Hyppää pääsisältöön

Dingon kohtaaminen muutti vakavasti sairastuneen Mian elämän

Dingo ja Neumann esiintyvät Mialle SuomiLOVEn 4. kaudella
Dingo ja Neumann esiintyvät Mialle SuomiLOVEn 4. kaudella SuomiLOVE

Tämä on tarina idolien merkityksestä. Ritan Mia-tyttären tulevaisuuden suunnitelmat sekä identiteetti menivät sairastumisen myötä säpäleiksi. Dingon kohtaaminen ja Neumannin kuiskaus palauttivat elämäniloa takaisin. Mutta mitä Neumann Mialle SuomiLOVEssa sanoi?

”Oman idolin tapaaminen voi muuttaa kovastikin arkielämää.

Tyttäreni Mia nautti nuorena fyysisestä tekemisestä: tanssista, ratsastuksesta, lukemisesta, kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Hän valmistui artesaaniksi ja pääsi opiskelujen jälkeen työskentelemään häntä kiinnostavalle alalle, teatteriin puvustusharjoittelijaksi.

MIan tarina kuullaan SuomiLOVEn 4. kaudella
MIan tarina kuullaan SuomiLOVEn 4. kaudella SuomiLOVE

Sitten koko elämä alkoi mullistua. Tulevat tapahtumat muuttivat elämän täysin.

Mian oikea käsi alkoi oireilla selittämättömällä tavalla. Aluksi Mialle tuli tunne, että iholla kävelee muurahaisia, hänen pikkusormensa jäykistyi ja välillä oli kipujakin. Minäkin huomasin, että hänen käsialansa oli huonontunut selvästi. Kirjoittaessaan hän tuki vasemmalla kädellään joskus oikean käden liikkeitä.

Lääkärit eivät heti oivaltaneet oireiden syytä, eikä vikaa löydetty. Mutta kun sormien koukistumiset jatkuivat ja vaivat pahenivat, alettiin tehdä tarkempia tutkimuksia. Lopulta oireiden syy selvisi: Mian selkäytimen pinnalta löytyi kasvain, joka vaati leikkauksen.

Kun ensimmäisestä leikkauksesta oli kulunut kolme päivää, meni Mian oikea jalka tunnottomaksi. Sen seurauksena hän joutui pyörätuoliin.”

Lääkityksiä ja vaikeuksia

”Yhtäkkiä hän ei ollutkaan tekevä ja pystyvä ihminen, vaan tarvitsi kaikessa apua. Mian piti rakentaa oma pärjäämisen identiteettinsä täysin uudestaan. Matkan varrella on tietysti ollut isojakin alakuloja.
Pyörätuoliin joutumisesta on nyt kulunut kymmenisen vuotta. Koko tuon ajan on Mian elämä ollut lääkityksiä, lähes pelkkää kuntoutusta, tutkimuksia ja hoitoja.

Meillä jokaisella on varmasti ollut joskus sellainen tunne, että toiset ihmiset katsovat meitä kielteisesti ja arvostellen. Vammautuneen kohdalla tuo tunne saattaa olla vielä voimakkaampi. Miasta katseet tuntuivat usein negatiivisilta, kuten joskus jopa toisen tarjoama apukin. Hänellä oli varmasti tunne, ettei ole sellainen ihminen, tasa-arvoinen, pärjäävä, joka oli aina nuorempana halunnut olla.
Näissä suurissa kielteisissä elämän mullistuksissa ihmisen elinpiiri väkisin kapenee ja ihmisten ilmoille lähtemisestäkin tulee vaikeaa.”

Mian ja Ritan tarina nähdään SuomiLOVEn 4. kaudella.
Mian ja Ritan tarina nähdään SuomiLOVEn 4. kaudella. SuomiLOVE

Neumannin kuiskaus

”Mia ei ollut ennen viime elokuuta juurikaan katsonut SuomiLOVEa. Hän ei voinut mitenkään arvata studioon tullessamme, mitä olimme juonineet. Hän tajusi tulleensa täydellisesti yllätetyksi vasta siinä vaiheessa, kun spottivalo syttyi hänen yllään ja Jenni Pääskysaari sanoi hänen nimensä.

Varsinainen sokkiyllätys oli, kun Dingo asteli lavalle. Se hetki merkitsi dramaattista ja iloista, henkistä jättipottia tuossa illassa. Dingo esittämässä Nahkatakkista tyttöä juuri hänelle!
Tuon laulun sanat kuvaavat Mian via dolorosaa, jonka hän on joutunut kokemaan.

Se, että Miaa kohdeltiin SuomiLOVEssa kuten ketä tahansa muuta - ja se, mitä Neumann kuiskasi hänen korvaansa esityksen jälkeen - ovat saaneet Mian omanarvontunnonkin paremmaksi. Se oli yksi tämän tapahtuman perimmäisiä tarkoituksia.

Kun ihmistä katsotaan tuolla tavoin silmästä silmään, koetaan yhteinen läheisyys ja jaetaan huoli. Silloin ei millään sosioekonomisella statuksella ole niin suurta väliä. Tärkein on ihminen ja välittäminen, toisin sanoen rakkaus.

Nyt, kymmenen vuoden niin fyysisen kuin henkisenkin kohentumisen jälkeen Mia on alkanut hyväksyä sen, että näillä mennään.
Tässä kaikessa ovat tukena hänelle läheiset rakkaat ihmiset. Samalle yllätyspäivälle nimittäin sattui vielä kihlasormusten saanti Mian ja hänen avopuolisonsa Ollin sormiin!

Niin, mitä Neumann kuiskasi Mialle esityksen jälkeen?
- Olet kaunis nainen, älä välitä muusta.”

Katso Dingon Nahkatakkinen tyttö -esitys Mialle!

Lue myös Päivin koskettava tarina:
Kolme syöpää kohdannut perheenäiti: ”Katkeraksi en rupea”

Kaikki SuomiLOVE-tarinat

Lisää ohjelmasta