Hyppää pääsisältöön

Utön saarella muistellaan yhä järkyttävää haaksirikkoa

Lehtileike Park Victoryn haaksirikosta
Alus upposi Utön edustalla jouluaattona vuonna 1947 Lehtileike Park Victoryn haaksirikosta Kuva: Minna Pyykkö hylky,uppoaminen,Minna Pyykkö

Vuonna 1947 Utön saarelaiset nauttivat lähes unenomaisen kauniista jouluyöstä. Aattoilta oli poikkeuksellisen kirkas ja tyyni. Mutta sitten sää muuttui – pikkupakkanen vaihtui raivoavaan lumimyrskyyn. Myrskyn kouriin jäi myös amerikkalainen höyryalus Park Victory ja sen miehistö.

"Näissä vesissä on ihme, että kukaan pelastui", toteaa Allen Zepp Junior. Hän on uponneen Park Victory -aluksen kapteenin poika, jonka perhettä Minna Pyykkö haastatteli helteisenä heinäkuun päivänä Utön saarella.

Kun ankkuri petti ja laiva ajautui karille, suurin osa aluksen miehistöstä oli jo nukkumassa. He joutuivat syöksymään pelastusveneisiin paljain jaloin, ilman päällysvaatteita. Utön saarelle saatiin pelastettua 38 merimiestä, mutta kymmenen menetettiin.

Isäni ei koskaan kertonut onnettomuudesta

Sukeltajia veneessä.
Aluksen kapteenin poika ja sukulaiset lähdössä sukeltamaan hylylle Sukeltajia veneessä. Kuva: Minna Pyykkö sukellus,hylky,Minna Pyykkö

Haaksirikko on Utön saaressa legenda ja osa saaren historiaa, mutta laivan kapteenin perheessä Amerikassa tapahtumasta ei ole puhuttu mitään. Onnettomuus tuli Zeppin perheen tietoon vasta kapteenin kuoltua.

– Isäni ei koskaan kertonut onnettomuudesta. Kuulin siitä vasta 15 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Sisarenpoikani törmäsi tarinaan netissä ja asia alkoi selvitä meille vähitellen, Allen Zepp Junior kertoo.

– Luulen, että isä ei koskaan kertonut meille onnettomuudesta, koska hän koki olevansa vastuussa siitä. Hän oli vanhanajan merikapteeni, joka menetti haaksirikossa kymmenen miestä. Se oli hänelle valtava menetys.

Ennen sukellusta pojan ajatukset ovat melko sekavat.

– En tiedä mitä odottaa. Ainut mitä ajattelen on, että jos isäni olisi tuona yönä kuollut, ei minuakaan olisi.

Kapteeni Zeppin poika ja leski
Allen Zepp Junior ja Wilma Zepp Kapteeni Zeppin poika ja leski Kuva: Jouko Moisala hylky,uppoaminen,Minna Pyykkö

Aluksen kapteeni on kuollut jo vuosikymmeniä sitten, mutta hänen 96-vuotias leskensä Wilma Zepp sekä poikansa ja lapsenlapsensa halusivat tulla käymään Utössä tapaamaan saarelaisia.

– Miestäni pyydettiin ottamaan Park Victory komentoonsa vain muutamia tunteja ennen lähtöä. Se ei ollut hänen aluksensa, vaikka Victory-alukset olivatkin hänelle muuten tuttuja. Myös miehistö oli uusi ja tuntematon, Wilma Zepp selvittää.

– On liikuttavaa tavata nainen, joka oli pelastamassa mieheni hengen. Tämä käyntimme Utön saarella ikään kuin sulkee erään luvun perheemme historiassa ja se on tärkeää.

Park Victoryn tarina on siis kertomus myös salaisuudesta ja siitä, miten paitsi meri, mutta myös mieli säilöö muistoja.

Kohtalokas jouluyö

Park Victory satamassa.
Höyryalus Park Victory Park Victory satamassa. Kuva: Jouko Moisalan arkisto laivat,hylky,Minna Pyykkö

Jouluyönä 1947 Utössä toimitettiin hälytys – 144 metrinen amerikkalainen höyryalus matkalla Helsinkiin on ajanut karille saaren edustalla. Kaikki saarelle sijoitettu sotaväki ja saarelaiset hälytettiin pelastustöihin. Tuuli oli niin kova, että rantaan ei päässyt kävelemällä, vaan sankassa lumipyryssä oli kontattava perille. Miehet lähtivät pelastustoimiin oman henkensä uhalla. Yksi rohkeimmista oli Torvald "Tolle" Sjöberg.

Kun ensimmäiset miehet oli saatu rantaan, merelle lähdettiin uudestaan. Pieneltä luodolta pelastettiin soutuveneellä vielä useita miehiä henkihieverissä.

Jossain vaiheessa yötä Park Victoryn koneet pysähtyivät, valot sammuivat ja alus upposi 20 minuutissa. Konehuoneessa kello on pysähtynyt aikaan 02.53. Viimeisenä laivan jättivät kapteeni Zepp ja kolme muuta miehistön jäsentä.

Utö antoi haaksirikkoisille suojan

Utön asukkaat muistelevat haaksirikkoa.
Hanna ja Solveig Kovanen Utön asukkaat muistelevat haaksirikkoa. Kuva: Minna Pyykkö hylky,uppoaminen,Utö,Minna Pyykkö

Aluksen miehistö oli niin huonossa kunnossa, että heidät jouduttiin suurelta osin kantamaan maihin. Monet utöläiset majoittivat puolialastomia, paljasjalkaisia haaksirikkoutuneita koteihinsa. Saarelta löytyy edelleen muutama henkilö, jotka ovat kokeneet tuon jouluyön tragedian. Solveig Kovanen oli tuolloin 17-vuotias lukiolainen.

– Minä kannoin tajuttoman kapteeni Zeppin selässäni kotiimme. Lunta oli kainaloihin asti. Valvoin hänen sänkynsä vieressä ja kun kapteeni vähän virkosi, hän luuli, että oli päässyt taivaaseen ja minä olin enkeli, Solveig muistelee.

– Kun kapteenille kerrottiin, että osa miehistä oli menehtynyt, hän itki niin kuin pieni lapsi.

Miehistölle saatiin vaatteita saarelle sijoitetulta Suomen armeijalta ja laivan aasialaiselle pursille löytyi kengiksi Utön majakkamestarin rouvan korkeakorkoiset saapikkaat.

Amerikkalaiset eivät unohtaneet pelastajiaan

Park Victoryn muistomerkki, kynttelikkö, Utössä
Park Victoryn muistomerkki Utön kappelissa Park Victoryn muistomerkki, kynttelikkö, Utössä Kuva: Minna Pyykkö muistomerkki,Utö,Kynttilänjalka,Minna Pyykkö

Myöhemmin Amerikasta kyllä muistettiin utöläisiä. Vaatteita, kahvia, sokeria – sota-ajan Suomessa lahjat tulivat tarpeeseen.

Utön saarelaiset päättivät kuitenkin maksaa Amerikasta lähetetystä kahvista ja sokerista. Niistä kerätyillä rahoilla he teettivät haaksirikon muistomerkin – kymmensakaraisen hopeisen kynttelikön. Joka joulu Solveig ja Hanna Kovanen käyvät Utön kappelissa sytyttämässä kynttilät Park Victoryn haaksirikossa kuolleiden muistolle.

Siitä alkaa Utön saaren joulurauha.

Kuuntele radio-ohjelma Yle Areenasta:
Minna Pyykön Maailma: Park Victoryn Kohtalokas Jouluyö

LISÄÄ AIHEESTA:

Utö - merenkulkijoiden turma ja turvasatama

Utö, Suomen eteläisin asuttu saari

Lillharu, Park Victoryn haaksikon tapahtumapaikka

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

  • Kyy pöntöllä ja oudosti savuava kääpä

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä.

    Onko kyy kirjosiepon pöntöllä hyvinkin yleinen ilmiö? Savuaako kääpä? Entä kuinka usein näkee närhen pesivän hirven sarvissa? Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä ja näin asiantuntijat vastasivat.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Miksi olemme niin väsyneitä?

    Yksi väsymyksemme aiheuttaja on krooninen varovaisuus.

    "Mä oon ihan vitun väsynyt!" "Haluaisin vain nukkua!" Kuulostaako tutulta? Olemme pisteessä, jossa työikäiset ihmiset haukottelevat enemmän kuin vanhukset. Väsymykselle on monta syytä, mutta esittelen nyt yhden lisää. Se on ilmiö nimeltään krooninen varovaisuus. Kun psykologisia koreografioita ja varovaisuuden askelmerkkejä joutuu tarkkailemaan päivittäin, ihmisestä tulee väsynyt.

  • Mihin sinä uskot? Testaa itsesi!

    Mihin uskot?

    Mihin uskot? Mikä sinulle on elämässä tärkeätä? Mitä arvostat? Testaa itsesi! Testi perustuu professori Tatjana Schnellin pitkäaikaiseen tutkimustyöhön Innsbruckin yliopistossa.

  • Aivotutkija: Nämä viisi asiaa kaipaavat kipeimmin muutosta suomalaisessa työelämässä

    Kiire, uni, tehokkuus, tilat ja verkostotyö.

    Kun aivotutkija päästetään katselemaan suomalaista työelämää, tulee mieleen pitkä lista asioita, jotka kannattaisi muuttaa. Aloitetaan tärkeimmistä, kirjoittaa aivotutkija Minna Huotilainen blogissaan. 1. Kiire ja hoppu pois! Lyhytjänteinen asioista toiseen hyppiminen ja jatkuvat keskeytykset eivät päästä aivoja vakaviin töihin, vaan pitävät meidät lillukanvarsien parissa.

Luonto

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Ti-ti-tyy... Mitä linnut viestivät laulullaan ja miten niiden laulu syntyy?

    Linnunlaululla on monta eri merkitystä.

    Linnunlaulun tärkein tehtävä on ilmoittaa reviiristä. Pienestäkin linnusta saattaa lähteä niin kova ääni, että se voi kuulua jopa kilometrien päähän. Hyvä lauluääni kertoo myös koiraan hyvästä kunnosta ja naaras valitseekin usein parikseen parhaan laulajan.

  • Näin voit itse vähentää merien roskaantumista

    Kun ei jätä roskia maahan, ne eivät päädy mereen.

    Meriin päätyy huolestuttavia määriä muoviroskaa. Rantojen tavallisin roska on tupakantumppi ja sekin sisältää muovia. Tuulen ja sateen mukana roskat voivat päätyä mereen kalojen ravinnoksi ja lopulta myrkyksi omalle ruokalautaselle. Asialle voi todellakin tehdä jotain.

  • Kyyn hyödyllisyys yllättää

    Kyy hidastaa välillisesti puutiaisia levittämästä tauteja.

    Kyystä on ihmiselle yllättävää hyötyä. Se hidastaa välillisesti puutiaisten, eli punkkien, kantaman borrelioosin ja puutiasaivokuumeen leviämistä.

  • Kaakkuri on Suomen toiseksi erilaisin lintu

    Kaakkurin perimä poikkeaa muista linnuista

    Kaakkuri kulkee omia polkujaan lintujen evoluutiossa. Se on perimältään hyvin erilainen kuin muut siivekkäät. Suomalaisista linnuista vain kalasääski poikkeaa dna:ltaan siitä enemmän.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.

  • Kesämökillä kannattaa pönttöillä

    Tällaisia pönttöjä kannattaa ripustaa kesämökille

    Loma on mitä parasta linnunpönttöjen rakennusaikaa. Tässä vinkit siihen millaisia pönttöjä kesämökille kannattaa ripustaa.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.