Olen monessa asiassa uskonut neuvonantajia ja vaihtanut oman, joskus vahvankin mielipiteeni, kun on ratkaistu talomme rakennustapoja. Ammattilaiset ovat saaneet pääni kääntymään, koska olen luottanut heidän kokemukseensa ja ammattitaitoonsa.
Mutta saunan suunnittelemisessa ja rakentamisessa pidin pääni. Sauna kun on minulle pyhä ja tärkeä paikka.
Sen takia talossamme nähtiin paljon vaivaa saunan suunnittelemiseksi ja tekemiseksi. Siihen uponnutta rahaakaan en murehtinut missään vaiheessa, toisin kuin muita talon rahareikiä.
Tästä johtuen saunamme ansaitsee oman tarinan.

Saunan eristäminen oli pitkään kiistakapulana
Ensimmäinen vääntö saunassa liittyi sen eristämiseen. Kaikki talon seinät – pesuhuoneen tiiliseinää lukuun ottamatta – ovat puuta.
Ristiinlaminoitu kuusipuu on myös saunan runkorakenteena sekä katossa että seinissä, niin kuin muuallakin talossa.
En hyväksynyt ideaa. Suurimpana syynä hylkäämiseen oli esteettisyys, sillä minusta saunan tulee olla tunnelmallinen.
Minulle ehdotettiin CLT-seinää pidettäväksi sellaisenaan saunan seinä- ja kattomateriaalina, koska se on kosteutta imevä ja luovuttava.
Lisäksi se on vahvana rakenteena kuulemma riittävästi lämpöä eristävä. En hyväksynyt ideaa. Suurimpana syynä hylkäämiseen oli esteettisyys, sillä minusta saunan tulee olla tunnelmallinen.
Toiseksi epäilin, että se vuotaa lämpöä läpi seinien muualle taloon. Perusteluni oli pitävä. Mielestäni. Piste.
Sen jälkeen ehdotettiin seinien eristämistä eli vuoraamista polyuretaanilevyllä, ja sen päälle seinien panelointia. Pidin sitä ratkaisua vielä edellistä huonompana sen takia, että en halunnut talomme rakenteisiin muovia.
Lopulta päädyin esittämään rakennetta, jossa kuusipuisen CLT-seinän päällä ovat koolaukset sekä lämpöä heijastava ja höyrysulkuna toimiva alumiinifolio. Sen jälkeen tuli musta panelointi.
Tällä tavalla paneelin ja CLT-seinän väliin jäi tuulettuva tila ja saunasta tuli paneelilla viimeisteltynä hämyisän tyylikäs. Tähän päädyttiin. Olin tyytyväinen.
Kaksi kiuasta ehdottomana vaatimuksena
Kun tämä perusasia oli ratkaistu, alkoi löylyhuoneen lauteiden suunnittelu.
Siihen vaikutti se, että puulämmitteisen kiukaan, joka oli ehdoton vaatimukseni, lisäksi sinne asennettiin sähkökiuas vaivattomampaa ja nopeaa saunomista varten.
Minulle saunan lämmitys on osa saunomisrituaalia, joka saa ja jonka tuleen tuijottamisineen pitääkin kestää pitkään. Silti on tilanteita, jolloin sähkökiuas puolustaa paikkaansa. Meidän saunassamme siihen oli konkreettisesti mahdollisuus, sillä löylyhuone on tilava.
Kaiken lisäksi saatavilla oli samaa sarjaa olevat sähkö- ja puulämmitteiset kiukaat, joten niistä tuli myös sisustuselementti.
Lauderatkaisussa heitettiin monet suunnitelmat roskiin
Saunamme on muodoltaan epäsymmetrinen, joten lauderatkaisusta tuli entistä tärkeämpi osa kokonaisuutta. . Ja kun seinät ja katto ovat mustat, tarvittiin mielestämme vaaleat lauteet. Niiden piti siis muodostaa linjakas kokonaisuus.
Arkkitehdin näkemys lauteiden linjakkuudesta poikkesi vaimoni ja minun ajatuksista, mikä johti vakavaan pohdiskeluun.
Me halusimme saunaan lähes koko löylyhuoneen kokoisen alalauteen, johon sähkökiuas upotettiin. Niin ikään halusimme ylälauteen kiertävän kahdelle seinälle. Arkkitehdin ehdotus perustui perinteisempään malliin, jossa lauteet olivat yhdellä seinällä.

Näin meillä oli kaksi hyvin erilaista suunnitelmaa. Lisäksi Dalella olisi ollut tietenkin oma ajatuksensa tarjottavanaan, mutta menneistä viisastuneena välttelin sen tuomista mukaan tähän keskusteluun.
Arkkitehti laati uuden suunnitelman kuunneltuaan Elinaa ja minua. Siinä suunnitelmassa oltiin jo lähempänä sitä, millaiseksi halusimme saunamme, mutta vieläkään se ei tyydyttänyt.
Niinpä mittasin saunamme seinät ja marssin saunoja valmistavaan yritykseen. Siellä tehtiin kolmas piirustus, joka pohjautui itsekkäästi omaan suunnitelmaani. Se piirustus oli hyvä. Tilasin laudekokonaisuuden muitta mutkitta. Olin tyytyväinen. Samoin Elina. Muista en tiedä.
Puuseppä valmisti mittatilaustyönä saunamme lauteet, jotka tuotiin useina paloina talolle. Sen jälkeen alkoikin niiden mittava asennustyö, josta Dale ja Jamppa saivat aikaan saunaspektaakkelin.
Lopputulos on vaativasta asennustyöstä huolimatta loistava. Meillä on sauna, jossa saa - mielestäni maailman parhaat - löylyt. Ainakin siitä puukiukaasta.
Meillä on sauna, jossa saa mielestäni maailman parhaat löylyt
Teksti: Juha-Pekka Ristmeri