Hyppää pääsisältöön

Urheilu-Suomen Urheiluvisan voittaja: Jussi Salmela

Urheiluvisan voittaja Jussi Salmela
Urheiluvisan voittaja Jussi Salmela Urheilu-Suomi

Urheilu-Suomen urheiluvisan voittaja Jussi Salmela nauttii urheilusta jalkapallosta e-urheiluun.

Ylen Suuri urheiluvisan kuninkuus ratkaistiin Yle Puheen finaalissa, johon oli tiensä selvittänyt Sallasta alunperin kotoisin oleva Jussi Salmela sekä Vimpelistä Jarno Himmelä.

Kisan voittajaksi päätyi luvuin 7-3 Jussi Salmela. Urheilutietäjäksi päätyminen on kestävyysurheilua itsessäänkin. Tämä ainakin tulee mieleen kun kuuntelee voittajan muisteloa siitä, milloin tiedon tiedostamaton hankkiminen on alkanut.

"Sallan kirjastossa tuli istuttua ja Huippu-urheilun historia ja Suuri Olympiateos -sarjat tuli luettua muun muassa kannesta kanteen useaan otteeseen."

Jussi Salmelan mukaan myös sillä, että urheilulla oli kouluaikana iso merkitys koko luokalle. Hiihtoja katsottiin tunneilla ja niistä keskusteltiin opettajien sekä muiden oppilaiden kanssa. Nämä kokemukset ja luontainen tiedonjano ovat siis se, millä tämänkin kertaisen kisaan on saatu pohjat.

Tänä päivänä Jussi Salmela päivittää tietojaan urheilusta sanomalehdistä, netistä sekä television urheilu- ja tulosruudut. Mutta harrastuneisuus ei jää pelkkään seuraamiseen. Jussi on yli 30 vuoden ajan kerännyt lehtijuttuja kaikista suomalaisten urheiluvoitoista niin olympia-, MM-, EM- ja maailmancup-tasolla kuin muissakin tapahtumissa, lehtileikkeitä on useampi laatikollinen. Ja koska urheilutietämisessä on usein kyse numeroista, niin kerrottakoot, että vuodesta 1986 alkaen näitä suomalaisten voittoja on Salmela tallettanut yli 2000 kappaletta

Koko Urheilu-Suomen porukka onnittelee voittajaa.

Visa on tästä eteenpäin avoin, joten sen kanssa voi käydä viihtymässä vaikka tästä

Lisää ohjelmasta