Hyppää pääsisältöön

Harhailua aikaan jäätyneiden, särkyneiden ja muiden toiveiden kaupungissa

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Kannattaa kuunnella tunnelman vuoksi soitto ennen lukemista, jos sellainen lähestymistapa juttuun kiinnostaa:

Avishai Cohen Trio: Calm. https://youtu.be/fZ1ggB4fWvI

Etsiskelyä aikaan jäätyneiden, särkyneiden, unohtuneiden ja muiden toiveiden kaupungissa, harhailua sen sinisillä kaduilla:

Kauan sitten jotain kuoli, syntyi tai jäätyi pystyyn, kallelleen, pitkälleen ajan sisälle, aikojen väliin tai johonkin ajansisäiseen tyhjään kuplaan, kylmänkirkkaaksi hillosilmäksi olemattomuuden tyhjyyspuuron koordinaatittomaan uumeneen; hämmentääkseen itseään ja muita, tai muuten vain. Ilman aikojaan.

Miljoona kertaa se kuoli, syntyi tai jäätyi; ja triljoona kertaa; se kolmiulotteinen, ja lopulta neli- ja kymmen- ja sentiljoonaulotteinen, ehkä peräti ääretön kristallinkirkkaiden, näkemättömien silmien meri joka heijaa kaikkeuden sykettä tasatahtiin, niin tasa, että näyttää olevan vankasti paikallaan kuin ruostunut nasta navetan seinäpahvissa vuonna -62.

Ja siinä jäisessä kaikkeudessa kasoittain jämähtäneitä hetkiä ja hetkien särmiä ylettömyyteen asti; särmää särmässä kiinni loputtomat määrät, tai särmää kiinni tyhjässä, ja kiinni tyhjän vastakohdassa, jokaisen sorttisessa - toiveita, mietteitä, murheita ja muita mielen heitteitä määrättömät määrät, pakastettuina, pilkottuina, pinottuina, pirstottuina, pirstoutuneina.

Pysäytettyyn aikaan hyytyneisyyttään tuikituoreita, ruojat, kuin äsken syntyneet, ovat nämä menetettyjen unelmien untuvikot.

Toteutumistaan odottavien murheiden ylimaallinen kakeidoskooppi, sekin jossain tuon kaiken sekalaisen seassa ajansärmien säpäleiksi särkemänä piilee, syväpakastettuna, ja sen vastakohta myös: unohduksen lohdun kaleidoskooppi, tai mikälie: sellainen kuin kvantti, pysyy ennallaan vain jos siihen ei katso!

Hunsvotti epelikseen, sanon minä sellaisesta.

Entä tämä outo, aikaan jäätynyt kaupunki: erilainen jokaiselle kuin on silmään lentänyt lumikide. Täynnä katuja joita ei voi edes kuvitella. Jos kuvittelisit, muuttuisivat heti, ja veisivät muistonsa mennessään, ne pikkutarkat pirut.

Ja kadut täynnä koskaan muodostumattomia muistoja, ja jo ennen syntymäänsä toteutumattomiksi päätetyitä toiveita, sekä niitä, jotka rikkoontuvat vasta ajan ja tapahtumain virrassa.

Perille pääsee vain harva, kuin joku yksi pahainen merikilpikonnanpoikanen suunnattoman monesta.

Yhdessä ajan siivussa toivon lapsellisesti, ettei saksiani siirrellä, että aina löytäisin ne sieltä mihin jätin. Sitten ajan siivu vilahtaa toiseksi: saksien siirtelijää ei enää ole. Sakset nyt aina omilta jäljiltäni, maailman loppuun saakka. Ajan siivusta siivuun, pötkylän loppuun saakka sakset, nyt liian kalliit, minun teilläni yksin.

Tähyilen silti eteenpäin (jos niin voi sanoa tässä "suunnattomassa", oudossa kaupungissa).

Särkyneiden toiveiden kaupungissa jää on sinistä, valkoista, läpinäkyvää, mustaa, punaista. Kiehtovaa. Liukasta, vinoa ja viettävää. Tarjoaa kylmää kyytiä kuin aika.

Pakko tasapainoilla parhaan kykynsä mukaan, ja ottaa välillä avuksi moni huonompikin kyky.

Omia jalansijoja hapikoidessa ei tule hahmotetuksi, että juosta hölkytämme kaikki kuolemaa kohti: näennäisen fysiikanvastaisesti pinttelemme ripirinnan vaikka kaikilla onkin eri vauhti. Maali tulee vastaan jokaiselle, hävinneitä ei ole, eikä voittajia, mutta monen mielestä huonoin aika on paras aika.

Ripirinnan riennämme kuin elokuvan joukkokohtauksen hullut paahtavat suon yli, väkeä kaatuu ja humpsahtaa hukkaan oikealta ja vasemmalta.

Kunhan en minä vielä! miettii moni sydän. Ja jotkut että: miksi tuo, miksi nuo enkä minä. Miksi en minä vieläkään!

Erkanen tästä ajatuksesta ja käännyn jostain katujen unionista johonkin suuntaan neli- tai useampiulotteisessa avaruudessa.

Laitan silmät kiinni. Keskityn.

(Bill Laurance: Audrey. https://youtu.be/HO_JD79Bqz0)

(Kuva alla: Aikaan jäätyneiden, särkyneiden ja muiden toiveiden kaupunki. Tointaa klikata kuva kaikkein isoimpaan kokoonsa.)

Aavemaiseksi manipuloitu kuva Näsinneulan näkötornista sumussa, juhlavalaistuksessa.
Aavemaiseksi manipuloitu kuva Näsinneulan näkötornista sumussa, juhlavalaistuksessa. Kuva: MK / Aikaan jäätyneiden, särkyneiden ja muiden toiveiden kaupunki Tampere,Suomi 100,valaistus,Näsinneula,manipulaatio,Sumu

Koetan saada jotain selkoa tästä kaupungista, karun kauniista. Koetan jotain lohtua löytää, tai järkeä. Ripauksen mielenrauhaa, jota olisi varissut johonkin koloseen täällä.

Sitä voisi kostutetulla sormella yrittää sieltä saada.
Ohimoille hieroa: Ego me absolvo.

(Hieroo ohimoita, ilman rohtoja. Miettii:)

Jos laittaa vaikka kolme ”järkevästi” muodostamaansa numerosarjaa peräkkäin ja käskee jonkun arvata minkä numerosarjan kuuluisi tulla neljänneksi, sitä on mahdotonta kenenkään arvata, koska numerosarjoja joiden ”kuuluisi” jonkin logiikan mukaan tulla seuraavaksi, on niin älyttömän paljon.

Samalla lailla en saa esitolkkua tämän kaupungin kaduista - mistään ei voi tietää mitä tulee tai ei tule seuraavaksi. Enemmän kuin pelottavaa, se on uuvuttavaa.

Astun silti eteenpäin, ja sivulle. Mitäs täällä olisi? Kukkuu?

Jään sisältä kimaltelee ruuvinvääntimen käyttämättömiä kärkiä. Oo - suurimman osan maailman ruuvinväänninkärjistä on täytynyt jäädä käyttämättömiksi: pyramidinkokoisia virginaalikärkikasoja näkyy tuolla kauempana niin pitkälle kuin silmä kantaa, ja sen jälkeen vielä kauemmas, ajan rajojen ulkopuolelle.

Ja sitten taas tuossa, punahehkuisen lohkareen takana näkyy, horisonttiin saakka näkyy heittämättä jättyneitä hyvästejä. Vilkutuksia joita ei vilkutettu, sanomatta jääneitä sanoja. Antamatta, ja noudattamatta jääneitä ravivihjeitä. Polkupyörän takarenkaaseen pumppaamatta jäänyttä ilmaa. Siilejä, jotka eivät saaneet ripulia maidosta, jota ei annettu.

Sanomatta jääneitä sanoja on paljon. Mieltä uhkaavan paljon.

Peräännyn ja käännyn 180°, mutta suunta josta tulin ei enää ole samanlainen kuin se oli äsken.

Käännyn salamana takaisin sanomattomien sanojen suuntaan, mutta nyt sillä kohtaa näkyy sillan ali virtaamatonta vettä, jossa lilluu sorsastamatta jääneitä sorsia. Veteen viskomatta jääneitä pullanpalasia näkyvät suvannolla lounastavan. Vai illastavan? Mahdotonta sanoa mikä aika on, vai onko mikään.

Luulen että ei mikään.

...

Tuntuu hyvältä laittaa kämmenet kasvoilleen, peittää koko naama, kulmakarvoja ja leukaa myöden peittää kasvot kämmenillä, tuntea oman ihon tuttu, lohdullinen tuoksu.

Nuuh.

Huomaan että tässä kalisevassa kaupungissa on miltei helpompi kulkea kädet kasvoilla, sokkona. Kuulolla, kengänpohjilla, iholla, mielellä aistien.

Alan kuvitella, tarkoituksella kuvitella, että maailma pyörii allani ja että itse seison paikoillani, akselina Tellukselle. Sillä tavalla saa kuvitelluksi, luoduksi hahmottomalle keskipisteen. Että olisi jotain, josta, mistä ”käsin”.

Lähden kävelemään keskipisteestäni ”käsin” hitaasti laajenevaa spiraalia, ensin kämmensokkona, sitten käsivarret levollisina sivuillani.

Käsittämätön, rajaton kaupunki tutkittavana. Harhailtavana, pikemminkin.

Mitä tehdä?

...

Kokeilla toivoa jotain!

Toivon crowdsurffaavani puhaltamattomien purukumipallojen ilmapatjalla tapahtumahorisontin taakse, mustan aukon absoluuttiseen turvaan.

Ja näin kaupunki karttuu yhden toteutumattoman toiveen verran — vai oliko haaveeni jo täällä ennestään, valmiina, odottamassa evätyksi tulemistaan?

Paikoilleen aikaan jäätyneenä objektina ”suutari” toiveeni näyttää joka tapauksessa olevan neonvihreä, ja hiukan meritähden mallinen. Kauniimpi on katseltavana kuin toteutuneena, ymmärrän, tämä.

Korvissani alkaa soida Avishai Cohenin ”Aina vaan kehittyvä etydi”. Kuuntelen sen moneen kertaan.

(Avishai Cohen Trio: The Ever Evolving Etude)

https://youtu.be/pq7-oVKpn6M

° ° °

Kommentit
  • Ilom päivä!

    Hyviäkin asioita tapahtuu, sentään.

    Lienen kertonut kissasta, joka asuu kotini lähistöllä, viettää usein aikaa kerrostaloasuntonsa saunan avoimen ikkunan ikkunalaudalla ja katselee minua, kun talsin kotea kohti. Ja lienen kertonut, että pitkään aikaa ei ole näkynyt sitä kissaa..

  • WC:n pesy ym. juttuja joita naiset rakastavat

    Kylppärinpesun sukupuolimetafysiikkaa on tämä.

    "...Olin varautunut kunnon litkuilla, joiden tuoteselosteessa oli kannustava määrä varoitusmerkkejä; pääkalloja, kaasunaamareita, ylösalaisin olevia ristejä ja muita graafisia pelotteita..."

  • Havaittuja ja kuultuja eroja naisten ja miesten välillä

    Naiset eroavat miehistä, mutta ei aina päinvastoin.

    "Laiskana päivänä miehestä on kiva jos kaupassa nainen (tyttöystävä, vaimo) ottaa ostoskärryt ja työntää niitä, mutta uros-tomerana päivänä miehestä tuntuu, että nainen otti miehuuden pois samalla kun otti kärrien hallinnan. Kärrejä työntävien miesten rinnalla hän tuntee itsensä koiraksi..."

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Ilom päivä!

    Hyviäkin asioita tapahtuu, sentään.

