Hyppää pääsisältöön

Alastoman ministerin yö – Törhösen Riisuminen oli aikansa kohuelokuva

Erkki Saarela ja Eeva Eloranta elokuvassa Riisuminen.
Erkki Saarela ja Eeva Eloranta elokuvassa Riisuminen. Kuva: Yle Kuvapalvelu Lauri Törhönen,Erkki Saarela,Eeva Eloranta,Riisuminen

1980-luvun kohuelokuvassa ministeri viettää yön vanhan heilansa kanssa hotellihuoneessa. Näyttelijöiden alastomuus nousi otsikoihin, vaikka elokuvan sisällössäkin olisi riittänyt kirjoittamisen aihetta.

Lauri Törhösen elokuvassa Riisuminen (1986) ministeri Usko J. Korkolainen ja hänen nuoruuden rakastettunsa Tarja kohtaavat yllättäen ja sopivat tapaamisesta, joka johtaa yhteiseen hotelliyöhön. Vaatteiden lisäksi riisutaan rooleja ja perataan lähimenneisyyden poliittisia tuulia.

Elokuva – kuten näytelmäkin – tapahtuu pääasiassa yhdessä hotellihuoneessa yhden yön aikana. Usko ja Tarja ovat entisiä vasemmistolaisia, joista Usko on Tarjan mukaan kääntänyt takkinsa päästyään Eduskuntaan. Helikoptereihin, lehdistötilaisuuksiin, autonkuljettajiin ja sviitteihin tottunut ministeri joutuu kohtaamaan menneisyytensä ihanteet ja haamut. Yöstä ei tule kaunis.

Elokuva perustuu Raija Orasen näytelmään, joka oli herättänyt paljon huomiota Tampereen työväenteatterissa vuonna 1984. Törhösen ja tuottaja Jörn Donnerin käsittelyn jälkeen Oranen irtisanoutui koko hankkeesta, ja sanoi, ettei valmis elokuva vastaa enää hänen tekstiään. Lopulta hänen nimensä kuitenkin esiintyy lopputeksteissä.

Näytelmässä ruodittiin vasemmiston kritiikkiä paljon laajemmin ja ronskimmin kuin elokuvaversiossa. Elokuvasta tuli paremmin suuren yleisön makuun istuva, mutta hiukan hampaaton. Sisällössä on kuitenkin yhä myös terävyyttä ja poliittista paloa, ja se peilailee 1980-luvun sortuvien ihanteiden aikakautta uskottavasti.

Elokuvassa ministeriä esittää aikakauden suosikkinäyttelijä Erkki Saarela ja hänen entistä heilaansa Eeva Eloranta. He ovat heittäytyneet rohkeasti rooleihinsa, ja säilyttävät luontevuutensa myös pitkissä alastonkohtauksissa.

Elokuvan ääniraidalla kuullaan Hectorin laulut ”Talo” ja ”Linnut, linnut”. Niiden oli tarkoitus ilmestyä singlenä, mutta levy jäi toteutumatta, eikä ”Taloa” ole koskaan julkaistu levyllä.

Eeva Eloranta ja Erkki Saarela elokuvassa Riisuminen.
Eeva Eloranta ja Erkki Saarela elokuvassa Riisuminen. Kuva: Yle Kuvapalvelu Riisuminen,Lauri Törhönen,Erkki Saarela,Eeva Eloranta
  • Riisuminen (1986) Näyttelijät: Eeva Eloranta, Erkki Saarela. Ohjaus: Lauri Törhönen. Tuotanto: Jörn Donner Productions Oy.
Keskustele

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa