Hyppää pääsisältöön

Lauantain toivotut levyt -ohjelmaan liittyviä muistoja

Radio maalaistalon ulkoseinällä
Radio maalaistalon ulkoseinällä Kuva: Yle Lauantain toivotut levyt,nostalgia,lauantai,radio,radio-ohjelmat

Lauantain toivotut levyt -ohjelmaan liittyviä muistoja vuodelta 2015.

Olen syntynyt ennen sotia ja lauantain toivotut -ohjelma kuului lapsuuteeni ja nuoruuteeni yhtä ehdottomina kuin maanantai-illan kuunnelma, sunnuntain radio-jumalanpalvelus, torstain klo 17. Lasten tunti ja lauantain toivotut levyt. Viime mainitun ansiosta monet klassisen musiikin kappaleet, joita nykyään kuulee valitettavan harvoin, tulivat tutuiksi.Silloin soitettiin mm. Chopinin As-duuri-poloneesia, Händelin Largoa, Schubertin Serenadia ym. Noiden muistojen johdosta toivoisin nyt soitettavan Beethovenin ”Fuer Elise”, jota sitäkin nykyään kuulee ani harvoin.

Ystävällisin terveisin

Raija Keynäs

---

Oli 60-luvun loppupuoli, jolloin Matti Paalasmaan Listalla soi (loputtomasti) Aikamiesten Iltatuulen viesti ja Dannyä kuten hänen Tuuliviiriään kuuli rinnakkaisohjelmalla ja tanssilavoilla. Paikkana oli eteläkarjalainen maalaistalo, jonka tuvassa sattuivat ko. kesälauantai-iltana olemaan mummoni hurskas, tiukkapipoinen sisko, hänen velivainaan aikuinen poika, joka edusti nuorempaa sukupolvea ja jolle Lista oli vakiokuunneltavaa, ja meitä murrosikäisiä eli nuorinta sukupolvea oli pari-kolme. Muut perheestä olivat vielä iltatoimissa ulkona, navettahommissa, lopettelemassa heinätöitä ja/saunan lämmityksessä.

Lauantain toivotut soi. Täti puuhaili matonkutomisen kanssa kangaspuiden ”pukilla”. Hän reagoi, kun vakava musiikki vaihtui keveämmäksi ja alkoi Iltatuulen viesti, että ”Radio kiinni!”, mutta aikuinen veljenpoika sai hänet vakuutetuksi ”hyvällä musiikilla”, ja laulu sai jatkua. Mutta kun Dannyn Tuuliviiri alkoi – ilman varoitusta samalla volyymilla! – tädin mitta täyttyi, eikä ”siinä ehtinyt ’kissaa’ sanoa”, kun tämä ampaisi kangaspuilta ja pamautti laatikkoradion kiinni. No, myöhä suututtii!! Ilmaisimme pikaistuksissa, kuinka epäoikeudenmukainen teko oli, että radio oli meidän perheen eikä hänen yms. – ja ”pamautimme” radion auki. Aikuinen veljenpoika oli mei’än puolella, mikä pelasti tuon huippuhetken kuulla tuota kovin-kovin suosittua iskelmää. Danny sai kuin saikin laulaa laulunsa loppuun asti, mutta kireässä ilmapiirissä, joka ei unohdu.

Dannyn Tuuliviiri tuo mieleen AINA tuon Lauantain Toivotut –tilanteen.

Ystävällisesti Marja-Leena

----

1961 oltiin Kuusamossa oltu viikko sotaharjoituksissa, oli kylmää -15 ja lähdössa varuskuntaan jossa sauna ja ruoka odotti. Kiivettiin armeijan hanomagin lavalle ja sen kurjasta radiosta tuli launtain toivotut levyt ja sen kevyen jakson aluksi tuli Tutta Jewin laulama Talven ruusu, se kuulosti niin hyvältä että jaksoi sen pari kymmentä kilsaa mennä. Vielä yli viidenkymmenen vuoden jälkeen muistelee sitä ja kuinka se lämmitti.

