Jenna tapasi vuonna 2013 Rodoksella puolalaisen miehen, eikä arvannut millainen seikkailu siitä alkaisikaan. Rakkauden voima voitti ja molempien elämä mullistui. Mitä parille kuuluu nyt?
”Vuonna 2013 elämässäni oli sellainen hetki, että minun piti päästä ulkomaille. Halusin kehittää kielitaitoani ja päästä seikkailemaan. Päädyin Rodokselle työskentelemään hotelliin kesäksi.
Kesässä oli paljon hyvää, mutta se oli myös äärimmäisen raskas. Asumisolosuhteet olivat hurjat, pomo totaalinen sekopää, eikä palkkakaan meinannut tulla ilman muistuttelua.
Odotin koko kesän, että ystäväni tulisivat käymään luonani viikoksi. Heidän oli tarkoitus majoittua samaan hotelliin, jossa olin töissä. Mutta sitten pomoni puuttui peliin. Hän ilmoitti muutamaa viikkoa ennen ystävieni saapumista, että siirryn toiseen hotelliin jo seuraavana aamuna.
Järkyttävän raivo- ja itkukohtauksen jälkeen minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin siirtyä toiseen hotelliin. Onneksi hyvä puolalainen työkaverini tuli perässä vähän myöhemmin.
Pomoni oikussa oli kuitenkin kohtalonjohdatusta. Uudessa työpaikassa minulla oli vain yksi työkaveri, ja hän oli kotoisin Puolasta.
Samaan hotelliin oli majoittunut yksin matkalle lähtenyt, Puolasta kotoisin oleva mies. Hän bongasi työkaverini nimilapusta puolalaisen nimen ja alkoi jutella kanssamme.
Ystävystyimme tuon Michaliksi esittäytyneen miehen kanssa nopeasti. Meidän vapaina hetkinä hän lähti jopa mukaamme ajelemaan vesiskoottereilla, hengaamaan rannalle ja jopa minun ja suomalaiskavereideni kanssa tutustumaan Rodoksen yöelämään.
Lomansa viimeisenä Michal pyysi minua treffeille. Minä suostuin ja pääsin hienosti ulos syömään. Ilta ja ruokapaikka olivat lumoavia, mutta tiesin, että mies lähtee Englantiin, missä hän työskenteli korkeassa asemassa. Michal oli työpaikallaan arvostettu uraohjus, ja asunut Englannissa jo 6 vuotta.
Mies kysyi lähtiessään Skype-osoitettani ja ajattelin, että ”oli ihana matkaromanssi, kiitos ja hei Michal”. Minä olen viimeinen ihminen maailmassa, jolla olisi ulkomaalainen poikakaveri tai joka pystyisi kaukosuhteeseen. Vaikka tässä miehessä oli jotain, mitä en ollut yhdessäkään miehessä aiemmin nähnyt tai kokenut. Jotain aivan erityistä ja ihmeellistä. Mutta silti: ”Ei, ei, ei. Oli kivaa niin kauan kuin kesti. Kiitos Rodos ja kesä 2013!”
Leikkaus nykyhetkeen
”Tuo samainen puolalainen mies kosi minua vuonna 2016 paikassa, jossa olimme ensimmäisen kerran treffeillä: Rodoksella. Nyt elämme suurta unelmaamme, yhdessä, onnellisina ja vieläkin aivan kuin vastarakastuneina.
Asumme Michalin kanssa Lempäälässä metsän keskellä talossa, jonka olemme ostaneet tänä syksynä. Michal on suomalaistunut niin kovasti, että hänet tunnetaan paremmin Maikkelina. Hän on opetellut suomen kielen täysin sujuvasti parin vuoden aikana ja hän rakastaa Suomea, luontoamme, avantouintia ja saunomista.
Miten tähän päädyttiin? Yhteisen Rodos-viikon jälkeen vuonna 2013 alkoi vuoden mittainen todellinen vuoristorata ja jokapäiväinen skypettely. Välillä minä matkustin Englantiin hänen luokseen, välillä hän matkusti minun luokseni ja välillä matkustimme Teneriffalle. Elämä oli yhtä tietokoneen ääressä istumista tai lentokentillä odottelua.
Michal oli muuttanut Puolasta Englantiin ja rakentanut elämän, kielitaidon ja uran siellä aivan alusta. Ajattelin, että hän on ja pysyy Englannissa, enkä minä halua asiaa muuttaa. Englanti on niitä harvoja maita, joka ei kiehdo minua sitten pätkääkään, joten mielessäni ei käynyt kertaakaan muutto sinne.
Lopulta Maikkeli teki suuren päätöksen: Hän jätti firman, jossa oli johtotehtävissä, myi kaiken omaisuutensa ja muutti maahan, jossa oli käynyt muutaman kerran. Hänellä ei ollut töitä, ei kielitaitoa, ei ystäviä, ei mitään. Hän oli aloittanut alusta jo kerran ja oli tekemässä saman toistamiseen.
Kun hän muutti Suomeen, velloi täällä paha työttömyys. Aluksi Maikkeli ei meinannutkaan löytää töitä, kun hän haki niitä englanninkielisellä CV:llä. Kukaan ei uskonut, että suomen kielen voisi oppia vuodessa, mutta niin vaan Maikkeli onnistui siinä. Mutta heti kielikoulun ja suomen kielen oppimisen jälkeen onnisti. Maikkeli nappasi vakityöpaikan ja sai reilun puolen vuoden aikana kaksi palkankorotusta.”
Miksi juuri Fäijönii?
”Maikkeli halusi alusta alkaen päästä kiinni suomalaiseen kulttuuriin ja kieleen. Kun hän kävi ensimmäisen seurusteluvuotemme aikana Suomessa vierailemassa, hän kuunteli paljon täkäläistä musiikkia. Tuohon aikaan liittyi paljon jännitystä, painetta päätöksistä ja siitä, että loppuelämää emme voi reissata kahden maan välillä.
Hän on kertonut, että aina lentokentällä lentoa odotellessa ja koneen noustessa hän kuunteli JVG:n Fäijönii –kappaletta. Se rentoutti hänet ja vieläkin alun ensimmäiset sävelet tuovat hänelle heti fiiliksen matkustamisesta ja ihanasta odotuksesta, joka liittyi näkemisiimme. Tuolloin Maikkeli ei tietenkään ymmärtänyt biisin sanoja, mutta kiintyi siitä huolimatta biisiin.
Nykyään matkustamme paljon ja joka ikinen kerta, kun kone nousee, laitamme JVG:n Fäijönin soimaan. Se on matkabiisimme, lupaus hyvästä ja odotus paremmasta. JVG on muutenkin kulkenut Maikkelin kielipolulla koko ajan – uskomatonta kyllä, myös Stadin slangin sanat taipuvat välillä!”
Ihanaa joulua!
”Nykyhetki ja tulevaisuus näyttävät oikein kivoilta! Meillä molemmilla on hyvä työtilanne, ja Maikkeli sanoikin, että nyt voimme usean vuoden säätämisen jälkeen keskittyä rauhassa normaaliin arkeen.
Meille on tulossa oikein suomalainen joulu. Menemme Ähtäriin vanhempien luokse, mikä on minulle iso asia. Perhe on minulle todella tärkeä - ja se on lottovoitto, että Maikkeli tykkää perheestäni erittäin paljon. Itse asiassa hän on tänä vuonna käynyt vanhempieni luona Ähtärissä useammin kuin minä. Varsinkin isäni kanssa Maikkeli tulee erittäin hyvin juttuun.
Aluksi tilanne nauratti. Isäni ei puhu englantia ja Maikkeli ei puhunut suomea. Silti he viettivät paljon aikaa yhdessä ja löysivät yhteyden. Nyt, kun Maikkeli puhuu suomea, he ovat koko ajan yhdessä. Heitä kutsutaan kauhukaksikoksi, kun he touhuavat koko ajan omia juttujaan.
En olisi ikinä uskonut Rodokselle muuttaessa, mitä se seikkailu lopulta toisi tuo tullessaan. En voi ikinä kiittää Maikkelia tarpeeksi kaikesta, mitä hän on eteeni tehnyt. Arvostan niin suuresti hänen jokaista tekoaan, hänen lapsenomaista mielenkiintoa kaikkea ympärillä oleva kohtaan ja pohjatonta kunnianhimoa, joka hänessä on. Hän on ansainnut kaiken hyvän, mitä on elämässään saanut.”
