Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Tastula: Punaiset älkööt hakeko työpaikkaa!

Kolme punakaartin hoitajaa.
Punakaartin hoitajia Tampereella, Vapriikin kuva-arkisto. Kolme punakaartin hoitajaa. Kuva: CC-BY Tampere 1918, kuvaaja Hannu Rantakallio, Vapriikin kuva-arkisto Punakaarti

Sisällissodassa harjoitettu propaganda oli erittäin mittavaa kummallakin puolen. Sisällissodan myötä kuva erityisesti punaisista naisista kärjistyi, koska naiset osallistuivat sotaan.

Myös aseettomien punakaartin toimintaan osallistuneiden naisten kohtelu oli kovaa. Sodan jälkeen punaiseksi leimautuminen vaikeutti työpaikan saantia. Valkoinen lehdistö ruokki käsityksiä punaisten raakalaismaisuudesta jo sodan aikana ja sen jälkeenkin.

Valtiotieteen tohtori Tiina Lintusen tutkimuksen kohteena oli 267 punaista naista, jotka päätyivät valtiorikosoikeuteen syytettynä maanpetoksellisesta ja valtiopetoksellisesta toiminnasta sisällissodan aikana. Tutkimuksen naiset olivat Porin ja Ulvilan seuduilta, ja keskimäärin 20-40 –vuotiaita.

Viholliskuvan luominen

- Valkoisten propaganda pyrki kyseenalaistamaan punaisten naisten sukupuolimoraalin. Punakaartin sairaanhoitajia nimitettiin pilkallisesti lemmensisariksi. Heistä pyrittiin luomaan kuva moraalittomina naisina, jotka menevät rintamalle pyydystämään miehiä. Leimaus oli vailla totuuspohjaa, sillä naiset toimivat huoltojoukoissa armeijan tarvitsemina sairaanhoitajina ja keittäjinä.

- Sitten puhuttiin näistä naisista, jotka olivat seurustelleet venäläisten sotilaiden kanssa. Heistä käytettiin nimitystä ryssänmorsian, koska menivät yhteen vihollisen kanssa.

- Naisia syytettiin kapinaan osallistumisesta sekä myös siitä, että olivat kasvattaneet lapsistaan punikkeja. Heitä syyllistettiin siitä, että he olivat kasvattaneet petollisen kansakunnan, joka kääntyi isänmaata vastaan, kertoo Tiina Lintunen Yle Radio 1:n Kalle Haatasen toimittamassa radio-ohjelmassa Punaisten naisten kohtalot sisällissodan aikana ja sen jälkeen.

- Neljäs ryhmä oli naarastiikerit eli punaiset aseelliset naiset, jotka sukupuoliroolien uhmaamisella herättivät vihaa, lisää Tiina Lintunen.

Punaisten omassa propagandassa naiset nostettiin sankarilliseen asemaan ja heidän merkitystään taisteluissa korostettiin. Eriarvoisuuden kokemuksesta kumpuava viha oli helpompi kanavoida lähellä oleviin ihmisiin kuin järjestelmän muuttamiseen.

Valkoisten puheet

Kontrasti valkoisen puolen käsitykseen sairaanhoitajista oli suuri. Siellä sairaanhoitajat olivat laupeuden sisaria, jotka uhrasivat itsensä ja olivat valmiita menemään pahoihin paikkoihin rintamalla. Kun taas punaiset naiset leimattiin moraalisesti huonoiksi naisiksi. - Punakaartin sairaanhoitajana toiminut saattoi saada ankaramman rangaistuksen kuin punakaartissa keittäjänä tai siivoojana toiminut nainen.

- Vahva propaganda poisti punaisilta naisilta humaanisuuden. Tarinoissa kerrottiin sellaista, että he tappavat sairaaloissa valkoisia potilaita, mikä ei ollenkaan pidä paikkansa, sanoo Tiina Lintunen.

Punainen palvelijatar, älä hae työpaikkaa

Tiina Lintunen kirjoittaa kirjassaan Punaisten naisten tiet näin: Ehdolliseen vapauteen päässeiden entisten kapinallisten paluu arkeen ei ollut helppoa. Vastassa oli ympäröivän valkoisen yhteiskunnan kauna ja epäluuloisuus, mikä ilmeni nopeasti työpaikkaa etsittäessä.

Valtiotieteen tohtori Tiina Lintunen on kirjoittanut kirjan Punaisten naisten tiet.
Valtiotieteen tohtori Tiina Lintunen on kirjoittanut kirjan Punaisten naisten tiet. Kuva: Valtiotieteen tohtori Tiina Lintunen, Otavamedia/Kari Hautala 2016 Suomen sisällissota

Valkoisessa Suomessa palvelukseen halutaan –palstoilla oli sota-aikana usein erikseen määritelty toivotun työntekijän poliittinen väri ja sama käytäntö jatkui sodan päätyttyä koko maassa.

  • ”Keski-ikäinen, rehellinen palvelija, kykenevä hoitamaan nuoren miehen taloutta, saa paikan kesäkuun 15.päivästä. Ei punanen! ” (Keskisuomalainen)
  • ”Ruuanlaittoon ja karjanhoitoon täysin perehtyneelle, siistille, toimeliaalle, terveelle Palvelijattarelle (ei punakaartilaiselle) tarjotaan palveluspaikka maalla virkamiesperheessä. Palkka ansion mukaan” (Satakunnan Kansa)
  • ”Sisäkkö tai rouvan apulainen saa paikan maatilalla, mieluimmin talouskoulun käynyt. (Punaiset ja äpäräiset älkööt vaivatko itseään). Vastaukset pyydetään lähettämään Perniön postikontt. nimim. Sisäkkö”. (Turun Sanomat)

Punaleskien yleisinä selviytymisvaihtoehtoina olivat kunnallinen köyhäinapu ja työpaikan saaminen tai uuden puolison löytäminen.

Miten vihapuhe vaikutti punakaartin naisiin sodan jälkeen?

Välittömästi sodan jälkeen erityisesti aseellisiin naisiin kohdistui vihaa, mikä purkautui väkivaltana tai pikateloituksina.

Sodan jälkeen naisten joutuessa oikeuteen heistä jokaisesta pyydettiin kotipaikkakunnalta paikallisen suojeluskunnan esikunnan lausunto. Lausunnoissa ilmeni sotapropagandasta tuttuja stereotypioita, joissa syytettyjä naisia leimattiin ryssänmorsiamiksi tai kelvottomiksi kasvattajiksi, luettelee Tiina Lintunen.

Osa naisista vaikeni osallisuudestaan sisällissotaan kokonaan ja koetti peittää ajanjakson elämästään. He kokivat sen häpeällisenä erehdyksenä. Osa taas tahtoi palata näihin tapahtumiin yhä uudelleen ja kertoa lapsilleen kohtaamastaan vääryydestä.

- Kolmannen ryhmän kohdalla suhtautuminen menneeseen oli neutraaleinta. He kertoivat näin tapahtuneen, mutta eivät olleet siitä erityisemmin häpeissään tai katkeria. Se oli ollut vain yksi lyhyt kevät heidän elämässään, jonka jälkeen oli jatkettu eteenpäin, vastaa Tiina Lintunen.

Kiivain viha alkoi laantua, kun aikaa kului. Epäilys ja kauna jäivät kytemään molemmin puolin, mutta kaikki punaiset naiset eivät joutuneet henkilökohtaisesti vihan kohteeksi. Oli paljon tapauksia, joissa työnantaja suostui ottamaan entisen työntekijän takaisin ja menemään tästä takuuseen.

Vailla oikeuksia

Kaikki rikoksista tuomitut henkilöt menettivät tuohon aikaan Suomessa kansalaisluottamuksensa määräajaksi. Oleellisin seikka tässä oli äänioikeuden menettäminen.

Tuomittujen ohella toinen ryhmä, joka menetti äänioikeutensa olivat kunnan köyhäinhoidonalaiset henkilöt. Punaleskille ei maksettu eläkettä, vaan he joutuivat köyhäinavun piiriin, jos eivät yksin pystyneet elättämään perhettään.

- Eläkeasia herätti punaisissa paljon katkeruutta, sillä valkoisille leskille maksettiin hyvät eläkkeet nopeasti sodan jälkeen, kuvailee Tiina Lintunen.

Kunnian palautusta

Sosiaaliset uudistukset 1920- 1930 –luvuilla vaikuttivat siihen, että kansa alkoi yhdistyä ja entiset punaiset kokivat olevansa kansalaisia siinä missä muutkin. Valtiovalta pyrki tunnustamaan punaisten asemaa vähitellen. Punaleskille maksettiin eläkettä 1940-luvulta alkaen, mutta moni oli siihen mennessä jo kuollut.

Toinen kädenojennus tapahtui 1970-luvulla, jolloin valtio päätti maksaa korvauksen kaikille niille, jotka olivat olleet vankileireillä. Korvausta maksettiin kaikille, eikä vain syyttömänä leireillä olleille.

Lähteet
Lainauksia kirjasta Punaisten naisten tiet (Otava, 2017)
Sähköpostihaastattelu Tiina Lintunen 8.1.2018
Kalle Haatasen toimittama radio-ohjelma 8.4.2017 Punaisten naisten kohtalot sisällissodassa ja sen jälkeen