Miljoonan suomalaisen juuret ovat menetetyssä Karjalassa – kapellimestari Hannu Lintu: "Musikaalisuuteni on karjalaista verenperintöä"

Karjalaiset sukujuuret kiinnostavat yhä uusia sukupolvia. Karjalan Liiton jäsenmäärä kasvaa koko ajan ja liiton sukututkijalla riittää töitä. Kapellimestari Hannu Lintu uskoo, että karjalaisuudella on suuri merkitys jopa hänen ammatinvalinnassaan.

Kapellimestari Hannu Linnun isä tuli evakkona Laatokan Karjalasta Suomeen. Isä ei koskaan puhunut mitään Karjalasta. Mennyt kotiseutu eli vain isän kielessä ja piilossa olevassa musikaalisuudessa.

Isä oli kotoisin Salmista, Laatokan pohjoispuolelta. Salmin väestöstä suurin osa oli ortodokseja. Niin myös Linnun isä, joka oli Suomeen tullessaan 10-vuotias.

– Isä ei koskaan puhunut Karjalasta. Ehkä hän halusi siten täysin sulautua suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän ei halunnut tehdä mitään numeroa, että oli tullut evakkona.

Hän ei halunnut tehdä mitään numeroa, että oli tullut evakkona.

Linnun isällä oli paljon kohtalotovereita. Nykyisistä suomalaisista noin miljoonalla on juuret menetetyssä Karjalassa. Karjalaiset juuret kiinnostavat heitä: Karjalan Liittoon tuli viime vuonna 1700 uutta jäsentä.

– Nyt sotien jälkeen toisen polven, kolmannen polven karjalaisia liittyy liittoon, kertoo Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg.

Suomen suurin Karjala-seura toimii Hyvinkäällä, jonka asukasluku lisääntyi aikanaan liki puolella evakkojen tultua paikkakunnalle. Hyvinkäällä järjestetään esimerkiksi karjalan murteen kursseja.

Ortodokseilla oli vaikeinta sopeutua

Sotien aikana myös yli 55 000 Karjalan ortodoksia joutui jättämään kotinsa. Etenkään ortodoksievakkojen sopeutuminen luterilaiseen Suomeen ei aina sujunut kivuttomasti. Heidät käsitettiin helposti venäläisiksi, "ryssänkirkkolaisiksi."

Linnun suvun tragediaa vahvisti se, että isän isä jäi Karjalaan. Muun perheen lähtiessä jäi isoisä vielä kotiseudulle hoitamaan asioita, eikä loppujen lopuksi koskaan tullut sieltä takaisin.

– Varmasti siellä matkalla on tapahtunut semmoista, mikä jäi isäni mieleen monellakin tavalla aika traumaattisena kokemuksena, pohtii Lintu.

Karjalan kieli kuitenkin oli ja jäi. Isä puhui sitä, äiti raumaa.

–Minä olin kiltti poika ja opettelin kirjakielen.

Myös Sibeliuksen musiikissa karjalaisia kaikuja

Hannu Lintu syntyi Raumalla. Lapsuudenkodissa kuunneltiin klassista musiikkia. Hiljainen karjalaisisä ja eloisa raumalaisäiti ostivat pojalle velaksi flyygelin tämän ollessa 15-vuotias. Kotona kuunneltiin klassista musiikkia.

Pojasta tuli sukupolvensa merkittävimpiä suomalaisia kapellimestareita. Vastikään Suomi-palkinnon saanut Hannu Lintu toimii kaiken muun ohella Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina.

–Olen sitä mieltä, että musikaalisuuteni tulee Karjalasta, vaikka isäni ei koskaan laulanut. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että hän olisi mielellään avannut suunsa laulaakseen, mutta jostain syystä hän ei koskaan tehnyt sitä. Olen häneltä perinyt palon musiikkiin. Luulen, että se sama palo on aika monella karjalaisella.

Karjalaisuuden kaikuja Hannu Lintu löytää nimenomaan musiikista. Muusikkona hän on paljon tekemisissä sellaisen musiikin kanssa, jota sävellettiin nimenomaan ennen toista maailmansotaa.

Sanotaan, että Sibelius kuulostaa niin suomalaiselta. Ei, Sibelius kuulostaa kyllä itse asiassa karjalaiselta.

– Hirvittävän iso osa siitä musiikillisesta materiaalista mitä Sibelius, Madetoja tai Melartin käyttivät, on itse asiassa karjalaista. Sanotaan, että Sibelius kuulostaa niin suomalaiselta. Ei, Sibelius kuulostaa kyllä itse asiassa karjalaiselta. Se surumielinen, ilmaisuvoimainen karaktääri on mukana arkipäivässäni, elän sitä joka päivä musiikin kautta.

Monia karjalaistaustaisia suomalaisia kiinnostavat omien esi-isien vaiheet. Karjala Liitolla on oma sukututkija ja lähteitä on hyvin saatavilla myös digitaalisessa muodossa mm. KATIHA- eli Karjala-tietokannassa.

Myös Hannu Lintu pohtii joskus isänsä kotipaikkaa.

– Näen kuvia, miltä Salmi näyttää nyt, miten raunioina se on. Kyllä minä joskus pohdin, mitä isäni on pienenä siellä tehnyt ja millaista se elämä on ollut.

Paikan päälle, isän Karjalaan ei Lintu kuitenkaan enää halua mennä.

– Luulen, että se olisi pettymys. Haluan pitää mielessäni kuvitelman maasta, jota ei enää ole ja jossa minun isäni on elänyt. Se riittää minulle.