Kino Klassikossa nähtävät Humphrey Bogartin kolme elokuvaa kattavat kymmenen vuotta film noirin kulta-ajasta: Maltan haukka (1941), Syvä uni (1946) ja Puuttuva rengas (1951).
Teema torstaisin 28.12.2017 – 11.1.2018 klo 21.00. Puuttuva rengas Areenassa kuukauden ajan, muut vain suorana
Dashiell Hammettin romaaniin perustuva Maltan haukka luetaan film noir -genren varhaisiin perusteoksiin. Esikoisohjaaja John Hustonin filmatisointi on materiaalin puolesta uskollinen Hammettin alkuteokselle; sen suurimmat elokuvalliset arvot ovat ilman muuta huikean nopeatempoisessa ja ironisessa kerronnassa.
Tarinaa ei sen kummemmin pohjusteta, vaan elokuva syöksyy suoraan tapahtumiin varsinaisen kliseen kautta: pelokas ja järkyttynyt kaunotar (Mary Astor) tulee yksityisetsivä Sam Spaden (Humphrey Bogart) puheille hakemaan apua. Muutamassa minuutissa on tapahtunut kaksi murhaa, käy ilmi, ettei kadonnutta sisarta ollut olemassakaan, ja sen jälkeen kaikki etenee loppuun asti suorastaan screwball-komedian vauhdilla. Eräässä kohtauksessa elokuvan loppupuolella Spade kysyy pikakirjoittajalta: "Puhunko liian nopeasti, pysytkö perässä?" – pikakirjoittaja naurahtaa vastaukseksi, ja tämä silmänisku taitaa olla osoitettu katsojalle.
Maltan haukka on jatkuvaa peliä nopeasti vaihtelevilla identiteeteillä, salaisuuksilla, valheilla ja ihmisten välisillä suhteilla, kaikki vailla sääntöjä tai tunnistettavaa päämäärää. Epäselväksi jää, tavoitteleeko kukaan täysin vakavissaan edes tapahtumien keskipisteessä näennäisesti olevia suuria rahoja (lopulta kellään ei ole käsissään muutamia tuhansia suurempia summia, vaikka puhe on miljoonista). Jos brittiläisessä herraskartanon murhamysteeriossa salattu henkilöllisyys – tämä mies on huijari! – on loppuhuipennuksen suuri paljastus, niin Sam Spaden San Franciscossa se on perusolettama, ainoa asia, josta voi olla varma alusta asti. Poliisitkin toimivat nurinkurisesti: he antavat yksityisdekkarin nälviä itselleen miten tätä huvittaa, ja ylikonstaapeli näyttää komentelevan komisariota. Ainoa kenenkään todella pelkäämä seuraamus on joutuminen vankilaan tai hirteen – pois pelistä.
Mutta jos kukaan muu ei ole sitä miltä näyttää, kuka on Sam Spade? Hän on mielenkiintoinen varhaismuoto nykyään niin suositun sosiopaattisen elokuva- ja tv-päähenkilön hahmosta. Spade ei tosin ole puhtaaksi viljelty sosiopaatti kuten James Bond, viime vuosien kylmäverisistä sankareista ja antisankareista puhumattakaan. Spaden valmiudessa lähteä peliin on jotain viattoman leikkisää ja ehdottoman ironista. (Ja apropoo James Bond, eikö Spaden sihteeri ole selvä Moneypenny?)
Sydney Greenstreet ja Peter Lorre tekevät unohtumattomat roolisuoritukset, edellinen "fat manina", nojatuolissa myhäilevänä suurrikollisena, jolta puuttuu vain fetsi päästä, jälkimmäinen pikku hyypiönä, joka koettelee Hollywoodin sensorien rajoja homomaisine keikarin elkeineen.
Viisi vuotta myöhemmin valmistuneessa Syvässä unessa Bogart nähdään astetta sofistikoidummassa roolissa. Raymond Chandlerin Philip Marlowe kertoo itsestään: "Olen 38-vuotias, opiskelin yliopistossa ja osaan edelleen puhua englantia, jos työni vaatii." Näin elokuvan ironinen perusvire asetetaan heti ensimmäisessä kohtauksessa.
Marlowe on erilainen dekkari kuin Spade. Marlowella on omatunto, vaikkei ehkä tarpeetonta itsekunnioitusta. Ja hän vaikuttaa jatkavan pelissä mukana enemmän piruuttaan kuin lapsenomaisesta innostuksesta, saati ahneudesta. Toisin kuin Maltan haukan fantasiahahmo Spade, Marlowe on uskottavalla tavalla maailman kuluttama persoona.
