Hyppää pääsisältöön

”Uskallan väittää, että 10 vuoden sisään meillä on suomalainen maailmanmestari” – Suomi on johtava maa frisbeegolfin maailmanvalloituksessa

Heikki Soini juontaa Urheilu-Suomen lähetystä Yle Puheella.
Urheilu-Suomen keskustelun juontajana Heikki Soini. Heikki Soini juontaa Urheilu-Suomen lähetystä Yle Puheella. Kuva: Jussi Nahkuri / Yle Urheilu-Suomi,heikki soini

Urheilu-Suomi pureutui Yle Puheella siihen miten Suomesta yritetään murtautua maailmalle. Juontaja Heikki Soinin vieraana oli frisbeegolfin moderni maailmanvalloittaja Jussi Meresmaa ja amerikkalaisessa jalkapallossa läpimurtoa yrittänyt Henri Myöhänen.

Frisbeegolfissa Suomi on edelläkävijä maailmassa. Jussi Meresmaa on nimi joka tunnetaan maailmalla, ja Suomi on asukasmäärään nähden yksi aktiivisimpia lajin harrastajamaita.

Meresmaan mielestä Suomi on yksi parhaita maita mihin voidaan perustaa ratoja, koska meillä on täällä tilaa.

- TSuomi on riittävän pieni laboratorio jossa pystyy kasvamaan jokin asia kohtalaisen isoksikin ennen kuin se tulee muun maailman tietoon. Frisbeegolf oli riittävä yhdistelmä outoutta ja hulluutta ja reipasta urheilua, että se oli mahdollista täällä Suomessa.

- Ilmaisuus on tärkeä osa tätä kehitystä. Suomessa on 625 frisbeegolfrataa ja niistä 99 prosenttia on ilmaisia pelata, Meresmaa laskee.

Kuntien välillä on kilpailua – kun naapuri pistää radan pystyyn, kuntarajan takana nokitetaan.

- Meillä pitää olla se AA1-luokka jos naapurilla on se A1-luokka, Meresmaa kertoo kokemuksiaan.

Meresmaa on ollut mukana yli 20 vuotta. Meresmaan ammattilaisura frisbeegolfaajana alkoi 2006 ja vuonna 2015 hänen nimi on merkattu viimeisimmän kerran PDGA-kisan listaan.

- Ilmiöillä pitää olla oikea aika. Lajin kasvu ajoittuu internetin ja sosiaalisen median ja digitaalisen kehityksen kanssa hyvin yhteen. Pieni laji ei olis pystynyt 20-30 vuotta sitten murtautumaan valtalajien ja hikilajien joukossa tähän asemaan, Meresmaa pohtii.

- Kuinka moni nuori aloittaa korkeushypyn katsomalla Youtube-videoita? Frisbeegolf on lähtenyt siitä, että se on hyvin individualistinen laji, sitä tehdään yksin, riippumatta muiden aikatauluista, riippumatta muiden säännöistä. Laji on muovautunut maan tarpeisiin tai harrastajien mukaan.

Meresmaan mukaan vielä lajin maailmanmestari voi tulla mistä vaan, koska systemaattinen valmennus on alkutekijöissään ja lahjakas luonnonoikku voi ilmestyä mistä maasta vaan.

- Suomessa ollaan pisimmällä siinä työssä, missä päästään koulutukseen ja valmennukseen. Se tulee näkymään seuraavien 5-10 vuoden aikana varmasti – eli uskallan väittää, että 10 vuoden sisään meillä on suomalainen maailmanmestari.

- Tällä hetkellä me vielä hävitään olosuhteissa ja kilpailutilanteessa, koska Suomessa kausi on lyhyt ja kilpailu ei ole yhtä kovaa kuin Jenkeissä, niin pelaajien kehitys on vähän hitaampaa.

Urheilu-Suomen juontaja Heikki Soini on käynyt pelaamassa amerikkalaisia ratoja ja väittää, että Suomessa lajikulttuuri on paljon pidemmällä kuin niillä radoilla missä hän on käynyt välillä Texas - Florida.

- Kokemukseni on pitkälti sama. Olen kiertänyt ehkä kolmisenkymmentä rataa. Se on iso maa ja siellä ei ole yhtenäistä käsitystä siitä mikä on frisbeegolf-rata, sinne ei koskaan tulekaan sellaista käsitystä. Siellä on niin monta vahvaa erilaista käsitystä, Meresmaa sanoo.

Se on osoitus siitä, että jotain Suomessakin osataan tehdä.

Yhdysvallat on lajin supervalta, mutta silti siellä lajilla on vielä maine hippilajista ja kentällä on paljon pieniä yksittäisiä yrittäjiä, mutta kokonaiskäsitys ja suuri tietoisuus kansan parissa puuttuu.

- Olen eniten ylpeä siitä, että ollaan pystytty tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille oma ratakonsepti. Yhdysvaltojen mestaruuskilpailussa otettiin tänä vuonna käyttöön keinonurmitiit. Se on osoitus siitä, että jotain Suomessakin osataan tehdä.

- Ed Headrick pystytti ekat maalikorinsa 1976 Los Angelesin Pasadenassa olevaan Oak Grove -puistoon ja tarina kertoo, että hänen sanansa oli ”Pojat, pelatkaa!” Ja pojat pelas – he kehitti sinne oman radan ja omat säännöt.

Meresmaan mukaan on luonnollista, että jossain vaiheessa massojen tulvinta radoille aiheuttaa närästystä edelläkävijöissä, jotka ovat kehittäneet ratoja itselleen.

- Kuinka moni ihminen haluaa muita omille radoilleen? Eli päästään dilemmaan: kun suurin osa maailman radoista perustetaan paikallisten harrastajien taholta, niin me ihmiset ollaan itsekeskeisiä, ei me haluta liikaa ihmisiä meidän radoille. Suomessa on pystytty tekemään radasta liikuntapaikka, ja silloin on erilaiset intressit, se ei olekaan yksittäisten harrastajien omistama. Se antaa mahdollisuuden tälle lajille kasvaa.

Maailman viisi parasta tai suosituinta heittäjää tienaa enemmän fanituotteilla ja rojalteilla kuin palkintorahoilla. Pelaajan pitää kehittää useita tulolähteitä, ja siksi Suomessakin järjestetään maailmantähtien kiertueita.

- Mulla on missio tehdä tästä globaali laji ja toinen missio on työllistää mahdollisimman monta ihmistä lajin pariin. Jokaisella on maailma taskussa kännykässään, maailma on pelikenttä ja lajista pitää tehdä maailman laajuinen.

Sillä oli tytär ja vaimo mukana – ja se nosti ne molemmat tohon olkapäille. Kuka tää on?

Urheilu-Suomen toinen vieras Henri Myöhänen on nähnyt omin silmin Super Bowlin, tuon amerikkalaisen jalkapallon tarunhohtoisen tapahtuman. Hän pelasi Euroopan joukkueessa, kun urheilun suurtapahtuman yhteydessä pelattiin turnauksia, jossa oli eri maanosista kasattuja parhaiden junioripelaajien joukkueita – eräänlainen junioreiden maailmanmestaruusturnaus siis.

- Se turnaus pelattiin Super Bowlin esiotteluina, ja se finaali pelattiin Super Bowl -stadionillla. Valitettavasti ei finaaliin päästy, mutta päästiin aina katsomaan.

Myöhänen oli kaikkiaan kolme kertaa tapahtumassa pelaamassa – ja kulissien takana iskemässä tarinaa loppuotteluun valmistautuvien pelaajien kanssa.

- Ensimmäisen kerran kun pääsi sinne, ei suomalainen urheilija pystynyt käsittämään. Oltiin Tampa Bayssä ja Tampa pääsi ensimmäisen kerran Super Bowliin pelaamaan. Hengattiin Super Bowl –pelaajien kanssa, ne oli tosi kannustavia, ne tiesi että me ollaan maailman parhaita myöskin.

- Muista tilanteen missä tavattiin Warren Sapp, mitähän se painais, parisataa kiloa ja melkein kaksmetrinen, todella iso äijä. Meidän linjamiehet jutteli sen kanssa, menin heittämään läppää. Sillä oli tytär ja vaimo mukana – ja se nosti ne molemmat tohon olkapäille. Kuka tää on?

Myöhäsen oma tavoite oli selvä: olla samoissa porukoissa kuin Sapp jonain päivänä.

- Silloin oli itse vielä niin fokusoitunut, että ajatteli että mäkin tulen olemaan tuolla joskus.

Amerikkalainen jalkapallo on yhtä kuin amerikkalainen unelma. Myöhänen kaivaa dataa esiin. Amerikkalainen jalkapallo on ilmiö high-schooleissa ja nuorten poikien, noin 14-18-vuotiaiden otteluita seuraa valtavat yleisömassat. Unelmat kirkkaista valoista kuuluu monen koulupäivään.

- High school –ikäisiä eli yläasteikäisiä pelaajia on melkein 1 100 000 ja niistä senior-vuoteen yltää 310 000 pelaajaa. Niistä yliopistoon pääsee 70 000 pelaamaan. Niistä pääsee NFL:n testeihin vuosittain 350. Niistä noin 250 draftataan, Myöhänen laskee lukuja.

