Hyppää pääsisältöön

Oi Lii! Arkistofilmien varjoista nousee uusi sukupolvi – ja rakkaustarina

Oi maamme! -hankkeessa käytetyn Lii-Filmin tekijöiden jälkeläiset astuvat esiin, ja osallistuvat omalla lyhärillään projektiin!

Oi maamme! -hankkeessa on rohkaistu ihmisiä tekemään omia lyhytelokuvia tai videotaidetta vanhoista arkistofilmeistä, jotka on tuottanut Lii-Filmi Oy vuosina 1951 - 1963.
Lii-Filmi oli käytännössä kahden aktiivisen ja idearikkaan miehen yritys: toimitusjohtaja Pertti Himberg ja kuvaaja Leo Hildén vastasivat lähes kaikista viikkokatsauksista, niiden ideoinnista ja toteutuksesta.

Oi maamme! -hankkeessa halusimme katsoa, mitä tuolle loistavalle filmimateriaalille tapahtuu, jos annamme ihmisille vapaat kädet kertoa valmiiden kuvien avulla uusia tarinoita. Leikata uusiksi, tehdä omia ääniä ja tehosteita, tekstittää ja hullutella mielen määrin. Valmiita lyhäreitä saapui vuoden loppuun mennessä 371 kappaletta. Hurja määrä!

Yksi viimeisten joukossa saapuneista kiinnitti huomiota erityisesti lopputekstiensä takia. Teksteissä esiintyneet sukunimet olivat sangen tutut Himberg ja Hildén. Elokuvan nimi on Oi Lii! ja se on kunnianosoitus Lii-Filmin voimakaksikolle. Nyt on pakko kysyä hiukan lisätietoja!

Petra Himberg ja Ville Hildén, te olette tehneet Oi maamme! -projektiin videon, jossa käsitellään Lii-Filmin historiaa. Myös teidän sukunimenne kuulostavat hämärästi tutuilta. Petra, onkos sinulla jotain tekemistä Lii-Filmin konkarin Pertti Himbergin kanssa?

– No kyllä vain, hän oli isäni.

Hildén ei myöskään tunnu ihan tuulesta temmatulta tässä yhteydessä. Ilman Leo Hildéniä Lii-Filmin uutiset olisivat tuskin ehtineet kiihkeässä aikataulussa ideasta valmiiksi viikkokatsauksiksi. Et kai sinä Ville ole hänelle sukua?

– Kyllä. Leo oli isoisäni.

Jopas jotakin! Tässä meillä on siis Lii-Filmin molempien voimamiesten jälkeläiset suoraan alenevassa polvessa.
Ville Hildén, puhuttiinko teillä kotona sinun lapsuudessasi Lii-Filmistä ja oliko se sinulle lapsena tuttu?

– Ei kyllä puhuttu. Äiti kyllä joskus puhui siitä valistusfilmistä, missä hän kolmevuotiaana teki yhdessä viisivuotiaan veljensä kanssa kaikenlaista vaarallista, mitä lasten ei kuulu tehdä.

Tuo elokuva on jäänyt monelle muullekin mieleen, siinä toimeliaat kakarat Jyrki ja Kaija aiheuttavat tulitikkuleikeillään jopa tulipalon. Elokuvan nimi on Läheltä piti (1949) ja Jyrkiä ja Kaijaa esittävät Leo Hildénin lapset. Ja se kuriton pikkulikka on siis Villen äiti Carita.

– Silloin kun minä olin lapsi, olivat filmihommat Leolta jo jääneet taakse, jatkaa Ville Hildén.

Niin, Leo Hildén tosiaankin lopetti päätoimisen kuvaamisen vuonna 1963, ja keskittyi toiseen ammattiinsa – hypnoterapiaan. Hän oli uuden hoitomuodon pioneereja Suomessa jo 1950-luvun lopulla, ja Kauneus & terveys -lehdessä hänellä oli oma säännöllinen palstansa. Sen lisäksi hän oli elämänkatsomukseltaan aktiivinen buddhisti, joka pystyi jopa kääntämään buddhalaisia kirjoituksia alkukielistä. Joutuivatko erottamattomat yhteistyökumppanit Himberg ja Hildén nyt liian kauas toisistaan?
Tekemässänne lyhytelokuvassa herrat Himberg ja Hildén nähdään valokuvissa nauravina työn ja harrastusten parissa. Katkesiko heidän ystävyytensä kun työ ei enää yhdistänyt?

– No ei, koko lailla erottamattomia olivat jatkossakin! Päivittäin soittivat toisilleen vuosikymmenten ajan, Leo mm. usein tarkistutti tekstejään Pertillä, että ymmärsikö niistä mitään. Parhaita kavereita, loppuun asti. Leo kuoli vuonna 2006, Pertti neljä vuotta myöhemmin.

Entä Petra, miten Lii-Filmi näyttäytyi sinun lapsuudessasi ja nuoruudessasi?

– Hmm. Silloin Lii teki katsauksia enää harvakseltaan, eli isän päätyötä oli leffateatterien pyörittäminen. Siitäkin huolimatta Leo ja Anna-Liisa Hildén tulivat minulle hyvin tutuiksi, tapasimme heitä paljon. Miehet olivat melkoisia kulinaristeja! Söimme usein meillä yhdessä. Leon ja isän keskustelut vaikkapa heidän eri elämänkatsomuksistaan olivat vangitsevaa kuunneltavaa. Hölmöä sanoa, mutta Leo aivan yksinkertaisesti oli lapsuuteni vaikuttavin tuttavuus. Se kyky innostua asioista oli ihanaa kuunneltavaa lapsenkin korvin.

Kuulostavat tosi hauskoilta tyypeiltä nuo Pertti ja Leo. Mitä luulette, olisivatko he pitäneet Oi maamme -projektista, jossa heidän töitään katsotaan ihan toisesta vinkkelistä?

– Jaa-a, vaikea sanoa! Katsauksethan ovat olleet Ylen käytössä jo pitkään, sikäli he olivat tottuneet näkemään pätkiä niistä milloin missäkin. Leohan itse inhosi kaikkea filmin jälkikäsittelyä, hänhän kehitti liki taiteenlajin siitä, miten vähällä leikkauksella voi selvitä. Hän mitoitti käytettävän filmimäärän tarkasti etukäteen, mietti kuvakulmat valmiiksi niin, että liike jatkui oikein, välistä kuvasi jopa skarvit valmiiksi pyöräyttämällä kameran taivaalla, jotta selvisi vähemmällä työllä leikkauspöydässä! Leikkasi suoraan negatiivista, ei tehnyt työkopioita.

Niin, tämän hankkeen erikoisin käänne on varmaankin juuri tuo: ihmiset saivat leikata uusiksi sellaista materiaalia, joka oli kuvattu niin, ettei sitä periaatteessa olisi tarvinnut leikata juuri lainkaan! Olisivatkohan he kokeneet nämä katsojien lyhytelokuvat pyhäinhäväistyksenä?

– Koska kaikki uusi kiinnosti, olisivat he varmasti parhaansa tehneet, jotta olisivat ymmärtäneet näitä uusiakin filmejä, nauravat nuorempien polvien Himberg ja Hildén.

Vaikuttaa siltä kuin te tuntisitte toisenne oikein hyvinkin... onkos tässä jotain vispilänkauppaa ilmassa?

– Järjestetty avioliitto! Petra ja Ville huudahtavat.

– Usko tai älä, mutta olosuhteista huolimatta emme tunteneet toisiamme lapsina, Petra kertoo, ja jatkaa: – tai kävin mä ulkoiluttamassa Villen koiraa 8-vuotiaana, mutta siihen se silloin jäi.

– Asuimme ihan lähekkäin, mutta kävimme eri kouluja, eikä siksi nuorenakaan törmäilty. Aikuisena kaveripiirit yllättäen yhdistyivät ja monien vaiheiden jälkeen päädyttiin 15 vuotta sitten yhdessä rusettiluisteluun. Siis ihan oikeasti!

– Ja kyllä: eräitä herroja huvitti, kun heistä vuosikymmenten jälkeen tuli vieläpä sukulaisia!

Pariskunta Petra Himberg ja Ville Hildén ovat Lii-Filmi Oy:n perustajien jälkeläiset.
Pariskunta Petra Himberg ja Ville Hildén ovat Lii-Filmi Oy:n perustajien jälkeläiset. Kuva: Kuva: Feliks Hildén Lii-Filmi Oy,Ville Hildén

Niinpä niin. Eikä Lii-Filmin tarina mene vieläkään poikki. Tämän hienon valokuvan teistä on ottanut Feliks Hildén, 13-vuotias poikanne. Minusta näyttää siltä, että hänellä on aika hyvä silmä ja taito hyppysissä. Mistä lie perinyt tuollaisen kuvaamisen lahjan!
– Sepä se, mistä lie! ihmettelevät Petra Himberg ja Ville Hildén nauraen.

Todella ilahduttavaa, että päätitte itsekin osallistua Oi maamme! -projektiin, ja tehdä oman lyhytelokuvan, ja vielä noin ihanasta ja läheisestä aiheesta!

– Videomme tavoite ei ole kilpailla toisten, monien tosi hienojen, videoiden kanssa, vaan olla tribuutti kahden miehen väliselle ystävyydelle ja sille, mitä siitä seurasi. Sille, miten joskus kaikki liittyy kaikkeen, eikä tarvitse edes kauas katsoa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Miksi olemme niin väsyneitä?

    Yksi väsymyksemme aiheuttaja on krooninen varovaisuus.

    "Mä oon ihan vitun väsynyt!" "Haluaisin vain nukkua!" Kuulostaako tutulta? Olemme pisteessä, jossa työikäiset ihmiset haukottelevat enemmän kuin vanhukset. Väsymykselle on monta syytä, mutta esittelen nyt yhden lisää. Se on ilmiö nimeltään krooninen varovaisuus. Kun psykologisia koreografioita ja varovaisuuden askelmerkkejä joutuu tarkkailemaan päivittäin, ihmisestä tulee väsynyt.

  • Mihin sinä uskot? Testaa itsesi!

    Mihin uskot?

    Mihin uskot? Mikä sinulle on elämässä tärkeätä? Mitä arvostat? Testaa itsesi! Testi perustuu professori Tatjana Schnellin pitkäaikaiseen tutkimustyöhön Innsbruckin yliopistossa.

  • Aivotutkija: Nämä viisi asiaa kaipaavat kipeimmin muutosta suomalaisessa työelämässä

    Kiire, uni, tehokkuus, tilat ja verkostotyö.

    Kun aivotutkija päästetään katselemaan suomalaista työelämää, tulee mieleen pitkä lista asioita, jotka kannattaisi muuttaa. Aloitetaan tärkeimmistä, kirjoittaa aivotutkija Minna Huotilainen blogissaan. 1. Kiire ja hoppu pois! Lyhytjänteinen asioista toiseen hyppiminen ja jatkuvat keskeytykset eivät päästä aivoja vakaviin töihin, vaan pitävät meidät lillukanvarsien parissa.

Oi maamme