Hyppää pääsisältöön

Synkin hetki kuvaa Britannian kohtalonhetkiä – Yksi kohtaus melkein pilaa Churchill-elokuvan

Elokuva Synkin hetki Winston Churchillista
Elokuva Synkin hetki Winston Churchillista Kuva: Focus Features Winston Churchill,Darkest Hour

Dunkirkin eli Dunkerquen evakuointioperaatio Dynamo on Britannialle samaa kuin meille talvisota, häviön partaalta koko valtakunnan pelastanut onnistunut myyttinen sotaoperaatio, josta tehdään yhä uudestaan elokuva. Juuri nyt Brexitin ollessa kuuma neuvottelukysymys yleisöjä lämmittelee Synkin hetki (Darkest Hour), jossa Winston Churchill pelastaa Britannian. Mutta antaako elokuva Churchillista oikean kuvan?

Vuonna 1940 juuri alkanut toinen maailmansota oli kääntynyt Saksan nopeaksi voittokuluksi. Hitlerin armeija rynnisti riskejä ottaen Belgian ja Hollannin läpi Ranskan kimppuun, ja salamasotastrategian yllättämä brittien armeija jäi mottiin Dunkirkin satamaan.

Miehistönkuljetuslaivoja ei ollut tarpeeksi, ja suurena vaarana oli että Hitler saa helposti satojatuhansia vankeja. Sen jälkeen armeijansa menettänyt Britannia olisi jäänyt suojatta ja saarivaltion valtaaminen olisi ollut helppoa.

Ennen näitä tapahtumia Britannian pääministeri Chamberlain kävi neuvottelemassa Hitlerin kanssa ja teki myönnytyksiä, jonka takia Natsi-Saksa nappasi Tsekkoslovakian ja sai otteen Euroopan valloittamisessa.

Jälkikäteen Chamberlain on tietenkin saanut huonon maineen ja häntä seurannut Winston Churchill nousi kansallissankariksi. Churchill oli jo 1930-luvulla varoittanut Hitleristä.

Gary Oldman Darkest Hour -elokuvassa.
Gary Oldman Darkest Hour -elokuvassa. Kuva: 2017 FOCUS FEATURES LLC. ALL RIGHTS RESERVED. Darkest Hour,Gary Oldman

Poliitikkojen päätöksentekoon ja juonitteluihin keskittyvä Synkin hetki -elokuva on ties kuinkamones Churchill-elokuva ja se toistaa tutuksi tulleita asioita tämän suurhenkilön kuvauksessa. Churchill oli äksyilevä boheemi, loistelias puheiden pitäjä, poliittinen mestaripeluri sekä omapäinen mestaristrategi ja vielä alkoholisti.

Synkin hetki -elokuvan ansio on Gary Oldmanin näyttelijäsuoritus ja maskeeraus.

Onnistuneen Churchill-illuusion ansion voisi jakaa kolmelle taholle. Kazuhiro Tsujin suunnittelema maskeeraus on hätkähdyttävän uskottava, poissa ovat ajat jolloin myötähäpeän vallassa piti katsoa nolosti vanhennettuja keski-ikäisiä näyttelijöitä. Ohjaus ja käsikirjoitus antavat hyvin tilaa pääosanäyttelijälle, ja mukana on niitä kuuluisia draamaa syventäviä hiljaisia hetkiä jollaiset saisivat Star Wars -yleisön raivon partaalle. Synkin hetki tuo aikaisempiin verrattuna poikkeuksellisen vahvasti esiin Churchillin epävarmuuden pimeimmän hetken koittaessa.

Taitava Gary Oldman pääsee siis irrottelemaan roolissa, jonka yksi ulottuvuus on imitaatio. Oldmanin Churchill -versio lähentelee positiivisessa mielessä jo trumpismia siten, että elokuvassa valtion johtoon näyttää nousevan friikahtava kummajainen. Ratkaisu pohjustaa humoristisesti sitä kysymystä (ja ruudittaa draamaa), miten ihmeessä tuollainen juoppo olisi voinut onnistua kriisitilaan ajautuneen valtion johtajana?

Tältä osin Synkimmän hetken draama lähenee satiiria, mutta Churchill tosiaan oli alkoholin suurkuluttaja, joka säilytti toimintakykynsä ja ahkeruutensa.

Winston Churchill sotakabinetin istunnossa
Winston Churchill sotakabinetin istunnossa Kuva: Focus Features Darkest Hour

Joe Wrightin elokuva porautuu suurmiehen sielunelämään ja epävarmuuteen suuren päätöksen kynnyksellä, mutta elokuva jää viihteelliseksi suurmiehen palvonnaksi.

