Hyppää pääsisältöön

Kadonneet eläimet: Minne vilisti vesikko?

Vesikko
Vesikko katosi Suomen luonnosta 1900-luvun lopulla. Vesikko Kuva: Anna-Kaisa Brenner / Yle vesikko,Mustela lutreola

Minne katosi vesikko? Viimeisimmästä Suomessa tehdystä havainnosta on jo neljännesvuosisata. Touhukas paksuturkkinen näätäeläin oli tuttu rantavesien asukki, kunnes sen kanta romahti.

Moni ikäihminen muistaa vielä vesikon (Mustela lutreola). Tämä vikkelä uimari viihtyi pensaikossa erityisesti jokien ja purojen rannoilla ja saalisti sieltä kaloja, sammakoita, rapuja sekä pieniä nisäkkäitä. Vesikkoja tavattiin maassamme aina Suomineidon vyötärön korkeudelle saakka.

1930-luvulta lähtien Suomen vesikkokanta alkoi kuitenkin nopeasti taantua, ja laji rauhoitettiin vuonna 1945. Rauhoittaminen oli liian myöhäistä, vesikko muuttui hyvin harvinaiseksi, ja viimeinen varma havainto tehtiin Sotkamossa vuonna 1992.

Vesikko
Vesikko ei enää pärjännyt Suomen luonnossa. Vesikko Kuva: Anna-Kaisa Brenner / Yle vesikko,Vesikko,Mustela lutreola lutreola

Vesikon elintila on kaventunut

Vesikkojen katoamisen on arveltu johtuvan monista syistä kuten turkispyynnistä ja minkeistä. Metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen ei usko minkkiteoriaan vesikkojen hävittäjänä.

– Minkki on vähän sellainen jokapaikanhöylä. Vesikot sen sijaan viihtyivät erityisesti jokien ja hiekkapohjaisten purojen ranta-alueilla, sanoo Heikki Henttonen.

– Vesikko on elinympäristönsä suhteen huomattavasti nirsompi kuin minkki, eikä vesikkoa ollut koskaan niin lukuisasti kuin minkkiä on nykyisin. Nykytilanteessa minkki estää vesikon palautumisen Suomen luontoon, kertoo Henttonen.

Jokien ja purojen rannat ovat muuttuneet 1900-luvulla, kun luonnonpurot ovat kokeneet kovia mm. metsätalouden mylleryksissä. Suojaavat tiheät pusikot ovat vähentyneet ja rantarakentaminen yleistynyt.

Kannan pienenemiseen on saattanut vaikuttaa myös ravinto.

– Vesikon herkkua ovat ravut. Rapurutto hävitti suuren osan rapukannastamme viime vuosisadan alkupuolella. Tämä saattoi olla yksi syy vesikkojen vähenemiseen, arvelee Heikki Henttonen.

Vesikko palautettiin Viroon

Kärppien sukuun kuuluvaa vesikkoa tavattiin 1800-luvulla Euroopasta aina Uralille ja Kaukasukselle asti, mutta nykyisin vesikkoja on enää pienehköinä populaatioina Venäjällä ja Euroopassa kuten Espanjassa, Ranskassa ja Romaniassa.

Meitä lähimmät vesikot elävät Viron Hiidenmaalla, minne niitä on palautusistutettu 2000-luvun alusta lähtien. Siellä on nykyisin luonnonvarainen lisääntyvä kanta.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN pitää vesikkoa äärimmäisen uhanalaisena lajina. Suomen luonnosta vesikot ovat kuolleet sukupuuttoon, mutta Korkeasaaren, Ähtärin ja Ranuan eläinpuistoissa elää vesikkoja, joita on siirretty sinne Virosta.

Vesikko
Vesikon lempiruokaa olivat ravut Vesikko Kuva: Anna-Kaisa Brenner / Yle vesikko,Vesikko,Mustela lutreola lutreola

Tiesitkö tämän vesikosta eli tuhkurista?

Vesikolla, kansankielellä "tuhkurilla", on Suomessa pitkä historia, ainakin jos paikannimiin on uskomista. Etenkin Satakunnassa ja Hämeessä sijaitsee Tuhkuri-nimisiä vesistöjä. Tuhkuri-sanan alkuperästä ei ole varmaa tietoa: se on tullut kielenkäyttöön mahdollisesti novgorodilaisten turkiskauppiaiden myötä tuhat vuotta sitten.

On myös arveltu, että tuhkuri-sana juontaa juurensa vesikon tiheän aluskarvan väristä. Tuhkuriksi on tosin kutsuttu myös hilleriä, näätää ja kärppää, joten lajintuntemus on ollut kansan keskuudessa vähän niin ja näin.

Vesikko

Mustela lutreola

  • Luokka: Nisäkäs
  • Lahko: Petoeläin
  • Heimo: Näätäeläimet
  • Pituus: 30-60 cm, häntä 12-19 cm
  • Paino: 300-900 g
  • Poikasia: 2-7

Vesikko näyttää hampaitaan
Vesikko oli aikanaan tärkeä turkiseläin Vesikko näyttää hampaitaan Kuva: Anna-Kaisa Brenner / Yle vesikko,Vesikko,Mustela lutreola lutreola
Kommentit
  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

  • Kyyn hyödyllisyys yllättää

    Kyy hidastaa välillisesti puutiaisia levittämästä tauteja.

    Kyystä on ihmiselle yllättävää hyötyä. Se hidastaa välillisesti puutiaisten, eli punkkien, kantaman borrelioosin ja puutiasaivokuumeen leviämistä.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Parasta retkiruokaa – Peltsi kokeili kolmea reseptiä

    Peltsin keittiössä valmistettiin ruokaa nuotiolla.

    Peltsi kovan vuoden kolmas haaste on noin 200km hiihtovaellus Lapissa. Se ei onnistu ainakaan ilman hyvää ruokaa! Peltsin keittiössä valmistetaan kolme lukijoiden lähettämää retkiruokaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.