Hyppää pääsisältöön

Utön saarella muistellaan yhä järkyttävää haaksirikkoa

Lehtileike Park Victoryn haaksirikosta
Alus upposi Utön edustalla jouluaattona vuonna 1947 Lehtileike Park Victoryn haaksirikosta Kuva: Minna Pyykkö hylky,uppoaminen,Minna Pyykkö

Vuonna 1947 Utön saarelaiset nauttivat lähes unenomaisen kauniista jouluyöstä. Aattoilta oli poikkeuksellisen kirkas ja tyyni. Mutta sitten sää muuttui – pikkupakkanen vaihtui raivoavaan lumimyrskyyn. Myrskyn kouriin jäi myös amerikkalainen höyryalus Park Victory ja sen miehistö.

"Näissä vesissä on ihme, että kukaan pelastui", toteaa Allen Zepp Junior. Hän on uponneen Park Victory -aluksen kapteenin poika, jonka perhettä Minna Pyykkö haastatteli helteisenä heinäkuun päivänä Utön saarella.

Kun ankkuri petti ja laiva ajautui karille, suurin osa aluksen miehistöstä oli jo nukkumassa. He joutuivat syöksymään pelastusveneisiin paljain jaloin, ilman päällysvaatteita. Utön saarelle saatiin pelastettua 38 merimiestä, mutta kymmenen menetettiin.

Isäni ei koskaan kertonut onnettomuudesta

Sukeltajia veneessä.
Aluksen kapteenin poika ja sukulaiset lähdössä sukeltamaan hylylle Sukeltajia veneessä. Kuva: Minna Pyykkö sukellus,hylky,Minna Pyykkö

Haaksirikko on Utön saaressa legenda ja osa saaren historiaa, mutta laivan kapteenin perheessä Amerikassa tapahtumasta ei ole puhuttu mitään. Onnettomuus tuli Zeppin perheen tietoon vasta kapteenin kuoltua.

– Isäni ei koskaan kertonut onnettomuudesta. Kuulin siitä vasta 15 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Sisarenpoikani törmäsi tarinaan netissä ja asia alkoi selvitä meille vähitellen, Allen Zepp Junior kertoo.

– Luulen, että isä ei koskaan kertonut meille onnettomuudesta, koska hän koki olevansa vastuussa siitä. Hän oli vanhanajan merikapteeni, joka menetti haaksirikossa kymmenen miestä. Se oli hänelle valtava menetys.

Ennen sukellusta pojan ajatukset ovat melko sekavat.

– En tiedä mitä odottaa. Ainut mitä ajattelen on, että jos isäni olisi tuona yönä kuollut, ei minuakaan olisi.

Kapteeni Zeppin poika ja leski
Allen Zepp Junior ja Wilma Zepp Kapteeni Zeppin poika ja leski Kuva: Jouko Moisala hylky,uppoaminen,Minna Pyykkö

Aluksen kapteeni on kuollut jo vuosikymmeniä sitten, mutta hänen 96-vuotias leskensä Wilma Zepp sekä poikansa ja lapsenlapsensa halusivat tulla käymään Utössä tapaamaan saarelaisia.

– Miestäni pyydettiin ottamaan Park Victory komentoonsa vain muutamia tunteja ennen lähtöä. Se ei ollut hänen aluksensa, vaikka Victory-alukset olivatkin hänelle muuten tuttuja. Myös miehistö oli uusi ja tuntematon, Wilma Zepp selvittää.

– On liikuttavaa tavata nainen, joka oli pelastamassa mieheni hengen. Tämä käyntimme Utön saarella ikään kuin sulkee erään luvun perheemme historiassa ja se on tärkeää.

Park Victoryn tarina on siis kertomus myös salaisuudesta ja siitä, miten paitsi meri, mutta myös mieli säilöö muistoja.

Kohtalokas jouluyö

Park Victory satamassa.
Höyryalus Park Victory Park Victory satamassa. Kuva: Jouko Moisalan arkisto laivat,hylky,Minna Pyykkö

Jouluyönä 1947 Utössä toimitettiin hälytys – 144 metrinen amerikkalainen höyryalus matkalla Helsinkiin on ajanut karille saaren edustalla. Kaikki saarelle sijoitettu sotaväki ja saarelaiset hälytettiin pelastustöihin. Tuuli oli niin kova, että rantaan ei päässyt kävelemällä, vaan sankassa lumipyryssä oli kontattava perille. Miehet lähtivät pelastustoimiin oman henkensä uhalla. Yksi rohkeimmista oli Torvald "Tolle" Sjöberg.

Kun ensimmäiset miehet oli saatu rantaan, merelle lähdettiin uudestaan. Pieneltä luodolta pelastettiin soutuveneellä vielä useita miehiä henkihieverissä.

Jossain vaiheessa yötä Park Victoryn koneet pysähtyivät, valot sammuivat ja alus upposi 20 minuutissa. Konehuoneessa kello on pysähtynyt aikaan 02.53. Viimeisenä laivan jättivät kapteeni Zepp ja kolme muuta miehistön jäsentä.

Utö antoi haaksirikkoisille suojan

Utön asukkaat muistelevat haaksirikkoa.
Hanna ja Solveig Kovanen Utön asukkaat muistelevat haaksirikkoa. Kuva: Minna Pyykkö hylky,uppoaminen,Utö,Minna Pyykkö

Aluksen miehistö oli niin huonossa kunnossa, että heidät jouduttiin suurelta osin kantamaan maihin. Monet utöläiset majoittivat puolialastomia, paljasjalkaisia haaksirikkoutuneita koteihinsa. Saarelta löytyy edelleen muutama henkilö, jotka ovat kokeneet tuon jouluyön tragedian. Solveig Kovanen oli tuolloin 17-vuotias lukiolainen.

– Minä kannoin tajuttoman kapteeni Zeppin selässäni kotiimme. Lunta oli kainaloihin asti. Valvoin hänen sänkynsä vieressä ja kun kapteeni vähän virkosi, hän luuli, että oli päässyt taivaaseen ja minä olin enkeli, Solveig muistelee.

– Kun kapteenille kerrottiin, että osa miehistä oli menehtynyt, hän itki niin kuin pieni lapsi.

Miehistölle saatiin vaatteita saarelle sijoitetulta Suomen armeijalta ja laivan aasialaiselle pursille löytyi kengiksi Utön majakkamestarin rouvan korkeakorkoiset saapikkaat.

Amerikkalaiset eivät unohtaneet pelastajiaan

Park Victoryn muistomerkki, kynttelikkö, Utössä
Park Victoryn muistomerkki Utön kappelissa Park Victoryn muistomerkki, kynttelikkö, Utössä Kuva: Minna Pyykkö muistomerkki,Utö,Kynttilänjalka,Minna Pyykkö

Myöhemmin Amerikasta kyllä muistettiin utöläisiä. Vaatteita, kahvia, sokeria – sota-ajan Suomessa lahjat tulivat tarpeeseen.

Utön saarelaiset päättivät kuitenkin maksaa Amerikasta lähetetystä kahvista ja sokerista. Niistä kerätyillä rahoilla he teettivät haaksirikon muistomerkin – kymmensakaraisen hopeisen kynttelikön. Joka joulu Solveig ja Hanna Kovanen käyvät Utön kappelissa sytyttämässä kynttilät Park Victoryn haaksirikossa kuolleiden muistolle.

Siitä alkaa Utön saaren joulurauha.

Kuuntele radio-ohjelma Yle Areenasta:
Minna Pyykön Maailma: Park Victoryn Kohtalokas Jouluyö

LISÄÄ AIHEESTA:

Utö - merenkulkijoiden turma ja turvasatama

Utö, Suomen eteläisin asuttu saari

Lillharu, Park Victoryn haaksikon tapahtumapaikka

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

  • Jääkuvion synty ja sisiliskon hurja häntä

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä

    Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvalliset kysymykset tulivat tällä kertaa Tuusulasta ja Orivedeltä ja näin asiantuntijat vastasivat.

  • Katse ylös! Kaupunkien kiviseinät kertovat monta tarinaa

    Kivieläinretkellä Helsingin keskustassa

    Nautiskeleva sammakko, luikerteleva sisilisko, ylväs karhu...Kaupunkien kiviseinistä löytyy runsaasti eläinkuvia ja yksityiskohtia, joita arjen kiireen keskellä ei välttämättä huomaa.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Avara luonto keväällä 2018

    Avara luonto keväällä 2018

    Avaran luonnon dokumentteja keväällä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.