Hyppää pääsisältöön

Yle Puhe uudistuu

Olli Junes
Olli Junes Kuva: Kimmo Räisänen / Yle Yle Puhe,Olli Junes

Yle Puhe uudistuu vuoden 2018 alussa. Suurimmat muutokset kuuluvat kanavalla talviolympialaisten jälkeen helmikuun lopussa.

Yle Puheen pääasiallinen kohderyhmä on 30-44-vuotiaat, joita haluamme palvella jatkossa entistä paremmin. Yle Puhe tulee olemaan vastakin punnitun puheen ja pelottomien persoonien koti. Haluamme tarjota asiakkaille uutta merkittävää tietoa ja avata uusia näkökulmia ympäröivään todellisuuteen. Moniääninen ja monipuolinen laadukas ohjelmisto tulee olemaan lupauksemme. Kanavalta kuulet vuodenvaihteen jälkeenkin mm. ajankohtais- ja asiaohjelmia, syventäviä henkilökuvia, lasten luentoja ja urheiluelämyksiä.

Uudistunut kanava on kuultavissa 26.2. alkaen, mutta sitä ennen laadukkaan perusohjelmiston lisäksi kuullaan mm. Politiikkaradion presidenttiehdokkaiden tentit tammikuussa ja helmikuun 9. päivä alkaen Yle Puhe on kahden viikon ajan olympiaradio, joka seuraa Pyeongchangin kisojen tapahtumia lähes ympäri vuorokauden.

Yle Puhe tulee lisäämään maltillisesti musiikkia lähetyksiin heti olympialaisten jälkeen. Uudistuksen myötä kanavalla alkaa kuulua n. 20 kappaletta päivässä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan kappaleet tullaan sijoittelemaan kahteen tai kolmeen eri ohjelmaan, joihin se mielestämme parhaiten sopii. Vertailun vuoksi mainittakoon, että ns. hittiradiossa musiikkirotaatio voi olla hyvinkin kymmenen kappaletta tunnissa, joten Yle Puheen musiikkiprosentti tulee olemaan varsin pieni ja kanava tulee olemaan ensisijaisesti puheradio.

Yle Puheen yllä mainittua pääasiallista kohderyhmää kanava ei tällä hetkellä tarpeeksi hyvin tavoita. Maltillinen musiikkiprosentti sekä erittäin mietitty musiikkiprofiili tulee uskoaksemme rytmittämään kanavan tiettyjä ohjelmia paremmin ja parantamaan kuuntelukokemusta entisestään. Jonkin verran on kyselty, tuleeko Yle Puheesta hittiradio. Vastaus on: Ei tule. Yle Puheen musiikkilinja tulee olemaan lempeän vaihtoehtoinen, kohderyhmän tunnemuistia kutkuttavaa ja uusia elämyksiä tarjoavaa. Musiikkia heille, joita ei ainakaan liikaa tällä hetkellä Suomen hienolla radiokentällä palvella.

Ohjelmapäällikkö Olli Junes, Yle Puhe

  • Seitsemän asiaa, jotka kaikkien pitää tietää digitaalisen median tulevaisuudesta juuri nyt

    Ennuste digitaalisen median lähitulevaisuudesta.

    Radio-ohjelma Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä on käsitellyt kevään ja kesän ajan mediamaailman kuumimpia digitaalisia ilmiöitä. Mutta mitä tapahtuu tulevaisuudessa? YLE Puheen ohjelman tekijät Jani Halme ja Tomi Saarinen listasivat seitsemän tärkeintä asiaa, joiden he uskovat tapahtuvan digitaalisessa mediassa lähitulevaisuudessa.

  • Katujengit ovat siirtyneet nettiin

    Yle Puhe kysyy, millaisia ovat nykyajan jengit?

    Häjyistä sakilaisiin ja lättähatuista aseman jengiin. Katu- tai nuorisojengit herättävät yleensä pelkoa tai vähintäänkin epäluuloa. Suomessa ei viranomaisten mukaan katujengejä ole, vaikkakin erilaisia nuorisoporukoita kadunkulmissa meillä on nähty kaikkina aikoina. Yle Puheen Kevyet mullat ripoteltiin suomalaisille katujengeille.

  • Itsekkyys on vapautta sanoa

    Onko itsekkyys lisääntynyt - vai tuntuuko meistä vain siltä?

    Joskus ennen mielipiteitä saivat sanoa lähinnä vain hallitsijat tai aateliset, nyt mielipiteensä saavat sanoa kaikki. Ei siis voida suoraan väittää, että itsekkyys ihmisessä on lisääntynyt, vaan vapaus sanoa on lisääntynyt. Entistä useammalla ihmisellä on mahdollisuus olla itsenäinen – ja itsekäs. Itsekkyys on demokratisoitunut. Ovatko meiltä unohtuneet muut?