
Sukupuolenkorjaus on helpottanut Clarissan, 35, elämäntuskaa. Reetan, 23, vaikeaan epilepsiaan etsitään hoitokeinoa. Yksivuotias syntymäkuuro Mark opettelee kuulemaan. Venlan, 18, leukemiahoidot ovat päätöksessä.
Clarissa, 35, koki ensimmäiset riistiriidat kehostaan jo alakouluiässä näytelmissä: hän oli aina prinssi, vaikka olisi halunnut olla prinsessa. Nuorena meni vuosia löytää tunteelle oikea sana: transsukupuolinen. Sitä ennen ja sen jälkeenkin kului monia itsetuhoisia vuosia, ennen kuin Clarissa pääsi sukupuolenkorjaukseen. Vihdoin hän kokee olevansa mieleltään ja keholtaan yksi. Läheisetkin ovat onnellisia Clarissa puolesta, sillä nyt he näkevät ensimmäistä kertaa Clarissan olevan elämäänsä tyytyväinen. Tänään on edessä rintojen suurennusleikkaus.
Kati, 29, on joutunut lopettamaan kaiken urheilun ja jättämään työnsä jo kymmenen vuotta kestäneiden järkyttävien selkäkipujen vuoksi. Kahden välilevyn rappeutuma selkärangassa on jo viemässä häntä työkyvyttömyyseläkkeen suuntaan ja jatkuva kipu myös masentaa. Traumatologian erikoislääkäri Jyrki Kankare asentaa Katille nikamavälilevyproteesin. Se saattaa palauttaa Katin takaisin työkuntoiseksi.

Venla, 18, sairastui keväällä hyvin harvinaiseen leukemiaan. Hänen kesänsä meni pääosin sairaalassa ja hoidot ovat jatkuneet aktiivisina aina syyskuulle asti. Tänään hän menee Tampereelle toiseksi viimeiseen hoitokertaan, saamaan arsenikkia syöpäänsä. Sairaalassa hän on saanut ystävän ja kohtalotoverin toisesta nuoresta naisesta, Sofiasta. Hänelläkin on leukemia.
Mark, 1, on nuorin Turussa korvaimplantin saanut lapsi. Hän syntyi kuurona ja opettelee nyt kuulemista laitteen avulla.
Reetta, 23, viettää aikaansa värityskirjoja tehden ja televisiota katsellen Kuopiossa Epilepsiakeskuksessa. Hänellä on useita antureita kiinni päässä ja kehossa ja niillä seurataan aivojen sähkökäyrää. Reetalla on ollut jo 10 vuotta vaikeasti hoidettava epilepsia, joka estää häneltä normaalin elämän ja muun muassa työn teon.
Oulussa patologisella osastolla obduktiopreparaattorit valmistelevat vainajia hautaustoimiston noutoa varten.
Elossa 24h kuudes jakso perjantaina 12.1.2018 kello 20.00 Yle TV1:llä ja Yle Areenassa.