Teeman Elävä arkisto toivottaa hyvää joulua itse kullekin säädylle ja lähtee tiernapoikien matkaan. Timo Rautiainen kertoo, miten tiernapojat taittuivat hevirockin tyyliin ja lopuksi näemme sen aidon ja alkupeärisen version.
Tiernapojat Yle Teemalla:
Torstaina 14.12. klo 23.11
Perjantaina 15.12. klo 14.55
Maanantaina 18.12. klo 12.00
Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus myllersivät 2000-luvun alussa niin suomirockin kuin kotimaisen metallin. Suomenkieliset herkät ja koskettavat tekstit, iskelmistä tutut melankolia ja mollisoinnut yhdistettynä raskaisiin metalliriffeihin - kokonaisuus oli jotain uutta.
Timo Rautiaisen kokeilunhalusta ja ennakkoluulottomuudesta kertoo myös se, että hän halusi levyttää perinteisen joulukuvaelman Tiernapojat. Tempauksesta tehtiin vuonna 2002 myös pienoisdokumentti, joka nyt nähdään vuosien jälkeen uudestaan tv:ssä ja Yle Areenassa.
Timo Rautiaisen Niskalaukaus haudattiin vuonna 2006, mutta herätettiin tänä vuonna uudestaan henkiin. "Minulle on aina ollut hirmuisen tärkeää, mitä lauluissa sanotaan. En voisi ikinä vetää niin sanottuja pelkkiä sankarikliseitä", Timo tuumii.
Niskalaukauksen tekstintekijöinä ovat olleet Rautiaisen lisäksi mm. Tomi Tuomaala, Jarkko Martikainen ja Marja Mattlar.

Hevimetalliset Tiernapojat

"Tiernapoikien tekeminen raskaalla kädellä oli minulla haaveena jo vuosia ennen kuin se lopulta toetutui. Ja hienoa kun lopulta toteutui! Ja vieläpä näiden muusikoiden kanssa, joita kaikkia arvosta hirmuisesti ja Ismo Alankoa olin fanittanut pikkupojasta lähtien." Tiernapoikina nähdään Rautiaisen lisäksi, Toni Wirtanen, Ismo Alanko sekä Jarkko Martikainen.
Rautiaisen ideoimia raskaita Tiernapoikia voi pitää alkusysäyksenä jo perinteeksi muodostuneelle Raskasta Joulua -levyille ja -kiertueille, joilla metallimusiikista tutut soittajat levyttävät joulubiisejä tietenkin painavina sovituksina.
TIERNAPOJAT
Heitetään polttopullo nurkan taakse ja jäädän piiloon katsomaan mitä mahdollisesti tapahtuu
Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus julkaisi tänä vuonna uuden levyn Lauluja Suomesta. Kriitikoita on tullut kiitosta ja bändi on keikkaillut ahkerasti. Mutta jotkut entiset fanit ovat käänteet kelkkansa ja syy tähän voi löytyä biisien sanoista. Osa Rautiaisen teksteistä osuu välillä niin kohdalleen, että herkkänahkaisimmat sortuvat someraivoon.
"Sinä olet vain suunsoittaja, toistat toisilta kuultuja lauseita. Tahdot karjua kuin leijona... uskot kaiken mitä sinulle kerrotaan, purematta nielet väitteet tuosta vaan". Lainaus on Timo Rautiaisen Suunsoittaja biisistä.
”Somekommentointi lähtee usein lapasesta kun luetaan vain kommentti, eikä katsota alkuperäistä tekstiä tai teosta ja mutta ollaan kärkkäästi samaa mieltä kommentin kanssa. Sitten kommentista tehdään oma johtopäätös ja lopputulos on valovuosien päässä alkuperäisestä ajatuksesta.”, Rautiainen hymähtää. Timo Rautiainen pohtii ihmisten käyttäytymistä netissä. "Heitetään polttopullo nurkan taakse ja jäädän piiloon katsomaan mitä mahdollisesti tapahtuu."
Kasvatustieteiden maisteri, erityisopettaja, muusikko ja ennenkaikkea isä. Muun muassa näillä sanoilla voi Timo Rautiaista määritellä. ”Olen entisessä, siis erityisopettajan ammatissa, tullut aika paksunahkaiseksi. Ja täytyy kuitenkin muistaa, että sosiaalisen median kautta tulee myös paljon hyvää palautetta. Mutta periaatteessa suhtaudun itseeni kohdistuviin someviesteihin yhtä vakavasti kuin vessan seinäkirjoituksiin", sanoo Rautiainen.
ARKISTOVIERAANA: TIMO RAUTIAINEN
Tiernapojat Oulun kaduilla
Suomessa varhaisimmat varmat tiedot Tiernapokien esiintymisestä ovat 1800-luvun alusta. Tapa yleistyi ensin Lounais-Suomen rannikkokaupungeissa ja Oulun seudulla ja myöhemmin sisämaan koulukaupungeissa. Ensimmäinen tunnettu tiernapoika Suomessa oli kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg, joka vuonna 1810, vasta 6-vuotiaana esiintyi tähtipoikaryhmässä syntymäkaupungissaan Pietarsaaressa.
Vuonna 1980 ohjaaja Eeli Aalto teki hienon dokumentin Synti suuri surkia tiernapoikaperinteestä Oulussa. Elokuvassa vanha traditio peilautuu modernia kaupallista joulua vasten. Ja saamme myös tietää, että menneinä vuosina kahden kilpailevan tiernapoikaryhmän kohtaaminen saattoi johtaa tuimaan käsirysyyn.
SYNTI SUURI SURKIA