---

Lauantain toivotut 80 vuotta tosi on

Kotiimme tuli ensimmäinen radiovastaanotin syystalvella 1957. Se oli pieni kastanjanruskea ASA. Peräpohjalaisessa pienviljelijä-rintamamieskodissa sähkö oli arvokasta, radion arveltiin tuovan laskuun oman painonsa. Radiosta kuunneltiin lähinnä STT:n uutiset ja hartausohjelmat. Yksi itseoikeutettu lisä olivat Lauantain toivotut levyt. Se oli koko perheen ohjelma. Tiedettiin, että kylän arvostettu opettaja Kauko Kaskikin lähetti niihin toiveitaan. Joskus yritettiin jopa arvailla, mikä olisi voinut olla ”Kasken toive”. Keinutuoli oli rätisevän radion vieressä, isä istui siinä ja soitto soi. ”Alte Kameraden” oli hänen kovasti arvostamansa kappale, radio piti silloin pistää suurelle. Viikko päättyi näihin kahteen: Toivottuihin ja saunaan.

Ohjelman ensimmäinen puolituntinen oli tärkeä: muiden esittämä klassinen ja hengellinen musiikki oli sellaista, mihin muuten vain harvoin oli kosketusta. Kun kello tuli puoli seitsemän, isä lähti saunaan ja me muut jatkoimme ”rämppämusiikin” kuuntelua, jos huvitti.

Noista päivin tämä lähetys on ollut joka viikon MUST, jos kuulolla olen. Ulkomailla ollessanikin olen kaivannut tuttua ystävää. Nyt ihmisten elämäntyylin muututtua agraarista enemmän viihteen puolelle - jos kotona olen, saunon ennen ohjelman alkua. Haluan keskittyä radion tarjoiluun ilman toisen loppuviikon tärkeän perinteen asettamia ehtoja. Edelleen suosikkini on ohjelman alkuosa mutta muunkin kuuntelen. Jatkukoon YLEn monen elämänrytmille kehräämä punainen lanka myös tulevien vuosikymmenten ajan!

Kuuntelija Marketta Kolarin Sieppijärveltä

P.S. Muistan mustavalkokuvan, missä isäni istuu keinutuolissa radiota kuunnellen, mutta sitäpä en enää säilyneistä albumeista löydä, Schade.

---

Kuuntelin toivottuja joka jokaikinen viikko 1940-1950-lukujen tienoilla. Muistelen, että levyt alkoivat jo kello 17. Kun levyt kuulutettiin, merkitsin joka kerta paksuun vihkoon arvosteluni parilla sanalla ja annoin niille pisteitä asteikolla 4-10. Viimeinen kappale sai useimmiten kympin ja se oli esimerkiksi "Tähtilipun alla" tai "Muistoja Pohjolasta".

Ensio

---

Koulumme loppui jo yhdeltä. Äidin kirjastotyö myös. Äiti osti aina Ekbergistä pullapitkon (wiener) . Siskoni ja minä joimme kahvimaitoa. Odotimme viikonlopun kohokohtaa: Önskis, lördagens önskekonsert, eli Lauantain toivotut levyt

Sitten silitimme isän nenäliinoja, omia puseroitamme, ja musiikki soi. Ensin klassista. Sitten Straussin valsseja. Tanssittiin. Äiti opetti askeleita. (Eivät ole unohtuneet). Puolikuuden jälkeen oli Suomalaisten iskelmien vuoro. Huokailtiin Annikki Tähden ja Toivo Kärjen kanssa odotellessamme jännityksellä Ulkomaalaisia kappaleita, viikon kohokohtaa: Pat Boone, Robertino, Harry Belafonte, Ricky Nelson...

Yleensä niitä mahtui mukaan ehkä 3-5.

Mutta - juuri kun ensimmäinen pop-kappale oli alkanut, kuului ulko-oven avaimen vääntö lukossa: Pappa!

Isä tuli töistä. Radio kiinni heti! Kukaan meistä ei halunnut kuunnella kevyen musiikin vastaista saarnaa toistamiseen.

Syötiin kiltisti päivällistä toivoen että isän työ Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä pitäisi hänet varattuna 10 minuuttia kauemmin ensi lauantaina.

Mutta seuraavina lauantaina sama kuvio toistui.

Tämä oli 1950-luvun lopussa.

Ainoa tuulahdus popmusiikkimaaimasta, kiitos siitä!

Terveisin

Antonia

---

Asuin pikkutyttönä 1960-luvun alkupuolella Varsinais-Suomessa, Uskelassa. Vanhempani olivat rakentaneet viisihenkiselle perheellemme kodin korkean kallion juurelle, mistä luonto ja metsä alkoivat. Kesäisin, lauantaina alkuillasta lapsen tehtävänä oli hakea sekä vihta että vasta (äitini oli karjalainen ja isäni varsinaissuomalainen) metsästä kodin läheltä. Tämän saunaa edeltävän pienen luontoretken ajoitin aina niin, että ehdin takaisin kotiin siksi, kun lauantain toivotut levyt alkoivat soida radiosta.

Ehtookelloista ja niitä seuranneista lauantain toivotuista vaihtui kodin arkirytmi pyhäisemmäksi. Tutuiksi tulivat Miliza Korjuksen Warum, Laila Kinnusen Mantsurian kummut ja tietysti se aina niin levollinen vanha virsi Taalainmaan karjamajalta. Fur Elise edusti klassisempaa linjaa.

Yhä edelleen koetan rytmittää viikonvaihteen ohjelmani niin, että jos suinkin mahdollista, voin asettua rauhassa kuuntelmaan lauantain toivotut levyt. Ohjelma toimii minulle edelleen loistavasti siirtymänä arjesta pyhään. Siinä alkaa olla jotain samaa kuin"Turun tuomiokirkon kello lyö 12" ja joulurauhan julistuksessa.

On hyvä, että ihan kaikki asiat eivät muutu jatkuvasti.

Kiitos ohjelman toimittajien omaksumasta tavasta kertoa soitetun kappaleen tiedot vasta sen jälkeen, kun kappale on kuultu. Kuulija voi musiikin soidessa mielessään arvuutella omaa tietämystään.

Toivon, että ohjelma jatkuu kauas tulevaisuuteen...

Terveisin Tytti

---

Lauantain toivotut levyt -ohjelma on ollut lapsuuteni ja nuoruuteni sunnuntain alkamiseen liittyvä mukava ja jännittävä tapahtuma.

Olin siivonnut pirtin, lakaissut ja luutunnut. Sauna lämpesi, pullat ja leivät tuoksuivat uutuuttaan, uunin jälkilämmössä hautui silakkalaatikko päivälliseksi.

Ja: kaiken tämän hyvän keskellä äiti antoi lapsilauman kuunnella radiota noin 30-35 minuuttia. Ehtookellot kuunneltiin, koska se oli pyhän alkamisen merkki ja radio sai sen jälkeen kuin "vahingossa" jäädä auki.

Joskus äiti plättäsi sen kiinni, (voi harmi, liian aikaisin!), mutta useimmiten se sai olla auki niin kauan kui musiikki oli ylevää ja ehkä pikkuisen hartaanpuoleista, ainakin ensimmäiset kappaleet. Lopussa oli jo liian kevyttä.

Nämä jännittävät tuokiot avasivat minulle unelmien upean maailman, joka ei väkevän uskonnolliseen kotiini kuulunut.

Ystävällisin terveisin,

Irja

---

Muistelo viisikymmentäluvulta.

Oli juhannusaatto. Mieluinen tehtäväni oli hakea juhannuskoivut ja pystyttää ne. Tuuleskeli leppoisasti, oli lämmintä ja aurinkoista. Siinä puuhaillessani niiden koivujen pytyksessä tuvan avonaisesta ikkunasta alkoi kuulua Georg Otsin laulama Saarenmaanvalssi. Sitä riemastuttavaa tunnetta en pysty kuvailemaan, jonka silloin koin. Siitä on kulunut melkein 60 vuotta, Vieläkin se tunne palaa, kun kuulen Saarenmaanvalssin Otsin laulamana. Meillä Lauantaintoivotut oli niitä harvoja radio-ohjelmia, joita kuunneltiin uutisten ja hartausohjelmien lisäksi.

Aaro

---

Jossain Turun tuomiokirkon lähellä ruoka ehtii pöytään juuri kun ehtookellot soi.

Sitten mietitään säveltäjää sanoittajaa ja laulajaa. Samalla kun nälkä väistyy ja mieli rentoutuu myös musiikki vaihtuu kevyemmäksi.

Joku tunnistaa kaikki kappaleet. Toinen muistaa vuoden oikein. Kun lautanen on tyhjä ei sillä enää ole niin väliä. Taas on yksi viikko saatu valmiiksi.

Terveisin nuorempi kuuntelija naantalista.

---

60-luvulla maaseudun pienviljelijät eivät juuri klassisesta musiikista perustaneet. Ukkini kuitenkin kuunteli ensin saunan jälkeen tuvan rappusella hartaana ehtookellot, jotka juuri ja juuri kuuluivat kirkolta kotiini. Sitten mentiin tupaan ja kuunneltiin lauantain toivottuja, kunnes Lauantai-tanssit tulivat ja sotkivat hyvän perinteen. Meni toistakymmentä vuotta kunnes taas löysin opiskelujen jälkeen lauantain toivotut ja siitä asti olen koettanut saada saarnan tehtyä ennen ehtookelloja, jotta saan rauhassa kuunnella toivotut.

Minulle toivotut opettivat klassisen musiikin kuuntelun, eikä se kevyempikään puoli ole mennyt hukkaan. Ukkini toivoi aina hartaasti, että Miliza Korjus ei laulaisi Warumia, koska pyrin sen kiljumaan hänen kanssaan kilpaa ja se oli liikaa jopa ukkini kärsivällisyydelle. Nyt lauantai-iltaisin jatkan samaa perinnettä Warumin suhteen - sinnittelen Milizan mukana ja usein myös koiramme yhtyy lauluun jokseenkin samalla nuotilla.

Kiitoksia tästä ohjelmasta ja sen tuomasta ilosta, onnea ja menestystä tuleville vuosikymmenille!

Juhla-iltana olen katsomassa oman kylän pojan kirjoittaman näytelmän ensi-iltaa, mutta kuuntelen sen sitten illemmalla Areenasta ja nostan maljan toivotuille!

---

Lauantai-illan toivottujen kuunteleminen on ollut harras harrastukseni ainakin 50 vuotta. Intohimoisena radion kuuntelijana on tietysti muutakin, mutta lauantai-illan hiljentymisestä radion ääreen on tullut likimain, tosiaankin, uskonnollinen riitti. Sitä hyvin pohjustaa ehtookellot ja lauantai-illan hartaus. Moni muu viikonlopun askare saa jäädä, kun kello on kuusi.

Nykyään yritän huolehtia, että ruoka on syöty, kädessä on viinilasi ja kukaan ei häiritse. Vedän pitkäkseni tuvan vetosohvaan ja annan musiikin tulla. Jos on seuraa, jatkan ikiaikaista visailuperinnettä, arvaamme kappaleen, säveltäjän, esittäjän nimiä ja kaikkea siihen liittyvää. Palkintoina ovat tietämisen mielihyvä sekä vikaan menneen arvauksen kirvoittama älyllinen pohdinta.

Pienenä poikana viehätti tietysti loppupuolen kevyt musiikki. Lenny and the Lee Kings ja Stop the Music upposi varhaispuberteetin sydämeen. Silloin myös huvitti, siis miellytti, konsertin laaja skaala: Tauno Äikään virsisovituksista Dallapén humpanpumppaan, Heimo Haiton tai Ida Händelin viulun kaunosoinnista Bob Dylanin kapinaääneen.

Myöhemmin tärkeäksi on tullut tämä ikkuna muuhun kuin angloamerikkalaiseen musiikkiin. Pieni ikkuna, mutta lähes ainoa Suomi-kodosta. Tämä on vuosikymmenten mittaan ollut liki ainoa keino saada edes satunnaista kosketusta ruotsalaiseen, saksalaiseen, ranskalaiseen, venäläiseen, italialaiseen kevyen musiikin värikylläiseen maailmaan. Oman henkilöhistoriani myötä olen keskittänyt katseeni ranskalaiseen laulumusiikkiin. Vahvana on mielessä 60-luvun lauantai-illassa palan kurkkuun nostattanut Charles Aznavourin La Mamma. Vaikken silloin ymmärtänyt kuin nimen, sanoma oli selvä. Minun mielestäni jokaisessa lauantaikonsertissa pitää olla yksi ranskalainen laulu ja lisäksi pari muuta eurooppalaista kappaletta.

Nyt 80-vuotispäivänä haluan muistaa, tietysti äitiäkin, mutta ennen kaikkea isää, huomisen isänpäivän kunniaksi.

---

Toivotut levyt olivat tärkeä osa lauantai-iltaa kotona. Olin asunut kymmenkunta vuotta Intiassa, kun äidilläni oli 80-vuotis päivät. Vuosi oli 1984 ja marraskuun alku. En päässyt juhlimaan hänen syntymäpäiviään, sen sijaa laitoin toivomukseni ja toivotukseni lauantain toivotut ohjelmaan kirjeitse hyvissä ajoin. Siihen aikaan oli mahdotonta soittaa Intiasta Suomeen, puhelun saaminen saattoi kestää monta päivää. Olin tyytyväinen ja ajattelin. että jos äitini ei kuuntele ohjelmaa, joku ainankin kuuntelee. Näin kävikin. En enää varmasti muista levyä, kuitenkin että se oli kansanlaulu Karjalasta.

Myöhemmin sain tiedon, että joku tuttavistani oli kuullut toivotukset.

Nykyisin asumme Suomessa.

Laila Dhawan

---

Viikonvaihteessa 26.-27.10.1985 Mantaksi nimetty syysmyrsky saavutti Suomen. Erityisen voimakas myrsy oli Tornionlaaksossa. Olin tuona viikoloppuna käymässä nyt edesmenneen äitini luona Pellon Orajärvellä. Lauantaisaunan jälkeen olimme valmistautuneet kuuntelemaan Launtain Toivottujen 50-vuotisjuhlakonserttia. Myrsky oli kuitenkin katkaissut sähköt laajalta alueelta eikä äidin matkaradiossa ollut paristoja. Harmittelimme hetken tilannetta kunnes keksin, että kotitaloni ovikellossa on paristot, jotka sitten sopivatkin radioon. Muistan vieläkin vuosikymmenten jälkeen tilanteen erikoisen tunnelmallisuuden, kun kynttilöiden valossa kuuntelimme lauantain toivottuja rajumyrskyn raivotessa ulkona pimeässä syysillassa.

Kari Harju, Oulu

---

Lauantain toivotut levyt liittyvät 1960- ja 70-lukuun yhtä saumattomasti kuin lettipullat ja räsymattojen raahaaminen ulos tampattavaksi. Tai oikeastaan siinä oli jo pyhäpäivän odotusta, koska siivoukset oli siinä vaiheessa jo tehty ja pullat leivottu, ja oli aikaa istua kahville keittiöön. Isäni, joka oli lestadiolainen, ei ohjelmasta piitannut, vaikka saattoikin kuunnella alkupuolen virret ja kansanlaulut, kun Pokelat soittivat kanteletta. Äiti ei ollut lestadiolainen, ja hän käänsi tahallaan radion kovemmalle. Silloin isä katosi lämmittämään saunaa. Äidin silmiin syttyi kaihoisa katse, kun Miliza Korjus lauloi Warum, ja joskus hän käänsi selkänsä meiltä lapsilta, pidätteli kai kyyneleitä. Ketelbey’n Luostarin puutarhassa saattoi kirvoittaa äidiltä huudahduksen: ”Kuunnelkaa! Että on kaunista!”

Kun musiikki vääjäämättä kääntyi tangoiksi ja humpiksi, alkoi äiti hyräillä ja tanssahdella kamarin puolella, jossa oli enemmän tilaa. Me teinit odotimme hartaasti niitä muutamaa poppikappaletta, jotka oli aina sysätty ihan viimeiseksi, vaikka Rolling Stonesia tai Uriah Heepiä. Siinä vaiheessa kahden sukupolven maailmat erosivat.

Suomessa oli varmaan silloin monia koteja, joissa ei muuta musiikkia kuunneltu kuin Yleisradion lähetykset. Ei ollut levysoittimia, nuorilla ehkä joku halpismankka. Musiikkiohjelmien ajat tiedettiin ja radio käännettiin päälle.

Lauantain toivotut kuvastivat itse ihmiselämän kaarta, käänteisesti: alun vakavien hautajaisvirsien ja haikeiden kansanlaulujen jälkeen tuli keski-ikäisten hikiset humpat, ja lopuksi nuorison ihan viimeisintä hottia. Pahinta oli, jos isä juuri silloin palasi saunanlämmityksestä. Isä yleensä vinoili: ”Miksi se rääkyy? Onko sillä maha kippee?”

Ja laittoi radion kiinni.

Kirsi Rajapuro

---

Olin 6-lapsisen perheen nuorimmainen ja asuimme pienessä kylässä Pirkanmaalla. Olin aina ollut kiinnostunut musiikista ja radiota kuunneltiin ahkerasti, muuta viihdettä kun ei 1940-50-luvulla vielä ollut. Sähköäkään ei ollut, vaan radio toimi isoilla "pattereilla" Niitä piti säästää, olivat painavia kaupungista kantaa. Jos isä oli kotosalla, piti kuuntelua rajoittaa.

Lauantaisin tulivat vanhemmat siskot kaupungista kotiin ja alkuillan ohjelmaan kuului tietysti lauantain toivotut, jotka sattuivat sopivasti päivällistiskien aikaan. Pidimme kirjaa soitettavista levyistä, mutta ensin kirjasimme ylös omat toiveemme numerojärjestyksessä. Jos toivojan toive sattui juuri valitulla kohdalla toteutumaan, merkitsi se myös jonkin "salaisen" toiveen toteutumista. Se salainen toive oli isojen siskojen kohdalla, jotka myöhemmin illalla lähtivät tansseihin, että Hän sinne ilmestyisi ja tanssittaisi. En muista/tiedä toteutuiko se toive koskaan.

Lauantain toivottuja seuraan nykyäänkin ahkerasti ja muistelen niitä lapsuuden yhteisiä hetkiä sisarten kanssa.

Kiittäen hyvästä ja ikimuistoisesta ohjelmasta ,

nimim. Kipa

---

Muistoni sijoittuvat 50-60-lukujen vaihteeseen, jolloin perheeseemme saatiin radio, olin silloin noin 11-12-vuotias ja hulluna iskelmiin. Niitä kuulin monistakin ohjelmista mutta nykyiseen verraten varsin rajatusti. Niinpä Lauantain toivottuja kuuntelin näin: alku ajan klo 17 jälkeen voi hyvin vaikka lukea läksyjä tai tiskata, mutta korva tarkkana kuuntelin samalla, milloin Mauno Kuusisto laulaa Kertokaa se hänelle. Se tapahtui melko tarkalleen 25-28 min yli klo 17, ja se tiesi iskelmähanan aukeamista lopuksi toivetuntia.

Pidin todella paljon myös mainitusta Kuusiston laulusta, ja sehän oli listaykkönenkin käsittääkseni kauan. Kuitenkin halusin hartaimmin kuulla Eila Pellisen, Reijo Taipaleen, Pirkko Mannolan, Paula Ankan ja Lasse Liemolan laulantaa, ja tulihan sitä muttei koskaan liikaa - aina jäi halu kuulla enemmän.

Oi niitä ihania aikoja, onneksi samoja lauluja voi kuunnella yhä, ja kodissani ja autossani ei todellakaan kuulu ikinä esimerkiksi näitä tämän päivän naislaulajia, jotka jostain syystä mm. luulevat pienen lapsen äänen matkimisen olevan jollain tavoin miellyttävää korville. Ei ole ainakaan minusta.

Kiitos etukäteen näistä muisto-ohjelmista, Yle tekee hyvää työtä myös meidän varttuneiden kansalaisten musiikkitarpeiden tyydyttämiseksi.

Orvokki J.

---

Minun lauantai-iltani ovat monta vuotta alkaneet radion ehtookelloilla ja myöhemmin Lauantain toivotuilla levyillä. On jännittävää odottaa mille klassikkolle on suotu kunnia aloittaa ensimmäisenä ja onko levy esimerkiksi säveltäjämestarimme tuotantoa kun hänen syntymänsä juhlavuotta juuri vietetään. Lauantain toivotuissa kuulee usein harvemmin soitettuja levytyksiä. On hyvä että toivotuissa on tämä klassisen musiikin ja sitten kevyemmän musiikin osiot. Ikivihreät kappaleet jopa 1930-luvulta herättävät mieheni kanssa keskustelun kuka mahtaa kulloinkiin olla laulaja; A.Aimo vai Jori tai Eugen Malmsten jne. Lauantaina 10.10 kuultiin Ragni Malmstenin esittämä kappale Meri 1960-luvulta - hieno kappale.

Toivon sydämestäni että Lauantain toivotut jatkuvat vielä toisetkin 80 vuotta.

Lauantain toivotut on perinne kuten Joulurauhan julistus radiossa (ja tietysti tv:ssä) ja sen jälkeen Sulo Saaritsin Taas kaikki muistot ja radiokuuluttajan hyvän joulun toivotus

Nimimerkki "Syystuuli"

---

Muistelen lapsuuteni lauantai-iltoja 40-50 luvulla pienessä Vammalan kaupungissa. Perhe kokoontui syömään illallista n. klo 17. Kaikki työt oli tehty ehtookelloihin mennessä, silloin alkoi pyhä. Isän ja äidin kiireet loppuivat, oli leppoisaa.

Kuuntelimme lauantain toivottuja. Jussi Björlig ja Tonerna, Miliza Korjus, Warum. Kas valkohangel hohtaa timantti kimmeltäin-- Kun tunturissa puro hiljaa helää-- jne

Sibeliuksen ja Kuulan yksinlaulut, Griegin musiikki jne. soivat ihanasti lapsen korvissa. Isäkin niitä hyräili. Sapelitanssi, Belsassarinpidot ja kaikista kaunein oli mielestäni Luostarin puutarhassa. Olo oli onnellinen.

Puolikuuden aikaan musiikki muuttui iskelmävoittoiseksi.

"Eiköhän lähdettäisi jo saunaan, kun alkoi tuo rumputus" tuumasi isä. Perhe kömpi alakerran saunanlauteille nauttimaan löylyistä.

Lauantain toivotut levyt kokosi perheen yhteen, samoin teki maanantain radiokuunnelma.

Onnenhetkistä kiitäen

Anja Levoranta
Siuro

---

Olen aina kuunnellut lauantain toivottuja. Lapsena 40-luvun puolivälin jälkeen se oli yhteinen hetki äidin kanssa. Hän tiskasi ja minä kuivasin astioita. Jos hän tunsi jonkun kappaleen hän lauloi mukana. Äiti osasi myös toisen äänen useisiin laulelmiin. Myöhemmin huomasin, että joiden kappaleiden kohdalla, hän oli vaiti ja kyyneleet putoilivat tiskiveteen. Niitä hän yritti minulta salat. Militza Korjusin Warum oli takuuvarma itkettäjä, samoin Jo Karjalan kunnailla... Nyt itken minä niitä kuullessani. Isämme oli kadonnut. Äiti itki ikäväänsä. Minä itken äitini muistoa. Kiitos ohjelmasta.

Ata Hautamäki

Kirjailija.

---

Onnittelut syntymäpäiväsankarille!

Kesämökillä Norvajärvellä sauna lämmitetään niin ajoissa, että lauantain toivottujen alkaessa istutaan kylpytakeissa kuuntelemassa. Saunakaljan asemesta nautimme yleensä suosikkikorttipelistämme, lasten Skip-bo pelistä. Järvi, takkatuli, Skip-bo, lauantain toivotut. Mikäli jompi kumpi pelaajista tuntee pakottavaa tarvetta poiketa pihan perällä radiolähetyksen aikana, hän nappaa jääkaapin päältä mukaansa vanhan pienen punaisen taskuradion. Kun sen sijoittaa kompostoivan käymälän hyllylle, ei yksikään kappale mene ohi korvien.

Kuuntelutraditioon kuuluu arvata musiikkikappaleen nimi ensi tahdeista. Mikäli kyse on laulumusiikista, arvataan seuraavaksi laulajan nimi. Vuosien myötä arvausten osumatarkkuus paranee jatkuvasti, etenkin, kun arvaajat ovat kuunnelleet lauantain toivottuja lapsuudesta saakka jo 60 vuotta. Yllätyksiä tarjoavat kappaleet, jotka kuulemme ensi kertaa elämässämme lauantain toivottujen lähetyksessä. Melkein joka kerta mukana on ainakin yksi tällainen kappale. Onko ihan totta, että joku on sellaisen kappaleen toivonut, ihmettelemme musiikkituntemustamme laajentaessamme.

Ystävällisin terveisin

Annikki Arponen

---

Lauantaisin lumettomana vuorenaikana kirkonkylän oppikoulusta linja-autolla kotiin tultua piti pestä tuvan laattia. Toinen lauantaitinkini oli pihan haravointi, mielihommani. Tein sen uppoutuneena mielikuvitusmaailmaani aina lauantain toivottujen aikana. Pirin pihan puoleiset tuvan klasit auki, niin että kuulin hyvin ja voin laulaa mukana, kun lehtiharavan krapina hukutti lauluni. Tai niin luulin. Se oli pula-ajan suihkumusisointia.

Toivottujen tunti on mieluisin muistoni ankeista viikonlopuista yksinäisinä vuosina, kun virikkeitä oli vähän ja kaverit kaukana, kirkolla ja muissa kylissä.

Rarion kuuntelu ei sopinut isälle eres ehtoosin,vaikka hän oli jo mennyt maata. Hän jätti huoneensa oven auki ja ärjähteli sieltä, että rario kiinni, menkää maata, hän herättää aamulla. Sen hän tekikin heittämällä navetasta tultuaan pellisen putukiffelin ja muita kolisevia esineitä kokilla ovevan kämppäni lautaiseen ulkoseinään.

Myöhemmin ymmärsin, että isällä oli karmeita sotakokemuksia ja niistä painajaisia. Onneksi sain kuunnella toivotut.

Ystävällisin terveisin

Kaija Tiittanen 80v.

JK. Eteläpohjalainen d ei ole ärrä vaan tärytön ree.
kokki = vintti, ullakko
putukiffeli = rikkalapio

---

Kuusivuotiaasta asti olen kuunnellut ohjelmaa. Olen nyt 60 täyttänyt heinäkuussa 2015. Meillä ei ollut televisiota vasta kun olin täyttänyt 8 vuotta. Radio oli ainoa väline musiikkiin ja ohjelmiin. Kuuntelin Lauantain toivottuja ja Metsäradiota ja lastenradiota, Noita Nokinenää. Meillä oli tapana lauantaina saunan jälkeen kuunnella (itse eritoten) ohjelmaa, ja kun alkoi kevyen musiikin aika, naapurin täti tuli meille usein katsomaan kun minä ja pari vuotta nuorempi siskoni tanssittiin rimpsumekot (ikkunaverhoista äiti teki) päällä koko ohjelman loppuun. Olen kuunnellut ohjelmaa koko ikäni. Järjestän asiat (ateriat, saunat yms.) niin, että istun keittiön pöydän ääreen radion ääreen ja kuuntelen ihanaa ohjelmaa.

Terveisen ja onnittelut Lauantain Toivotuille!

Sari Nyrhinen