Hyppää pääsisältöön

Sohvaperunat jatkuu jo kevättalvella - onko tässä suosikkiohjelman salaisuus?

Erinomaisia uutisia! Viihdeohjelma Sohvaperunoiden viides tuotantokausi on varmistunut. Uudet jaksot alkavat Kakkosella ja Yle Areenassa 2.2.2018. Ohjelman tilaaja Arttu Nurmi kertoo haastattelussa, mistä kaikki lähti liikkeelle ja mikä on hänen mielestään ohjelman salaisuus. Muista myös neljännen kauden maraton perjantaina 15.12. klo 21.

Keskiviikkona 12. joulukuuta selvisi, että tammikuussa vuoden parhaana viihdeohjelmana Kultaisella Venlalla palkittu Sohvaperunat on kolmen finalistin joukossa myös uusimmasta kaudestaan. Enää ei ole ihmetyksen aihe, miten sarja, jossa tavalliset suomalaiset katsovat, kokevat ja kommentoivat kotimaisia tv-ohjelmia, voi olla niin koukuttava ja suosittu. Sohvaperunat on tullut jäädäkseen!

Sarjan alku oli kuitenkin kivikkoisempi. Katsojat eivät oikein löytäneet ohjelmaa vielä ensimmäisen kauden aikana, ja palautekin oli sen verran oudoksuvaa, että lopettamista harkittiin ihan tosissaan. Jatkopäätöksestä saadaan kiittää isolta osin tilaaja Arttu Nurmea, joka halusi vielä uskoa Sohvaperunoihin. Nykyhetken perspektiivistä ratkaisua voi pitää oikeana.

- Alkuvaikeuksien jälkeen olen seurannut sohvisten taivalta erityisen hyvällä mielellä. Ohjelma on löytänyt jokaisella tuotantokaudella uusia faneja. ja etenkin tämä syksy oli menestys kaikilla mittareilla. Perjantain tv-lähetyksen ohella sarja on löydetty hienosti myös Yle Areenasta.

Ohjelma ihmisistä, jotka katsovat tv:tä, kuulosti suoraan sanottuna niin tylsältä, että kiinnostuin. Samalla tuli silti myös olo, että tässä on pakko olla jotain toimivaa...― tilaaja Arttu Nurmi

Sohvaperunat perustuu brittiläiseen Gogglebox-formaattiin, joka on levinnyt jo yli kolmeenkymmeneen maahan. Arttu Nurmen mielestä Sohvaperunoiden salaisuus löytyy sarjan samastuttavista päähenkilöistä ja siitä, että heidän seurassaan ohjelmien ilot ja surut koetaan aidosti yhdessä.

- Katsottavat ohjelmat vievät sohviksia tunteista toiseen, mikä on vastustamatonta. Rakastettavat ihmiset - eläimiä unohtamatta - ja tavallinen arki luovat maailman, johon kiintyy lähes huomaamatta.

Harva asia on etenkään televisiossa varma, mutta Arttu uskaltaa silti linjata, että jatkoa on luvassa niin pitkään kuin yleisö viihtyy ja fanittaa Sohvaperunoita.

- Sohvaperunat on yksi Kakkosen ja Areenan suosituimmista viihdeohjelmista. Kevään aikana löytyy varmasti vielä uusiakin katsojia, jotka uskaltautuvat kukistamaan pähkähullulta kuulostavaa ohjelmaa.

Helmikuussa siis jälleen tavataan! Luvassa on hieno tv-kevät, sillä sohvisten ja muun kansan jännitettävänä ovat sekä presidentinvaalit että olympialaiset. Huomionsa saavat varmasti myös nostalgiset suosikit kuten Onnenpyörä ja Kymppitonni, aivan tuoreista tapauksista puhumattakaan. Ruudussa tullaan näkemään myös aivan uusia päähenkilöitä. Heidän ja jatkavien sohvisten nimet julkaistaan tammikuussa. 26.1. nähdään myös best of -jakson neljännen kauden parhaista hetkistä.

Kommentit

Yle TV2