Hyppää pääsisältöön

Ylihuomisen varalta

“Sivistyksemme on vain ohut jääpeite kaaoksen meren yllä,” on sanonut tunnettu saksalainen elokuvaohjaaja Werner Herzog. Näitä sanoja ei ranskalainen Jacques Attali, jonka ajatuksia tässä esittelen, ole lausunut ääneen, mutta hänen muutama kuukausi sitten ilmestynyt teoksensa “Vivement après-demain!” eli “Ylihuomisen varalta” kuvaa aika tarkkaan sen kaaoksen meren, mihin Werner Herzog viittaa.

mies katsoo alaspäin
Jacques Attali mies katsoo alaspäin Jacques Attali

Jacques Attali on hyvin tunnettu ranskalainen, vahvasti Eurooppa-henkinen intellektuelli. Hän on syntynyt juutalaisessa perheessä Algeriassa 74 vuotta sitten, silloin kun Algeria vielä oli Ranskan siirtomaa. Attali on korkeasti koulutettu talousteoreetikko, oli pitkään Ranskan edesmenneen presidentin François Mitterrandin neuvonantajana; hänen viimeisin poliittinen “löytönsä” on nykyinen presidentti Emmanuel Macron, jonka “kummisetänä” Attali on toiminut. Tämä kirja, joka kertoo “ylihuomisesta”, on eräänlainen pamfletti. Jotta se jolla on silmät, näkisi; ja se jolla on korvat, kuulisi. Näkisi ja kuulisi mitä?
Jacques Attali aloittaa esipuheessaan:

“Jos sadan vuoden päästä ihmiskunta ei vielä ole tappanut itseään, ja jos silloin vielä on olemassa historioitsijoita, jotka tutkivat tämän päivän ihmisiä, niin varmasti häkeltyvät todetessaan, että vuonna 2017 ei syntynyt pienintäkään vallankumousta estämään sitä “Suurta Katastrofia”, jota kohti ihmiskunta oli menossa. Eivät käsitä – ne tulevat historioitsijat – miten ihmeessä ei ymmärretty, että yhteiskuntamme olivat tuhoon tuomitut. Ja miksi ei osattu käyttää kaikkea sitä, mikä ihmiskunnassa on hyvää: kykyjä, rohkeutta, solidaarisuutta, yrityksellisyyttä, altruismia, kaikkia niitä ilon kipinöitä, jotka jokainen meistä näkee ympärillään.”

Aikaa ylihuomiseen on Jacques Attalin mukaan hyvin niukasti. Ennenkin useasti tulevaisuudennäkymiä, niin taloudellisia kuin poliittisia ounastellut ranskalainen laskee aikamme vuoteen 2030. Ja numerot puhuvat. Ne puhuvat hyvästä ja pahasta. Mutta aloitetaan “hyvistä” numeroista.

“Näyttäisi siltä, että paljossa on menty eteenpäin. Bruttokansantuote koko planeetalla on enemmän kuin kaksinkertaistunut vuodesta 2000 lähtien.
Elinajanodote, ennen muuta vuodesta 2000 lähtien, on kohonnut peräti viidellä vuodella, ja erityisesti Afrikassa, kiitos rokotteiden yleistymisen ja äitiysavun paranemisen. Ja jos ennen ero elinajanodotteessa teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä oli 23 vuotta vielä vuonna 1950, niin nyt eroa on enää 10 vuotta.

On myös totta, että viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana on äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä vähentynyt kolme ja puoli kertaa. Kun vuonna 2012, 902 miljoonaa eli köyhyysrajan alapuolella, niin vuonna 2016 heitä oli 702 miljoonaa. Vuosien 1990 ja 2014 välillä on myös nälkää näkevien, siis aliravittujen määrä maailmassa huomattavasti vähentynyt: eilen 20 prosenttia ihmiskunnasta, tänään 12 prosenttia.”
:

Pitäisikö sanoa, että “vain” 12 prosenttia ihmisistä maailmassa näkee nälkää?
:

“On myös totta, että tietoverkkojen käyttö on huikeasti lisääntynyt. Vuonna 1996, Internetin käyttäjiä oli maailmassa 1,3 prosenttia; vuonna 2016, 49,2 prosenttia. Kehitysmaisssa se tarkoittaa, että syrjäisimpienkin kylien asukkaat voivat olla yhteydessä muualle muuttaneiden sukulaistensa kanssa; että terveys- ja turvallisuuspalveluihin päästään nopeammin; että maatyöläisten elintaso kehitysmaissa on kohonnut, koska voivat markkinoida tuotteitaan ilman välittäjiä.”
:

Ja päinvastoin kuin yleisesti luullaan, tilastojen valossa myös väkivalta maailmassa on vähentynyt. Jos ajattelemme aikoja, mutta todella pitkällä aikavälillä, niin noin 5.000 vuotta sitten, väkivaltaisen kuoleman koki vuosittain 500 henkeä jokaista 100.000:tta kohti; keskiajalla jokaista 100.000:tta asukasta kohti, 50 kuoli väkivallan uhrina; tämän päivän maailmassa, 6,9, ja mitä Eurooppaan tulee, niin alle 1 per 100.000. Elämme siis turvallisemmassa maailmassa, voisi sanoa. Samanaikaisesti on kasvanut tietoisuus ihmisoikeuksista.

:
“Sen näkee esimerkiksi siitä, että kuolemantuomiot ovat vähentyneet. Vain kolmasosalla maailman maista on enää lainsäädännössään kuolemantuomio. Viimeisten viiden vuoden aikana kahdeksan valtiota maailmassa on luopunut tästä käytännöstä; myös Yhdysvalloissa vuoden 2007 jälkeen jälleen viisi osavaltiota. 127 maata maailmassa ovat laatineet lakeja, jotka tuomitsevat väkivallan naisia kohtaan; vielä vuonna 1990 tuskin millään maalla oli tätä lakia. Vuosien 2013 ja 2015 välisenä aikana, 65 maata joista suurin osa kehitysmaita, ovat edistäneet lainsäädäntöä, joka tähtää sukupuolien tasa-arvoisuuteen. Ja jos vielä vuonna 1960 vain 25:ssä maassa oli kielletty ihmisen tuomitseminen homoseksuaalisuuden perusteella, niin nyt tämä kielto on voimassa 110:ssä maassa”.
:

Jos nämä numerot, ja muut, jotka puhuvat nyky-ihmisen elämän paremmasta puolesta, niin kuin esimerkiksi myös demokratia-käsitteen leviämisestä ja yhä useampien ympäristötietoisuudesta ovat totta, niin miksi sitten elämme synkkien pilvien varjossa? Onhan aivan kohta, jo huomenna, odotettavissa jättimäisiä uudistuksia, uusia keksintöjä, jotka mullistavat, periaatteessa parempaan suuntaan, meidän elämämme: tekoäly, robotisoituminen. Sen seurauksena työtehtävät helpottuvat, työaika vähenee, näin ajatellaan. Miksi on aikaa vain vuoteen 2030? Mitkä ovat uhan merkit?
:

“Paljonkin uutta ja hyvää varmasti tapahtuu ennen vuotta 2030. Mutta tekniset ja teknologiset uudistukset eivät suinkaan riitä tekemään maailmasta harmoonisempaa; päinvastoin, niistä syntyy perverssi kierre.. Innovaatio työmarkkinoilla luo epävakaisuutta. Vuoteen 2030 mennessä yli puolet tämän päivän ammateista häviää, eikä niitä tulla korvaamaan. Automaatio ja teknologia poistavat työpaikkoja: vain ne työt, jotka vaativat luovuutta, emotionaalista ja manageriaalista kykyä, säilyvät. Riskinä on maailmanlaajuinen rakenteellinen massatyöttömyys.

Ihmiskunta lisääntyy: vuonna 2030 meitä on miljardi enemmän kuin nyt, ja tästä miljardista 600 miljoonaa tulee olemaan uusia Afrikan asukkaita. Ihmiskunta myös vanhenee, koko maailman tasolla. Mutta jos esimerkiksi Nigerissä yli puolet väestöstä tulee olemaan alle 15-vuotiaita, niin Japanissa puolet kansasta tulee olemaan 52-vuotiaita. Erityisesti Saharan eteläpuolisissa maissa väestön määrä kasvaa rajusti: otetaan esimerkiksi juuri tämä Nigerin valtio. Kun Niger itsenäistyi vuonna 1960, sen väestö oli 3 miljoonaa, viime vuonna 20 miljoonaa, ja vuonna 2030 väestön määrä tulee olemaan 35 miljoonaa. Työmarkkinoille purkautuu silloin vuosittain 576.000 nuorta työikäistä, tänään määrä on ‘vain’ 240.000. Ja suuri joukko nuoria pyrkii maasta pois.”
:

Uhan merkit ovat toki kaikkien tiedossa. Ympäristön saastuminen, ilmastonmuutos, puute vedestä, muuttoliike, eriarvoisuus, asevarustelun kiihtyminen, maailmanlaajuisen sodan uhka.
Räjähdysherkkiä alueita on monia, mutta sodan sytykkeeksi riittää myös vaikkapa suuri luonnonkatastrofi, uusi tuntematon virus joka ehtii tappaa miljoonia ennen kuin löydetään vasta-aine; joku hullu aseiden kauppaaja, joka yllyttää ostajiaan – yksityisiä tai valtioita - kokeilemaan uutta, entistä tappavampaa asetta.
:

”Köyhyys ei katoa: vielä vuonna 2030, 40 prosenttia afrikkalaisista ansaitsee jatkuvasti alle 1,25 dollaria päivässä, kun taas pyramidin huipulla, maailman huippurikkaiden yksi prosentti pitää hallussaan 54 prosenttia maailman rikkaudesta. Vuonna 2015 luku oli 50 prosenttia. Erityisesti Yhdysvalloissa: siellä se yksi prosentti omistaa 64 prosenttia koko valtion rikkaudesta. Keskiluokan ansiotaso teollisuusmaissa ei tule kohoamaan. Ilman kansainvälistä tulonjaon mekanismia ei eriarvoisuutta voida vähentää.”
:

Ja käy niin, että markkinat kasvavat demokratiaa vahvemmiksi; suuryritykset saavat yhä enemmän valtaa valtioiden kustannuksella, ja jättiyritysten liikevaihto ylittää suurtenkin valtioiden vaurauden.
:

”Otetaan esimerkiksi Apple: jos sen kasvutrend pysyy nykyisellään, Applen liikevaihto on jo vuonna 2024, 4.500 miljardia dollaria, toisin sanoen kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi Ranskan bruttokansantuote vuonna 2015, ja enemmän kuin puolet koko Intian bruttokansantuotteesta vuonna 2030. Maailman kuusi suurinta yritystä, niiden joukossa juuri Apple, Facebook, Amazon, Google, ovat yhä vähemmän riippuvaisia valtioista, ne toimivat omilla ehdoillaan. Ja niinpä demokraattiset instituutiot, niin kansainväliset kuin eri valtioiden sisäiset, köyhtyvät ja menettävät arvovaltaansa omien kansalaistensa silmissä.
Itse demokratia asetetaan yhä enemmän kyseenalaiseksi, kohta ehkä hylätään kokonaan, kun alkaa tuntua siltä, ettei siinä ole mieltä, koska demokratian keinoin ei kyetä kontrolloimaan markkinoiden voimaa, ei jarruttamaan rahavallan keskittymistä harvojen käsiin; ei osata toteuttaa pitkän tähtäimen suunnitelmia, ei jakaa oikeudenmukaisesti teknisen kehityksen tuloksia; ei pystytä valvomaan ilmastonmuutosta ja ympäristötuhoa, ei luomaan työpaikkoja eikä turvaamaan keskiluokan elintasoa. Eikä osata antaa ääntä kaikille, ennen muuta tuleville sukupolville.”

Jacques Attalin mukaan demokratian kriisi on seurausta poliittisen eliitin linnoittautumisesta, siitä että eliitti liikkuu vain kaltaistensa seurassa ja toistaa vanhoja poliittisia malleja, jotka on luotu yksittäisten valtioiden varalta ja jotka siksi eivät voi toimia tämän päivän maailmassa.

”Ja keskiluokka alkaa halveksua eliittiä, nousee suuttumus ja kauna, joka etsii purkautumistietään, ja on löydettävä uusia syntipukkeja. Niitä ovat tietenkin ennen muuta ne, jotka tulevat muualta: ne me yritämme sulkea pois. Ja vapaudesta tulee vapautta olla myös raaka. Tässä pisteessä astuvat kentälle väkivallan ideologiat, uskonnollisesta fanatismista terrorismiin. Demokratia työnnetään syrjään, aletaan jälleen arvostaa totalitarismia.”

Ranskalaisen Jacques Attalin mukaan muuttaa, kääntää hurjaa vauhtia etenevien tapahtumien suuntaa on yhtä vaikeaa kuin yrittäisi rakentaa ohjaamon ja laitteet lentokoneeseen juuri silloin kun se on pahimman myrskyn silmässä.

”Globalisoituneessa maailmassa olisikin asennettava säännöt koko planeetan tasolla. Ja tässä tilanteessa, missä mikään maailmaa pyörittävä voima ei ole siitä kiinostunut. Eivät ne, joille maailman kaaos on etu ja rikkauden lähde; eivät ne, jotka eivät halua nähdä, että globalisaatio on väistämätön realiteetti. En oleta, että maailma on muutokseen valmis; ehkä sen tajuamiseen menee viisikymmentä vuotta, ehkä siihen tarvitaan jopa uusi maailmansota, mutta jostakin on aloitettava.”

Ranskalainen Jacques Attali aloittaisi esimerkiksi tästä:
Kaikkiin ja kaiken asteen oppikirjoihin on lisättävä käsitteet altruismi, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus. YK:n turvallisuusneuvosto pitää uudistaa niin, että se vastaa tämän päivän tilannetta. Sen elimiin pitää lisätä toimivaltainen instituutio, jossa päättäjinä ovat alle 35-vuotiaat nuoret aikuiset eri puolilta maailmaa, ja yleismaailmallinen ympäristötuomioistuin, jolla on valta tutkia ja tuomita nykypolvien rikkomukset ihmiskunnan tärkeimmässä kysymyksessä, sen mahdollisuuksista säilyttää elinkelpoinen maailma tuleville sukupolville.

Tietenkin Jacques Attalin kymmenen pointin toimenpiteiden listaan kuuluvat myös asevarustelun vähentäminen, kriisitilanteiden ratkaiseminen ennen kuin ne puhkeavat avoimeksi sodaksi, maailmantalouden koordinointi, maaperän kunnioittaminen, teknisen ja teknologisen kehityksen nopeuttaminen niin, että maailman syrjäisimmätkin pääsevät nauttimaan sen eduista. Kaikki tämä maailmanlaajuisella tasolla, sillä mitään ei voida ratkaista, jollemme koe kaikki elävämme samalla, ainutkertaisella planeetalla. Eikä tämä riitä. Sillä muutoksen kipinän on lähdettävä ihmisestä itsestään.

”Ei pidä olla pessimisti sen enempää kuin optimistikaan; ei alistunut muttei myöskään sinisilmäinen. Täytyy olla reilusti ja terveesti vihainen. Ei niin, että tarttuu aseisiin ja tuhoaa kaiken, vaan niin että ei suostu siihen, että maailma on sellainen kuin se nyt on, ja että huomenna käy vielä pahemmin, jos emme tee mitään. On lakattava kanavoimasta tyytymättömyys kaunaan, vihaan ja raivoon, on ymmärrettävä, että yhteistyö on kilpailua parempi; että ihmiskunta on yksi ja ainoa ja että aikaa tilanteen kohentamiseen ei ole enää paljon. Kuolemme kaikki, jos emme itse näe kaunojemme yläpuolella parempaa elämää, mielekkäämpää meille kullekin, mutta ennen muuta niille, jotka tulevat meidän jälkeemme ja joilla on oikeus päättää omasta kohtalostaan, ei vaeltaa raunioilla, jotka meidän itsekkyytemme ja typeryytemme ovat heille perinnöksi jättäneet.

Onko tämä kaikki utopiaa? On. Miten voi kuvitella moista muutosta maailmassa, missä tuho ja kaaos ovat järkeä voimakkaampia? Eikä mitään edellä esitetystä tietenkään löydy poliitikkojen ohjelmista, ei missään koko maailmassa, sillä hehän ovat juuttuneet viime vuosisadalle. Ja silti: ohjaamo ja laitteet on asennettava nyt, myrskyn keskellä, lentokoneeseen josta ne puuttuvat. Ihmiskunnan lentokoneeseen.”

Tämä ranskalaisen Jacques Attalin tulevaisuudennäkymiin perustuva ”joulusaarnani” onkin minun viimeinen Eurooppalainen puheenvuoroni. Kiitän kuulijoita ja ohjelman tuottajaa siitä, että minulla on 34 vuoden ajan ollut mahdollisuus esitellä kaikkiaan yli sata kirjaa ja mielipidettä maailmasta eurooppalaisin silmin nähtynä. Se on ollut suuri etuoikeus. Kiitos.

Pirkko Peltonen-Rognoni

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta