Olli Kangassalo
Yle
Star Warsin uusi trilogia ilmestyy joka toinen vuosi, ja välivuosina tulee spinoff-elokuvia. Sarjan ensi-iltatahti alkaa olla äärirajoilla, joten on hyvä kysymys, miten uusi elokuva The Last Jedi kestää toiston ja arkipäiväistymisen. Uudessa sarjassa on otettu konservatiivinen linja sarjan uudistamiseen.
Komea aloitus
Heti avaruuteen katoavien pakollisten alkutekstien jälkeen Star Wars: The Last Jedi käynnistyy spektaakkelimaisella avaruustaistelulla, joka on jopa sarjan jännittävimpiä. Galaktisen Imperiumin seuraajan Ensimmäisen ritarikunnan sotalaivasto on löytänyt Kenraali Leian kapinallisten pakolaislaivaston. Loppu on lähellä.
Tilanne on kuitenkin hyvin tutun tuntuinen, ei pelkästään scifielokuvista, vaan muista Star Wars -elokuvista. Vladimir Propp kirjoitti 1920-luvulla analyysin venäläisen kansansadun juonielementeistä. Propp rakensi listan satujen toistuvista juonielementeista. Samanlaisen voisi tehdä Tähtien sodasta. Venäläisen kansansadun tavoin Star Warsiin on luotu oma kielioppi, joka toistaa nyt samoja elementtejä ja juonipalasia yhä uudelleen sarjan eri elokuvissa. Tässä nähdään taas hurja x-wing -hyökkäys huimapäisine matalalentoineen. Myöhemmin toistuvat lasermiekkataistelut ja yhä uudelleen palataan Voiman hallinnan ja epäselvien sukulaisuussuhteiden selvittämisen teemaan.
Luke Skywalker tekee suuren paluun
Star Wars: The Force Awakensin (2015) toiminnan keskeinen päämäärä oli Luke Skywalkerin löytäminen, koska sankarista toivottiin pelastajaa pimeiden voimien noustessa uudelleen niskan päälle. Lopulta sankaritar Rey (Daisy Ridley) pääsee ojentamaan lasermiekkaa legendaariselle jedille. Nyt uusi jakso The Last Jedi muuttuukin suostuttelukamppailuksi, kun vanha sankari ei enää haluakaan mukaan taisteluun. Miksi, sillä hän on selvästi saavuttanut korkean jedi-taidon? Henkien kamppailu on luvattoman löysästi käsikirjoitettu. Ensimmäisen Tähtien sodan (1977) päähenkilöä esittänyt Mark Hamill on saanut ison ja keskeisen roolin, koska Skywalkerin sisäinen kriisi on yksi juonen säie. Alunperin kovin värittömän näyttelijän tuominen näin isoon rooliin on ollut riski, mutta kaiken kaikkiaan hän selviytyy alun tyhjäkäynnin jälkeen yhä paremmin. Ja elokuvan suurin yllätys on varattu Skywalkerille.
Hyvä-paha-heiluri
Elokuvan keskeinen temaattinen dynamo on henkilöhahmojen huojuminen hyvän ja pahan välillä, aivan kuten aikaisemmissa jaksoissa nähtiin Anakin/Darth Vaderin tarinassa. Tämä on ollut tyypillinen fantasian teema myös Tarussa Sormusten Herrasta. Juonikuvioon liittyy manipuloija, joka Sormusten Herrassa oli Sauron, ja Star Warsissa aikaisemmin Palpatine/Sidious, nyt arvoituksellinen yksinvaltias Snoke.
Kuten monessa muussakin fantasiassa, Star Warsissa keskeinen aihe on nuoren sankarin aikuistuminen. Kylo Ren (Adam Driver) on selvästi Darth Vaderin perillinen, ja hänenkin pahuutensa säröilee, varsinkin kun pitäisi tunteettomasti tappaa vanhempiaan. Jediksi opetteleva Rey puolestaan voi olla otollista riistaa huonolle opettajalle, joka saattaisi johdattaa tytön Voiman pahalle puolelle. Lisäksi Reyn ja Kylo Renin välille sikiää henkinen yhteys, joka aiheuttaa hämmennystä. Kolmas epäröijä on Luke Skywalker. Näitten epäröintejä vaihtaen ja vaihdellen päästäänkin sitten eteenpäin juonessa kiperästä tilanteesta toiseen. Herää hienoinen epäilys, että yrittääkö käsikirjoittaja/ohjaaja Rian Johnson pitää elokuvan ikäänkuin hengissä ja käynnissä hyvä-paha-heilurilla, jonka liike alkaa vaikuttaa mekaaniselta.
Mystiikkaa tahattoman huumorin rajamailla
The Last Jedi -elokuva on hyvin voimapitoinen, jopa rasittavuudeksi asti. Star Wars on avaruusoopperaa eikä scifiä, ja siten mystiikka ja taikavoimat ovat siinä luvallinen elementti toisin kuin scifissä. Ja mystiikkaa riittää. Uudessa trilogiassa päähenkilö Rey hapuilee kohti universumin mystistä energiaa Voimaa, johon hänellä on lapsesta asti ollut luontaista vetovoimaa. Luke Skywalker selventää Reylle Voiman mysteerejä, mutta katsojalle ei mitään uutta tästä aiheesta valkene.
Rey alkaa olla henkimaailman kautta luonnonlait ohittavassa yhteydessä päävastustajansa Kylo Renin kanssa. Katsojan kannalta yliluonnollisuudella pelaaminen on vaarallista ja se melkein tuhoaa jännityksen koko elokuvasta.
Jos suurissa kuvioissa on myyttistä painoa, niin yksittäisissä kohtauksissa on jopa huonosti tähdättyä symboliikkaa. Luke Skywalkerin saarella Rey löytää kummallisen symboliselta vaikuttavan aukon maassa meren rannassa. Pahoja aavistuksia hönkäilevä aukko muistuttaa peräaukkoa. Tämän voi lukea tekijöiden (ohjaaja on tehnyt Breaking Badia) kieroksi huumorintajuksi, sillä onhan scifielokuvissa nähty useinkin mm. naisen sukupuolielintä muistuttavia ovi- ja suuaukkoja. Pahuuden anusaukkoidean railakas hyödyntäminen jää kuitenkin puolitiehen, ja siitä tulee jonkinlainen Reyn sisäisen matkan pieni kummallinen välietappi.
Kehnosti maskeerattuja oloita
Star Warsin ensimmäinen elokuva Tähtien sota(1977) oli pienen budjetin elokuva, jonka menestykseen kukaan ei uskonut. Epäuskoa George Lucasin arvostelukykyyn lisäsi sekin, että sivurooleissa (Chewbacca) ja erityisesti baari- yms. joukkokohtauksissa oli mukana halvasti maskeerattuja kökköjä avaruuskummajaisia. Nämä Valerian -sarjakuvan mieleen tuovat oliot ovat nyt yhä runsaammassa käytössä. Vaikka maskeeraus ja digitaalinen kuvanmuokkaus on edistynyt huimasti, tekijät ovat halunneet pitää yllä lucaslaista kökköyttä - illuusiota luovaa realismia halveksien. Tämä ratkaisu on linjassa myös lavastuksen kanssa siten, että esimerkisi avaruusalusten kojelaudat ja screenit ovat 80-lukulaisesti vanhanaikaisia. Muutenkin teknologian käyttö näyttää siten epäloogiselta, että ohjaajaa tarvitaan monenlaisissa härveleissä, vaikka selvästi robotiikka on muuten hyvin kehittynyttä. Star Wars on jäänyt tahallaan retron mielikuvituksen vangiksi. Viesti on, että tätä universumia ei uudisteta.
Runsaasti söpöyttä
Star Warsilla on historiaa ja perinteitä söpöjen olioiden suhteen. Osan IV (Jedin paluu) nallekarhumaiset ewokit herättivät katsojissa sekä vihaa että hellyyttä. Jos tunnet niitä kohtaan nostalgiaa, tämä elokuva ei varmasti petä sinua. Disneyn omistama Star Wars panostaa nyt söpöyteen. Luke Skywalkerin piilopaikkasaarella pesii populaatio suurisilmäisiä jyrsijä-lintuja, jotka tarjoavat samankaltaista huumoria kuin Madagascar-animaatiot. Nälkäinen Chewbacca paistaa nuotiolla yhden linnuista, mutta kun tämän lajitoverit tuijottavat sitä suurilla säälittävillä silmillään, Chewbacca ei kykene enää pureskelemaan lihaa.
Uusia Dickensiläisiä sävyjä
Kaikessa The Last Jedi ei kierrätä sarjan omaa vanhaa ainesta. Imperiumin seuraajan Ensimmäisen ritarikunnan yhteiskuntajärjestelmä on julma, hierarkkinen ja lapsityövoimaa hyväksikäyttävä kuten Dickensin kuvaama viktoriaaninen Britannia. The Last Jedin tarina poimii mukaan resuisia lapsia, jotka siivoavat hevostalleja ankaran komennuksen alaisina. Tässäkin on retroperiaate käytössä. Periaatteessa ei ole mitään järkeä käyttää lapsityövoimaa lakaisemassa talleja, kun luudat voisivat olla robotteja, mutta melodraama on tärkeämpää. Elokuva näyttää vihjaavan, että näillä sorretuilla lapsilla saatta olla isompi rooli tämän trilogian viimeisessä jaksossa - tai sitten (väistämättä tulevassa) seuraavassa trilogiassa.