    Lienen kertonut kissasta, joka asuu kotini lähistöllä, viettää usein aikaa kerrostaloasuntonsa saunan avoimen ikkunan ikkunalaudalla ja katselee minua, kun talsin kotea kohti. Ja lienen kertonut, että pitkään aikaa ei ole näkynyt sitä kissaa..

  • WC:n pesy ym. juttuja joita naiset rakastavat

    Kylppärinpesun sukupuolimetafysiikkaa on tämä.

    "...Olin varautunut kunnon litkuilla, joiden tuoteselosteessa oli kannustava määrä varoitusmerkkejä; pääkalloja, kaasunaamareita, ylösalaisin olevia ristejä ja muita graafisia pelotteita..."

  • Havaittuja ja kuultuja eroja naisten ja miesten välillä

    Naiset eroavat miehistä, mutta ei aina päinvastoin.

    "Laiskana päivänä miehestä on kiva jos kaupassa nainen (tyttöystävä, vaimo) ottaa ostoskärryt ja työntää niitä, mutta uros-tomerana päivänä miehestä tuntuu, että nainen otti miehuuden pois samalla kun otti kärrien hallinnan. Kärrejä työntävien miesten rinnalla hän tuntee itsensä koiraksi..."

  • Kaltimo

    Kavalasta sängystä murehtuu Kajo

    Nukun mieluusti selälläni, päin vastoin kuin käärmeet jotka nukkuvat kai mahallaan. Vaikka en kyllä ole ihan varma. Kuitengin, oli selälle hyvä se sänky.

  • Hippi sai kyytiä!

    Hyviä asioita, joita pääsi sentään näkemään tämä.

    Ällistyin ihan oikeasti, kun se kotkotus putkahti näköpiiriini kuin avaruuden aikarepeämästä pössähtäneenä...

  • Mielikuvitusäiti

    Kuviteltu äiti Kajon mielessä

    Iltapäivällä, kun sitä tuli koulusta kotiin, usein papatti innostuneesti jo eteisestä äidille - -

  • Päästä viiraa

    Baletti ym. viiraavat päästä Kajoa tällä kertaa.

    "...Kolmas pään viiraus on outo. Saatan olla maaiman ensimmäinen mies, joka on kokenut sen.."

  • Salaa hyvät naapurit

    Naapureiden aiheuttamaa iloa miettii Kajo

    Harmien vastakohdaksi elämässä on myös joitakin iloja. Voi olla esim kokki korvasienihöyryjen sekavuustilassaan työntänyt itsen ruoka-annoksen kolmanteen perunaan hammastikun...

  • Arvoja ja normeja naisten hyödyksi

    Ohjeita ja mietteitä Kajom päästä

    Ajattelin päässä, että kirkkaan pakkaspäivän kunniaksi tekisin jonkin hyvän teon. Hykertelin miettiessäni, miten iloisiksi tulisivat he, joille sen hyvän teon tekisin. Pohdin, kuka tai ketkä olisivat hyvä kohde, ja sitten tulikin jo heti mieleen, että olisi huomaavaista olla avuksi naisille, noille Luojan laululintusille, jotka pörräävät ympäriinsä vailla huolen häivää..

  • Sininen hetkinen

    Kajo pakenee pakkaskelin yksitoikkoista sisäelämää

    -Hmm, sanoi nainen. Hän katsoi taivaalle, sitten minuun, ja sanoi -On kyllä aika sikakylmä. Mikset lennä itse?

  • Riina Katajavuori: Dari, hindi, urdu ja suomi

    Monikielisyys on yleisempää kuin arvaammekaan.

    Meillä Suomessa lisääntyy sellaisten lasten määrä, jotka elävät sujuvasti monikielisessä maailmassa ja tulevat toimeen useilla eri kielillä, vaikka eivät ehkä osaa mitään näistä kielistä täydellisesti. Monikielisyys on yleisempää kuin tulemme äkkiseltään ajatelleeksi, pohtii kirjailija Riina Katajavuori.