Kotimaisen säveltaiteen kannalta on a ja o, että säveltäjä Kai Niemisen kaltaiset hyvät, kiinnostavat taiteilijat saavat teoksensa kuulluksi. Suuren maailman loistoa ja huomion vangitsevia otsikoita palvovassa nykyisyydessä tervehtii ilolla Niemisen konstailematonta, vahvatunnelmaista sävelmaailmaa, erityisesti viulisti Erkki Palolan ja pianisti Tuomas Malin uudella levyllä, itsekoettuina tulkintoina.
Pianoteoksessa Poems from Standstill Time and Silence eli Runoja pysähtyneestä ajasta ja hiljaisuudesta kiteytyy levyn kappaleiden henki: kaikki musiikillinen liike on sittenkin vain vertauskuvaa, ja todellisuudessa kaikessa musisoinnissa on aina läsnä pysähtyneiden sointien mahdollisuus – joskus virtana, kuin elokuvana, joskus taasen aikaan venytettyinä hetkinä. Pysähtyneiden hetkien virran vastapainona on myös kelpo annos kuuhulluutta à la Italo Calvino ja juopunutta revontulien leiskuntaa elegiana Agatha Christielle – sopivan hitaana, ettei kokonaisilme siitä liiemmin muutu. Mirón taidetta kunnioittaen sävelletty The Smile of the Flamboyant Wings tuo kokonaisuuteen puolestaan maalailevamman sävyn.
Erkki Palolan tuottama levykokonaisuus tekee ennen kaikkea kunnia Kai Niemisen sisäistyneelle, henkilökohtaisen tuntuiselle sävelkielelle ja luontevasti soljuvalle musiikilliselle kerronnalle. Levyn otsikko, “Notturni” eli kirjaimellisesti “Yöllisiä” lunastuu oivallisella tavalla. Yksin hiljaisuudessa kuunneltuna kokonaisuus kohoaa irti osatekijöistään, ja Kai Niemisen sävellykset muuntuvat Palolan ja Malin käsissä heidän omaksi henkilökohtaiseksi taidepuheekseen.
Konkreettistakin puhetta kuullaan: Pekka Suhosen jouluruno, Julvers on kirjoitettu Villa Lantessa 25 vuotta sitten, ja se kuullaan Palolan ja Mali lukemana. Sympaattista jos ei aivan täysipainoista runonlausuntaa seuraa vielä Niemisen samanniminen teos viululle ja pianolle, Villa Lanten 60-vuotisjuhlien tilausteos. Mukava yhdistelmä, erityisesti konserttiohjelmassa; ja kaikkiaan hienoa, että kelpo kotimainen säveltäjä on saanut teoksilleen Erkki Palolan ja Tuomas Malin paneutuneen dokumentin.
“Notturni”. - Kai Niemisen teoksia sooloviululle, sooloalttoviululle, viululle ja pianolle sekä soolopianolle. - Erkki Palola, viulu sekä alttoviulu, Tuomas Mali, piano. (Pilfink, JJVCD-178)
Kuuntele Uudet levyt 15.12.2017, toimittajana Ville Komppa.