Hyppää pääsisältöön

Heidi Köngäs: "Nuoruustango-elokuvassa on monen ihmisen pitkän ajan työ, totta kai sen vastaanotto jännittää"

Kirjailja ja ohjaaja Heidi Köngäs Puoli seitsemän -ohjelman studiossa
Heidi Köngäs on tänään täysillä ohjaaja, joka jännittää elokuvansa vastaanottoa. Kirjailja ja ohjaaja Heidi Köngäs Puoli seitsemän -ohjelman studiossa Kuva: Yle/Matti Toivonen Heidi Köngäs

Kirjailija ja ohjaaja Heidi Köngäs on tänään täysillä ohjaaja. Hän jännittää sunnuntaina esitettävän elokuvansa Nuoruustango (TV1 su 17.12. klo 21.05) vastaanottoa.

– Totta kai, miksi en jännittäisi. Elokuvaan on upotettu monen ammatilaisen pitkän ajan työ, joka nyt annetaan yleisölle.

Ohjaaja työskentelee ihmislauman keskellä. Kirjailija hiippailee yksin kotonaan villasukissa.

– En voi olla kahdella tuolilla yhtä aikaa, kiteyttää Köngäs, joka ryhtyi kirjailijaksi vasta keski-iässä.

Hän on kuitenkin elättänyt itsensä kirjoittamalla aina. Ennen ohjaajan ja käsikirjoittajan uraansa Heidi Köngäs oli toimittaja.

Kirja jättää pysyviä jälkiä

Köngäs arvioi, että kirja on maailman hienoin kommunikaatioväline: kirjailija kirjoittaa aina vain yhdelle lukijalle kerrallaan.

Köngäksen romaani Dora, Dora oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2012.

– Olihan se kohottavaa.

Kirjojen paremmuuusjärjestykseen asettelua Köngäs pitää outona.

– Eivät kirjat kilpaile. Siellähän ne nojaavat rauhassa toisiinsa kirjahyllyssä.

Vasta ajan mittaan selviää, mikä kirja osuu lukijaansa. Hyvän kirjan jäljiltä lukija tietää elämästä enemmän kuin ennen.

– Nykyään pyyhkäistään sormenpäällä kosketusnäyttöä ja saadaan nopeita vastauksia. Kirja ei anna nopeita vastauksia, mutta kirja jättää pysyviä jälkiä.

Nyt politiikallekin voi jo nauraa

Sunnuntaina ensi-iltansa saava Nuoruustango on komedia asioista, joille ei ole totuttu nauramaan. Tärkeimpänä naurun aiheena on politiikka, joka kyllästi Köngäksen nuoruuden 1970-luvulla.

– Minä olin vain typerys - jo silloin. Mutta yritin parantaa maailmaa muiden mukana.

Nuoruuden idealismi on karissut matkan varrelle.

– Maailma on muuttunut. Ja minä olen opiskellut, tiedän enemmän kuin se lukiolaistyttö.

Köngäs sai Puoli seiskassa terveisiä ystävältään, käsikirjoittaja Taina Westiltä. Juontajakaksikko ihmetteli, että oliko teillä oikeasti silloin 70-luvulla kivempaa.

– Taina tietää varsin hyvin, että ei ollut.

Heidi Köngäs vieraili Puoli seiskassa perjantaina 15.12. Koko ohjelman voit katsoa tästä:

Dokumentti ohjaajasta ja Nuoruustangosta Areenassa

Yle Areenassa on nähtävillä nyt myös Juha Suomalaisen dokumentti Heidi Köngäksestä ja Nuoruustango-elokuvan teosta.

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän