antaa entisille vangeille tilaisuus määritellä itsensäkin uudestaan.

Esiintyjät ovat karismaattisia, suoria ilmaisussaan. He puhuvat, soittavat ja laulavat luontevasti ja taitavasti, eläytyvät omiin ja toistensa kertomuksiin.

Ohjaaja Tuija Minkkinen ja muusikko Sanna Salmenkallio ovat saaneet yhdessä työryhmän kanssa synnytettyä näyttämölle luottamuksellisen, pakottoman tunnelman. Minä katsomossa tusin, että esiintyjät haluavat kertoa tarinansa, ja ovat iloisia siitä, että olemme tulleet niitä kuulemaan.

Siltoja tosiaan rakentuu: esitys tuntuu oikealta kohtaamiselta. Istun katsomossa syvästi kiitollisena siitä, että saan jakaa tämän pienen, yhteisen hetken.

Porttiteatterin Joulutarinoiden esiintyjät ovat monilahjakkuuksia. Kuvassa yksi työryhmästä laulaa itse sanoittamaansa ja säveltämäänsä laulua.
Porttiteatterin Joulutarinoiden esiintyjät ovat monilahjakkuuksia. Kuvassa yksi työryhmästä laulaa itse sanoittamaansa ja säveltämäänsä laulua. Kuva: Porttiteatteri teatteri,Joulutarinoita

Joulutarinoita on rajun yhteiskunnallinen teos. Katsomiskokemuksen poliittisuutta korostaa se, että katsomossa istuvat kanssamme presidentti Tarja Halonen ja puolisonsa Pentti Arajärvi. Samassa tilassa on läsnä huima läpileikkaus kotimaamme väestä.

Joulutarinoita on esitys, joka saa arvostamaan sitä, mitä itsellä on – ja antaa kaiken joulutöhinän keskellä tarpeellisen muistutuksen siitä, että kaikilla ei mene yhtä hyvin. Se saa toivomaan tasa-arvoisempaa, empaattisempaa maailmaa, jossa ketään ei oikeasti jätetä. Tulee tuskallisen turhautunut olo: miten osaisimme järjestää yhteiskuntamme sellaiseksi, ettei näitä karuja joulutarinoita tarvitsisi synnyttää uudestaan enää yhdessäkään kodissa, yhdellekään lapselle?

Joulutarinoiden lopussa kajahtaa hieno laulu, jonka kertosäkeessä (säv. ja san. Petri Richard Valkoma) sanotaan:

Te kaikki jotka joudutte pelkäämään jouluna,
myös ne joilla ei ole omaisia.
Te kaikki, jotka olette kaukana rakkaista.
Teille toivotamme me: hyvää joulua.

Olin teatterissa 12-vuotiaan poikani kanssa, joka kysyi myöhemmin, kun söimme kotona iltapalaa ja kuuntelimme Jouluradiota: ”Tuleeko täältä myös niitä vankien lauluja”. Voisi tulla. Pitäisi tulla.

Esityksiä on jäljellä vielä kaksi: tiistaina 12.12. ja keskiviikkona 13.12. Menkää katsomaan kaikki, jotka suinkin pystytte!

Vapautuvien vankien Porttiteatteri teki esityksen nimeltä Joulutarinoita. Kuvassa esiintyjät loppukumarruksissa.
Vapautuvien vankien Porttiteatteri teki esityksen nimeltä Joulutarinoita. Kuvassa esiintyjät loppukumarruksissa. Kuva: Porttiteatteri teatteri,Joulutarinoita

Porttiteatteri: Joulutarinoita. Ohjaus Tuija Minkkinen. Äänidramaturgia Sanna Salmenkallio. Dramaturgia Titta Minkkinen. Lavalla: Porttiteatterilaiset. Esityksiä Kokoteatterissa Helsingissä 6.-13.12.2017

Kirkko ja kaupunki: Joulu sellissä on karu kokemus, kertoo rikoksesta tuomittu mies Joulutarinoita-esityksessä

Päivitys 11.12.2017 klo 15.57: kirjoitusvirhe korjattu.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Kuinka eri kielet vaikuttavat ajatteluun ja maailmankuvaan?

    Kieli vaikuttaa mailmankuvaan

    Ruotsi ei ehkä ole enää entisensä, mutta voiko ruotsin kielen oppiminen olla vahingoksi suomalaiselle ajattelulle? Vaarantuuko kaurismäkeläinen olemuksemme, jos omaksumme liikaa ruotsalaista tapaa hahmottaa maailmaa? Jokaisessa ruotsalaisessa kun taitaa asua pieni ystävällinen prinsessa Victoria.

  • Avaruusromua: Keskellä ei mitään!

    Hän kulkee omia polkujaan, trendeistä piittaamatta.

    Hän voitti "Vuosisadan lappilainen" -yleisöäänestyksen. Hän on vuosikymmenien mittaan ollut mukana monenlaisissa musiikillisissa projekteissa. Hän on kulkenut omia polkujaan, trendeistä piittaamatta. Häntä on kuvailu muun muassa sanoilla: erilainen, outo, sydämellinen, tinkimätön ja rehellinen. Viime vuosina hän on tehnyt rankan elektronisia soololevyjä. Hän on Veli-Matti O Äijälä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • “Puhhuu niin ko ei olis poskilihoja ollenkhaan.”

    Suomalaiset käyttävät valehtelusta värikkäitä ilmaisuja.

    Elämme ehkä totuuden jälkeistä aikaa, mutta suomalaiset osaavat mainiosti erottaa, mikä on valetta. Valehtelulle on myös monia värikkäitä ilmauksia, toiset suorempia ja toiset kohteliaampia. Niitä on ehkä jopa enemmän kuin eduskunnassa, jossa toista ei saa syyttää valehtelijaksi.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kuinka eri kielet vaikuttavat ajatteluun ja maailmankuvaan?

    Kieli vaikuttaa mailmankuvaan

    Ruotsi ei ehkä ole enää entisensä, mutta voiko ruotsin kielen oppiminen olla vahingoksi suomalaiselle ajattelulle? Vaarantuuko kaurismäkeläinen olemuksemme, jos omaksumme liikaa ruotsalaista tapaa hahmottaa maailmaa? Jokaisessa ruotsalaisessa kun taitaa asua pieni ystävällinen prinsessa Victoria.

  • “Äärioikeistolla on parhaat bileet” ‒ vasemmistoajattelijat selittävät liberalismin kriisin, trollioikeiston menestyksen ja vasemmiston surkeuden

    Uusoikeisto haluaa olla kapinallinen kuin vanha vasemmisto.

    Vasemmisto voitti kulttuurisodan, mutta muuttui kapitalismin juoksupojaksi ja keskittyy nyt vahtimaan sitä, mitä saa sanoa. Sillä aikaa äärioikeisto brändäsi itsensä kapinalliseksi ja alkoi mellastaa netissä. Pontus Purokurun ja Veikka Lahtisen mukaan uusi äärioikeisto on ymmärtänyt saman, minkä 1960-luvun vasemmistoradikaalit: jotta voi vallata politiikan, on ensin oltava hyvä meininki ja kulttuurista annettavaa.

  • Avaruusromua: Keskellä ei mitään!

    Hän kulkee omia polkujaan, trendeistä piittaamatta.

    Hän voitti "Vuosisadan lappilainen" -yleisöäänestyksen. Hän on vuosikymmenien mittaan ollut mukana monenlaisissa musiikillisissa projekteissa. Hän on kulkenut omia polkujaan, trendeistä piittaamatta. Häntä on kuvailu muun muassa sanoilla: erilainen, outo, sydämellinen, tinkimätön ja rehellinen. Viime vuosina hän on tehnyt rankan elektronisia soololevyjä. Hän on Veli-Matti O Äijälä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Humaani älykaupunki perustuu luottamukseen

    Mitä älykkäät kaupungit merkitsevät asukkaiden kannalta?

    Älykkäät kaupungit ovat tulossa! Toistaiseksi älykaupunki näyttää ulospäin sellaiselta kuin esimerkiksi Helsinki, jossa on mainiosti toimivia kaupunkipyöriä. Ratikan kulkua voi seurata älypuhelimella, koska raitiovaunujen sijainti on avointa dataa.

  • Eurooppalaisen elokuvan mestari Agnès Varda kulkee yhä omia teitään

    Teemalauantaissa kaksi Vardaa: Kasvot, kylät ja Onnen hetket

    Elokuvaohjaaja Agnès Varda on oman tiensä kulkija ja edelläkävijä, jonka visiota ei ikä ole hämärtänyt. Uusi Kasvot, kylät -elokuva seuraa Vardan ja nuoren katutaiteilijan JR:n kiehtovaa yhteisötaiteellista valokuvaprojektia ympäri Ranskaa. Lisäksi Teemalauantaissa esitetään Ranskan uuden aallon merkkiteos Onnen hetket, jonka Varda ohjasi hehkuvissa väreissä vuonna 1965.

  • “Puhhuu niin ko ei olis poskilihoja ollenkhaan.”

    Suomalaiset käyttävät valehtelusta värikkäitä ilmaisuja.

    Elämme ehkä totuuden jälkeistä aikaa, mutta suomalaiset osaavat mainiosti erottaa, mikä on valetta. Valehtelulle on myös monia värikkäitä ilmauksia, toiset suorempia ja toiset kohteliaampia. Niitä on ehkä jopa enemmän kuin eduskunnassa, jossa toista ei saa syyttää valehtelijaksi.

  • Avaruusromua: Ihmisen ääni, sähkökitara ja kirkkourut

    Soitin joka meillä on aina mukanamme.

    Maailman vanhin instrumentti. Soitin, joka meillä on aina mukanamme. Se on ihmisääni. Tutkijat sanovat, että ihmisäänen kehittyminen nykyisenlaiseksi on kestänyt noin 200 000 vuotta, joten kyllä tämän instrumentin kehittelyyn on jokin aika mennyt. Laulaminen on eräs parhaista keinoista rauhoittua ja keskittyä, sanovat musiikkiterapeutit. Laulaminen rentouttaa. Ihmisääni vaikuttaa. Avaruusromussa ihmisäänen lisäksi muun muassa sähkökitara ja kirkkourut. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Testaa kuinka kauhee akka olet?

    Kuka "hankala" mytologinen naishahmo olet?

    Oletko kuullut Raamatun Aatamin ex-vaimosta Lilithistä? Siitä, joka karkasi bilettämään demonien kanssa. Kauhee akka -radiosarja tutustuu “hankaliin” mytologisiin naishahmoihin. Testaa, kuka ja kuinka kauhee akka itse olet.

  • Astrid Lindgrenin elämän kipein vaihe muuttui elokuvaksi – suhde pomoon ja lapsen luovuttaminen sijaiskotiin

    Draamaelokuva seuraa tarkkaan tositapahtumia

    Tanskalaisen Pernille Fischer Christensenin ohjaama Nuori Astrid -elokuva poimii aiheekseen lastenkirjailijan elämän kipeimmän tapahtumasarjan. Astrid Lindgren (tuolloin Ericsson) ryhtyi suhteeseen keski-ikäisen naimisissa olevan miehen kanssa. Hän synnytti aviottoman lapsen 18-vuotiaana ja ajautui suuriin vaikeuksiin. Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Peppi Pitkätossua ja Lindgrenin lastenkirjailijauraa.