Synkimmässä hetkessä on yksi vakava tyylirikko, jonka takia kokonaiskuva alkaa muistuttaa propagandaelokuvaa. Kirjoittelun perusteella nyt jo legendaariseksi on muodostumassa hatusta vedetty metrokohtaus. Churchill ei koskaan käyttänyt metroa.

Jostakin syystä Churchillin sisäistä draamaa on haluttu korostaa luomalla populistinen fiktiivinen kohtaus. Juteltuaan tavisten (kuten muurari ja perheenäiti vauva sylissään) kanssa metromatkan aikana Churchill vakuuttuu, että Hitlerin edessä ei saa horjua, vaan pitää näyttää että vastarintaan noustaan eikä periksi anneta.

Winston Churchill Lontoon metrossa.
Winston Churchill Lontoon metrossa. Kuva: Focus Features Winston Churchill,Darkest Hour

Mutta useinhan elämäkertaelokuvissa on mukana keksittyjä kohtauksia ja kuvitteellisia henkilöitä, jotka ovat yhdistelmiä olemassaolleista eri ihmisistä. Synkin hetki ei ole dokumentti vaan fiktio, mutta koska kyseessä on tosipohjainen fiktio, herää oikeutettu kysymys siitä, mitä tällä on haluttu kokonaisuuden kannalta ilmaista. Ensimmäisenä mieleen tulee: halpahintaista ja vanhanaikaista idiooteille suunnattua kyllä kansa tietää -populismia!

Millaiselta tuntuisi jos vielä kuvaamattomassa Mannerheim-suurmieselokuvassa olisi keksitty kohtaus, jossa elitistinen marsalkka menee Kallioon työväen keskelle duunaribaariin ottamaan rohkaisuryyppyä ja sen jälkeen synnytyssairaalaan ja evakkojen keskelle hakemaan kannustusta? Kätilö sanoisi marsalkalle tomerasti: “Nyt hankkiudut eroon Hitleristä ja saksalaisista!” Ja kuva siirtyisi hymyilevään vauvaan... Hyvä idea?

Onhan suurmiesaiheilla irroteltu ennenkin. Yle tuotti Afrikassa kuvatun Marshall of Finland- eli "Musta Mannerheim" -elokuvan, josta tuli pieni mediakohu ja joka pahoitti muutaman veteraanin mielen.

Lisäksi taideanimaation puolella Katariina Lillqvistin lyhytelokuvassa Uralin perhonen Mannerheim kuvattiin homona. Se pahoitti suuremman kansanjoukon mielet. Kiertelemättä vaikuttaa siltä, että noissa kummassakin on tyylitelty kohteensa pilkkaamistarkoituksessa. Musta Mannerheim vaikutti vahvasti erikoisuuden tavoittelulta.

Churchill oli äksyilevä boheemi, loistelias puheiden pitäjä, poliittinen mestaripeluri sekä omapäinen mestaristrategi ja vielä alkoholisti.

Synkin hetki puolestaan rakentaa suurmiesmonumenttia, eikä rohkaise kriittiseen historian tarkasteluun. Se yrittää viihdyttää ja uida katsojan liiveihin tuottamalla sumean isänmaallisen “me teimme sen” -tunne-elämyksen, joka saa lipun hinnan tuntumaan järkevältä sijoitukselta. Periaatteessa se ilakoi sekä kohteensa saavutuksilla että omituisuuksilla samaan tapaan kuin Aleksi Mäkelän nykäselokuva Matti.

Slate-julkaisussa historioitsija John Broich ruotii elokuvaa historiallisin kriteerein.

Synkin hetki on hänen mielestään toimiva historian oppitunti, vaikka onkin tehnyt merkittäviä harppauksia fiktion puolelle. Churchill ei missään vaiheessa harkinnut Hitlerin kanssa rauhasta neuvottelemista, koska se olisi paljastanut heikkouden.

Darkest Hourissa ulkoministeri Halifax.
Neuvotteluja kannattaneesta ulkoministeri Halifaxista rakennetaan tarinan konnaa. Darkest Hourissa ulkoministeri Halifax. Kuva: 2017 FOCUS FEATURES LLC. ALL RIGHTS RESERVED. Darkest Hour,Stephen Dillane

Lordi Halifax ja Chamberlain eivät myöskään juonitelleet niin rajusti Churchillia vastaan kuin elokuvassa väitetään. Eikä Churchill juonut viskiä raakana, vaikka alkoholisti olikin!

Mutta elokuva kuvaa aivan oikein, että hänen puoluetovereillaan oli hyvä syy epäillä Churchillin kykyjä. Hänellä oli takanaan pitkä liuta epäonnistumisia lähtien Gallipolin maihinnoususta ja sekaantumisesta Venäjän vallankumoukseen. Ikävä kyllä myös Britannian tappioputken toisessa maailmansodassa aloittanut Norjan puolustaminen oli myös Churchillin vastuulla.

Metrokohtausta ei koskaan tapahtunut ja se olisi ollut myös riski, sillä historiallisten lähteiden perusteella kansa vaikuttaa epäilleen Churchillin sotaisaa periksi ei anneta -strategiaa.

Jyrkän luokkarakenteen alimpana oleville yläluokkainen Churchill ei välttämättä olisi ollut yhtään mieluisampi hallitsija kuin vaikka fasistinen brittihallitus, jollaista ei koskaan tullut.

Pääministerin kanssa metrossa keskusteleva työväki olisi ehkä ollut enemmän huolissaan, ajaako Churchillin politiikka heidät ja heidän läheisensä sotaan ja hengenvaaraan.

Winston Churchill Darkest Hour -elokuvassa.
Winston Churchill Darkest Hour -elokuvassa. Kuva: 2017 FOCUS FEATURES LLC. ALL RIGHTS RESERVED. Darkest Hour,Gary Oldman

Churchill varmasti ansaitsee ihailua, mutta historioitsijat ovat iskeneet Churchillin suurmieskuvaan viime aikoina lommoja. On noussut esiin, että Churchill oli häikäilemätön imperiumin voimapolitiikan toteuttaja ja brutaali rasisti jopa aikalaisten omasta perspektiivistä.

Siirtomaa Intiaan ja Gandhiin suhtautuminen oli raakaa: Churchill ei tehnyt mitään, kun Intia suistui nälänhätään sodan aikana. Churchillin syyllisyydestä miljoonien kuolemaan on väitelty. Ruoka-apua ei lähetetty nälkäänäkeville vuonna 1943.

Irakin nykyiset ongelmat ovat pitkälti seurausta siitä, miten Churchill ministerinä veteli Irakin rajaviivat etnisistä rajoista välittämättä ja ristiriitoja kylvien.

Brittien omassa Irakin sodassa 1920-luvun vaihteessa Churchill jopa suositteli myrkkykaasujen käyttöä kapinallisia heimoja vastaan, mihin ei kuitenkaan ryhdytty. Ennen toista maailmansotaa Churchill ihaili Italian diktaattori Mussolinia, mutta Britannian kohdalla hän lopulta kuitenkin kannatti parlamentaarista demokratiaa.

Winston Churchil Darkest Hour -elokuvassa.
Churchillin puheet ovat legendaarisia, mutta aikalaiset eivät olleet niistä aina pelkästään vaikuttuneita. Winston Churchil Darkest Hour -elokuvassa. Kuva: 2017 FOCUS FEATURES LLC. ALL RIGHTS RESERVED. Darkest Hour,Gary Oldman

Churchill oli tosiaan oikeassa Hitlerin suhteen jo 1930-luvulla, mutta häntä ei uskottu, koska hän oli käyttänyt samanlaista rajua retoriikkaa Intian itsenäisyystaistelija Mahatma Gandhista. Gandhi kuitenkin oli rauhan mies, joka halusi ajaa Intian itsenäisyyttä väkivallattomasti.

Synkin hetki -elokuvan keksitty metrokohtaus on selvästi hengeltään väärä ja propagandistinen, mutta ei ehkä mahdoton.

Elokuvan käsikirjoittaja Anthony McCarten väittää Wrapin haastattelussa, että Churchill teki extempore-visiittejä “tavallisen” kansan pariin. Oleellisesti Wrapin toimittaja kiinnittää huomiota siihen, että Churchillin metromatka kestää elokuvassa pysäkkivälillä St. James’ Park - Westminster viisi minuuttia, vaikka kyseisen metroreissun kesto on vain kaksi minuuttia!

Synkin hetki (The Darkest Hour) on ensi-illassa perjantaina 19.1.2018

Lukemista:
Max Hastings: Winston Churchill, sotavuodet 1940-1945
William Manchester ja Paul Reid: The Last Lion, Defender of the Realm, 1940-1965
Robert Tombs: The English & Their History

Keskustele