Hyppää pääsisältöön

Susanna Rahkamo povaa Suomelle hyvää menestystä Korean olympialaisista – Kisakoneessa peräti kolme psykologia

Susanna Rahkamo istuu Puoli seitsemän studiossa
Susanna Rahkamo istuu Puoli seitsemän studiossa Kuva: Marko Pulkkinen Susanna Rahkamo

Taitoluistelijasta Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajaksi edennyt Susanna Rahkamo uskoo, että Korean olympialaisiin lähtee viime kisoja parempi joukkue.
– Nyt meillä on paremmat lähtökohdat kuin ennen Sotshin olympialaisia. Meillä on enemmän potentiaalisia urheilijoita, jotka voivat pärjätä oikein kivasti, Rahkamo ennakoi suomalaismenestystä Puoli seitsemän haastattelussa.

Susanna Rahkamo ja Petri Kokko toivat Suomeen 90-luvulla neljä arvokisamitalia. Pari uskoi henkiseen valmennukseen, ja näillä opeilla menestystä lähdetään hakemaan myös pian alkavista Korean olympiakisoista

– Se on niin pienestä kiinni, että pystytkö sä voittamaan juuri sillä hetkellä, kun sulla on siihen mahdollisuus. Silloin kannattaa käyttää kaikki keinot.

Rahkamo muistuttaa, että urheilijoiden epävarmuus lisääntyy usein ennen kisaa, kun mielessä pyörii se, onko harjoituskaudella tullut tehtyä kaikki mitä voittoon vaaditaan. Silloin psykologi auttaa urheilijan virittäytymään oikeaan tunnelmaan.

– Me käytettiin todella paljon henkistä valmennusta. Jo harjoittelukaudella me tehtiin mielikuvaharjoituksia ennen molempia päivän harjoituksia, ja luonnollisesti aina ennen jokaista kisaa, Rahkamo muistelee.

– Esimerkiksi kolme kuukautta ennen Helsingin EM-kisoja me aloitettiin valmistautua siihen, että ne on meidän kotihallissa ne kisat.

Me onnistuttiin saamaan täysi hermostuneisuus päälle jo siellä kotisohvalla.

Kotikisat tuovat urheilijoille aina lisäpaineita. Niinpä Rahkamo ja Kokko aloittivat henkisen valmistautumisen jo silloisessa asuinmaassaan Saksassa.

– Me stimuloitiin se kisatilanne, ja onnistuttiin saamaan täysi hermostuneisuus päälle jo siellä kotisohvalla. Sitä hermostuneisuutta me sitten purettiin jo hyvissä ajoin etukäteen: mitkä on ne taikasanat, että me pystytään nauttimaan siitä luistelusta.

Kun tilanne oli tuttu jo kotisohvalta, esiintyminen kotiyleisön edessä ei enää hermostuttanut. Rennolla suorituksella jäätanssipariskunta voittikin EM-pronssia, joka oli heidän ensimmäisen arvokisamitalinsa .

– Rentous löytyi, ja se oli ihanaa!

Katso Susanna Rahkamon koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua