Ville Komppa
Yle
Vuonna 1964 valmistunut In C teki Terry Rileysta minimalismin johtohahmon, mutta itse asiassa Riley on vain vähän varsinainen minimalisti – tyylillisesti pikemminkin eklektinen ja spontaani. On mukavaa kuulla, millaista musiikkia Riley on tehnyt tällä vuosikymmenellä. Kahdeksaakymppiä lähestyvän säveltäjän sähköviulukonsertto The Palmian Chord Ryddle ja urkukonsertto At the Royal Majestic ovat kiinnostavia juurikin moninaisuudessaan.
Tracy Silvermanille kirjoitetun sähköviulukonserton partituuri on hyvin täynnä tapahtumia, ei siis lainkaan minimalistinen, kaiken maailman vaikutteiden singahdellessa pitkän säveltäjänuran varrelta. Intialaishenkinen rytmiikka vaihtelee rytmimusiikista periytyvien vaikutteiden kanssa. Näihin voisi toivoa ammattimaisempaa otetta orkesterilta, Nashvillen sinfoniaorkesteri on valitettavasti rytmiikan puolesta aika traditionaalisesti klasaribändi – eli jousisektiot svengaavat kuin jalkapuoli hirvi ja sinänsä taitavilla lyömäsoittajilla on synkkaongelmia; puhaltajat tapansa mukaan pärjäävät paremmin, erityisesti etnisissä ja bluesvaikutteissa.
Äänityksessä akustisen orkesterin ja sähköviulun keskinäinen balanssi on sinänsä ok, mutta soinnillisesti näihin olisi kaivannut luontevampaa yhteyttä, esimerkiksi parempaa orkesterin lähimikitystä ja soinnin kerrostamista tai enemmän tilaa sähköviulun sointiin – tai ehkä sekä-että. Tracy Silvermanin jammailu sähköviulullaan on kylläkin herkullista – siitäkin huolimatta, että sähkösoittimen ja akustisen orkesterin yhdistäminen on vaikea laji ja herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita. Rileyn tapa tehdä sähkösoittimesta samalla sekä solisti että kiinteä osa orkesterikudosta vaikuttaa minusta ihan mahdolliselta vastata haasteeseen.
Parhaimmillaan The Palmian Chord Ryddle on lilluessaan vapaissa soinnillisissa kentissä, asettaessaan rinnakkain Silvermanin sähköviulun, orkesterin solistiset värit ja esimerkiksi Rileyn pojan Gyanin soittaman kuusikielisen banjon.
Soinnillisesti tasapainoisempi urkukonsertto At the Royal Majestic pyrkii tietyllä tavalla psykedeeliseen ilmaisuun siinä paikoin onnistuenkin. Se alkaa tahallisen vääristyneellä tulkinnalla 1930-luvun afroamerikkalaisesta Dance Hall -musiikista, ja jatkaa siitä konserton jälkipuolella pyhinvaellukselle Tiibetiin. En tiedä lieneekö solistilla ja soittimella osuutta asiaan, mutta vaikuttaa siltä kuin Riley olisi intoutunut säveltämään Silvermanille ja sähköviululle spontaanimmin ja tuoreemmin kuin urkuri Todd Wilsonille. At the Royal Majestic on astetta konventionaalisempi teos kuin The Palmian Chord Ryddle – mikä tosin saattaa kertoa enemmän Ryddlen sekopäisestä moninaisuudesta kuin Majesticin tavanomaisuudesta.
Terry Riley: The Palmian Chord Ryddle; At the Royal Majestic. - Tracy Silverman, sähköviulu, Todd Wilson, urut, ja Nashville Symphony, joht. Giancarlo Guerrero. (Naxos, 8.559739)
Kuuntele Uudet levyt 15.12.2017, toimittajana Ville Komppa.
