Hyppää pääsisältöön

Tunteet kuumina Kataloniassa - "En ole huora enkä terroristi, olen kansanedustaja"

kansanedustaja Anna Simo hämmästelee miten Espanjan kansallismieliset loukkaavat häntä.
kansanedustaja Anna Simo hämmästelee miten Espanjan kansallismieliset loukkaavat häntä. Katalonia,Espanja,poliittiset vangit

Katalonian alueparlamentin kansanedustaja Anna Simo näyttää ohjaaja Pertti Pesoselle tuohtuneena videota, jossa hän kävelee Madridissa poliisien saattamana oikeuteen. Mielenosoittajat heiluttavat Espanjan lippua ja huutelevat Anna Simolle. "Viva Espana! Huora! Terroristi!"

"En ole huora enkä terroristi, olen kansanedustaja", tuhahtaa Simo. Yksi huutelijoista oli Espanjan poliisin tiedottaja.

"Ei minulla ole mitään Espanjaa vastaan, mutta noita fasisteja kyllä. Politiikasta voi olla eri mieltä, mutta ei sen tarvitse mennä loukkausten ja solvausten tasolle", hän sanoo.

Tasavaltalaisen vasemmistopuolueen kansanedustaja Anna Simo pääsi vapaaksi 15000 euron takuita vastaan. Mutta Madridin lähellä olevassa vankilassa on edelleen useita katalaanipoliitikkoja vangittuna, muun muassa tasavaltalaispuolueen johtaja Oriol Junqueras.

Häviäjä nöyryytetään

Gironassa, Kataloniassa asuva kirjailija ja La Vanguardia –lehden kolumnisti Antoni Puigverd sanoo, että Katalonian kriisi on nostanut pintaan vastenmielisen espanjalaisen nationalismin. Siinä vastustajalle ei anneta armoa, vähemmistöt ja erimieliset pyritään nöyryyttämään.

Kuten sevillalaisen jalkapallojoukkueen valmentaja sanoi, kun hänen omat pelaajansa pyrkivät auttamaan loukkaantunutta vastapuolen pelaajaa. ”Al enemigo ni aqua” – viholliselle ei edes vettä, oli valmentajan tyly tokaisu.

nuoria tyttöjä mielenosoituksessa
Itsenäisyyttä kannattavat mielenosoittajat rinnastavat entisen diktaattorin Fransisco Francon, pääministeri Mariano Rajoyn ja kuningas Felipen. Kaikki ovat olleet hyvin tylyjä Katalonian itsenäisyyspyrkimyksille nuoria tyttöjä mielenosoituksessa Kuva: pertti.pesonen/yle Katalonian kansanäänestys itsenäisyydestä 2017,Espanja

Puigverd näkee samaa nykyisessä Katalonian kriisissä. Espanjassa on vallassa oikeistolainen kansanpuolue, jonka johtajaa, pääministeri Mariano Rajoyta Puigverd pitää suurena syyllisenä Katalonian tilanteen kärjistymiseen. Rajoy on vaatinut Kataloniaa palaamasta lailliseen menoon - mutta kun katalaanit yrittivät kymmenen vuotta sitten kohentaa asemaansa uudella itsehallintolailla, niin juuri Rajoy puolueineen torpedoi sen ja kylvi nykyisen kriisin siemenet.

Kova kohtelu kasvattanut itsenäisyystahtoa

Itsenäisyyden kannatus on Kataloniassa moninkertaistunut lyhyessä ajassa. Noin kymmenen vuotta sitten itsenäisyyttä kannatti 10-15 prosenttia katalaaneista. Mutta kun Rajoy vesitti Espanjan hallituksen kanssa sovitun itsehallintolain, niin itsenäisyyden kannatus hyppäsi ylöspäin.

Kun Rajoyn kansanpuolue nousi valtaan vuonna 2011 ja kansanpuolueen opetusministeri Jose Ignacio Wert vaati katalaanilapsien espanjalaistamista, niin itsenäisyyden kannatus harppasi taas ylöspäin. Ja kun Rajoy on ollut koko ajan täysin haluton neuvottelemaan Katalonian itsehallintolain uudistamisesta, niin itsenäisyyden kannatus on vakiintunut lähelle 50 prosenttia katalonialaisista.

nuori poika mielenosoituksessa.
Espanjan tiukat otteet ovat lisänneet itsenäisyyden kannatusta Kataloniassa. nuori poika mielenosoituksessa. Kuva: pertti.pesonen/yle Katalonia,Katalonian kansanäänestys itsenäisyydestä 2017,Espanja

Pata kattilaa soimaa

Albert Sole on barcelonassa asuva dokumenttiohjaaja, joka on myös seurannut huolestuneena ilmapiirin kärjistymistä. Hänkin ihmettelee Rajoyn jyrkkää linjaa ja kaksinaamaisuutta.

"Rajoy on koko ajan vaatinut paluuta lailliseen menoon - ja siinä hän on oikeassa, että Espanjan lain mukaan katalaanien kansanäänestys ei ollut lainvoimainen. Mutta jos puolueella on lähes 900 poliitikkoa syytteessä eriasteisesta korruptiosta, ja tapauksia tutkiva poliisiviranomainen sanoi yhteenvedossaan, että puolueen toimintatapa on ollut järjestelmällinen korruptio, kynnysrahojen perintä yrityksiltä, lahjonta ja pimeät kirjanpidot, niin ei pitäisi kovin paljoa paheksua toisten laittomuuksia", Sole toteaa.

Sole ei säästele myöskään Katalonian itsenäisyysmielisiä. He ovat heiluttaneet lippua ja lietsoneet ihmisten tunteita vastuuttomasti, hän sanoo.

Vanhat sillat poltettu

Pablo Burgos Bosch on huomannut vanhojen ystävyyssuhteiden katkenneen, kun katalaanit ovat jakautuneet itsenäisyyden kannattajiin ja vastustajiin. Hän on omalla tavallaan outolintu Katalonian nykyisessä ilmapiirissä. Hänen sukunimensä on puoliksi espanjalainen, puoliksi katalonialainen. Hän puhuu täysin sujuvasti molempia kieliä - ja suree sitä, miten kriisi on katkonut ihmisten välejä.

Miehitysvalta valvoo vaaleja

Katalonia menee aluevaaleihin Madridin komennossa ilmapiirissä, joka on saanut farssimaisia piirteitä. Espanjan hallituksen johtama vaalikomissio määrää millaisia värejä saa käyttää kaupungintalon valaisussa tai suihkulähteiden valaisussa. Kansanpuolueen Katalonian johtaja vaatii normaaleja ihmisiä töihin Katalonian aluetelevisioon, vangittuja katalaaniministereitä ei saa kutsua vangituiksi ministereiksi, ja niin edelleen.

Madridin hallinnolle lojaalit puolueet käyvät vaalitaistelua vapaasti, itsenäisyysmielisistä ERC-puolueen johtaja on vankilassa, josta hän ei saa lähettää edes videotervehdyksiä ja hänen puhelujaankin on rajattu. Entinen aluejohtaja Carles Puigdemont puolestaan käy vaalikampanjaa maanpaosta Brysselistä.

Pitää äänestää oikein

Viimeksi Kataloniassa vieraileva pääministeri Mariano Rajoy uhkasi katalaaneja, että alue pysyy Espanjan hallituksen komennossa, jos katalaanit äänestävät väärin - eli itsenäisyyttä kannattavia puolueita.

Mariano Rajoy håller tal 20.9.2017.
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy vaatii Kataloniaa äänestämään oikein torstain vaaleissa. Mariano Rajoy håller tal 20.9.2017. Kuva: EPA-EFE/Chema Moya Espanja,Katalonia,kansanäänestykset,Mariano Rajoy

Myös Rajoyn Katalonian käskynhaltijaksi määräämä Soraya Saenz de Santamaria kehuskeli, miten kansanpuolue on katkonut päät itsenäisyysliikkeeltä vangitsemalla tai ajamalla maanpakoon sen johtajat.

Se sai monet kysymään taas kerran Espanjan oikeuslaitoksen itsenäisyyden perään. Muodollisesti ainakin Espanjan oikeuslaitos, ei hallitus, vangitsi itsenäisyyttä ajaneet katalaanipoliitikot.

Ulkolinja: Katalonia - lippujen sota TV1 torstaina 21.12.2017 klo 21.05.
Katsottavissa myös Yle Areenassa.