Hyppää pääsisältöön

Seikkailu, käärmeet ja kirurgia – Eläinlääkärikandi Mathilda ei päästä itseään helpolla: "Haluan testata omia rajojani!"

Nuori nainen katsoo kameraan, eläinlääkärikandi
Mathilda Sjöholm työskentelee kesäkandina pieneläinklinikalla Keravalla. Nuori nainen katsoo kameraan, eläinlääkärikandi Kuva: Jyri Pitkänen Kandit (yritys),Mathilda

Kuka on Mathilda

  • Mathilda Sjöholm 24 vuotta
  • Harrastaa koiran kanssa ulkoilua, ystävien tapailua, aiemmin myös metsästystä ja ratsastusta
  • Kotipaikka Tammisaari
  • Lukio Ekenäs Gymnasium
  • opiskelijana Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä syksystä 2012
  • ollut vaihto-opiskelijana Ruotsissa ja Englannissa
  • kirjoittaa lisensiaattityönsä käärmeistä
  • Valmistuu eläinlääkäriksi keväällä 2018

Ruotsia äidinkielenään puhuva Mathilda Sjöholm, 24, on alunperin kotoisin Tenholasta. Kandikesänään hän työskentelee eläinlääkärin sijaisena Keravan Evidensia-pieneläinklinikalla.

Eläinrakkaasta perheestä

Mathilda on perheensä nuorin lapsi. Rakkaus eläimiin syntyi kuin itsestään, kun vanhempi sisko hankki lapsuudenkotiin useita eläimiä kuten koiria, kaneja, kissoja, hiiriä, rottia, marsuja, kaloja ja lintuja.

Ei siis ihme, että Mathilda pyrki kesätöihin nimenomaan pieneläinten hoitoon erikoistuneeseen toimipisteeseen eikä kunnaneläinlääkäriksi, mikä on kandien keskuudessa yleisempää.

Tyttölapsi istuu kani sylissään
Mathildan kotona oli aina paljon lemmikkejä. Tyttölapsi istuu kani sylissään Kuva: Mathilda Sjöholm kotiarkisto kaniinit,kani
Mä olen semmoinen, joka tykkää lukea, opiskella, oppia uusia asioita. Lääketieteen ja eläinten yhdistelmä on aivan parasta, mitä saatoin toivoa.― Mathilda

Mathilda rakastaa haasteita eikä päästä itseään helpolla. Opintojen alussa hänen piti oppia puhumaan ja käyttämään suomen kieltä. Se vei paljon energiaa ja aikaa. Kielen oppimisen myötä myös sosiaalinen elämä ja kurssitoverit ovat tulleet tutummiksi.

Mathilda on ollut vaihto-opiskelijana Ruotsissa ja Englannissa. Ulkomailla opiskelu on antanut paljon uutta: syvyyttä ammattitaitoon, erilaisia tekniikoita ja tapoja palvella asiakkaita.
– Nää vaihdotkin oli haaste. Mä haluan haastaa itseni ja mä haluan kokeilla uusia asioita, testata itseäni ja omia rajoja, Mathilda kuvaa ja jatkaa, että onnistumisesta syntyy maailman paras tunne.

Nyt mä pääsin taas tekemään jotain uutta hienoa ja opin. Loppupäässä mä pystyn ehkä auttamaan muita enemmän kun mä osaan enemmän eläinlääkärinä.― Mathilda

Viides opiskeluvuosi on ollut teoriaopintojen jälkeen käytännönläheistä, ja nyt Mathildasta alkaa tuntua siltä, että jotain hän jo osaakin. Ensimmäinen kesä vastuullisena eläinlääkärinä toki jännittää, mutta tuntuu myös hauskalta haasteelta.

Eniten Mathilda odottaa omien johtopäätösten tekemistä ja eläinpotilaiden terveydentilan pitkäaikaista seuraamista. Keravalla potilaat ovat pääosin kissoja ja koiria, mutta Mathilda ottaa mielellään vastaan myös eksoottisempia eläimiä.

Eläinlääkäri tutkii valkoista koiraa
Koiranpennun silmä vuotaa. Eläinlääkäri tutkii valkoista koiraa Kuva: Yle eläinlääkärit,koira
Eläinlääkäri lähikuvassa suojavaatteet yllään
Mathilda on erityisen kiinnostunut kirurgiasta. Eläinlääkäri lähikuvassa suojavaatteet yllään Kuva: Yle kirurgit,eläinlääkärit,Kandit

Käärmeet kiinnostavat

Eläinlääkärin työssä Mathildaa kiehtovat erityisesti kirurgia sekä eksoottiset eläimet. Ennen valmistumista on vielä saatava valmiiksi lisensiaattityö, jota Mathilda kirjoittaa käärmeistä.
– Mä halusin tietää enemmän käärmeistä, ja mun mielestä tää oli oiva tapa oppia enemmän. Että mä osaan hoitaa niitä viel paremmin.

Tulevaisuudessa Mathilda haluaisi erikoistua pehmytosakirurgiaan. Ulkomaillekin olisi kiva päästä töihin.

Nainen pitää käärmettä käsissään
Mathilda valitsi käärmeet lisurin aiheeksi, jotta oppisi niistä lisää. Nainen pitää käärmettä käsissään Kuva: Yle / Elina Toivonen käärmeet
Siru rakastaa metrolla liikkumista.― Mathilda

Opiskelija-arkea sulostuttamassa Mathildalla on persoonallinen, pitkäkarvainen mäyräkoira Siru. Rauhallinen ja pienikokoinen koira on helppo ottaa mukaan vaikkapa Helsingin keskustaan. Sirun kanssa Mathilda harrastaa myös verijälkeä ja käy näyttelyissä.
Nainen ja mäyräkoira lähikuvassa
Siru on kolmevuotias pitkäkarvainen mäyräkoira. Nainen ja mäyräkoira lähikuvassa Kuva: Yle mäyräkoirat,Helsingin metro
Mathilda on tosiaan sellainen reipas ja lähtee joka tilanteeseen, tykkää vauhdista ja seikkailusta. Ehkä tää eläinlääkärin ammatti on sille kans seikkailu.― Anne, Mathildan ystävä

Lukioiässä Mathilda hankki metsästyskortin, mutta harrastus on jäänyt harmillisesti tauolle opiskelujen vuoksi. Tulevaisuudessa Mathilda kuitenkin toivoo voivansa asua paikkakunnalla, missä metsästysharrastusta voisi jatkaa.

Ikänsä meren äärellä asuneena luonto ja ulkona liikkuminen on tärkeä osa Mathildan elämää. Hän myös haaveilee omasta moottoripyörästä ja nautiskelee hyvästä ruuasta ja juomasta.

Kaksi naista maistelee viskejä.
Viskien maistelua Anne-ystävän seurassa. Kaksi naista maistelee viskejä. Kuva: Yle / Elina Toivonen viski,alkoholijuomat
Kaksi naista ja kolme koiraa istuu penkillä.
Mathilda nauttii koiralenkeistä siskonsa Cecilian kanssa. Kaksi naista ja kolme koiraa istuu penkillä. Kuva: Yle / Elina Toivonen meri,kesä,Ramsholmen,mäyräkoirat

Kandit

  • Testaa, onko sinusta eläinlääkäriksi!

    Tee leikkimielinen testi, millainen eläinlääkäri olisit!

    Oletko aina rakastanut eläimiä ja hoivannut niitä mielelläsi? Tee leikkimielinen testi ja selvitä, piileekö sisälläsi salainen eläinlääkäri, joka vain odottaa vapauttamista!