Hyppää pääsisältöön

Katse ylös! Kaupunkien kiviseinät kertovat monta tarinaa

Kivinen sammakko talon seinässä.
Nuorten arkkitehtien huumoria 1900-luvun alusta Kivinen sammakko talon seinässä. Kuva: Minna Pyykkö Sammakko,veistos,eläinkuvat,Minna Pyykkö

Nautiskeleva sammakko, luikerteleva sisilisko, ylväs karhu... Kaupunkien kiviseinistä löytyy runsaasti eläinkuvia ja yksityiskohtia, joita arjen kiireen keskellä ei välttämättä huomaa. Veistoksissa viljellään selkeästi myös huumoria, ainakin sammakkohuumoria!

Kiviseinien, porttien ja katonharjojen eläinveistoksia on monessa Suomen kaupungissa. Minna Pyykkö lähti kivieläinretkelle Helsingin keskustaan. Oppaana hänellä oli arkkitehtuurihistorian professori Aino Niskanen. Mitä kaikkia eläimiä seinistä löytyikään?

Suomalaiskansalliset tuulet puhaltavat

Pöllö kaiverrettuna kiviseinään.
Katajanokan ylväs pöllö Pöllö kaiverrettuna kiviseinään. Kuva: Minna Pyykkö pöllöt,veistos,eläinkuvat,Minna Pyykkö

Professori Aino Niskasen mukaan 1900-luvun alussa Suomessa alkoivat puhaltaa kansallisromanttiset tuulet ja arkkitehdit sekä kuvanveistäjät innostuivat Suomen luonnosta. Metsien villieläimet tuotiin julkisivuihin, katonharjalle ja portteihin. Leijonien tilalle tulivat karhut, joita löytyy Helsingin rakennuksista useasta eri paikasta.

Monet kiviseinien eläimistä ovat suurin piirtein yhtä vanhoja kuin itsenäinen Suomi. Siellä ne ovat tuijotelleet ohikiitäviä kaupunkilaisia kivisillä silmillään mietteliäin ilmein kaikki nämä vuodet.

Ehkä joku ohikulkija tai lähellä asuva on ne huomannutkin ja niihin liittyy muistoja, varsinkin pienten kaupunkilaisten muistoja, kun lapsena pienet yksityiskohdat ja kaupungin kauneuden huomaa ehkä helpommin.

Kansallisteatterin koristelu oli aikoinaan radikaali

Kauniit kiviveistokset oven ympärillä.
Itäinen Teatterikuja Kauniit kiviveistokset oven ympärillä. Kuva: Minna Pyykkö veistos,eläinkuvat,Minna Pyykkö
´

Retki alkaa Helsingin rautatieaseman vierestä, Itäiseltä Teatterikujalta, jossa pöllöt, ilvekset, sudet ja karhut tähyilevät ihmisiä Suomen Kansallisteatterin seinästä. Teatterirakennus kohosi Rautatientorin varrelle vuonna 1902 ja sen suunnitteli arkkitehti Onni Törnqvist (myöh. Tarjanne).

– Kansallisteatterin julkisivu on kuorrutettu karkealla graniitilla, ja sen veistoskoristeluissa on monia suomalaisia eläimiä, Aino Niskanen kertoo. Rakennuksena tämä on hyvin suomalaismielinen.

– Koristelu on varmasti ollut aikanaan radikaali ja rakennuskin on pikkusen poikkeava, Niskanen jatkaa. Suunnittelija katsoi yhdysvaltalaiseen arkkitehtuuriin, mutta toki nämä eläimet ovat olleet häkellyttäviä sellaiselle, joka oli tottunut klassisiin koristeisiin, kuten leijoniin.

– Myös valitut kasvit olivat usein suomalaiskansallisiksi koettuja, aika paljon näkyy esimerkiksi mäntyjä, lumpeita ja saniaisia.

Ilakoivat menninkäiset

Pohjola-talon kiviset mennikäiset
Pohjola-talon kiviset mennikäiset Kuva: Minna Pyykkö veistos,kivi,Minna Pyykkö
Pohjola-talon kivinen mennikäinen
Pohjola-talon kivinen mennikäinen Kuva: Minna Pyykkö veistos,kivi,Minna Pyykkö

Matka jatkuu Aleksanterinkadulle ja katseet suuntautuvat kohti Pohjola-taloa. Rakennuksen näkyvät kohdat ovat Gesellius-Lindgren-Saarisen käsialaa ja kuvanveistäjä Hilda Flodin suunnitteli sisäänkäynnin veistokset.

– Kyseessä on taas suomalaismielinen koristelu, kun kyse on suomalaisesta vakuutusyhtiöstä, Niskanen toteaa.

– Onkohan nämä menninkäisiä... Osa katsojista on varmaan kokenut nämä hahmot jopa rumiksi. Ehkä tämä voisi olla nuorien arkkitehtien huumoria?

Katajanokan ulkonäkö muuttuu

Kiveen kaiverrettuja pöllöjä rivissä.
Kruunuvuorenkatu, Katajanokka Kiveen kaiverrettuja pöllöjä rivissä. Kuva: Minna Pyykkö pöllölinnut,veistos,eläinkuvat,Minna Pyykkö

Sitten siirrytään Katajanokalle. Aino Niskanen kertoo, että 1800-luvun puolivälissä alue oli aika slummia, jossa asui köyhää väkeä kallioisella maastolla. Mutta 1900-luvulla arkkitehdit alkoivat muokata Katajanokan ulkonäköä vaihtelevammaksi.

– 1900-luvun alussa arkkitehtuuri sai olla monimateriaalista ja koristeellista. Sitten modernismi pyyhkäisi tämän luvan pois. Vasta viime vuosikymmeninä koristeellisuus on tullut takaisin, mutta hiukan eri muodossa.

– Esimerkiksi Kruunuvuorenkadulla sijaitsevan Werner Polón ja Georg Wasastjernan vuonna 1903 suunnitteleman talon seinässä näkyy erkkeri, josta tulee esiin rivistö pöllöjä.

– Odotan milloin eläinhahmot palaavat takaisin – koska joku kuvaa esimerkiksi sen mammutin, joka on ollut Töölössä 23 000 vuotta sitten, Niskanen pohtii.

Jugend-taloissa pyrittiin kodikkuuteen

Sammakkoaiheinen veistos talon seinässä.
Vyökatu, Katajanokka Sammakkoaiheinen veistos talon seinässä. Kuva: Minna Pyykkö veistos,Minna Pyykkö,Sammakot

Vyökadun ja Luotsikadun risteyksen kohdalta löytyvät professori Niskasen lempihahmot.

– Tässä on minun suosikkini, Niskanen ihastelee. Pään molemmin puolin lojuvat sammakot todella näyttävät nauttivan elämästään.

– Jugend-taloissa pyrittiin kodikkuuteen monessakin mielessä – hauskoja koristeita ja hauskoja nimiä.

Kiviseinäveistos Helsingin Katajanokalla
Katajanokankatu Kiviseinäveistos Helsingin Katajanokalla Kuva: Tiina Jensen Hämähäkinverkko,veistos,Minna Pyykkö

Katajanokankadulta löytyy vielä hämähäkin verkkoja. Ne ovat koristeina aika harvinaisia, sillä hyönteisiä on kuvattu aika vähän. Poissa ovat esimerkiksi perhoset ja sudenkorennot, Minna Pyykkö toteaa.

– Se johtuu ehkä tekemisen vaikeudesta tai myös siitä, että esimerkiksi perhosen hauraus ei ehkä ole se mihin moni talo haluaisi samastua, Aino Niskanen pohtii.

Veistokset on monesti hauskasti suunniteltu rakennuksen mukaan

Kivinen sammakko talon seinässä.
Kivinen sammakko talon seinässä. Kuva: Minna Pyykkö Sammakko,veistos,eläinkuvat,Minna Pyykkö
Lepakkoveistos kiviseinässä.
Lepakkoveistos kiviseinässä. Kuva: Minna Pyykkö veistos,eläinkuvat,Minna Pyykkö

Kaksikko jatkaa matkaa Etelä-Helsinkiin, Kasarmintorille. Vaikka kuinka ollaan suomalaisuuden ja suurien syvien arvojen parissa niin yllättäen Helsingin talojen seinissä on myös huumoria, kivisiä vitsejä. Esimerkiksi Lääkärien talon sammakko, joka näyttää aivan tympiintyneeltä kannattelemaan ikuisesti kivistä seinämää. Sen pullean mahan keskellä on jostain syystä napa.

– Entisen Lääkärien talon, nykyään Agronomien talon, suunnittelivat Gesellius-Lindgren-Saarinen vuonna 1901. Rakennus arvioitiin aikoinaan jopa rumaksi ja oudoksi, Niskanen kertoo.

Veistokset on monesti hauskasti suunniteltu rakennuksen mukaan.

– Koristeet on varmasti suunniteltu yhteistyössä arkkitehdin kanssa. Arkkitehti on ehkä ehdottanut paikkaa sekä aihetta ja kuvanveistäjä on tehnyt koristeet, Niskanen arvelee.

Entä miksi julkisivujen koristeet ovat usein korkealla katonharjalla?

– Erkkerien alla ne ovat ymmärrettävästi suojassa sateelta, mutta muuten ajatuksena on ehkä ollut, että ihminen katselee välillä myös ylös päin, Aino Niskanen arvelee.

Kiinnostuitko kiviseinien eläinkuvista ja koristeista?
Arkkitehtuurihistorian professori Aino Niskanen ottaa mielellään vastaan vihjeesi! Osoitteita, kuvia ja muistoja voi lähettää osoitteeseen: minna.pyykkö@yle.fi

LINKIT:

Helsingin keskustan kartta

KUUNTELE OHJELMA:

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Ti-ti-tyy... Mitä linnut viestivät laulullaan ja miten niiden laulu syntyy?

    Linnunlaululla on monta eri merkitystä.

    Linnunlaulun tärkein tehtävä on ilmoittaa reviiristä. Pienestäkin linnusta saattaa lähteä niin kova ääni, että se voi kuulua jopa kilometrien päähän. Hyvä lauluääni kertoo myös koiraan hyvästä kunnosta ja naaras valitseekin usein parikseen parhaan laulajan.

  • Näin voit itse vähentää merien roskaantumista

    Kun ei jätä roskia maahan, ne eivät päädy mereen.

    Meriin päätyy huolestuttavia määriä muoviroskaa. Rantojen tavallisin roska on tupakantumppi ja sekin sisältää muovia. Tuulen ja sateen mukana roskat voivat päätyä mereen kalojen ravinnoksi ja lopulta myrkyksi omalle ruokalautaselle. Asialle voi todellakin tehdä jotain.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Kesämökillä kannattaa pönttöillä

    Tällaisia pönttöjä kannattaa ripustaa kesämökille

    Loma on mitä parasta linnunpönttöjen rakennusaikaa. Tässä vinkit siihen millaisia pönttöjä kesämökille kannattaa ripustaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.