Hyppää pääsisältöön

Täällä Pohjantähden alla -elokuva uhmasi uutta aaltoa ja syntyi pystypäin vanhana

Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

Elokuvat Täällä Pohjantähden alla ja Akseli ja Elina julkaistiin 19.12.2017 pysyvästi Yle Areenassa.

Siirry kuvagalleriaan
Lue lisää Akselista ja Elinasta

Edvin Laine oli ollut kiinnostunut ystävänsä Väinö Linnan teoksen filmatisoinnista sen alkumetreiltä asti, viimeistään ensimmäisen osan ilmestyttyä vuonna 1959. Linnallekin asia toki sopi, Tuntemattoman sotilaan (1955) jälkeen filmausoikeus ikään kuin itseoikeutetusti kuuluikin juuri Laineelle. Vain yksi asia hiersi miehiä: tällä kertaa myös he tekijöinä halusivat hyötyä elokuvan mahdollisesta menestyksestä. Tuntemattomassa niin ei ollut käynyt, vaan tuotto oli kertynyt tuotantoyhtiön kassaan. Niinpä miehet päättivät tuottaa elokuvansa tällä kertaa itse ja perustivat sitä silmällä pitäen Pohjantähti-nimisen yhtiön vuonna 1961. Tarkoituksena oli valmistaa elokuva tuolloin valmiina olleista kahdesta ensimmäisestä Täällä Pohjantähden alla -sarjan kirjasta.

Matkaan tuli mutkia. Linnan kolmannen Pohjantähti-osan kirjoitustyö viivästyi, mutta sen valmistuttua vuonna 1962 Suomen Filmiteollisuus sittenkin lupautui elokuvan tuottajaksi paremmalla sopimuksella, kuin aikoinaan Tuntemattomassa. Seuraavan vuonna alkanut näyttelijälakko sotki kuitenkin suunnitelmat. Kun lakko vuonna 1965 loppui, oli Suomen Filmiteollisuus hakeutunut konkurssiin, mutta Fennada-Filmi harkitsi elokuvan tuottamista.

Fennadaa hirvitti elokuvan hinta, jonka tiedettiin nousevan korkeaksi. Tässä tilanteessa osoittautui Edvin Laine erinomaiseksi neuvottelijaksi: hän puhui hankkeeseen mukaan Yleisradion sekä neuvotteli näyttelijöiden kanssa tilanteen vaatiman erillissopimuksen. Panu Rajala kirjoittaa asiasta Suomen kansallisfilmografiassa kauaskantoisen huomion: "Syntyi siihen asti ainutlaatuinen, tulevaisuuden elokuvatuotantoja ennakoiva sopimusmalli, eräänlainen kolmikanta, jossa valtiovalta ja Yleisradio ovat mukana ja tekijät itse osallisina sitoutuvat tuottajan taloudelliseen riskiin." Ylen silloinen pääjohtaja Eino S. Repo kuvaili sopimusta myöhemmin yhdeksi uransa parhaista. Sen myötä Yle sai elokuvaan pysyvät televisiointioikeudet sekä levitysoikeudet kaikkiin Pohjoismaihin.

Edvin on tehnyt tätä elokuvaa jo 1950-luvulta saakka, vaikka ei ollut muuta kuin lyijykynäversio paperilla.― Väinö Linna
Väinö Linna (1964).
Kirjailija Väinö Linna vuonna 1964.. Väinö Linna (1964). Kuva: Yle kuvapalvelu. Väinö Linna
Edvin Laine (1968).
Elokuvaohjaaja Edvin Laine vuonna 1968. Edvin Laine (1968). Kuva: Fennada-Filmi Oy. Edvin Laine

Kolme kirjaa, kaksi elokuvaa, yksi lyhennelmä

Väinö Linnan kolmiosainen kirjasarja ilmestyi vuosina 1959, 1960 ja 1962. Ensimmäinen osa sijoittuu vuosiin 1884–1914, toinen osa jatkaa vuoden 1919 loppuun, kolmas osa päättyy vuonna 1951.

Edvin Laine ohjasi kirjojen pohjalta kaksi elokuvaa. Täällä Pohjantähden alla (1968) kattaa trilogian kaksi ensimmäistä osaa, Akseli ja Elina (1970) kertoo kolmannen osan tarinan. Vuonna 1973 elokuvat koostettiin lyhennelmäksi, joka julkaistiin Pohjantähti-nimisenä elokuvana.

Käsikirjoitusta päästiin tekemään loppuvuodesta 1967. Linnan ja Laineen lisäksi synopsista työstivät Matti Kassila ja Juha Nevalainen. Kuvaukset aloitettiin tammikuussa 1968, elokuuhun asti kuvattiin, syyskuussa oli ensi-ilta. Kuvaustahti noudatti vanhaa normia, mutta sen vaativuutta lisäsi kuvattavan ajanjakson, liki 40 vuoden poikkeuksellinen pituus. Koska vuodenaikoja oli "käytössä" vain yksi kutakin, vaati se sekä suunnitelmallisuutta että varastoon kuvaamista. Kertoman mukaan kuvamateriaalia kertyi kolmen pitkän elokuvan verran. Leikkausvaiheeseen ohjaaja ei enää puuttunut, vaan sanoi luottavansa siinä Juho Gartzin ammattitaitoon.

Kuvattavan ajan pituus ja kuvauksiin käytettävän ajan lyhyys oli tietysti erityisen haasteellista myös lavastajalle. Ensio Suominen kuitenkin tiesi, mitä tehdä. Elokuvan "Koskela" rakennettiin Sipooseen, ja erilaisia keinoja käyttäen Suominen sai aikaan vaikutelman, jossa tila todella vanheni. Lisähaastetta tehtävään toi värifilmi: sävyjen piti olla kohdillaan, jotta lavastus oli uskottava.

Elokuva sai osakseen runsaasti mediahuomiota jo kuvausvaiheessa. Siinä oli suurta kaikki: tekeillä oli kaikkien aikojen kallein elokuva, jossa yksittäiseen joukkokohtaukseenkin saattoi osallistua yli 4 000 avustajaa.

Värielokuva oli Laineelle uusi kokemus

"Aluksi ajateltiin cinemascope-filmiä, mutta Yleisradion mukaantulo muutti suunnitelmia, sillä tv-ruutuun sopi paremmin tavallinen laajakangasversio, se tuli myös halvemmaksi. Koska väritelevisio oli vasta tulossa, filmi esitettäisiin ensin sekä sarjana että filminä mustavalkoisena ja väriskaala oli valittava sen mukaan kirkkaimpia värejä välttäen. Värifilmille kuvattiin, mutta perusajatus oli mustavalkoinen. Se oli Laineen mielestä myös taiteellinen valinta, koska se tehosti elokuvan realismia. Edvin Laineelle värifilmin tekeminen oli uusi kokemus, sillä kaikki aiemmat elokuvansa hän oli kuvannut mustavalkoisina."

Kalevi Kalemaa teoksessa Edvin Laine: sisulla ja tunteella (2003).

Jo Tuntemattoman sotilaan näyttämöversio osoitti, että pahin Väinö Linnan heikkouksista taitaa olla Edvin Laine.― Pekka Tarkka, Filmihullu (1968)

Linna sijoitti tarinansa itselleen tuttuun etelähämäläiseen maisemaan, kuitenkin kuvitteelliseen Pentinkulman kylään. Tapahtumat lähtevät liikkeelle vuodesta 1884, jolloin huutolaispoikana pappilaan tullut, nyt vuosimiehenä työskentelevä Jussi pyytää kirkkoherralta lupaa saada kuivata pappilan suota voidakseen rakentaa sinne torpan. Lupa heltiää, ja Jussi aloittaa työt.

Elokuva seuraa Pentinkulman ihmisten elämää vuoteen 1919 asti. Katse on eri yhteiskuntaluokkien rinnakkainelossa ja yhteentörmäyksissä: näemme, miten pitkään kypsynyt kysymys työväestön ja torpparien asemasta puhkeaa avoimeksi sisällissodaksi.

Toverit, rauhoittukaa! Muistakaa työläiskunnianne!― Räätäli Aadolf Halme kylvölakon aiheuttamassa tappelussa
Kirjailija Väinö Linna ja Akselia esittävä Aarno Sulkanen (1968).
Kirjailija Väinö Linna ja Akselia esittävä Aarno Sulkanen Pohjantähden kuvauksissa. Kirjailija Väinö Linna ja Akselia esittävä Aarno Sulkanen (1968). Kuva: Fennada-Filmi Oy. Täällä Pohjantähden alla

Elokuva roolitettiin niin Laineen luottonäyttelijöillä kuin aivan uusillakin kasvoilla. Heistä näkyvimmät olivat elokuvan pääroolien esittäjät: sekä Jussin rooliin löytynyt Risto Taulo että Akselia esittänyt Aarno Sulkanen olivat ensikertalaisia valkokankaalla. Naispääosat, Alman ja Elinan roolit annettiin Anja Pohjolalle ja Titta Karakorvelle. Muissa rooleissa nähdään joukko nimekkäitä teatterinäyttelijöitä, mm. Matti Ranin, Veikko Sinisalo, Kauko Helovirta, Kalevi Kahra, Rose-Marie Precht, Paavo Pentikäinen, Mirjam Novero, Maija-Leena Soinne, Helge Herala, Heikki Kinnunen, Tuula Nyman ja Pekka Autiovuori.

Suo ja kuokka löytyivät helposti, mutta Jussi oli kiven takana.― Edvin Laine vaikeuksista löytää oikea näyttelijä Jussin rooliin (1983)

Täällä Pohjantähden alla – tekijät ja näyttelijät

Ohjaus: Edvin Laine
Käsikirjoitus: Väinö Linna, Edvin Laine, Matti Kassila, Juha Nevalainen
Apulaisohjaaja: Pekka Parikka
Musiikki: Heikki Aaltoila
Äänisuunnittelu: Ensio Lumes, Matti Ylinen
Lukija (speak): Matti Kassila
Kuvaus: Olavi Tuomi, Jussi Laine
Leikkaus: Juho Gartz
Lavastus: Ensio Suominen, Jukka Saloma
Puvustus: Aino Kassila, Mirja Traat
Naamiointi: Pentti Taivainen
Järjestäjä: Allan Jaakkola, Seppo Fagerroos
Kuvaussihteeri: Tiiti Taskinen
Tuotantopäällikkö: Matti Kassila
Tuotannonjohto: Mauno Mäkelä

Aarno Sulkanen (Akseli Johannes Koskela), Titta Karakorpi (Elina Kivivuori,myöh Elina Koskela), Risto Taulo (Johannes Vilhelm Antinpoika, Koskelan Jussi), Anja Pohjola (Koskelan Alma), Kalevi Kahra (räätäli Aadolf Aleksander Halme), Rose-Marie Precht (Ellen Salpakari o s Sointuvuori, kirkkoherran rouva), Matti Ranin (kirkkoherra Lauri Albin Salpakari), Mirjam Novero (Kivivuoren Anna), Kauko Helovirta (Kivivuoren Otto), Maija-Leena Soinne (Leppäsen Aune), Paavo Pentikäinen (August Johannes Koskela, "Akusti", "Aku"), Tuula Nyman (Laurilan Elma), Pekka Autiovuori (Oskari Kivivuori, "Osku"), Kaisu Leppänen (Töyryn emäntä), Martti Järvinen (Ilmari Salpakari), Esa Saario (Janne Kivivuori), Elsa Turakainen (Leppäsen Henna), Martti Kuisma (Uuno Laurila), Veikko Sinisalo (Anton Kustaa Laurila,"Anttoo"), Gerda Ryselin (paronitar), Leevi Linko (tuomari, Artturi Yllö), Aarne Laine (KalleTöyry, Töyryn isäntä), Eila Rinne (Laurilan Aliina), Juhani Kumpulainen (sahanomistaja A Mellola), Kaarlo Halttunen (Leppäsen Preeti), Asta Backman (Elma Halme), Heikki Kinnunen (Valenti Leppänen), Helge Herala (Kiviojan Vihtori, "Vikki"), Dagi Angervo (hieroja-Priita,kätilö), Eero Keskitalo (Aleksis Johannes Koskelak, "Aleksi"), Olavi Ahonen (Lauri Kivioja,"Late"), Mirjam Salminen (pakolaisäiti), Kosti Klemelä (nimismies), Runar Schauman (Magnus,paroni), Elvi Saarnio (luutamummo), Mikko Niskanen (sotatuomari), Kari Franck (Elias Kankaanpää), Tapio Hämäläinen (E Hellberg, itseoppinut rakennusmestari), Fritz-Hugo Backman (apteekkari E Dahlberg), Mauri Jaakkola (Kalle August Silander), Seppo Kolehmainen (valkoisten puolelle pyrkivä mies), Jyrki Kovaleff (Aadolf Heino, laulajapoika kuolemansellissä), Eero Eloranta (Santeri, torppari), Pentti Lähde (rintaman komentaja), Artturi Laakso (Myllymäki,punapäällikkö), Ville Salminen (Granlund, kenttäoikeuden jäsen), Heikki Heino (purnaava punakaartilainen), Arvo Lehesmaa (Kolun Jalmari, sanantuoja), Yrjö Järvinen ("tilattomanväestön alakomitean päällikkö"), Allan Lindfors (lakkoneuvottelija), Ekke Hämäläinen (tuomari Carl Wallen), Rolf Labbart (ratsupoliisiluutnantti Grönberg), Holger Blommila (pakolaisisä),Taneli Rinne (Arvo Töyry), Esko Mattila (punakomppanian päällikkö Kalle Armas Ylöstalo), Kaarlo Wilska (vauhkoutunut punasotilas), Oiva Sala alias Oiva Salin (rovasti Wallen), Pentti Saares (Halmeen pidättäjä), Jaakko Jokelin (Timofei, laukkuryssä), Jukka Sipilä (vääpeli), Ossi Räikkä (Edvard Salin), Ari Laine (vanki Hennalassa), Teemu Rinne (Akseli vuonna 1899), Juuso Jokela (Akseli 7-vuotiaana), Teemu Jokela (pikkupoika), Mirja Traat (Salpakarien lastenhoitaja), Jussi Laine & Vesa Mäkelä (kaksi miestä Urjalan asemalla), Sointu Angervo (raskaana oleva kartanonpiika), Senja Soitso (nainen koulutalon vihkiäisissä), Ingrid Ahonlinna (pappilan palvelija), Alli Linko (Yllön emäntä), Kalle Sulkunen (mies suurlakkokokouksessa), Aimo Tepponen (Kansan Lehden toimittaja), Georg Korkman (poliisi), Kauko Kokkonen (kartanon valttari), Katriina Rinne (Sanni Silander, myöh Sanni Kivivuori), Olavi Tuomi (ryyppyä tarjoava mies häätilaisuudessa), Erkki Stillman (mies nurkan takana häätilaisuudessa), Jarno Hiilloskorpi (mies työväentalolla), Risto Palm (Uolevi Yllö), Petri Ukkonen (Koskelan Voitto vauvana), Pentti Aalto (valkoisten tiedustelija), Marjatta Rinne (Mellolan palvelustyttö), herra Laakso (vartiosotilas), Jukka Salomaa (teloitettavia naisia saattava vartija), Tarja Markus (yksi teloitettavista naisista),Vilho Ruuskanen (tuomari), Aino-Inkeri Notkola & Raimo Nupponen & Esko Töyri (tunnistamaton rooli), Robert Ekering, Petra Frey, Arto Halonen, Paavo Hukkinen, Jaana Kahra, Toivo Kaunonen,Keijo Komppa, Matti Lehtelä, Turkka Lehtinen, Maija Leino, Boris Levitzky, Leo Mustonen, Tapio Parkkinen, Ale Porkka, Rauha Puntti, Eila Roine, Erik Salin, Pekka Salovaara, Virpi Uimonen, Matti Vihola, Tapio Väisänen.

"Hyvä huono elokuva"

Aikalaisarvioissa toistui ajatus siitä, ettei elokuvan suurin ansio ollut sen elokuvallisuus. Vaikka tyylilaji jakoi mielipiteet, nähtiin elokuva itsessään tärkeäksi ja ohittamatttomaksi.

"Ilmeisesti Pohjantähti on nimenomaan yksi niitä merkillisiä ja ehkä hyvinkin merkittäviä 'hyviä huonoja elokuvia' jotka eivät nimenomaan elokuvataiteellisesti ole huomattavia, mutta siitä huolimatta ovat joko informaatio- tai ajanvieteluontoisina tarpeellisia, arvokkaita ja elämyksinä tehokkaita. Niitä, joita halutaan katsoa ennen kaikkea niiden sisällön ja sanottavan takia, joista puhutaan ja vaietaan ja joita muistellaan kauan, jopa ehkä sen jälkeen kun monet taiteellisina merkkiteoksina kiitetyt tapaukset ovat painuneet unhoon tai arvioitu uudelleen." (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat)

Linnalle ja epiikalle yleensä ominainen, Laineelle ennestään tuttu rytmi ei ota löytyäkseen.Olli Tuomola, Turun sanomat (1968)

Moni kriitikko kiinnitti huomiota tarinankerronnan epätasaisuuteen. Elokuvan tyylilaji tuntuu muuttuvan sen keskivaiheilla: alkuosa koettiin kuvakirjamaiseksi, loppuosa dynaamiseksi, aivan kuin eri elokuvaksi. Syy epäyhtenäisyyteen nähtiin liian monessa käsikirjoittajassa.

"Elokuvan käsikirjoitusta on tehty neljän miehen voimalla, sanotaan tehdyn pitkään ja hartaasti. Tuottona on Pentinkulman Valitut Palat, ensimmäiseltä puoliskoltaan etenkin pelkkä kuvakirja, aivan rapsodinen sarja, josta on korkeintaan pääteltävissä, miten monta elokuvaa Pohjantähdestä olisi ollut tehtävissä ja olisi pitänytkin tehdä, jos jotakin vähän pitävämpää ja syventävämpää olisi haluttu sanoa. Elokuva torpparikysymyksestä. Elokuva työväenluokan järjestäytymisestä. Elokuva kansalaissodasta – nämä kolme varsinkin." (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi)

"Ei ole aihetta puhua yhdestäkään vikavalinnasta", Heikki Eteläpää kuitenkin puuttui näyttelijäsuorituksiin, "kaikki täyttävät paikkansa niissä puitteissa, mitkä heille on annettu – ja ne puitteet ovat piukean ahtaat ihmiskuvien syventämiselle. Anja Pohjolan uljaan ryhdikäs ja koruton Alma on mainittava elokuvan 'asettuneimpien', intensiivisimpien tulkintojen kärkipäässä; Risto Taulo ja Aarno Sulkanen selviytyvät debyyteistään kaikella kunnialla, Titta Karakorpi tulkitsee Elinan hyvin välittömällä herkkyydellä. Pappilanväen asenteet tulevat Rose-Marie Prechtin ja Matti Raninin tulkinnoissa sangen pitkälle eriteltyinä esille, Kalevi Kahra piirtää Halmeesta selväpiirteisen periaatteiden miehen."

"Modernistit" nälvivät

1960-luvun loppu oli kotimaiselle elokuvalle moninkertaista murrosaikaa. Television tulon myötä koko elokuvateollisuus nähtiin yleisesti kuolevana lajina, ja jos elokuvia teki, oli epämuodikasta tehdä elokuvia ns. perinteisen kaavan mukaan. Koska Laineen tiedettiin noudattavan juuri sitä, kirvoitti elokuva jo sen tekovaiheessa "kentällä" huvittuneisuutta ja välistä suoranaista ivaakin. Asia oli tietysti omiaan aiheuttaakseen myös kriitikoiden keskinäistä naljailua.

Pekka Tarkka kuvaili Filmihullussa (1968) ensi-iltakokemustaan seuraavasti: "Kuulin, miten takanani istuvat runoilija Tuomas Anhava ja kulttuuritoimittaja Mirjam Polkunen huokailivat ivallisesti, huomauttelivat ja hihittelivät äänekkäästi. Pyysin heitä olemaan hiljaa. He kysyivät, halusinko vuodattaa kyyneleeni rauhassa. Vastasin, että heidän elämöintinsä oli ilmeinen torjuntareaktio: heidän täytyi meluta väistääkseen sitä voimaa, jolla filmi jyräsi. He toimivat niin kuin modernistit ja heidän seuraajansa näihin vuosiin asti: torjuivat Linnan sosiaalisen maailmankuvan.”

Myöhemmät arviot ovat olleet samoilla linjoilla aikalaiskritiikin kanssa elokuvan epätasaisuudesta sekä kuvakirjamaisuudesta. Eräs kummastusta herättänyt seikka sekä silloin että nyt on ollut se, miksi elokuvassa on myös kertojaääni. Kertoja kertoo usein asioita, joita katsoja itsekin näkee.

Elokuvan eloton aloitus unohtuu katsojan mielestä kun päästään veriseen finaaliin ja katharsikseen. Edvin Laine oikaisee ja yksioikoistaa Väinö Linnan kerrontaa, mutta kieltäytyy toden tullen kaunistelemasta.― Panu Rajala (1998)

Moni on harmitellut sitä, etteivät Linna ja Laine onnistuneet enää toisintamaan Tuntemattoman sotilaan aikaansaamaa sukupolvikokemusta. Nykymittapuin näyttää siltä, ettei se ehkä olisi ollut enää mahdollistakaan: aikaa Pohjantähden kirjoittamisen, sen saaman julkisuuden ja toteutuneen elokuvan välillä oli kulunut paljon.

Elokuvasta puuttuu kohtalokkaasti se luova vimma, poikkeustilanteen raivo ja kansallisen vuoropuhelun ulottuvuus, joka tätäkin Linnan romaania on saatellut.― Peter von Bagh (2005)

Fennadan tarina -dokumentin (1993) kolmannessa osassa "Kukoistus ja sen jälkeinen elämä" Pohjantähteä muistelevat käsikirjoittaja Matti Kassila, näyttelijä Kauko Helovirta ja kuvaaja Olavi Tuomi. Kassila kertoo, millaista oli tehdä töitä tuttujen ihmisten kanssa kymmenen vuoden tauon jälkeen, Helovirta miettii näyttelijöiden merkitystä sellaisen aikakauden ilmentäjinä, joka on katsojille vieras ja Tuomi sitä, millainen konsepti Laineen onnistumisten takaa oikein löytyi.

Näin Laine itse kertoi näkökulmastaan

"Minulta on kysytty, miksi vielä "revin auki näitä haavoja", koska niiden toistaminen ei ketään auta. Minun näkemykseni on, ettei mitään autakaan, jos yksipuolisesti puututaan valkoisten ja punaisten virheisiin ja julmuuksiin. Mutta jos rehellisesti, tasapuolisesti ja realistisesti selvitellään tämän päivän taustoja ja sitä maaperää, missä meidän kaikkien juuret ovat, niin kerrattakoon silloin kerran vielä kirkkaassa päivänvalossa miten erehdyimme. Vain rehelllisyyden ja tasapuolisuuden pohjalle voidaan rakentaa kansamme yhtenäisyys ja pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Tässä pyrkimyksessä vastuu on jokaisella. Kuitenkin niin, että mitä suurempi valta, sitä suurempi vastuu."

Edvin Laine kirjassa Tuntematon sotilas ja Pylvässänky (1983)

Elokuvan ilmestyttyä yli miljoona suomalaista kävi katsomassa sen. Vastaavaan lukuun oli aiemmin yltänyt vain kaksi kotimaista elokuvaa (Kulkurin valssi 1941 ja Tuntematon sotilas 1955), eikä sen jälkeen yksikään kotimainen elokuva ole enää ylittänyt miljoonan katsojan haamurajaa. Suuresta hinnastaan huolimatta elokuva tuotti siis tekijöilleen myös voittoa.

Täällä Pohjantähden alla palkittiin vuonna 1968 sekä valtion että kirkon elokuvapalkinnoilla. Vuonna 1969 se kahmi Jussi-palkintoja: palkitut olivat Edvin Laine (paras ohjaus), Ensio Suominen (paras lavastus) sekä Kalevi Kahra (paras miesnäyttelijä). Lisäksi Väinö Linna palkittiin erikois-Jussilla "kansallisesti merkittävän aihemaailman tuomisesta suomalaiseen elokuvaan".

Vuonna 1970 elokuvayleisö sai katsottavakseen Pohjantähden jatko-osan, kirjatrilogian viimeisen osan filmatisoinnin Akselin ja Elinan.

Kolmea vuotta myöhemmin elokuvat koostettiin yhteen, ja syntynyt lyhennelmä julkaistiiin Pohjantähti-nimisenä elokuvana. Kriitikot suhtautuivat elokuvaan koko lailla myönteisesti: elokuvaa pidettiin selkeänä, toimivana ja puhuttelevana.

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.


Artikkelissa käytetyt lähteet:

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Otava 2005.
Kalevi Kalemaa: Edvin Laine: sisulla ja tunteella. WSOY 2003.
Edvin Laine: Tuntematon sotilas ja Pylvässänky – elämäni esirippuja ja valkokankaita. Tammi 1983.
Panu Rajala: Valkokankaan Pohjantähdet teoksessa Suomen kansallisfilmografia 7.
Suomen kansallisfilmografia 7 (vuodet 1962–1970). Suomen elokuva-arkisto 1998.

Lisää elokuvasta Elonetissa

Lue lisää:

Täällä Pohjantähden alla

Täällä Pohjantähden alla – Edvin Laineen elokuvaklassikot HD-tasoisina Teemalla

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaaneihin perustuvat elokuvaklassikot nähdään Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi tuoreina HD-kopioina Teemalla.

Lue lisää:

Täällä Pohjantähden alla -trilogian filmatisoinnin viimeisteli Akseli ja Elina

Edvin Laine ohjasi Fennada-Filmille vuonna 1970 elokuvan Akseli ja Elina. Se oli Laineen toinen elokuva Väinö Linnan kolmiosaisesta romaanista Täällä Pohjantähden alla (1959–1962). Akseli ja Elina jatkoi saumattomasti ensimmäisen elokuvan tarinaa.


Lue lisää:

Elina Koskela (Anna-Leena Sipilä)ja Akseli Koskela (Ilkka Heiskanen).

Kuinka Pohjantähti kääntyy kuunnelmaksi

Radioteatteri alkoi vuonna 2007 tehdä kuunnelmasarjaa Väinö Linnan Pohjantähti-trilogiasta. Kirjailijat Leena Lander ja Hannu Raittila kertovat urakasta.


Lue lisää:

Fennadan tarina -dokumentti (1993).

Peter von Bagh: Fennadan tarina

Peter von Baghin vuonna 1993 valmistama dokumentti kuljettaa katsojan keskelle suomalaisen elokuvan kulta-aikaa ja sen ohi yhden filmiyhtiön näkökulmasta. Ansiokas syväluotaus antaa puheenvuoron tekijöille ja tilan katsojan omalle tulkinnalle. Tekijälleen ominaisesti tuloksena on tälläkin kertaa aihettaan suurempi kokonaisuus.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Faktaa ja fiktiota Suomen presidenteistä ja heidän haastajistaan

    Presidenttejä ja ehdokkaita draamassa ja dokumenteissa

    Kokosimme Areenaan katsottavaksi ohjelmia Suomen presidenteistä ja vaalien vahvoista kilpakumppaneista. Tarjolla on dokumentteja, henkilökuvia, draamasarjoja ja elokuvia – toisinaan taru ja totuus nivoutuvat yhteen. Suomen poliittinen historia näkyy myös itse ohjelmissa ja niiden sisäisissä valinnoissa.
    Katso Yle Areenassa: Faktaa ja fiktiota entisistä presidenteistä ja ehdokkaista

  • “Muistakaa, että minunkin täytyy elää” – ohjaaja Tapio Piiraisen muistot teoksistaan ovat täynnä itseironiaa

    Ohjaaja Tapio Piirainen muistelee teoksiensa tekoa.

    Areenassa on katsottavissa laaja paketti Tapio Piiraisen ohjaamia elokuvia ja sarjoja, kuten Poliisin poika ja Viimeiset siemenperunat. Tragikomedioistaan ja Raid-sarjasta tunnettu ohjaaja itse muistelee katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tekemistä itseironisella ja hauskalla tavalla.
    Toivotut: Poliisin poika – ja muita Tapio Piiraisen ohjauksia Yle Areenassa

  • Punikkeja ja jääkäreitä – tasavallan syntyvuosien kokijat äänessä

    Itsenäisyyden murrosvuosien todistajat muistelevat netissä.

    Elävä arkisto on jo aiemmin julkaissut runsaasti silminnäkijäaineistoa 100-vuotisen Suomen kuohuvasta alkutaipaleesta. Uusin lisäys on Ylen ja kahden työväenarkiston yhteistyönä syntynyt järkälemäinen haastattelukooste sisällissodan punaisten muistoista.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

  • Rintamäkeläiset olohuoneessa – joulu tulee, jurotus pysyy

    Vanhoissa suosikkidraamoissa ei joulu olekaan yhtä juhlaa.

    Kun suositussa suomalaisessa draamasarjassa on joulun aika, voisi kuvitella maalaisidylliä ja perheonnea. Mutta mitä tapahtuukaan Rintamäkeläisten joulupäivänä 1972 esitetyssä jaksossa, jonka yleisö äänesti katsottavaksi Areenaan. Ainakin siinä kouritaan, jupistaan, jurotetaan ja petetään.

  • Täällä Pohjantähden alla -elokuva uhmasi uutta aaltoa ja syntyi pystypäin vanhana

    Laineen suurelokuva valmistui vuonna 1968

    Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

  • Metsolat – Tie joka vei meidät kotiin

    1990-luvun suosikkisarja kertoo kainuulaisen suvun tarinaa

    Suomi eli huoletonta nousukautta 1980-luvun lopussa, mutta uusi vuosikymmen nosti sinivalkotaivaalle synkkiä pilviä. 90-luku toi laman, joka oli taloudellisesti ja myös henkisesti monelle raskasta aikaa. Näistä nousukauden ja laman ajoista kertoo Suomen yksi suosituimmista tv-sarjoista, Metsolat.
    Katso Metsolat-jaksoja Yle Areenassa

  • Metsolat on palannut! Nämä asiat sinun on tiedettävä ysärin suosikkisarjasta

    Metsolat on katsottavissa Areenassa vuoden ajan.

    Rakastettu, kaivattu ja toivottu Metsolat on nyt katsottavissa Areenassa. Muistatko tuon ysärisarjan, jossa seurattiin paitsi Metsoloiden laajennetun perheen elämää, myös koko suomalaisen maaseudun murrosta 1980-1990-lukujen vaihteessa? Lehmät vaihtuivat hiihtokeskukseen, lapsia muutti ympäri maailmaa, mutta aina se Kari Kaukovaara kiusasi Metsolan Erkkiä.

  • Pekan perillinen -radioseikkailussa Lipponen pelastaa tyttärensä ja rakkaansa

    Lipponen ja Korkki selvittävät Pekan tyttären sieppausta.

    Prinssieversti, ylipiäjohtaja Pekka Lipponen hoitaa kaikessa rauhassa öljyahväärejään San Diegossa, kun hotellihuoneeseen lähetetään uhkaileva papukaija ja puhelimessa lausutaan Hirtettyjen balladia. Yöjuna vie Lipposen ja palvelijansa Pavel Pohjosen Meksikoon, jossa he sotkeutuvat ensitöikseen markiisittaren tyttären sieppaukseen. Mutta kuka onkaan tämä suomalaissukuinen öljykenttien omistajatar?