Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Rintamäkeläiset olohuoneessa – joulu tulee, jurotus pysyy

Rintamäkeläiset-sarjan näyttelijöitä Veijo Pasanen (roolinimi Antti Rintamäki) ja Sirkka Lehto (roolinimi Leena Rintamäki).
Antti ja Leena Rintamäki eli näyttelijät Veijo Pasanen ja Sirkka Lehto Rintamäkeläiset-sarjassa Rintamäkeläiset-sarjan näyttelijöitä Veijo Pasanen (roolinimi Antti Rintamäki) ja Sirkka Lehto (roolinimi Leena Rintamäki). Kuva: Antero Tenhunen Rintamäkeläiset,Veijo Pasanen,Sirkka Lehto

Kun suositussa suomalaisessa draamasarjassa on joulun aika, voisi kuvitella maalaisidylliä ja perheonnea. Mutta mitä tapahtuukaan Rintamäkeläisten joulupäivänä 1972 esitetyssä jaksossa, jonka yleisö äänesti katsottavaksi Areenaan. Ainakin siinä kouritaan, jupistaan, jurotetaan ja petetään. Tuolta ajalta ei ole tositelevisio-ohjelmia kauhisteltavaksi, mutta sarjoihin tallentui asenteita ja tapoja, joita myös todellisissa perheissä oli. Nuorempikin katsoja voi löytää sieltä jotain yllättävän tuttua, hyvässä ja pahassa. Ja jopa vapautuksen joulun pakkopullista.

Jaksossa eletään joulunpyhien jälkeistä aikaa. Jo ensimmäisen viiden minuutin kuluttua Aarne koittaa tarttua Annan tisseihin navetassa vitsailtuaan ensin, ettei tämä ymmärrä mitään maatilan pyörittämisestä.

Kuule nää on ainoo varma maitotili.― Aarne kouriessa Annan rintoja

Hilpeä meno jatkuu tuvassa, jossa Sirkka-Liisa (Marjukka Halttunen) ja vaimoaan pettävä Pekka kohtaavat. Nainen roikkuu jurottavan miehen kaulassa ja huokailee, miksei tämä jätä vaimoaan. Paljastuu monia syitä, yksikään niistä ole kovin romanttinen. Kohtauksen aikana naisen kasvoilla voi nähdä lukuisia ilmeitä aina ilosta pettymykseen. Miehen kasvoilla on pääosin yksi, lievä ärtymys.

Keittiössä isäntä Antti Rintamäki lukee lehteä ja jupisee maailmanmenosta. Käy selväksi että miehet, kuten hän, ymmärtävät politiikkaa ja tietävät miten asioiden tulisi olla, kun taas akoilla on turhat riitelynsä ja muut tyhjänpäiväisyydet. Lehden luvun lomasta hän hoputtelee vaimoaan ruuanlaittoon. Poika Aarne syö kinkkua, jonka tämän sisko Sirkka-Liisa hänelle tuo pöytään. Jakso huipentuu petetyn naisen ja salarakkaan Sirkka-Liisan piinalliseen kohtaamiseen.

Laita se sapuska nyt valmiiksi!― Antti Rintamäki vaimolleen

Vuosina 1972-1978 esitettyä Rintamäkeläisiä seurasi parhaimmillaan lähes miljoona katsojaa. Sarjan joulujakso äänestettin viime vuonna yli 20 000 yleisöäänellä uudelleen katsottavaksi Areenaan ja käynnistyksiä sillä on jo yli 160 000. Koko sarja julkaistiin Areenaan tänä vuonna. Elävän arkiston Facebook-sivuilla moni katsoja on herännyt muistelemaan Rintamäkeläisiä lämmöllä. Kommenteissa kehutaan etenkin ihmisten aitoutta.

Sarjaa täysin tuorein silmin katsoville Rintamäkeläisten meno voi näyttää aika kummalliselta. Sen voi ottaa keveästi ja sille voi nauraa, mutta samalla vähän puistattaa, ovatko suomalaiset tällaisia?

Kahvinjuonnin ohella sarjassa naukkaillaan viinaa ahkerasti, etenkin Antti Rintamäelle se maistuu. Viljan lisäksi viljellään sovinismia, ahkerasti. Isännät pitävät, ainakin puheissaan, naisia eli akkoja alempiarvoisina kälättäjinä, joiden jutut ovat turhia juoruja. Nuoria naisia arvostellaan surutta ja kaikenikäisiä naisia komennellaan. Ja vaimot passaavat jurottavia miehiään.

Yksi jakso koostuu pelkästään siitä, kun Antti Rintamäki, Veikko Honkonen, Niemen isäntä ja joukko muita kylän miehiä kokoustavat ja ryyppäävät kabinetissa. Naisten saapuessa paikalle Antti hämmästelee: "Mitäs te akat täällä, tää on kabinetti."

Humoristisimmillaan sarja on seuratessa pariskuntien edesottamuksia, kuten otteessa Helmin ja Veikon kyläreissuun valmistautumisesta.

Sarja tavoittaa suomalaisesta sielunmaisemasta sellaisia sävyjä, joista osa on mukavan tuttuja ja osa ahdistavan tuttuja. Kun katson Rintamäkeläisiä näen siellä sukulaisiani. Outo tuttuuden tunne tulee, kun katson miesten jurotusta, lehteen jupisemista ja puhetta "akkojen juoruista".

Aika monen elämästä saattaa löytyä sellainen jurottaja. Yleensä miespuolinen henkilö, isä, isoisä, setä tai muu, joka tuntuu usein olevan hieman ärsyyntynyt jostain, jota pitää pikkaisen varoa. Joka murahtelee sohvalla, hermostuu helposti ja pehmenee vasta, kun saa vähän alkoholia. Naisistakin niitä löytyy, samoin kuin niitä juoruakkoja ja ikuisia marttyyreita.

Ainahan ne akat riitelee, ei ne asiaa osaa puhuakaan toisiaan nokkimatta, samanlaisia koko hamekaarti.― Antti Rintamäki

Pehmeämpää miehen mallia nähtiin Rintamäkeläisiä edeltäneessä suosikkisarjassa Heikissä ja Kaijassa, jossa seurattiin tamperelaisen työläisperheen elämää. Heikki on suorastaan pehmeä hahmo, mutta sivuosassa nähtävä Heikin isä on alkoholisti, joka sarjan edetessä raitistuu.

Rintamäkeläiset sekä Heikki ja Kaija ovat molemmat samojen tekijöiden, käsikirjoittaja Reino Lahtisen ja ohjaaja Pertti Nättilän käsialaa, näyttelijätkin ovat osittain samoja. Molemmat sarjat olivat aikanaan erittäin suosittuja.

Heikissä ja Kaijassakin nähtiin varsin erikoinen joulujakso 1969. Pari päivää ennen joulua esitetyssä jaksossa Heikki valmistelee Kaijalle yllätyslahjaa. Ilmassa on pientä iloakin, mutta se loppuu lyhyeen, kun raskaana oleva Kaija päätyy vaikeroimaan kipujaan kontallaan lattialle. Heikki on huolissaan, mutta Kaija usuttaa tämän pois ja jää puhaltelemaan yksinään nelinkontin lattialle.

Tilanteesta ei suinkaan selvitä säikähdyksellä. Keskenmeno näyttää todennäköiseltä ja Kaija suree, että joutuu viettämään joulun yksin sairaalassa. Nainen kuvataan kärsivänä äitinä, miehet ympärillä toimivat eivätkä näytä juuri tunteitaan.

Vanhat ohjelmat toivat myös mieleeni sen, mikä suomalaisessa joulukulttuurissa joskus hiertää. Se tarjoaa kaksi ihannetta jouluun. Kärsimyksen ja syvän haikeuden, jonka vallassa muistellaan enemmän kuolleita kuin eläviä. Missä vaelletaan jouluaattonakin hautuumaalle ja kuunnellaan Varpusta jouluaamuna. Ja toinen ihanne on perhejoulu kynttilöiden loisteessa, mallia voi ottaa vaikka Metsoloista joissa vietettiin joulua Leppävaarassa sekä muistojen joulua. Rintamäestä tuttu Ahti Haljala nähdään siinäkin ja Antti Metsolan hahmossa on paljon samaa kuin Rintamäkeläisten Veikko Honkosessa.

Jouluun tuntuu kuuluvan sisäänpäinkäpertyvyys. Suljettujen kotiovien takana sitten nähdään miten käy, tuleeko joulusta juhlava vai jurottava. Joskus tunnelman rikkoo jokin ikävä asia, jota ei saada poislakaistua. Vaikka kuinka olisi joulusiivottu, niin jostain voi ilmestyä kutsumatta riitaa, väkivaltaa, jurotusta, alkoholismia, etäisyyttä.

Heikin ja Kaijan sekä Rintamäkeläisten ansio on ainakin siinä, etteivät ne tarjonneet kiiltokuvaa. Ne olivat epätäydellisiä ja tavallisia. Ne kertovat ajastaan enemmän kuin moni muu siloteltu tarina.

Mutta onneksi ajat muuttuvat ja olohuoneemme valtaavat uudet henkilöt. Äijien ja ämmien tilalle tulee ihmisiä, joiden ei tarvitse piiloutua sanomalehtiin, naljailuun tai pieneen hiprakkaan.

Kommentit