Yleisöltä suurimmat aplodit sai Jari Sillanpää, joka liikuttui kyyneliin esittämänsä Gabriellas sång -kappaleen päätteeksi.

Hartwall Arenan keskelle on rakennettu permanto, jonka keskellä on kaksi pöytää. Pian niihin istuu seitsemän suomalaista tähtiartistia, Vain elämää -ohjelman All Stars -ketju: Cheek, Sanni, Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Kaija Koo ja Juha Tapio.
Ennen kauden alkua fiilis oli kaksijakoinen: mahtavaa nähdä seitsikko uudelleen Satulinnassa, mutta onko heillä enää mitään – tai ainakaan kovin paljon uutta – annettavaa?
Kausi osoittautui positiiviseksi yllätykseksi: etenkin Cheek oli avoimempi kuin koskaan ja lauloi kappaleillaan enemmän kuin aiemmin. Ja vieläpä komeasti.
Sama positiivinen, iloinen ja yllätyksellinen fiilis jatkuu myös Vain elämää -konsertissa, joka alkaa erikoisella tavalla: neljä vähäpukeista gladiaattoria kantaa nojatuolissa istuvan Kaija Koon lavalle.
Hieno ilta on valmis alkamaan.
Cheekin esiintymisessä on hurjasti tunnetta, Sanni osoittaa multilahjakkuutensa
Konsertti on jaettu kahteen osaan, joiden välissä on hermostuttavan pitkä 30 minuutin väliaika. Jokainen artisti esittää kummallakin puoliskolla kaksi kappaletta. Ensimmäisen puoliskon kolmantena biisinä kuullaan Cheekin tyylikäs tulkinta Apulannan Jumala-kappaleesta. Cheekin versiossa biisi kertoo koulukiusatun ja syrjityn nuoren raskaasta arjesta. Versio ei ole Sokka irti -henkinen bilebiisi, vaan sellainen, jota kuunnellaan keskittyneesti.
Cheek räppää vakava ilme kasvoillaan silmät kiinni. Tuntuu siltä, että lyriikat merkitsevän hänelle enemmän kuin tiedämmekään.
Ei oo yhtäkää kaverii, mut on kynä ja paperii
Hän haluu vaan et toiset ymmärtäs paremmin
Sit kiinnittää viestin sillan pieleen
Kiipee kaiteelle, hyppää ja virta nielee
Kappaleen päättymisen jälkeen Toni Wirtanen taputtaa Cheekille seisaaltaan ja nielaisee. Hän ei taatusti ole ainoa, jonka tunteisiin Cheekin tulkinta meni.
Heti Cheekin perään lavalle astelee Sanni. Hän esittää versionsa Cheekin Timantit on ikuisia -kappaleesta.
Biisijärjestyksen suunnittelijalle on annettava tästä iso plussa: Sannin käsissä Cheekin maskuliininen hitti on muuttunut teini-iän kasvukipuja ymmärtäväksi voimalauluksi. Kappaleen kuuleminen tuntuu hyvältä Cheekin riipivän Jumala-tulkinnan jälkeen.
Sannin esiintyminen on tyylikästä, kuten aina. Vaikka hän esiintyy aluksi vähäeleisesti, hän pystyy luomaan intiimin tunnelman. Sellaiseen moni ei pysty – ei etenkään loppuunmyydyssä jäähallissa, jossa on paikalla noin 14 000 katsojaa.
Biisin lopulla Sanni saa käteensä sähkökitaran.
- Sitten vähän rokkenrollia, hän huutaa ja alkaa tiluttaa.
Sanni vetää noin minuutin mittaisen kitarasoolon, joka ei ole helpoimmasta päästä. Yleisö mylvii ja pöytien ääressä istuvat tähtiartistit jammailevat biisin mukana. Tällaista musiikkitykitystä ei voinut kokea television välityksellä Vain elämää -ohjelmassa. Näiden hetkien vuoksi on mahtavaa, että kokonaisuuteen kuuluu myös konsertti.
Sanni jatkaa eri soittimien soittamista myöhemmissä kappaleissaan. Ravistettava ennen käyttöä -kappaletta hän säestää banjolla, Kelpaat kelle vaan -biisiä viululla. Illan aikana hän osoittaa olevansa yksi Suomen taitavimmista esiintyjistä.
Ensimmäisen puoliskon – ja samalla koko illan – kovin veto kuullaan Juha Tapiolta. Juha Tapio kertoo, kuinka hänen piti alun perin räpätä julkisesti vain yhden kerran, Cheekin päivänä Vain elämää -ohjelmassa. Hartwallilla hän kertoo, että oli tuolloin unohtanut, että Vain elämää -konseptiin kuuluu myös konsertti. Niinpä hän räppää nyt toisen kerran julkisesti.
Tapio esittää Profeettojen Sinuhe-kappaleen. Heti biisin alussa lavalle ryntää myös Brädi, joka nähtiin esittämässä kappaletta Tapion kanssa myös Satulinnassa. Toisen säkeistön aikana nähdään illan suurin yllätys, kun Cheekin Profeetta-kaveri Elastinen tulee lavalle. Yleisö tanssii kappaleen tahdissa ja myös Cheek yhtyy biisin. Tunnelma on räväkimmillään koko illan aikana – ja onkin harmi, että kappaleen jälkeen alkaa väliaika, joka kestää puoli tuntia.
Jari Sillanpää – mies ja ääni
Toisen puoliskon ehdottomasti hienoimmat hetket nähdään Jari Sillanpään ja Cheekin peräkkäisissä esiintymisissä. Ensin Sillanpää esittää koko Gabriellas sång -kappaleen, joka on encorea lukuun ottamatta illan ainoa biisi, joka ei ole versiointi kenenkään muun Vain elämää -artistin kappaleesta. Sillanpää esitti kappaleen myös tv-ohjelman jaksossa, jossa artistit esittivät itselleen tärkeitä kappaleita.
Sillanpää kärsi mikrofoniongelmista kolmen ensimmäisen esittämänsä kappaleen aikana. Nyt ongelmat ovat tiessään, ja Sillanpään komea, koko hallin täyttävä ääni on saatu kuuluviin.
Ja kuinka mahtava tuo ääni onkaan.
Yleisö kuuntelee ruotsinkielistä kappaletta hiirenhiljaa. Kun se päättyy, lähes jokainen nousee seisomaan ja antaa Siltsulle suuret suosionosoitukset. Jumbotronin lähikuvasta näkee, että Sillänpään silmät ovat kostuneet. Hän nousee seisomaan ja kumartaa monta kertaa.
Ilta olisi voinut vaikka päättyä tähän, mutta onneksi ei päättynyt! Sillänpään perään estradin ottaa haltuunsa Cheek, joka esittää versionsa Sillanpään Sinä ansaitset kultaa -biisistä. Ennen kappaleen alkua Sillanpää kysyy yleisöltä, että eikö ole ihanaa, että Jare on alkanut laulaa paljon enemmän.
Yleisön reaktiosta päätellen on.
Jaren eli Cheekin laulua kuullaan vielä encoressa, joka alkaa niin, että lavalla on vain Cheek ja Juha Tapio. Tapio soittaa puoliakustisella kitaralla J. Karjalaisen Oi mikä ihana ilta -kappaletta, jota Cheek alkaa laulaa.
On hienoa, että räppäri uskaltaa laulaa, kun paikalla on tuhansia faneja ja kuusi artistia, jotka tunnetaan lauluäänestään.
Laulajana Cheek ei tietenkään yllä kenenkään muun paikalla olevan Vain elämää -tähden tasolle, mutta ei sen väliä. Nyt on tärkeintä pitää hauskaa ja ottaa rennosti.
Pian lavalle saapuvat loput neljä artistia, taustalaulajat sekä puolipukeiset gladiaattorit - jotka olisivat kyllä voineet jättää tulematta ja antaa estradin illan tähdille.
Kokonaisuudessaan konsertti kruunasi onnistuneen Vain elämää -kauden. Keikan ainoat miinuspuolet olivat pitkä väliaika ja se, että keskellä olevan 360-permannon vuoksi jokin osa yleisöstä joutui olemaan aina artistin selän takana. Tämä korostui etenkin niiden kappaleiden kohdalla, jotka artistit esittivät mikkitelineessä olevan mikrofonin kanssa: tällöin he laukoivat vain yhteen suuntaan.
Moni artisti - etenkin Cheek, Sanni,Juha Tapio ja Toni Wirtanen - kiersivät ympäri permantoa esiintyessään. Juha Tapio piipahti Duran duran -biisin aikana yleisön seassa heittelemässä ylävitosia.
Ehkä järjestelyissä olisi kuitenkin kannattanut noudattaa viime Vain elämää -konsertin oppeja ja sijoittaa lava perinteiseen tapaan vasten hallin päätyseinää, jotta artistit olisivat olleet esiintyessään koko ajan kasvot yleisöön päin.
Tsekkaa keikkakuvat alta.
Vain elämää -lisäkonsertti järjestetään Hartwall Arenalla tänään 30.12.