Hyppää pääsisältöön

Tuija Aalto: Näistä eväistä syntyi kaikkein yleisimpiin kysymyksiin vastaava Yle-botti

Somepäällikkö  Tuija  Aalto linkkitornin edustalla.
Tuija Aalto Somepäällikkö Tuija Aalto linkkitornin edustalla. Kuva: Mårten Lampén / Yle Yle,tuija aalto

Viime viikolla kokeiluun otettu Yle-Facebook-sivun Yle-bot m.me/yleisradio on opetellut muutamia kymmeniä Yleltä useimmin kysyttyjä kysymyksiä. Lisäksi sille on syötetty toistakymmentä internetsivun rss-feediä Ylen ohjelmistoon liittyen. Jos esimerkiksi kysyt, mitä dokumentteja Yleltä tulee, saat vastaukseksi tuoreimmat tällä sivulla julkaistut artikkelit: yle.fi/aihe/dokumentit.

Kokeilutiimimme kirjoitti botille myös kourallisen jutustelurepliikkejä kohteliaan viestinnän perustarpeiksi.

Näin kokeilun alussa opetamme botille hieman lisää kysymys-vastauspareja joka viikko. Bottimme ei ole uutisbotti: siltä saa tilattua tasan yhden viikottaisen ohjelmavinkkiviestin, joka ilmestyy maanantaisin.

Messenger-botin lähettämissä ohjelmavinkeissä ei ole personointia: ne ovat kaikille samoja. Henkilökohtaista palvelua Yleltä saa tekemällä Yle Tunnuksen ja käyttämällä Uutisvahti- ja Yle Areena -sovelluksia.

Kohti juttelevaa internetkäyttöä

Pikaviestimien käyttö on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti. Facebook avasi keväällä 2016 Messenger platform -alustan verkkokehittäjille. Messenger-alustojen varhainen kehittäjä Paul Walsh puhui pikaviestinten bot-käyttötapojen kehittymisestä Yle Betan Beta-päivässä 1.9.2017 otsikolla “kohti nollakäyttöliittymiä”.

Läntiset maat tulevat tässä toki vähän jälkijunassa: esimerkiksi Kiinassa WeChat-palvelu on jo monelle yhtä kuin internet.

Millainen käyttökokemus laitteelle jutellessa syntyy?

Mediataloilla on paljon opittavaa keskustelevien käyttöliittymien kehittämisessä. Millaisia odotuksia luomme ja mihin pystymme vastaamaan? Yle-botin ensimmäisestä viikosta päätellen virtuaaliassistentit kuten Applen Siri, Google Assistant tai Microsoftin Cortana ovat jo monille niin tuttuja, että Yle-botiltakin on kokeeksi kyselty erinäisiä yleistietokysymyksiä.

Kuinka hienoa olisikaan synnyttää sellainen universaali apuri, joka osaisi selostaa kaikesta siitä mikä Ylen arkistoihin on ikinä viety!

Automaattisen sisällönanalyysin kokeilut ovat jo meneillään. Lue Kim Viljasen ja Sami Mattilan selostus Areena -sisältöjen litteroinnista automaattisen puheentunnistuksen avulla.

Tekoäly ymmärtää ihmisen puhetta

Nyt käynnissä oleva bot-kokeilu hyödyntää tekoälyä käyttäjän intention tunnistamisessa. Tämä perustuu luonnollisen kielen ymmärryksen paranemiseen. Tekoäly laskee todennäköisyyden sille, mitä ihminen siis kysyy, kun hän kysyy, mitä kysyy.

Jos tekoäly löytää sille opetettujen intentioiden joukosta tarpeeksi todennäköisen vaihtoehdon, se tarjoaa intentioon liitetyn vastauspohjan automaattisesti. Tekoälyn osaamisen ydin on, että botille voi esittää kysymyksen omin sanoin eri tavoilla.

Se on botin suurin ero hakukoneisiin, jotka hakevat täsmälleen annetulla hakufraasilla.

Vastaukset tulevat vastauspankista, tietämyskannasta, jota kokeilutiimi ylläpitää useimmin toistuvien kysymysten pohjalta. Tekoäly ei siis synnytä vastausta itse.

Sisällöntuotannossakin tekoälyä voi hyödyntää - sitä Ylellä kokeillaan Voitto-robotin kohdalla. Voitto on jo kirjoittanut kuntavaaliuutisia ja NHL-uutisia.

Botilta on ensimmäisen viikon aikana kyselty

  1. Yleisiä kysymyksiä Ylestä, Ylen johdosta ja Yle-verosta (näitä opetamme botille lisää)
  2. Ohjelmista monella tavalla. Halutaan tietää alkavista sarjoista, elokuvista Areenassa sekä muuten suosituksia Areenasta
  3. Satunnaisia asioita kuten elämän tarkoitusta (-- jos sen haluat tietää niin saat käydä itse kysymässä m.me/yleisradio - tässä vihje)

Kehitys kehittyy aluksi pienin askelin. Näin alkeita opetellessa on nieltävä noloutensa siitä, miten alkeellista botin osaaminen on. (No okei, Kioskin ruoka-apuri-demokin suosittelee kasvissyöjille kanarisottoa). Pohdimme ainakin sitä, miten voisimme tehdä mahdollisen seuraavan version botista fiksummaksi Ylen ohjelmatietojen suhteen.

Millaista palvelua sinä odottaisit tulevaisuudessa Yle-botilta? Millä alustalla odottaisit sen sinua palvelevan?

Bot-kokeilutiimissä: Kärkikampanjoiden ja ohjelmaviestinnän päällikkö Jasmiini Lappalainen Ylen markkinoinnista, toimitussihteeri Kaisa-Maaria Hildén Ylen yhtiöviestinnästä, vastaava tuottaja Timo Kämäräinen Yle Uutisista ja vuorovaikutuspäällikkö, Yle-tyyppi Sami Koivisto Julkaisuista. Yhteistyökumppanimme on Ultimate AI.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua