Laila Tarpila
Yle
Helmikuussa 1916 suomalaisen oopperaelämän kulmakiviin lukeutuva tenori Wäinö Sola pidätetään. Hän on 33-vuotias ja asuu Helsingissä vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. #musiikinkevät1918 – Kuuntele Soivassa arkistossa Wäinö Sola
Wäinö Solan pidätys liittyi Jääkäriliikkeeseen, joka oli saanut alkunsa vuoden 1914 lopussa. Suomen itsenäisyyttä edistämään perustettu liike oli herätetty ylioppilaspiireissä, mutta koska Wäinö Sola ei ollut ylioppilas, jäi hän siitä syrjään.
Vuonna 1915 Wäinö Sola kuitenkin osallistui tähän salaiseen ja vaaralliseen toimintaan.
Muistelmissaan hän kertoo: "Suvussamme oli mätämuna, joka oli heikolla luonteellaan ja juomahimollaan aiheuttanut omaisilleen monta harmia. Päätin lähimpiemme kanssa vielä kerran auttaa tätä kuivuvaa suvun vesaa ja antaa hänelle tilaisuuden kunnian kentällä parantaa maineensa."
Sola oli ilmoittanut alkoholisoituneen serkkunsa Armas Salmelaisen jääkäreihin vuoden 1915 lopussa ja varustanut tämän matkaan Lockstedtin leirille. “Uskoin jo että serkkuni oli Saksassa jääkäripataljoonassa kuten ne parituhatta muuta suomalaista, jotka sinne oli lähetetty.”
Helmikuun lopussa 1916 Wäinö Sola pidätettiin kesken arkisen päivän.
Hän kirjoittaa: "Silloin tuli pommi. Helmikuun 29. pnä 1916 olin Suomen Kultaseppä Oy:ssä ostamassa muistoesinettä eräälle ystävälle. Minut kutsuttiin puhelimeen. Vaimoni kehoitti minua tulemaan heti kotiin ja syytä ilmoittamatta sulki puhelimen. Peläten jonkun lapsista äkkiä sairastuneen kiiruhdin kotiin."
Kotona oli kaksi poliisia, jotka kävivät Solaan käsiksi. Hänen vaimonsa Elli Sola sijoitettiin huoneen toiselle puolle ja heitä kiellettiin puhumasta mitään. Alkoi kolmen tunnin mittainen kotietsintä, jonka aikana kaikki kaapit ja laatikot pengottiin.
Wäinö Sola vietiin pelättyyn santarmihallitukseen Korkeavuorenkadulle, missä kerrottiin syy pidättämiseen. Solan serkku oli ilmiantanut sekä hänet että kartanonomistaja Urho Massisen ja hotellin pitäjä Jussi Heiskasen osallisuudesta jääkäriliikkeen tukemiseen. Korkeavuorenkadulla alkoivat ensimmäiset kuulustelut.
"Kuulustelun jälkeen minut vietiin ylimpään kerrokseen. Siellä minut valokuvattiin edestä ja sivulta ja otettiin sormenjäljet kuin rikollisesta ainakin. Merkillistä kuinka roistolta näytänkin heidän ottamissaan valokuvissa. Tämän jälkeen minut numerolla 58 - 19 - C passitettiin lääninvankilaan Katajanokalle odottamaan asiani esilletulemista. Pyysin että vaimolleni ilmoitettaisiin olinpaikastani. Hän saikin tiedon siirrostani vankilaan samana yönä."
"Kun olin luovuttanut rahani, kelloni ja kaikki metalliesineet, jotka kaikki tarkoin merkittiin kirjaan, minut vietiin vankilan sisäosiin. Vanginvartija vei minut toisen kerroksen parvekkeelle, avasi raskaan rautaoven ja työnsi minut pimeään koppiin sekä sulki oven."
Sola vietti levottoman ja kylmän yön sellissään ja ryhtyi jopa rukoilemaan, vaikka pitikin uskontoa haihatteluna ja oli jättänyt lapsensakin kastamatta.
"Isänmaanpettureita" oli Katajanokan vankilassa nelisenkymmentä. Ilmianto maanpetturuudesta oli raskauttava ja vartiointi vankilassa oli tarkkaa. Pidätetyt oli venäläisten vaatimuksesta sijoitettu erikoisselleihin kauaksi toisistaan.
Muutaman päivän kuluttua Wäinö Sola vietiin santarmihallitukseen tutkintotuomari Mashkevitshin kuulusteluun.
"Mashkevitsh luki syytteen ja ilmoitti että minua syytetään Venäjän rikoslain 100.–102. pykälän mukaan 'valtiopetoksesta sekä kuulumisesta salaiseen järjestöön, jonka tarkoituksena on Suomen väkivaltainen erottaminen Venäjästä'. Rikostani seuraisi vähintään kahdeksan vuoden pakkotyörangaistus Siperian kaivoksissa. Mutta, sanoi Mashkevitsh, jos minä tunnustaisin ja ilmaisisin järjestön salaisuudet, niin hän auttaisi minua pääsemään vähemmällä."
Kuulustelut olivat vielä valmistavaa laatua ja lopullinen oikeus tulisi istumaan Pietarissa. Sinne oli jo kuljetettu joitakin pidätettyjä.
Solan vaimo Elli Sola, monet ystävät ja erityisesti 1911 perustetun Kotimaisen Oopperan, vuodesta 1914 osakeyhtiö Suomalaisen oopperan johtaja Edvard Fazer sekä kapellimestari-säveltäjä Oskar Merikanto tekivät työtä Solan vapauttamiseksi.
Fazer ja Merikanto valittivat, että operan toiminta – Sola käyttää muistelmissaan oopperasta muotoa opera – uhkasi kokonaan seisahtua. Opera joutuikin korvaamaan johtavan tenorin uudella laulajalla. Solan mielestä oli kohtalon ivaa, että laulajaksi kiinnitettiin venäläinen tenori.
Wäinö Solan mieltä painoi huoli perheen toimeentulosta, sillä säästöjä hänellä ei ollut ja perhe eli Solan laulajatienesteillä. Ruokapula ei kuitenkaan vielä tuohon aikaan vaivannut Helsinkiä. Omasta puolestaan Sola voi hyvin: "Vankilan ruoka ei ollut huonoa, tosin laihanlaista, aamiaisen silakka ja perunat maistuivat erinomaiselta eikä puurossakaan ollut vikaa." Rouva Elli Sola täydensi puolisonsa aterioita tuomalla päivällisen kotoa.
"Meidän vankiloissamme ei olo ole lainkaan hullumpaa. Täydellinen lepo ja rauha ja hyvä hoito aivan kuin sairaalassa. Kirjasto on suuri ja monipuolinen. Mutta kultainen vapaus on jotakin, jonka oppii käsittämään vasta kun sen on menettänyt. - - - Mieli suunnitteli kaikenlaisia tuulentupia karkausyrityksineen ja muine ihmeellisine mielikuvineen, ja katkeralta tuntui kun vartijan askeleet yhtäkkiä kuuluivat oven takana ja lukon kirahdus havahdutti todellisuuteen."
Sola toimi vankilassa kanttorina, hän "lauloi rohkaisun ja lohdutuksen sanoja", virsiä, joihin välillä sepitti omia sanojaan. Runsaan kuuden viikon mittaisen vankeuden aikana hän ehti laulaa 80 virttä, jota piti mainiona harjoituksena.
Vankilassa hän myös opetteli Verdin Aidan tenoriosan, mutta vain lukemalla, sillä oopperaa vankilassa ei saanut laulaa.
Kotona Elli-vaimo hävitti mahdollista todistusaineistoa, papereita ja esineitä. Lopulta venäläisen sotilassairaalan ylilääkäri Jussi Soikkonen ryhtyi järjestämään Solaa vapaaksi. Suunnitelma oli juonikas, sillä naiset pantiin asialle.
Soikkonen pyysi suosionosoitusta kenraalikuvernööri Franz Albert Aleksandrovitš Seynin kultturia harrastavalta vaimolta rouva Seyniltä. Juoni onnistui. Elli-vaimo kävi maksamassa kenraalikuvernöörille 1.000 ruplaa ja Wäinö saatiin ulos Katajanokalta ehdonalaiseen vapauteen.
”Ehdonalaisaika oli inhottavinta aikaa elämässäni”, Sola kirjoittaa. Hän ei saanut poistua kaupungista kuin luvan kanssa ja silloin tällöin piti käydä ilmoittautumassa santarmihallituksessa.
Vapauduttuaan Sola ryhtyi laittamaan raha-asioitaan järjestykseen ja piti omia konsertteja Helsingissä. Rouva Seynin myötämielisyydestä hän pääsi vähällä, vain kerran piti vastapalvelukseksi esiintyä sotilasinvalidien hyväksi järjestetyssä konsertissa.
Kesällä 1916 Sola esiintyi mm. Toivo Kuulan kanssa Kurikassa Laulujuhlilla ja Savonlinnassa Aino Acktén oopperajuhlilla. Hän konsertoi ahkerasti ympäri Suomea myös syksyllä ja seuraavana talvena.
Maaliskuussa 1917 Wäinö Sola sai kutsun saapua Pietariin piirioikeuden eteen tuomiota kuulemaan. Maailman myrskyt olivat kuitenkin hänen puolellaan, sillä vallankumous ehti juuri sopivasti pyyhkäistä Venäjän yli. Kun Nikolai II oli vangittu ja työläiset ja sotamiesneuvostot olivat ottaneet vallan Pietarissa, oli vankilat oli avattu ja kaikki poliittiset vangit – myös suomalaiset – oli vapautettu. Samalla kaikki vireillä olevat jutut jäivät unholaan.
Jo joitakin aikoja ennen kaikkia edellä kerrottuja tapahtumia, Wäinö Sola oli saanut päähänsä, että Toivo Kuulan pitäisi säveltää Kansallisteatterissa valtavan menestyksen saanut Artturi Järviluoman Pohjalaisia oopperaksi. Tästä oli käyty runsasta kirjeenvaihtoa sekä kirjailijan, tenorin että säveltäjän välillä. Kuula oli kuitenkin sitä mieltä, ettei ole oikea henkilö juuri tämän teoksen kohdalla. Hän ehdotti säveltäjäksi Leevi Madetojaa ja näin tapahtui.
Oopperateema Kuulan ja Solan välillä kuitenkin jatkui. Kuula oli toiminut syksystä 1916 lähtien Viipurin Musiikin Ystävien orkesterin kapellimestarina. Syksyllä 1917 Sola ja Kuula olivat sopineet, että Leoncavallon Pajatso-ooppera esitettäisiin Viipurissa, olihan teoksen Canion rooli Solan ehdottomia bravuureita.
Ajat sekä Helsingissä että Viipurissa muuttuivat koko ajan jännittyneemmiksi. Tammikuussa Sola kirjoittaa muistelmissaan: "Punaiset riehuivat, mutta vielä 27. tammikuuta 1918 oli näytäntö, siis sisällissodan aattona."
Tammikuun 8. päivänä 1918 Kuula tiedusteli Pajatsosta, hän pyysi saada kopioitavaksi Solan halussa olleen Jalmari Finnen suomennoksen teoksesta.
Säiniö 8/1 1918
Parahin veli.
Ensiksi onnea uudelle vuodelle ja itsenäisyydellemme.
Ja toiseksi: olen Fazerilta tiedustellut suomennosta Pajazzo-oopperaan, jonka ehkä kevätpuoleen täällä esitämme, mutta hän kirjoitti, ettei hänelle ole.
Muistelen Sinulla sen olleen ja näin ollen pyydän, etkö luovuttaisi sitä minulle kopiotavaksi. Sillä olisi kiire, sillä asia täytyy panna alulle nyt jo.
Monilla sydämmellisillä terveisillä meiltä molemmilta perheellesi
Sinun
Toivo Kuula
Se Pajazzo jäi kesken. Lähetä hyvä veli se tänne minulle osoitteella Säiniö.
"Sain tämän kirjekortin melko myöhään. Olin lähtenyt konserttimatkalle Länsi-Suomeen ja Pohjanmaalle ja jouduin sitä tietä sotarintaman valkoiselle puolelle", kirjoittaa Sola muistelmissaan.
Seuraavan kerran Sola ja Kuula saavat yhteyden toisiinsa vasta vapunpäivänä 1918 Viipurissa. Päivänä, jona kaupungissa pidetään suuri voiton paraati ja jona juhlitaan ankarasti alkoholin kera ja joka tuli olemaan kohtalokas Toivo Kuulalle.
Seuraa tenori Wäinö Solan elämää sisällisodan 1918 kuukausina. Seuraava artikkeli, jossa Wäinö kertoo konsertistaan Vaasassa sisällissodan syttymisen päivänä, ilmestyy 27.1.
Lähteet
Kansalliskirjasto
Sola, Wäinö: Wäinö Sola kertoo. WSOY. Porvoo 1951.
Wikipedia
Yle Teema: Sininen laulu, Suomen taiteiden tarina. 2003.
Linkit
Yle Elävä arkisto Wäinö Sola laulaa ja esiintyy televisiossa omassa jäähyväisnäytöksessään 1949.
Yle Elävä arkisto Uutta valoa jääkärihistoriaan - näin he itse sen kertoivat
Yle Teema, Sininen laulu Oopperalaulaja Wäinö Sola
