Hyppää pääsisältöön

CIA:n LSD-operaation salaiset kansiot: Errol Morrisin dokumentti Wormwood etsii syyllistä tiedemiehen kuolemaan

Wormwood-dokumentin avainkohtaus.
Wormwood-dokumentin avainkohtaus. Kuva: Netflix Errol Morris

Biologiseen sodankäyntiin erikoistunut tutkija syöksyi LSD:llä huumattuna hotellin ikkunasta kuolemaan 1953. Taustalla oli keskustiedustelupalvelu CIA:n operaatio, joka tulkinnasta riippuen epäonnistui tai onnistui. Uudessa dokumentissaan Wormwood tähtidokumentaristi Errol Morris nostaa leikkauspöydälle pitkään auki olleen kuolemantapauksen tutkinnan.

Vuonna 1953 biologista sodankäyntiä tutkinut Frank Olson joutui CIA-kollegoidensa käsittelyyn ja jonkinlaisen LSD:llä terästetyn huumekuulustelun kohteeksi. Olsonin juomaan sekoitettiin salaa psykedeelistä huumetta. Operaation lopputuloksena Olson syöksyi korkealta newyorkilaisen hotellin ikkunasta katuun ja kuoli.

Tunnelma kuin X-filesista

Errol Morrisin uusi Netflix-dokumenttisarja Wormwood on tunnelmaltaan kuin X-filesia. Haastatteluiden ryydittäjänä Morris harrastaa film noir-henkistä elokuvallista dramatisointia. Varsinkin sarjan alkupuolella on paranoiafiktiota lainaavia visuaalisia ratkaisuja, kuten metsän rajan takaa tuleva valonkajastus ja salaperäiset tupakkaa polttavat pukumiehet. Itse asiassa koko sarja on rakenteeltaankin kuin X-filesia.

Unenomaiset LSD-huuruiset painajaiskuvat vievät ajatuksia myös Hitchcockin freudilaisen trillerin Noidutun (1945) suuntaan.

Yksi Morrisin dokumentissa käyttämä keskeinen elokuvallinen laina on Frankenheimerin elokuvasta Manchurian kandidaatti (1962), joka kiteyttää 1950-luvun paranoidisen tunnelman juuri ennen Kuuban ohjuskriisiä. Tiettävästi Korean sodassa kiinalaiset ja neuvostoliittolaiset yrittivät aivopestä amerikkalaisia sotavankeja. Manchurian kandidaatissa aivopesty mies saapuu kotimaahansa aikeenaan surmata presidentti.

John Sarsgaard esittää Frank Olsonia.
Peter Sarsgaard esittää kuolemaansa kohti ajautuvaa tiedemiestä dramatisoinneissa. John Sarsgaard esittää Frank Olsonia. Kuva: Netflix Errol Morris

Kylmän sodan vainoharhan ilmapiiri oli todellinen 1950-luvulla, ja sen yksi ilmentymä oli senaattori McCarthyn käynnistämät kommunistivainot, jotka tuhosivat Hollywoodissakin kymmenien elokuvantekijöiden urat.

Eipä ihme että keinot olivat kovia, jos jonkun “omasta porukasta” epäiltiin muuttuneen heikoksi lenkiksi myös armeijassa ja tiedustelupalvelussa. Biologisen sodankäynnin tutkimuslaitoksen perustanut Frank Olson alkoi ilmeisesti epäillä USA:n omaa moraalista agendaa ja joutui dilemmojen valtaan. Liikkeellä oli huhuja, että Yhdysvallat oli käyttänyt laittomia biologisia aseita Korean sodassa.

Toinenkin tutkinta 1975 johti harhaan

Frank Olsonin outo kuolema on varsin tunnettu ja mediassa seurattu tapaus. Vuonna 1975 Olsonin perhe pojan Ericin johdolla aikoi haastaa CIA:n oikeuteen, jolloin tiedustelupalvelu johtajineen olisi kenties ollut vaarassa.

Silloin jopa presidentti Gerald Fordin johdolla perhettä rauhoiteltiin ja saatiin luovuttamaan tapauksen tutkinta kongressille sekä ottamaan vastaan rahallinen korvaus. 1975 tutkinnan tulos oli, että CIA:n pieleen mennyt LSD-testi aiheutti välillisesti tiedemiehen itsemurhan, mutta ketään ei pantu vastuuseen.

Kuolleen pojasta tuli Hamlet

Olsenin poika Eric otti kuitenkin isänsä kuoleman selvittämisen elämäntehtäväkseen, koska hänen mielestään jutussa oli edelleen jotain mätää, jota ei oltu paljastettu. 90-luvulla Eric järjesti isänsä arkun esiin kaivamisen ja uuden ruumiinavauksen. Siinä selvisi, että Frankin kehossa ei ollut huhuttuja viiltohaavoja, mutta sen sijaan lyömäruhjeita, jotka eivät johtuneet hotellin ikkunasta putoamisesta.

Dokumentin toinen traaginen punainen lanka on Eric-pojan elämän nielaissut tutkimus ja pakkomielle. Errol Morris rinnastaa nyt seitsemänkymppisen Ericin kuvallisesti Hamletiin suggeroivissa lainoissa Laurence Olvierin klassikkoelokuvasta Hamlet (1948).

Shakesperaren prinssi Hamletia piinasi isän selvittämätön kuolema. Ja näytelmästä juontaa myös pahaenteinen sanonta “jotain mätää Tanskanmaalla”. Selvä on että mieleen tulee muunnos “jotain mätää Amerikan maalla”.

Morris on juonikas haastattelija

Errol Morris liittyy Oliver Stonen kaltaisiin elokuvantekijöihin, joiden käsitys Yhdysvaltojen toiminnasta suurvaltana ja demokratianakin on kriittinen ja pessimistinen.

Morris osaa ryhmitellä ja ripotella syvähaastatteluidensa tiedot jännitystarinaksi, vihjeet kasvavat hämähäkinverkoksi osa osalta. Oliko sittenkään kyseessä pieleen mennyt LSD-koe vai CIA:n toimeenpanema murha?

Viimeisessä jaksossa tulee hätkähdyttävä paljastus, kun Morris saa houkuteltua kameran eteen Olsonin tapaukseen hyvin perehtyneen tutkivan journalistin Seymour Hershin.

Yhtenä keskeisenä kuvaelementtinä ovat kaitafilmit, valokuvakollaasit ja lehtiotsikot Olsonin tapauksesta ja ajankuvasta. Ne korostavat muistojen ja johtolankojen härnäävää sekavuutta. Kyseessä on myö Ericin itsepintainen harrastus. Hän tekee kuvakollaasikirjoja ja sotkeutuu yhä syvemmälle piinaavien muistojen verkkoon.

Viimeisessä jaksossa tulee hätkähdyttävä paljastus, kun Morris saa houkuteltua kameran eteen Olsonin tapaukseen hyvin perehtyneen tutkivan journalistin Seymour Hershin.

Dokumentin nimi Wormwood eli Kointähti on monitasoisesti symbolinen. Raamatun Ilmestyskirjassa lopunaikojen Kointähti myrkyttää veden juomakelvottomaksi. Se on suora viittaus biologiseen sodankäyntiin, jota Frank Olson kollegoineen tutki.

Toinen symbolinen taso on se, miten isän selvittämätön kuolema myrkytti Eric-pojan koko elämän, sai tämän hylkäämään lupaavan uran psykologina ja keskittymään isänsä kuoleman selvittämiseen.

Kadonnutta aikaa ja menetettyä lapsuutta ei kuitenkaan saa enää takaisin.

Morris on dokumenttielokuvan suurimpia nimiä

Errol Morris on Yhdysvaltain tämän hetken kenties maineikkain dokumentaristi. Morrisia on jatkuvasti kiinnostanut kotimaansa viranomaisten kyseenalaiset teot. Hänellä on erinomainen kyky suostutella erityisesti moraalisesti kyseenalaisia henkilöitä kameran eteen, vaikka lopputulos ei ole kohteen kannalta aina mairitteleva.

Mutta samalla metodissa on myös riski joutua manipuloijan äänitorveksi, koska Morrisin tyylinä ei ole selittää omaa tulkintaansa kuten poleeminen dokumentaristi Michael Moore, vaan antaa kohteensa puhua suunsa puhtaaksi tai puhua itsensä pussiin. Morris luottaa rakenteeseen ja visuaaliseen suggerointiin katsojan johdattajana.

Sodan oppitunnit (Fog of war) -dokumentissa (2003) Morris sai entisen puolustusministeri Robert McNamaran avautumaan sodankäynnin moraalista. McNamara oli Vietnamin sodan arkkitehteja sekä toisen maailmansodan massapommitusten suunnittelija.

Sodan oppituntien selvä rinnakkaisteos on The Unknown Knowns (2013), jossa kameran edessä Irakin sodan machiavelleihin lukeutuva puolustusministeri Donald Rumsfeld paljastaa omaan erinomaisuuteensa sokeutuneen kyynisen ajattelunsa taustoja. Morris on taitava kohteidensa turhamaisuuden hyödyntäjä.

Hänellä on erinomainen kyky suostutella erityisesti moraalisesti kyseenalaisia henkilöitä kameran eteen, vaikka lopputulos ei ole kohteen kannalta aina mairitteleva.

Morrisin omassa tuotannossa Johtolanka (Thin Blue Line, 1988) on Wormwoodin selkeä sukulaisteos. Paljolla dramatisoinnilla höystetty true crime -dokumentti selvittää poliisin murhaa, sen tutkintaa ja johti dramaattisesti elinkautisvangin vapautukseen. Mutta mikä mahtaa olla tämän dokumentin seuraus, se jää nähtäväksi. Kaikki tapaukseen osalliset ovat jo kuolleet.

Wormwood-sarjan hienoisena ongelmana on kuuteen jaksoon venytetty pituus. Kanssani sarjaa seurasi toinen katsoja, joka näki vain ensimmäisen kaksi osaa ja viimeiset kaksi ja pysyi aivan vaivatta kärryillä. Dramatiikan kannalta tiivistäminen olisi ollut hyvä idea, sillä siten tästä olisi saanut aivan erinomaisen puolitoistatuntisen dokkarin, jollaisia Errol Morris on tehnyt aikaisemminkin.

Artikkelin kirjoitusasua korjattu 18.12.2017 klo 13:43.

Kommentit