Chandlerin juonten monimutkaisuus on tarunomainen, ja erityisesti Syvästä unesta kerrotaan kuuluisaa kaskua, jossa kuvausten aikana hämilleen joutuneet elokuvantekijät ottivat yhteyttä Chandleriin saadakseen selville, mitä oikeastaan tapahtui – kirjailija ei itsekään tiennyt. Howard Hawksin ohjauksessa tapahtumat etenevät nopeasti, ja katsoja hyvin todennäköisesti putoaa kärryiltä jossain vaiheessa. Se vapauttaa nauttimaan mestarillisesta tekstistä ja Bogartin ja Lauren Bacallin kemiasta. New York Timesin aikalaisarvostelija sanoi Bacallista: "vaarallisen näköinen nainen, joka ei vielä ole oppinut näyttelemään." Ja tämä oli tarkoitettu moitteeksi!
Viimeinen elokuva, Puuttuva rengas, poikkeaa suuresti kahdesta edellisestä. Esimerkiksi Maltan haukan tarinaan on vaikea suhtautua vakavasti otettavana rikosjuttuna. Sen tapahtumat sijoittuvat fantasiamaailmaan, joka on suoraan poikien seikkailukirjoista: koko tarina ristiritareineen ja merirosvoaarteineen sopisi yhtä hyvin Pekka Lipposen pirtaan. Chandlerin kertomus on selvästi aikuismaisempi, mutta siinäkin rikokset ovat ilmeisen toissijainen veruke, jonka varaan kirjailija ripustaa henkilönsä ja näiden keskinäiset suhteet ja herkulliset kohtaukset. Nämä kaksi "aitoa" film noiria kuljettavat toki juonta mutta pelaavat tärkeimmät siirtonsa muilla tasoilla. Puuttuva rengas on aivan toista maata: se on totinen – tosipohjaisena järkyttävä ja ahdistavakin – kuvaus kammottavista henkirikoksista ja murhaajia ammattimaisin ottein jäljittävistä poliiseista.
Humphrey Bogart on yleinen syyttäjä Martin Ferguson, joka on viimein saamassa tuomiolle kymmeniä palkkamurhia tehtailleen salaperäisen gangsteripäällikön. Juttu on kuitenkin yhden ainoan avaintodistajan varassa, ja tämän henki on höllässä. Tarina mukailee suuria vapauksia ottaen todellisuutta. USA:ssa toimi aikoinaan pahamaineinen murhasyndikaatti, liikanimeltään "Murder Inc.". Sen bisnes perustui siihen, että erillinen tappajapalvelu hoiti mafian tarvitsemat murhat tavalla, jota ei voitu yhdistää mafian muihin liiketoimiin. Satojen henkirikosten vyyhteä tutkittiin vuosien ajan.
Kolmea Bogartin filmiä ei voine pitää tilastollisesti rikoselokuvan genreä edustavana otoksena, jonka perusteella voisi tehdä suuria johtopäätöksiä. Jotain kiintoisaa kuitenkin on siinä, että ironiset ja leikittelevät rikosjutut ovat sota-ajan tuotteita kun taas vuonna 1951, maailman jo asettuessa rauhanajan elämään, on valmistunut tylyn realistinen poliisielokuva. Aihehan olisi ollut jo aiemmin käytettävissä, sillä todellinen Murder Inc. vaikutti jo ennen sotia ja sen päätekijät tuomittiin ja teloitettiin sotavuosina.
Martin Ferguson on kovapintainen ja ehdottoman rehti lainvalvoja, joka uurastaa saadakseen joukon aidosti vaarallisia rikollisia oikeuden eteen. Tässä ei ole tilaa varsinaisen film noirin moraaliselle elastisuudelle – eikä kuvassa ole ensimmäistäkään femme fatalea, vaan sen sijaan Bogartilla on nimettömässä varsin näyttävä ja näkyvä vihkisormus. Mutta jos Puuttuva rengas on moraalin puolesta suoraviivaisen mustavalkoinen tarina vailla ironiaa, visuaaliselta ilmeeltään se on vielä selvää film noiria pimeine kujineen ja sateessa kiiltävine katukivineen.
Elokuvan ohjaajaksi on merkitty nimekäs Broadway-ohjaaja Bretaigne Windust, mutta tosiasiassa suurimman osan ohjaustyöstä teki Raoul Walsh, kun Windust sairastui kuvausten alkuvaiheissa. Elokuvassa nähdään myös koomikko Zero Mostel vähän ennen hänen joutumistaan Hollywoodin mustalle listalle. Mostelin ura oli vuoden 1951 jälkeen katkolla yli vuosikymmenen ajan.
- Maltan haukka (The Maltese Falcon), USA 1941. O: John Huston. N: Humphrey Bogart, Mary Astor, Peter Lorre, Sydney Greenstreet
- Syvä uni (The Big Sleep), USA 1946. O: Howard Hawks. N: Humphrey Bogart, Lauren Bacall, John Ridgely, Martha Vickers, Charles Waldron, Elisha Cook Jr., Bob Steele, Sonia Darrin
- Puuttuva rengas (The Enforcer/Murder Inc.), USA 1951. O: Bretaigne Windust & Raoul Walsh. N: Humphrey Bogart, Ted de Corsia, Zero Mostel, Everett Sloane
