Hyppää pääsisältöön

Kadonneet eläimet: Onko kalmankuoriaista näkynyt?

Kalmankuoriaisia
Museoituja kalmankuoriaisia. Kalmankuoriaisia Kuva: Yle / Anna-Kaisa Brenner Blaps mortisaga

Ennen muinoin uskottiin, että mustan kovakuoriaisen kohtaaminen tietää kuolemaa. Vanha kansa oli oikeassa – musta kalmankuoriainen on kuollut Suomessa sukupuuttoon.

Maailmassa riittää kovakuoriaisia, mutta ruokakomerossa sellaisen kohtaaminen hätkähdyttää aina. Kalmankuoriainen, Blaps mortisaga, hätkähdyttää myös nimellään.

Ruotsiksi kalmankuoriainen on dödsbud, kuoleman lähetti. Eri kulttuureissa kautta maailman mustan kuoriaisen kohtaamista on pidetty pahana enteenä.

Jos mustia kovakuoriaisia tulee näkyviin, tietää se jonkun talonväkeen kuuluvan kuolemaa.― SKS, Kalle Markkula 1935

Kolkosta nimestään huolimatta kalmankuoriainen ei ole peto.

– Kalmankuoriainen syö kasviperäistä ainesta kuten pehmeitä kasvinosia ja jauhoja, sanoo kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattila Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Kalmankuoriaisia tai sen lähisukulaisia on ainakin 15 laatikollisen verran tallessa Luonnontieteellisen museon kellarissa Helsingissä. Ne ovat siellä visusti laatikoissa, siististi latinankielisin nimin ja löytöpaikkatiedoin varustettuina.

Kuoriaislaatikko Eläinmuseossa
Vanhimmat kuoriaiset ovat 1800-luvulta. Kuoriaislaatikko Eläinmuseossa Kuva: Yle / Anna-Kaisa Brenner Blaps mortisaga

Muualta Suomesta kalmankuoriaisia ei sitten enää löydykään. Se katosi suomalaisista ruokakomeroista, myllyistä, leipomoista ja eläinsuojista jo yli 50 vuotta sitten, ehkä iäksi. Viimeisin tunnettu havainto tehtiin Kuhmossa vuonna 1961, mutta museon kokoelmissa on kalmankuoriaisia aina 1800-luvulta asti.

– Keski-Aasian kuivilla aroilla ja aavikoilla, Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa yleinen kuoriainen on elänyt Suomessakin suunnilleen Oulun korkeudella saakka, kertoo Jaakko Mattila.

– Vielä nykyäänkin niitä esiintyy luonnossa Keski-Euroopassa. Jopa Ruotsissa niitä on silloin tällöin tavattu ulkoa, mutta yleensä kannat elävät kuitenkin rakennuksissa.

Kalmankuoriainen on siis tyypillisesti ihmisen seuralainen eikä se pärjäisi itsekseen meikäläisessä luonnossa.

kalmankuoriainen
Kalmankuoriainen on näyttävä otus. kalmankuoriainen Kuva: Pekka Malinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo Blaps mortisaga

Kalmankuoriainen on tullut aikoinaan Suomeen todennäköisesti ruokatarvikkeiden mukana eivätkä asiantuntijat pidä mahdottomana, etteikö yksittäisiä yksilöitä saattaisi vielä nykyäänkin matkata tänne asti esimerkiksi satunnaisen tuontielintarvikekuorman mukana. Elinvoimaiseksi lajiksi siitä ei enää suomalaisoloissa ole.

Yöaktiivinen eli pimeässä viihtyvä kuoriainen on kohtalaisen iso, jopa kolmesenttinen pitkäraajainen eläin. Se liikkuu kohtalaisen hitaasti ja haisee pistävästi lysolille, joten kalmankuoriaisen olinpaikat on ollut helppo havaita.

Neulalla kiinnitetty kalmankuoriainen
Kalmankuoriaiset on luokiteltu tarkasti omiin laatikoihinsa. Neulalla kiinnitetty kalmankuoriainen Kuva: Yle / Anna-Kaisa Brenner Blaps mortisaga

Kemialliset haittavaikutukset kuten torjunta-aineet sekä rakentaminen ovat hävittäneet maailmasta useita sisätiloissa esiintyviä kovakuoriaislajeja. Rakennusten tiiviys ja parempi hygienia pitävät huolta siitä, etteivät kuoriaiset enää löydä ravintoa eivätkä tarvitsemiaan piilopaikkoja.

– Kalmankuoriaisella ei ole ollut rakennusten sisätiloissa varsinaisesti mitään luontaisia vihollisiakaan, sanoo Jaakko Mattila.

– Ehkä jotkut hiiret niitä syövät, mutta eiköhän siivoaminen ole niitä eniten uhannut vanhoinakin aikana. Hygienia on ne nitistänyt.

Kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattila Luonnontieteellisestä keskusmuseosta
Kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattila Kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattila Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Kuva: Yle / Anna-Kaisa Brenner Luonnontieteellinen museo,Jaakko Mattila, Luonnontieteellinen keskusmuseo

Kalmankuoriainen

Blaps mortisaga

  • pituus: 20-30 mm
  • väri: musta, heikosti kiiltävä
  • ravinto: kasvinjätteet
  • muoto: peitinsiivet näyttävät kärkimäisiltä
  • yöaktiivinen
  • haisee lysolilta
  • Jääkuvion synty ja sisiliskon hurja häntä

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä

    Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvalliset kysymykset tulivat tällä kertaa Tuusulasta ja Orivedeltä ja näin asiantuntijat vastasivat.

  • Katse ylös! Kaupunkien kiviseinät kertovat monta tarinaa

    Kivieläinretkellä Helsingin keskustassa

    Nautiskeleva sammakko, luikerteleva sisilisko, ylväs karhu...Kaupunkien kiviseinistä löytyy runsaasti eläinkuvia ja yksityiskohtia, joita arjen kiireen keskellä ei välttämättä huomaa.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • 2018 on ihmiskunnan historian kiinnostavin vuosi

    Tutkimusmatkalle pääsee mukaan pysymällä hengissä!

    Ikinä ennen ei ole ollut näin hykerryttävän kiinnostavaa aikaa olla elossa - koska tiede! Tekniikan kehitys tapahtuu nopeammin kuin koskaan ja tutkimusmatkalle pääsee mukaan vain pysymällä hengissä, kirjoittaa biotekniikan tohtori Lauri Reuter blogissaan. Koko tammikuu on listattu viime vuoden saavutuksia ja maalailtu trendejä seuraavalle.

  • Synkin hetki kuvaa Britannian kohtalonhetkiä – Yksi kohtaus melkein pilaa Churchill-elokuvan

    Synkin hetki (Darkest Hour) luottaa populismiin

    Dunkirkin eli Dunkerquen evakuointioperaatio Dynamo on Britannialle samaa kuin meille talvisota, häviön partaalta koko valtakunnan pelastanut onnistunut myyttinen sotaoperaatio, josta tehdään yhä uudestaan elokuva. Juuri nyt Brexitin ollessa kuuma neuvottelukysymys yleisöjä lämmittelee Synkin hetki (Darkest Hour), jossa Winston Churchill pelastaa Britannian. Mutta antaako elokuva Churchillista oikean kuvan?

Luonto

  • Avara luonto keväällä 2018

    Avara luonto keväällä 2018

    Avaran luonnon dokumentteja keväällä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.