Hyppää pääsisältöön

Amatöörilevy jolle ammattilaisen ei parane nauraa

Uudet levyt -ohjelmassa en yleensä esittele saati arvioi amatöörien levyjä, mutta Markku Nuotion levytys Schubertin Winterreisesta on poikkeus, koska Nuotio on Fuga-levykauppaa pyörittänyt levyalan ammattilainen, jonka lauluharrastuksen joistakin puolista ammattilaisetkin voivat ottaa opiksi.

Markku Nuotio / Winterreise
Markku Nuotio / Winterreise Uudet levyt

Nuotio jätti lauluopinnot kesken nuorena, kun perheyhtiö Fuga kaipasi jatkajaa. Nuotio jatkoi lauluharrastusta eri kuoroissa ja pari vuotta sitten hän lauloi levylle tymäkän annoksen kansanlauluja. Nyt kun Nuotio on virallisesti eläkkeellä, lauluharrastus on roihahtanut kunnolla liekkiin. Schubertin Winterreise on maailman tunnetuin lied-sarja, eikä sitä vetäistä levylle tuosta vaan, vaikka omistaisikin levy-yhtiön.

Levyalalla Nuotio on huippuammattilainen, ja se näkyy. Winterreise on graafisesti elegantti kokonaisuus fonttivalintoja ja in memoriam -omistusta myöten. Äänitys, pianonviritys, valokuvat, tekstien käännökset, kaikki yksityiskohdat on hoidettu tyylikkäästi, ja pianistina on kokenut, taitava Martti Rautio.

Kaikeksi onneksi Nuotion laulukaan ei ole Florence Foster Jenkins -henkistä kiekumista. Lyyrisellä baritonillaan Nuotio laulaa pääasiassa tarkasti ja puhtaasti, hän pyrkii vahvaan, tekstinmukaiseen ilmaisuun, eikä äänessä ole epämiellyttäviä piirteitä. Mutta älkää käsittäkö väärin. Levyn alusta asti on selvää, että kyseessä on keski-iän ylittänyt amatöörilaulaja. Toimiva rekisteri on kapea ja sointi ponneton, ja saksankielen konsonantit pätkivät linjaa pahasti, kun ääni muutenkin pysyy vain vaivoin hallinnassa.

Mutta ei Markku Nuotio varmastikaan levyttänyt Winterreisea kilpailemaan Fugassa myytävien, maailman etevimpien ammattitulkintojen kanssa. Hän teki levyn muistoksi omasta intohimostaan, kunnioituksesta laulutaidetta kohtaan, ja kenties lähipiirinsä iloksi, ja teki levyn vilpittömällä asenteella, niin hyvin kuin ikinä osasi ja suurelta osin korkealla ammattitaidolla. Kun amatööriys on asenteeltaan tällaista, ammattilaisen ei parane nauraa sille, vaan toivottaa se tervetulleeksi. Kyse ei ole kilpailusta vaan musiikin tekemisen rikkaudesta.

Franz Schubert: Winterreise. - Markku Nuotio, baritoni, ja Martti Rautio, piano. (FUGA 9450)

Kuuntele Uudet levyt 16.1.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.