Hyppää pääsisältöön

Haluan lisää Viktor Ullmannia!

Toinen maailmansota ja natsien hirmuteot aiheuttivat käsittämätöntä kärsimystä, tuhosivat ihmishenkiä ja samalla suuren määrän ainutlaatuista taidetta ja kulttuuria – olevaa ja tulematonta. Huippulahjakkaan Viktor Ullmannin (1898–1944) hieno sävellystuotanto jäi lähes tyystiin pimentoon vuosikymmenten ajaksi, ja sitä on vasta viime vuosikymmeninä alettu uudelleen nostaa esiin.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Enemmänkin voisi nostaa, suurempienkin tekijöiden toimesta, mutta onneksi Capriccio-levymerkki on saanut Ullmann-levyilleen kelpo esittäjiä: nykymusiikinkin parissa ahkeroinut Moritz Ernst sekä Dortmundin filharmonikot tuovat Ullmannin hienon Pianokonserton sekä säveltäjän viimeisen, häkellyttävän Pianosonaatin nro 7 esiin. Natsien vainon alla syntyneitä teoksia toki kuuntelee biografian tiedostaen – mutta se ei väritä kuuntelukokemusta musiikkia vastaan, pikemminkin päin vastoin.

Natsit pyyhkäisivät Prahassa 1920- ja 30-luvuilla kultivoituneen musiikillisen kulttuurin lähes täysin unholaan, säveltäjinään juutalaisväestöön kuuluneet Pavel Haas (1899–1944), Gideon Klein (1919–1945), Hans Krása (1899–1944), Erwin Schulhoff (1894–1942) ja Viktor Ulmann. Parhaassa iässään keskitysleirille vietyjä säveltäjiä voisi kutsua “Uuden prahalaisen koulun” säveltäjiksi samoin kuin Schönbergiä, Weberniä ja Bergiä “Toisen Wienin koulun” säveltäjäksi – opettaja- ja taustahahmona oli samainen Alexander von Zemlinsky.

Ullmannin musiikissa voi kuulla yhteyksiä Schönbergiin ja Bergiin, mutta yhtä hyvin sukulaisuutta voi kokea Hindemithiin – mitä polyfoniaan tulee – tai Kurt Weillin ironisuuteen tai Shostakovitshin purevuuteen. Ennen kaikkea Viktor Ullmann on oma itsensä, ja hurjalta tuntuu ajatella mitä hän tai hänen prahalaiset kollegansa olisivat vielä voineet saada aikaan – puhumattakaan ylipäätään järjettömissä vainoissa murhatuista tuhansista taiteilijoista ja miljoonista ihmishengistä.

Pianokonsertto op. 25 on syvästi persoonallinen, moniulotteinen teos, kuten on myös Seitsemäs pianosonaatti vuodelta 1944. Sen valoisien ja viihdyttävien nopeiden osien vastapainoksi Ullmann on kirjoittanut painavan Adagion sekä suoran kannanoton finaalissa muunnelmilla ja fuugalla heprealaisesta kansanlaulusta. Erityisesti nopeissa osissa täytyy nipistää itseään ymmärtääkseen teoksen syntyneen juutalaisghetossa maailmalta eristyksissä – kanssakärsijöiden iloksi. Sitä suuremmin koskettaa Sonaatin finaali kansanlauluineen, tsekkiläisine taistelulauluineen, koraalilainoineen ja B–A–C–H-motiiveineen.

Viktor Ullmann: Pianokonsertto; Pianosonaatti nro 7; Muunnelmat ja kaksoisfuuga Arnold Schönbergin teemasta. - Moritz Ernst, piano, Dortmundin filharmonikot, joht. Gabriel Feltz. (Capriccio, C5294)

Kuuntele Uudet levyt 15.12.2017, toimittajana Ville Komppa.

  • Riemastuttava oopperalöytö!

    Levyarvio

    Provinsiaalisen uran tehneen sveitsiläisen kapellimestarin, säveltäjän ja opettajan Richard Fluryn ensimmäinen ooppera, yksinäytöksinen ”Firenzeläinen tragedia” valmistui vuonna 1928 ja sai kantaesityksessään Solothurnissa Pohjois-Sveitsissä seuraavana keväänä varsin myönteisen vastaanoton lehdistöltä. Eipä ihme: hieman yli kolmekymmenvuotiaan paikallisen säveltämäksi se on suorastaan nerokas vetäen vertaansa selvästi esikuvallisen Richard Straussin Salome-oopperalle – Oscar Wilden tekstiin sekin. Vajaan kolmen vartin kestävä yksikohtauksinen nostatus sisältää niin wildemaisia lausahduksia kuin taiten verhoiltua sosiopoliittista debatointia.

  • Erika Foxin improvisatorinen välittömyys

    Levyarvio

    On sanottu että säveltäminen ja improvisaatio olisivat hyvin lähellä toisiaan, ja että hyvät sävellykset ovat vain hyvien improvisoijien ylöskirjoituksia. Riippuu varmaankin keneltä kysytään – mutta englantilaisen Erika Foxin musiikissa improvisatorinen välittömyys on kiehtovasti läsnä jokaisessa nuotissa osana jotain sellaista josta rakentuu kokonaisuuksia, vapaata muotoa.

  • Pianistin tarinointia rauhallisesti ja liioittelematta

    Levyarvio

    Tällä vuosikymmenellä vuoden 2010 Kuningatar Elisabeth -pianokilvan voiton jälkeen paikkansa kysytyimpien konserttipianistien joukossa vakiinnuttanut Denis Kozhuhin on tänä syksynä ihastuttanut levyjulkaisuja seuraavia miellyttävästi soivalla ja hyvin soitetulla albumilla valikoimasta Felix Mendelssohnin Sanattomia lauluja ja Edvarg Griegin Lyyrisiä kappaleita. Se sopii olohuoneisiin mitä parhaiten, erityisesti nyt iltojen pimetessä kynttilänvalolle sopivasti lämpöä antamaan. Lyyrisyyden lisäksi minua kuulijana miellyttää myös Kozhuhin tapa tarinoida rauhallisesti ja liioittelematta.