NFL on iso liiga ja iso bisnes. Kun listataan 20 USA:ssa eniten katsojia kerännyttä tv-lähetystä kautta historian, 19 listan lähetyksistä on Super Bowleja.

- NFL:ssä pelaa 32 joukkuetta, joukkueissa saa olla 53 pelaajaa, niin siellä on yhteensä 1696 – ja niistä vain 1,6 prosenttia yltää neljänteen pelivuoteen liigassa.

Laji on läsnä käytännössä kaikkien amerikkalaisten elämässä jossain vaiheessa.

- Jos täältä Suomesta lähdet yrittämään, niin et ehkä taistele sen miljoonan kanssa, mutta vähintään 370 000 pelaajan kanssa. Kuitenkin ne pelaa sitä koulussa, ne pelaa päivittäin jo koululaitoksen puolesta. Sitten sä taistelet niitä vastaan niistä 250 paikasta mitä sinne NFL:ään vuodessa pääsee. Se on niin hirvee prosentti, sinne ei ole helppo päästä.

Myöhänen kohtasi isot numerot ja pienet mahdollisuudet itsekin. Hän pääsi Amerikan mantereelle NFL Euroopan ja heidän testien kautta. Valmentajat auttoivat häntä eteenpäin, ja hän sai opiskelustipendin.

- Se koulu ei ollut ihan tätä korkeinta yliopistotasoa, mutta jo siellä tajusi pian että mun pelipaikalle on tungosta. Vauhti riitti, mutta siellä oli samalle pelipaikalle 196-senttisiä äijiä jotka juoksee vielä pikkasen nopeemmin.

Suomen maajoukkueet ovat menestyneet kansainvälisesti, varsinkin Euroopassa Suomi on ollut vahva jenkkifutismaa.

- Aikoinaan kun mäkin olin ensimmäisiä vuosia maajoukkueessa, silloin pärjättiin sisulla ja hulluudella, oltiin viikinkikansa mutta kovempia, ihan metsästä. Oltiin miehisiä miehiä, vedettiin ihan täysiä. Sen jälkeen on yliopistossa pelaamassa käyneiden ja NFL-oppien takia tullut taktiikkaa mukaan.

Myöhänen pitää Amerikan valmennuskulttuuria armottoman raakana. Kaikilla on mahdollisuus yrittää, mutta luulot otetaan pois ja vain parhaat poimitaan mukaan.

- Meillä on Suomessa vielä huippu-urheilussakin kärjistetysti Kaikki Pelaa –asenne sillä lailla että arvokisoihinkin saattaa päästä kohtalaisen heikoillakin tuloksilla. Meillä on vähän ollut, ainakin yleisurheilupuolella, sellainen kannustava valmennusmentaliteetti – kun taas menet Jenkkeihin, niin se on oikeasti sitä että siellä annetaan raippaa ja otetaan jengistä kaikki irti ja katsotaan pystytkö tähän.

- Jos olet päättänyt sinne päästä ja sulla on lahjat siihen, niin ihan samanlaisia ihmisiä ne on. Se tulee treenaamisen kautta ja hiljainen suomalainen… No, Markkanen on todistanut sen että jos sä vaan haluat sitä, niin sä pärjäät siellä.

Siinä sielusta pieni pala kuolee.

Myöhänen muistelee, että hänellekin pelin nopeus tuli maailmalla yllätyksenä – mutta siihenkin sopeutuu kun oikein yrittää. Mutta jos ei altista itseään pykälää kovemmalle tasolle, ei voi sinne kehittyäkään.

- Ilman sitä että pelaat parhaiden kanssa, jossa sulla on se kovin mahdollinen vastus koko ajan, niin ilman sitä sä et pysty ikinä pääsemään seuraavalle levelille.

Onko sitten syntynyt sellaista suomalaista joka voisi päästä NFL:ään, kysyi juontaja Heikki Soini Yle Puheen lähetyksessä.

- Sellaisia urheilijoita voi olla, mutta ne ei suuntaudu jenkkifutikseen, vaan heittävät keihästä tai pelaavat lätkää.

Myöhänen pelasi Suomeen, kun opiskelut pakottivat. Hän pohti tiukasti, että riittääkö taso siihen mihin omat tavoitteet oli asetettu.

- Se oli kova paikka. Päätin että en tavoittele enää sitä kovinta kärkeä. Kyllä ne tsäänsit olis ollut niin häviävän pienet. Toki siinä samalla kuolee pala itsestäni tavallaan – sä kuin luovut sun unelmasta. Siinä sielusta pieni pala kuolee.

Kuuntele koko keskustelu Yle Areenasta:

Katso Urheilu-Suomen jakso Pelikenttänä maailma: