Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Sound Tracker pääkuva

Rakastettu Sami Yaffa - Sound Tracker tekee paluun lauantaina 20.1.

Sami Yaffa
Sami Yaffa Sami Yaffa,Sami Yaffa – Sound Tracker,Irlanti

Sound Tracker syväluotaa maailman kulttuureja kuuden uuden jakson verran. Sami Yaffa vaihtaa keikkalavat kulkurin buutseihin ja matkaa muusikkoystäviensä kanssa ihmisyyteen.

Kolumbiassa tanssijalka saa kyytiä. Lanteet keinuvat eroottisesti Picossa, futuristisen viidakkoelektron soihdunkantaja Ghetto Kumbé ja chambeta-soundin suurvisiirit Tribu Baharú pakottavat jalat ilmaan. Musiikki on moniongelmaiselle yhteiskunnalle myös elinehto, joka antaa toivoa ja väylän purkaa turhautumista.

“Varkaita, verenhimoisia murhamiehiä ja jurrisia ali-ihmisiä”. Näin aikalaiset kuvailivat 1800-luvun lopulla Amerikassa irlantilaisia siirtolaisia. Näiden aikanaan halveksittujen kulkureiden vaikutus maailman kulttuuriin on ollut valtava. Sami uppoutuu Irlannissa pyhään druidiseremoniaan, kaataa pubissa muutamat irkkulegenda Finbar Fureyn kanssa ja heittäytyy aamu-usvasta kaikuvan iirinkielisen Sean Nos -laulun vietäväksi.

Israelin ja Palestiinan pyhillä mailla heimokuntaisuus, uskonnollinen sota ja sukupolvesta toiseen jatkuva verinen väkivalta jakavat ihmisiä yhä enemmän erilleen toisistaan. Rokkari lähtee selvittämään näitä kansoja yhdistäviä tekijöitä. Israelissa punk-bändissä skulaaminen vaatii todellista asennetta, koska maan toiminnan kritisoiminen saattaa aiheuttaa nuorille jannuille todellisia vaikeuksia. Toisille, kuten toismaallisen laulunlahjan omaavalle Victoria Hannalle, laulamisesta tuli pelastus.

Sami Yaffa
Sami Yaffa Sami Yaffa,Sami Yaffa – Sound Tracker,Japani

Japanissa vanhat sosiaaliset ja luokalliset perinteet ovat vahvasti läsnä, mutta samaan aikaan niitä murretaan ja ravistellaan oikein huolella. Sami tutustuu Tokion yöelämän kiihkeään sykkeeseen, jossa Nature Danger Gang runttaa paikalliset estot auringonvalon ulottumattomiin. Ikiaikainen kulttuuri aukeaa komuso-munkkien shakuhachi-huilujen säestyksellä ja tulevaisuuteen matkataan psykedeelisen hologrammistaran matkassa. Tässä tulevaisuudessa muusikko tuntee itsensä tarpeettomaksi.

Kahdessa viimeisessä jaksossa Sami matkaa Venäjällä, missionaan nakuttaa ennakkoluulojen muuraama betonikuori auki ja kesyttää Neukkulan nalle. Öisillä klubeilla hoilataan systeemiä vastaan ja Euroopan vanhimmassa buddhalaisessa temppelissä lauletaan mantroja valaistumisen tiellä. Sami huomaa, että Venäjän ymmärtäminen alkaa sen moninaisuuden tajuamisella.

Samankaltaisuus ei ole rikkautta. Rikkautta on olla erilainen ja ainutlaatuinen… - Rusangano Family, Irlanti

Jakso 1: Kolumbia

Kolumbian mainetta leimaavat huumeet, kartellit ja mielipuolinen väkivalta. Sami ravistelee tämän Etelä-Amerikan jalokiven kuumottavan maineen sisuksista esiin harvinaisen rikkaan ja omintakeisen musakulttuurin. Musiikki on moniongelmaiselle yhteiskunnalle elinehto, joka antaa toivoa ja väylän purkaa turhautumista. Kolumbian legendaarisin bändi Doctor Krapula avaa Samille maan moninaisia ongelmia ja ruotii musiikillaan sen mädännäisyyttä. Sami matkaa syvälle entisille sissijärjestö FARC:n alueille, tapaamaan musiikista voimautumiskeinon löytänyttä, takaisin kotiseuduilleen palannutta pakolaista Ceferina Banquezia. Rankkuuden vastapainoksi kolumbialaiset hallitsevat juhlimisen. Armotonta bailujalkaa vipatuttavat niin futuristisen viidakkoelektron soihdunkantaja Ghetto Kumbé kuin chambeta-soundin suurvisiirit Tribu Baharú. Sami matkaa myös pieneen Riosucion kylään, jossa itse paholainen on vallannut kadut neljän päivän nimikkokarnevaalinsa ajaksi.

Lue Samin ensimmäinen kolumni täältä.

Sami Yaffa
Sami Yaffa Kuva: Yle Sami Yaffa,Sami Yaffa – Sound Tracker,Kolumbia

Jakso 2: Irlanti

“Varkaita, raakalaisia, verenhimoisia murhamiehiä ja jurrisia ali-ihmisiä”. Näin aikalaiset kuvailivat 1800-luvun lopulla irlantilaisia pakolaisia, jotka pakenivat nälänhätää Amerikkaan. Näiden aikanaan halveksittujen kulkureiden vaikutus maailman kulttuuriin, musaan ja kirjallisuuteen on ollut valtava. Sami matkaa Atlantin aaltojen riepottelemalle smaragdinvihreälle saarelle poikkeuksellisen kulttuuritarjonnan houkuttelemana. Matkalla uppoudutaan pyhään druidiseremoniaan, osoitetaan kunnioitusta edesmenneelle rockjumala Phil Lynottille, nautitaan pubissa muutamat irkkulegenda Finbar Fureyn kanssa ja heittäydytään Irlannin aamu-usvasta kaikuvan iirinkielisen Sean Nos -laulun vietäväksi. Pohjois-Irlannissa Sami tapaa nuoren polven rockbändi TOUTSin ja alueen väkivaltaisesta historiasta peilaavan lauluntekijä Robyn G. Shielsin, joka onkin tokaissut tekevänsä musiikkia masentaakseen yleisöään.

Sami Yaffa Sound Tracker - Irlanti
Sami Yaffa Sound Tracker - Irlanti Kuva: Yle Sami Yaffa,Sami Yaffa – Sound Tracker,Irlanti

Jakso 3: Israel/Palestiina

Pyhä maa, jossa heimokuntaisuus, uskonnollinen sota ja sukupolvesta toiseen jatkuva verinen väkivalta jakaa ihmisiä yhä enemmän erilleen toisistaan. Sami astuu keskelle tätä mielipuolisuutta yrittäen löytää yhdistäviä tekijöitä Israelin ja Palestiinan kulttuurien kirjosta. Juutalaiset ovat tuoneet alueelle omat musaperinteensä ympäri maailman. Klezmerin haikean riemukas sointi käärii sisäänsä juutalaisuuden ikiaikaisen sielunmaiseman. Israelissa punk-bändissä skulaaminen vaatii todellista asennetta, koska maan toiminnan kritisoiminen suoraan saattaa aiheuttaa nuorille jannuille todellisia vaikeuksia. Toisille, kuten toismaallisen laulunlahjan omaavalle Victoria Hannalle, laulamisesta tuli pelastus. Sami tapaa myös Youtube-renessanssimies Kutimanin, joka venyttää esiintymislavoilla nykyfunkin rajoja. Paluumuuttaja-bändi Balkan Beat Boxin kanssa turistaan israelilaisesta identiteetistä. Muurin toisella puolella odottaa täysin toisenlainen todellisuus. Palestiinalaiset räppärit nousivat 90-luvulla maailman tietoisuuteen tiukalla sanomallaan. Rap tarjoaa yhä puhekanavan paikalliselle nuorisolle ja yhdistää ihmisiä pakolaisleirien ja Palestiinan välillä. Israelin kupeessa sinnittelevät palestiinalaiset yrittävät säilyttää oman kulttuurinsa elossa.

Sami Yaffa Sound Tracker - Israel
Sami Yaffa Sound Tracker - Israel Kuva: Yle Sami Yaffa,Sami Yaffa – Sound Tracker,Israel

Jakso 4: Japani

Japanissa vanhat sosiaaliset ja luokalliset perinteet ovat vahvasti läsnä, mutta samaan aikaan niitä murretaan ja ravistellaan oikein huolella. Sami tutustuu Tokion yöelämän kiihkeään sykkeeseen, jossa Nature Danger Gang runttaa paikalliset estot auringonvalon ulottumattomiin, kulttibändi Melt Banana räimii korviahuumaavaa noiserokkiaan ja karaokekopin Samin seurana valloittavat Tokion mielipuoliset punkkarit. Ikiaikainen kulttuuri aukeaa Komuso-munkkien shakuhachi-huilujen säestyksellä ja Kodon maailmankuulun rumpuryhmän rytmikkäällä paukutuksella. Tulevaisuuteen matkataan psykedeelisen hologrammistara Hatsune Mikun matkassa. Tässä tulevaisuudessa muusikko tuntee itsensä tarpeettomaksi.

Sami Yaffa Sound Tracker - Japani
Sami Yaffa Sound Tracker - Japani Kuva: Yle Sami Yaffa,Sami Yaffa – Sound Tracker,Japani

Jakso 5: Venäjä, Pietari

Jakso 6: Venäjä, Moskova

Venäjälle Sami suuntaa kahden jakson verran. Idän tutkimusmatka jakautuu Pietariin ja Moskovaan. Suurkaupunkien hämyisiltä kujilta löytyy koko Venäjän monipuolinen kirjo ja Samin tarkoituksena onkin nakuttaa Venäjän ennakkoluulojen muuraama betonikuori auki. Öisillä klubeilla hoilataan systeemiä vastaan, Euroopan vanhimmassa buddhalaisessa temppelissä lauletaan mantroja valaistumisen tiellä ja ortodoksisessa jumalanpalveluksessa veisataan uusien ja vanhojen herrojen nuotteja. Venäjän ymmärtäminen alkaa sen moninaisuuden tajuamisella. Tämä tie vie matkaajamme maagiseen esibuddhalaiseen Bön rituaaliin Phurpan kanssa, ”ihmissyntetisaattori” ja tuottaja Vlad Kreimerin eksperimentaaliseen performanssiin, sekä jo katoavan parantavan laulun ehkä viimeisen äänen Yevgenia Smolyaninovan luokse. Sami etsii Karjalan metsistä mystistä Feofan-munkkia, joka kuuleman mukaan jakaa asumuksensa karhun kanssa.

Sami Yaffa Sound Tracker - Venäjä
Sami Yaffa Sound Tracker - Venäjä Kuva: Yle Sami Yaffa – Sound Tracker,Venäjä,Phurpa

Sami Yaffa - Sound Tracker: Kausi kolme nähtävissä Yle Teemalla ja Yle Areenassa 20.1.2018 klo 20.

Keskustele

Sound Tracker

  • Sami Yaffa: Mitä musiikki minulle merkitsee?

    Musiikin parantava skaala kapenee massakuuntelun vallitessa.

    Musiikki on yhä terapiaa, mutta sen parantava skaala kapenee massakuuntelun vallitessa. Aivan kuin kohta olisi vain yksi vitamiini. Sielullinen aneemisuus alkaa ottaa yhteiskunnassamme vallan, kirjoittaa Sami Yaffa kolumnissaan.

  • Sami Yaffa: Venäjä, Venäjä, Venäjä

    Sami ei saa idän jättiläisestä otetta.

    Kun valtio alkaa tukahduttaa lauluntekijöiden ja kirjailijoiden sanoja, tiedät että jotain isoa paskaa on meneillään, kirjoittaa Sami Yaffa kolumnissaan.

  • Sami Yaffa: Hämmentävyyden äärilaidalla

    Japani on ristiriitojen ja harmonian maa.

    Toisen maailmansodan jälkeen Japani oli pommitettu palasiksi ja ydinpommit tuhonneet kaksi kaupunkia. Nopeasti uusi ja vanha taide alkoivat taas sitkeästi versoa tällä omalaatuisella saarivaltiolla, kirjoittaa Sami Yaffa Japania käsittelevässä kolumnissaan.

  • Sami Yaffa: Kuppikunnissa kiehuu, mikä avuksi?

    Kaksi pappia ja paholainen perustivat festivaalin

    Kahden papin ja paholaisen alulle panema Riosucion ystävyysfestivaali Kolumbiassa voisi toimia innoittavana esimerkkinä muulle maailmalle harmonisesta yhteiselosta, kirjoittaa Sami Yaffa. Samin Sound Tracker -kolumnit ilmestyvät viikoittain sarjan kolmannen kauden jaksojen myötä.

  • Sound Trackerin uusi kausi

    Sami Yaffa - Sound Tracker: kausi kolme nähtävissä 20.1.

    Sami Yaffa vaihtaa keikkalavat kulkurin buutseihin ja matkaa muusikkoystäviensä kanssa ihmisyyteen. Sound Trackerin kolmas kausi alkaa Teemalla ja Areenassa lauantaina 20.1. kello 20. #soundtracker

  • Sami Yaffa - Koko ajan liikkeessä

    Sami Yaffa: basisti, mediapersoona, isä ja maailmanmatkaaja.

    Kun Hanoi Rocks hajosi vuonna 1985 oli yhtyeen basisti Sami Yaffa vain 21-vuotias. Bändin mukana maailmalla kohkaaminen loppui traagisesti ja yhtäkkiä nuori mies oli kotona pienen lapsen isänä. Pysähdyksen jälkeen bändeissä soittaminen ja maailman kiertäminen kuitenkin jatkui ja nykyisin Yaffa on paitsi tunnustettu rockmuusikko myös palkittu mediapersoona.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker jatkuu uusin jaksoin 26.10. Yle Teemalla

    Venla-palkittu musiikkiohjelma palaa uusin jaksoin!

    Vuoden parhaan musiikkiohjelman Kultaisella Venlalla palkittu Sami Yaffa - Sound Tracker saa toisen tuotantokauden Yle Teemalla. Sami matkaa Jamaikalle, Senegaliin, Intiaan, Turkkiin ja Indonesiaan 26.10. alkaen maanantaisin klo 21.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, New York

    Sami Yaffa - Sound Tracker, New York

    Muusikko Sami Yaffa on nähnyt niin kansainvälisiä areenoita kuin katusoittajan arkea. Nyt hän tutkii musiikin merkitystä ja mysteeriä. Matka musiikin maailmaan alkaa Yaffan kotikaupungista New Yorkista.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Serbia

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Serbia

    Muusikko Sami Yaffa matkustaa musiikin perässä ympäri maailmaa. Musiikkimatka alkoi herran kotikaupungista New Yorkista ja jatkuu tulisissa mustalaistunnelmissa Serbiaan.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Pernambuco, Brasilia

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Pernambuco, Brasilia

    Musiikki kuljettaa rokkari Sami Yaffaa ympäri maailmaa kaikkein aidoimpien rytmien lähteille. Kuuma ja kostea Brasilia näyttää Yaffalle Sound Trackerissa muitakin puoliaan kuin pelkkää sambaa ja bossa novaa.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Argentiina ja Uruguay

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Argentiina ja Uruguay

    Argentiinalaisen tangon paha poika Astor Piazzola sai Sami Yaffan kiinnostumaan aikanaan tangosta. Yaffa on käynyt useasti Etelä-Amerikassa ja kokenut tangon monissa muodoissaan, mutta haluaa nyt sukeltaa syvemmälle tulisen musiikin ja tanssin syövereihin Sound Tracker -matkallaan.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Andalusia, Espanja

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Andalusia, Espanja

    Espanjassa flamenco on ollut vuoroin halveksitun vähemmistön kulttuuria, vuoroin anarkismin ja yhteiskunnan vastaisen protestoinnin taustamusiikkia. Sami Yaffa suuntaa Andalusian kumpuileville vuorille tutustumaan aitoon ja alkuperäiseen flamencoon.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Etiopia

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Etiopia

    Afrikan sarvessa, ihmiskunnan kehdossa Etiopiassa elää noin 200 000 vuotta vanha sivilisaatio. Maan historiaan mahtuu siis myös hyvin monipuolinen ja hengellinen musiikkikulttuuri. Näiden historiallisten rytmien perässä mystiseen maahan matkustaa myös muusikko Sami Yaffa.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 1

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 1

    Amerikkalainen unelma, elämä, vapaus ja pyrkimys onneen. Näiden äärelle matkaa Sami Yaffa Yhdysvaltoihin. Kohteenaan muusikolla tosin on ikuisesti tavoiteltavan amerikkalaisen unelman sijaan amerikkalaisen musiikin rikkaus, monipuolisuus, sydän ja sielu.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 2

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 2

    Sami Yaffan musiikkimaailmaa kiertänyt Sound Tracker saapuu matkansa päähän. Vielä on kuitenkin edessä pala amerikkalaista musiikkiunelmaa, kun karavaani kulkee läpi Mississippin, Tennesseen ja Pohjois-Carolinan kohti päätepistettään New Yorkia.

  • KAL feat. Sami Yaffa - Emily

    KAL feat. Sami Yaffa - Emily

    Torstaina 21.8.2014 Huvilateltassa taltioitiin KAL-yhtyeen esiintymisestä kappale yhteisöllisin keinoin. Yleisö osallistui videoon kuvaamalla keikkaa, jossa serbialaisyhtye kutsui lavalle Sound Tracker -ohjelman isännän Sami Yaffan.

  • Sound Tracker: musiikkimatkalle Sami Yaffan kanssa

    Sami Yaffa - Sound Tracker on matkaohjelma, joka lähestyy kohteitaan musiikin näkökulmasta. Sarja on löytöretki kulttuureihin, joissa musiikki on muutakin kuin kulutushyödyke. Matkanjohtajana toimii elämää nähnyt musiikillinen nomadi Sami Yaffa, joka on aina valmis oppimaan lisää.

  • Sami Yaffa: Aulabaarista Maailmalle

    "Musikki on mulle aina ollu se yhdistäjä, se koskematon kieli, jota kaikki ymmärtävät. Sillä puretaan patoutumat, sillä iloitaan ja sillä juhlitaan. Musiikilla viedään meidät tunteisiin, joita pidellään piilossa. Sehän on tavallaan kun joku helvetin terapeutti :)"

  • Sami Yaffa rakastaa uutta ja tuntematonta

    Sami Yaffa on kiertänyt maailmaa 34 vuotta enemmän tai vähemmän putkeen. Vaikka bändien kanssa kierretään ensisijaisesti esiintymisten takia, matkustaminen on Yaffalle myös elämäntapa.

  • Viiden pennin progressiivista rockia - Circle: Termostaatti

    Katso yhden kameraoton live

    Circle ei halunnut tietää ennen Termostaatti-biisin tallennushetkeä kuvaussuunnitelmista mitään. Jussi Lehtisalon sanoin: “Haluamme alistua tahtoonne ja olemme valmiit häpäisemään itsemme”. Vastaavasti kuvausryhmä kuuli kappaleen ensimmäisen kerran soundcheckissä, koska bändi sävelsi sen edeltävänä iltana. Termostaatti saa ensiesityksensä tässä yhden kameraoton livessä.

  • Jukka Nousiainen - Sihinää listojen katveessa

    Jukka Nousiainen esittää Vieraana-sarjassa uuden biisin.

    Jukka Nousiainen osallistui Vieraana-sarjaamme ennen julkaisemattomalla soolobiisillä Sun kanssas mä lähden minne vaan. Kappale äänitettiin ja kuvattiin yhdessä sessiossa, jonka huipennukseksi Nousiainen haastatteli itse itseään.

  • Kokeellinen musiikki on musiikin pornografia. Se epäonnistuu, sille saa nauraa ja se ylittää genrerajat - vaikutus kuuluu sinunkin soittolistallasi

    Jatkuva tyytymättömyys ei koskaan hellitä

    Suunnannäyttäjä vai tekotaiteellista paskaa? Mitä on kokeellinen musiikki? Flow Festivalin Tuomas Kallio ja Arttu Tolonen sekä muusikko ja tapahtumajärjestäjä Arttu Partinen vastaavat. Katso myös livetaltio, jossa esiintyvät Läjä Äijälä & The Kolmas, Black Motor ja NYKY Ensemble. Kuvattu Flow Festivalin The Other Sound -lavalla 2017.

  • Roope Latvala - selkäänpuukotettu mies

    Miksi Roope Latvala lähti Children of Bodomista?

    Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui.